La cuenta, por favor

ARGENTIINA

Yksi reissaamisen keskeisimmistä edellytyksistä on rahojen riittäminen. Vuosien varrella olemme kehittäneet tarpeitamme vastaavan systeemin, jonka mukaan kirjaamme ylös päivittäiset menot. Näin pysymme ajan tasalla kuluistamme, ja voimme muun muassa vertailla eri maiden hintatasoja.

Yhteenvetona Argentiinan osalta voimme todeta seuraavaa:

- kulutimme rahaa yhteensä 3780 euroa
- keskimäärin rahaa kului 97 euroa per päivä
- halvin päivä oli 2 euroa ja kallein päivä 374 euroa
- luottokortilla maksettiin noin puolet kuluista

Tarkemmat luvut osoittavat, että suurimmat kuluerät muodostuivat majoituksista ja paikasta toiseen siirtymisistä (53 %). Majoitukset maksoivat meille keskimäärin 30 euroa per yö. Kuljetuksien korkea osuus selittyy sillä, että lensimme pari kertaa Argentiinassa ollessamme (Trelew-Ushuaia ja Ushuaia-ElCalafate). Bussiliput olivat edullisia. Aktiviteetit ovat erilaisia elämyksiä ja retkiä, jotka ovat matkan mieleenpainuvimpia asioita. Argentiinassa suurin aktiviteettimenoerä (26 %) oli espanjankurssi; yhteensä meiltä 180 euroa. Muita aktiviteetteja olivat hevosratsastus, paragliding, jäätikköretket, pingviiniretki jne.

- majoitukset 31 % (1160 euroa
- kuljetukset 22 % (825 euroa)
- ravintolat 19 % (730 euroa)
- aktiviteetit 18 % (690 euroa)
- ostokset 5 % (190 euroa)
- ruokakaupat 4 % (160 euroa)
- muut palvelut 1 % (20 euroa)

Tiedätkö itse, paljonko kuukaudessa kulutat rahaa Suomessa?

Hotellielämää Argentiinassa

ARGENTIINA

Argentiinan hotelleissa hintaan sisältyy lähes aina aamiainen, joka syödään klo 7-10 välillä. Matkailijatason hotelleissa aamiaiseksi tarjotaan poikkeuksetta teetä tai kahvia, croissanteja, valkoista leipää, marmeladia ja dulce de lecheä. Croissantien laatu vaihtelee paljon, mutta aina ne ovat rasvaisia. Tee on aina pussiteetä. Valikoima vaihtelee, mutta aina on tarjolla ainakin mustaa Greenhills-teetä (joka ei kutkuta ainakaan meidän makuhermojamme). Tuore valkoinen sämpylä, jonka päälle levitetään dulce de lecheä on melkoinen kaloripommi, mutta herkullinen sellainen. Kaipaamme kuitenkin tummaa leipää, kurkkua ja tomaattia. Joskus harvoin tarjolla on juustoa tai kinkkua tai muroja maidon kera tai jopa jogurttia.

Suurimmassa osassa majapaikoistamme on ollut puhtaat, valkeat lakanat ja valkoiset pyyhkeet. Missään ei ole ollut palovaroittimia, mutta vaahtosammuttimia on ollut sekä huoneissa että käytävillä.

Hotellien vessat ovat olleet moderneja ja varsin toimivia. Pöntöt vedetään mitä erilaisimmilla tavoilla, mutta aina jätökset ovat kadonneet ongelmitta. Tosin on huomioitava, että lähes poikkeuksetta wc-paperit yms. tulee laittaa pöntön vieressä olevaan roskakoriin. Pönttöön laitettaessa ne tukkivat viemärit. Vessapaperi on pääasiassa niin haperoa, että sitä saa riipiä puoli rullaa, jotta sillä saa pyyhittyä mitään.

Ikkunattomat huoneet ovat kauhistus ainakin Merjalle, jonka mielestä on ikävä herätä pilkkopimeässä huoneessa tietämättä onko yö vai päivä. Huoneen valoisuudella onkin suuri merkitys majoitusta valitessamme. Buenos Airesissa ja rannikkokaupungeissa asuntojen ja hotellien ikkunat peitetään luukuilla. Usein tarjolla on täysin ikkunattomia huoneita tai huoneita, joiden ikkunat ovat kapeaan, pimeään talovälikköön. Ushuaiassa ja siitä eteenpäin siirtyessämme emme enää törmänneet ikkunaongelmaan.

Check out hotelleista on aina klo 10. Se on usein aika aikaisin. Olisi mukavampaa nukkua omassa huoneessa kuin ravata kaupungilla päämäärättömästi odottaen esimerkiksi illalla lähtevää bussia.

Iso ykkönen

ARGENTIINA

Istuskellessamme hostelimme aulassa Merjan matkapuhelin pärähti repun pohjalla. Emme yleensä vaivaudu vastaamaan, koska emme halua joutua tilanteeseen, jossa puhelinlaskuumme rapsahtaa mojova roaming-lisä innokkaan lehtimyyjän takia.

Hörpätessäni teetä ihmettelin, miksi Merja alkoi vimmatusti etsiä puhelintaan. Ihmetykseni oli sitäkin suurempi, kun etsintä jatkui vaikka soitto oli jo lakannut. Kun Merja iski luurin pöydälle ja komensi vastaamaan kun puhelin ensi kerralla soi, olin jo ihan pihalla.

Parin minuutin kuluttua puhelin pärähti uudestaan. Vaimon aiempaa käskyä noudattaen vastasin puheluun pienellä varauksella. Yhteys Helsingistä Barilocheen oli todella huono, mutta tunnistin välittömästi työkaverini, herra Waltosen, asiallisen ja rennon äänen. Kepeästä protokollamaisesta alustuksesta selvisi, että kyseessä oli Grand One -kilpailun tuomariston iloiset terveiset: minut oli nimetty Vuoden Tekijäksi.

Grand One on Suomen digimedia-alan kerran vuodessa järjestämä gaala, jossa vuoden parhaille töille ja tekijöille jaetaan mainetta ja kunniaa.

Kuuntelin korva tarkkana ja suu herkässä hymyssä Waltosen perusteluja tuomariston yksimielisestä päätöksestä. Vaikka Waltosella on joskus tapana hieman “kuorruttaa tarinaa” ja tehdä pientä pilaa, tällä kertaa oli pakko uskoa että kyseinen nimitys oli osunut oikealle miehelle.

Puhelinkeskustelun lopuksi Waltonen kysyi, milloin ehtisin lähettää hänelle videoterveiseni reissun päältä. Video oli tarkoitus näyttää gaalajuhlassa isolla valkokankaalla. Vilkaisin seinällä olevaa kelloa. Meidän pitäisi tunnin sisällä lähteä Merjan kanssa linja-autoasemalle, jotta ehtisimme Chileen, Valdiviaan, menevään bussiin.

Nyt tuli hoppu.

Pasmat hieman sekaisin yllättävästä uutisesta (Merja tosin tiesi jo edellisenä päivänä) keräsimme kamat ja suuntasimme taksilla Barilochen linja-autoasemalle. Meillä oli noin 15 minuuttia aikaa purkittaa video, joten suuntasimme rinkat selässä pusikkoon. Löydettyämme sopivan luonnonläheisen alueen parin harjoitusotoksen jälkeen Merja sai taltioitua digikamerallamme lopullisen noin 20 sekunnin pituisen kiitospuheeni. Siinä lupasin korkata “valveutuneen shampanjapullon kultaiset kengät jalassa”. Tällä hieman salaperäisellä ilmaisulla halusin viestittää erityiskiitokseni sekä edellisen (Valve Branding) että nykyisen (Gyllene Skor) työpaikkani kollegoille ja -asiakkaille, joilla oli ollut vaikutus voittooni.

Ehdittyämme bussiin, ja jättäessämme Argentiinan hitaasti taaksemme, listasin mielessäni kuinka monta muuta loistavaa tekijää olisi vähintään ansainnut vastaavan nimityksen. Viimeisin ajatus jonka muistan ennen kun nukahdin, oli kuinka onnellinen olin istuessani bussissa isona ykkösenä matkalla Chileen - työkavereiden paiskiessa samaan aikaan töitä Suomessa.

Lähtövalmisteluja

BARILOCHE, ARGENTIINA

Päivä kului pakkaillessa tavaroita ja valmistellessa huomista lähtöä. Kävimme kaupungilla ostamassa aurinkovoidetta, joka on Argentiinassa edullista. Kuudella eurolla saa ison purnukan hyvälaatuista 30 suojakertoimella varustettua voidetta. Argentiinalaiset tuntuvat itsekin käyttävän paljon korkeilla suojakertoimien voiteita. Esimerkiksi paragliding-oppaamme voitelivat jo valmiiksi ruskeat kasvonsa 60 suojakertoimisella voiteella ennen lentoon lähtöä. Nappasimme Mamuschkasta vielä viimeiset suklaakonvehdit ja hankimme muutenkin eväitä seuraavalle päivälle.

Tämän päivän ruokapaikkavalinnat eivät oikein onnistuneet. Lounaaksi söimme mitäänsanomattomat kolmioleivät ennen paraglidingia. Illalla kävimme Friends-pizzeriassa, jonka pizzat eivät olleet mitenkään erikoisia. Kaiken lisäksi palvelu oli toivottoman hidasta. Lopulta kyllästyimme odottamaan laskua ja kävelimme suoraan kassalle. Pienen takeltelun jälkeen saimme maksaa laskumme, vaikkei näin kuulunutkaan toimia.

Parapente

BARILOCHE, ARGENTIINA

Odotettuamme melkein tunnin istumme vihdoinkin valkoisen Mazdan takapenkillä. Moottori ulvoen nousemme vaivalloisesti hiekkaista vuorenrinnettä yhä ylemmäs. Kuskimme ei pahemmin piittaa pudotuksesta tien reunassa, vaan kyselee meiltä Ari Vatasesta. Mies on hyvin selvillä rallimaailman tapahtumista, joita emme itse pahemmin seuraa.

Köröteltyämme noin 1,5 kilometrin korkeuteen jäämme kyydistä ohjaajiemme, Federicon ja Erneston, kanssa. Siirymme vuorenrinteelle. Puemme haalarit päälle ja laitamme kypärät päähän. Saamme nopean perehdytyksen parapenten (paragliding) tekniikkaan. Kyseessä on tandem-varjoliito, jossa asiakas ja ohjaaja nousevat ilmaan juoksemalla hetken rinnettä pitkin. Ohjaaja pyrkii löytämään lämpimiä termokliineja eli ilmapyörteitä (thermacline), joiden avulla noustaan korkeammalle.

Merja ja Ernesto lähtevät ensin ja Tero ja Federico tulevat perässä. Sää on mitä mainioin, joten olemme toiveikkaita että lento tulee olemaan hieno. Sopivan tuulenpuuskan tullessa kohdalle Merja pinkaisee ohjaajan kanssa hurjaan juoksuun, mutta varjo nykäiseekin molemmat takaisin lähestulkoon lähtöasemaan. Merja jatkaa sinnikkäästi juoksemista juuri niin kuin on opetettu. Parin sekunnin kuluttua molempien jalat nousevat onnistuneesti ilmaan. Teron lähtö onnistuu myös ongelmitta. Hetken kuluttua molemmat liitelevät hymysuin Otto-vuoren ja Barilochen kaupungin yllä.

Yllätykseksemme sopivien pyörteiden löytäminen edellyttää jatkuvaa pyörimistä samaan suuntana ja voimakkaat nosteet tuntuvat mahassa. Merja ja Ernesto nousevat 800 metriä Otto-vuoren yläpuolelle, 2 150 metrin korkeuteen merenpinnasta maksimissaan 4,4 metriä sekunnissa. Siinä vaiheessa pyöriminen tekee tehtävänsä. Merja ilmoittaa Ernestolle, että hänellä on vähän huono olo. Ernesto suoristaa varjon asennon ja hetken kuluttua ei enää tunnu pahalta.

Hitaasti varjo liukuu kohti Nahuel Huapi -järveä kaartaen mukavasti alaspäin. Ennen laskeutumista Merja saa kokeilla hetken varjon ohjaamista. Laskeutuminen ei onnistu ihan taiteen sääntöjen mukaisesti, vaan Merja pyllähtää maahan istumaan. Mutta niin kuulemma aika moni muukin tandem-liitäjä. Vielä maassakin Merjaa huippaa vähän, mutta se menee pian ohi. Varjo laskostetaan yhdessä kasaan. Ernesto kertoo pisimmillään lentäneensä varjolla 125 kilometriä.

Tero seuraa hetken Merjan laskeutumista päästyään itse maksimikorkeuteen (2 300 metriin). Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Vuoristomaisema on henkeäsalpaava. Suoraan edessä on Katedral-vuori ja kauempana siintää Tronador-vuoren lumihuippu, joka kimaltelee kilpaa alla olevien järvien kanssa. Talot, kadut ja autot näyttävät todella pieniltä näin korkealta. Järven vesi on niin kirkasta, että haaksirikkoutunut kalastusvene näkyy sen pohjalta.

Teron ohjattua itse liitoa Federico kysyy: “Kestääkö vatsasi hieman kovepaa kieputusta”. “Tottahan toki”, vastaa Tero ja sitten mennään. Parinkymmenen sekunnin syöksykierteessä g-voimat kasvavat melkoisiksi. Tämän jälkeen Terokin on valmis laskeutumaan, sillä pientä pahoinvointia on ilmassa.

Merja seuraa Teron laskeutumista maasta käsin. Kuten ilmaan noustessa myös laskeuduttaessa on tarkoitus juosta. Pari metriä ennen maakosketusta jalkoihin pitää pistää vinhaa vauhtia tai muuten seurauksena on kaatuminen, jossa on aina suurempi loukkaantumisriski. Tero tulee Federicon kanssa mallikkaasti alas ja molemmat onnittelivat toisiaan upeasta suorituksesta.

Valkoinen Mazda kiitää paikalle porukan pakkaillessa varjoja reppuihin. Puolen tunnin kuluttua olemme takaisin hostelillamme, jossa odottaakin jo seuraava parapente-asiakas.

Hinta: 47 EUR/hlö
Lennon kesto: noin 30 minuuttia riippuen ilmavirroista

Hengailua naistenpäivänä

BARILOCHE, ARGENTIINA

Tänään on kansainvälinen naistenpäivä. Se ei näkynyt Barilochessa muuten kuin että kaupungilla jaettiin ilmaisia kondomeja valistuslehtisen kera. Itse vietimme rauhallisen hengailupäivän. Kävimme vihdoinkin ostamassa maanantaille bussiliput Barilochesta Valdiviaan. Päädyimme hyvämaineiseen Andesmar-bussiyhtiöön, jonka lähtöaika on kello 14.

Söimme hyvin. Lounaaksi nautimme herkkuleivät Premasta. Illallisella kävimme Jauja-ravintolassa, jossa Merja söi matkamme tähän asti parhaan peuran sisäfilepihvin ja Tero järvialueen taimenta. Palan painikkeeksi otimme hyvää argentiinalaista viiniä ja nostimme maljan naisille.

Argentiina ja ruoka

ARGENTIINA

Argentiinalaiset rakastavat lihaa ja erityisesti kunnon täyslihapihvejä. Ravintoloiden listoilta löytyy muun muassa lammasta, nautaa, peuraa ja jänistä. Lomo on pehmeää, sisäfiletyylistä lihaa, jonka laatuun voi Merjan kokemuksen mukaan luottaa. Erikoista on, että argentiinalaiset syövät lihansa usein sellaisenaan, ilman kummempia lisukkeita. Joskus lisätään vähän kastiketta tai perunoita, mutta oleellisinta lautasella on itse pihvi. Salaatit ja vihannekset pitää yleensä tilata erikseen.

Pasta- ja pizzapaikkoja on joka paikassa kyllästymiseen asti. Tämä juontaa juurensa argentiinalaisten espanjalais- ja italialaisjuurista. Ruoan laatu vaihtelee, mutta pasta ja haudutetut vihannekset ovat useimmiten olleet meille pettymys. Ne tarjotaan ylikypsinä ja vetisinä. Leivät taas paistetaan usein kivikoviksi ravintoloissa ja hotellien aamiaisilla. Yhdessä muiden matkailijoiden kanssa olemme kummastelleet argentiinalaisten säästeliästä tapaa käyttää mausteita. Ruoka on lähes poikkeuksetta mautonta.

El Calafatesta löysimme hyvän pizzapaikan. Rapeapohjainen ja runsastäytteinen kasvispizza oli juuri sitä mitä tarvitsimme pitkän retkipäivän päätteeksi. Ravintolan nimeä emme muista, mutta se sijaitsee Avenue de Libertador General San Martinin ja 1 de Mayon kulmassa. Ja se on auki koko päivän.

Barilochessa söimme Argentiinan parhaat sandwichit. Prema take away -paikkaan eksyimme opiskelukaverimme Jimin opastamana espanjantuntien lounastauolla. Sandwichit valmistetaan herkullisista, tuoreista aineksista. Suosittelemme täysjyväleipää (pan de negro), johon laitetaan ainakin mozzarella-juustoa, avokadoa, salaattia, tomaattia, auringonkukansiemeniä ja ripaus majoneesia. Leipää paahdetaan aavistuksen verran siten, että juusto sulaa ennen kuin siihen lisätään muut ainekset. Preman pinaatti-mozzarella -piiras on myös kokeilemisen arvoinen. Eikä kannata unohtaa lukuisista eri hedelmistä valmistettua hedelmäsalaattia jälkiruoaksi. Osoite on Belgrano 52.

Suklaamuseossa ja elokuvissa

BARILOCHE, ARGENTIINA

Viimeinen koulupäivämme oli normaalia pidempi, koska saimme kaksi ylimääräistä tuntia kaupan päälle. Ennen lisätunteja lähdimme porukalla syömään. Jim tiesi hyvän sandwicherian muutaman korttelin päässä. Kyseessä oli pieni take-away -paikka, josta sai vain kasvisruokaa. Kaikki annoksissa käytettävät ainekset olivat luomua. Aurinko paistoi ja iloinen puheensorina täydensi tunnelmaa, kun söimme matkamme tähän asti herkullisimmat täytetyt leivät. Ne olivat oikeastaan täydelliset sisältäen ainakin salaattia, tomaattia, mozzarellaa, avocadoa ja basilikapestoa. Leipä oli täysjyväviljaa, joka on täällä erittäin harvinaista. Ja koko komeus oli juuri sopeasti lämmin.

Koulun jälkeen kävelimme majapaikkamme lähistöllä sijaitsevaan suklaamuseoon. Parikymmentä minuuttia saapumisemme jälkeen alkoi englanninkielinen kiertokäynti. Odotellessamme kierroksen alkua saimme lämmintä kaakaojuomaa, joka oli suoraan suklaasta sulatettua eli tuhtia tavaraa. Valitettavasti oppaamme oli aloitteleva nuori mies, joten emme saaneet parasta mahdollista palvelua. Hän kyllä yritti parhaansa, mutta suklaatietämyksessä oli vielä parantamisen varaa eikä hänellä ollut varsinaista intohimoa aiheeseen.

Museo toimi Fenoglio-suklaatehtaan yhteydessä, joten käynti alkoi vilkaisulla käsintehtävien konvehtien valmistukseen. Sen jälkeen siirryimme suklaan alkujuurille. Tiirailimme tekokaakaopuuta ja kummastelimme kaakaopapuja, kaakaovoita sekä käsittelemätöntä kaakaota. Opimme, että valkoinen suklaa on oikeastaan pelkkää voita toisin sanoen rasvaisin vaihtoehto eri suklaista.

Alunperin kaakao oli osa maya-kulttuuria. Kaakao-nimi on aikojen saatossa muodostunut mayojen sanasta kakawa. Mayat pitivät kaakaota lääkkeenä ja jumalten juomana, jota vain ylimystöllä oli oikeus nauttia. Juoma oli kylmää ja kitkerää eikä siihen lisätty sokeria. Kaakaopapujen kerrotaan toimineen myös rahoina. Pohdiskelimme, että sehän tarkoittaa että jossain vaiheessa historiaa raha on kasvanut puissa, vaikka nykyinen sanontamme toisin toteaakin.

Espanjalaiset valloittajat toivat kaakaon Eurooppaan, jossa siitä vähitellen tuli koko kansan juoma. Erityisesti mieleemme jäi eräs kuningas, joka piti järkevänä kansakuntansa hyvinvoinnin kannalta jakaa tätä virkistävää ja rauhoittavaa juomaa kaikille säädystä riippumatta.

Museossa oli laaja valikoima vanhoja kaakaokuppeja Kiinasta Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan. Opimme, että nykyiselle kaakaolle ja suklaalle olennaisen kaakaon ja maidon yhdistämisen keksi Nestle.

Museokierros kesti noin puoli tuntia, jonka jälkeen katselimme videolta, miten suklaa valmistetaan Fenoglion tehtaassa. Tehtaan koneet eivät olleet vierailupäivänämme käytössä. Olimme sitä mieltä, että tehtaan kannattaisi panostaa maistiaisiin, jotta kierroksen jälkeinen konvehtimyynti lähtisi kunnolla vetämään. Ostimme itse rasiallisen konvehteja mukaan. Niitä maistellessamme totesimme, että Mamuschkan suklaat ovat kuitenkin parempia.

Väsäsimme itsellemme illallisen hostelin keittiössä. Sen jälkeen lähdimme etsimään kurssikavereitamme South Barista, jonne heidän piti tulla iltapäiväaktiviteettina tänään olleen keilatunnin jälkeen. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Niinpä jatkoimme matkaa keskustaan. Pysähdyimme elokuvateatterin luo katsomaan, mitä siellä mahtaa pyöriä. Kello oli 22.45 ja klo 23 oli alkamassa Antes de Partir. Se vaikutti hyvältä elokuvalta eikä se ollut espanjaksi päällepuhuttu, joten menimme spontaanisti elokuviin. Hintaa elämykselle tuli huikeat 2,5 euroa/henkilö.

Elokuvateatteri oli iso, vanha sali, jonka katto oli valtavan korkealla. Lipuissa ei ollut paikkanumeroita. Paikalle saapui vain noin kolmisenkymmentä henkilöä, joten tilaa oli riittämiin. Tuolit olivat parhaat päivänsä nähneitä, mutta valkokangas oli iso. Elokuvan jo alettua valkokankaan edessä syttyi kirkas valo, joka häikäisi katsojia. Joku tuli myöhässä ja hänelle tarvittiin valoa. Hetken kuluttua lipputarkastaja juoksi eteen vetämään valolaitteen töpselin seinästä ja elokuvaelämys pääsi jatkumaan häiriöttä loppuun asti.

Elokuva oli koskettava tarina kahden hyvin erilaisen miehen kohtaamisesta sairaalassa. Molemmat heistä kuulevat kuolevansa pian ja päättävät toteuttaa yhdessä hulluimmatkin unelmansa. Asiaa tietysti auttaa se, että toinen miehistä on monimiljonääri. Elokuva sopi hyvin sen hetkiseen mielentilaamme – irtiottoon arjesta (vaikkemme ainakaan tietääksemme ole kuolemassa lähitulevaisuudessa).

Erikoisherkku dulce de leche

ARGENTIINA

Argentiinalaiset ovat melkoisia herkkusuita. Joka kadunkulmassa on kahvila tai teehuone, jossa on tarjolla toinen toistaan mahtavampia kakkuja ja torttuja. Meille työssästressaantuneille, joilla ei kotimaassa ole koskaan aikaa vain istua ja ihmetellä, on luksusta istua kiireettömästi juomassa hyvin haudutettua teetä. Täydellisen hetken kruunaa herkullinen suklaakakku, johon antaa pikantin makunsa argentiinalaisten erikoisherkku dulce de leche -karamellitahna.

Ushuaiassa Tante Sara -kahvila/teehuone vie kävijänsä unohtumattomalle makumatkalle vihreän teen ihmeisiin Marrakechiin tai Rooiboksen siivin Afrikkaan. Tante Sarasta saa myös herkullista ruokaa ja taivaallista suklaakakkua. Martialin jäätikölle vievän tuolihissin ala-asemalla sijaitseva idyllinen Casa de Te tarjoaa upeat maisemat ja mahtavaa Jasmin-teetä, joka tuodaan pöytään omassa kannussaan. Rankan vuoristovaelluksen jälkeen on mukava istuskella lämpimässä, siemailla teetä ja katsella maisemia.

El Chaltenissa tapasimme suomalaisen Virvan, joka tutustutti meidät argentiinalaisen, käsintehdyn jäätelön maailmaan. Virva tarjosi meille dulce de leche -jäätelöt vaelluspäivän päätteeksi. Mikä makuelämys. Sen jälkeen olemmekin olleet ihan koukussa tähän herkkuun. Mutta niin näyttävät olevan kaikki muutkin. Esimerkiksi El Bolsonin Jauja-jäätelökioski on aurinkoisena päivänä taatusti kaupungin suosituimpia kohteita. Ehdoton suosikkimme on Jaujan dulce de leche granizado eli karamellitahnajäätelö suklaahipuilla. Myös erilaisia marjasorbetteja kannattaa kokeilla.

Argentiinalaisissa pikkukaupungeissa valmistetaan paljon käsintehtyä suklaata, jota myydään kauniissa suklaapuodeissa. Pari kertaa olemme sortuneet herkullisen näköisiin suklaisiin, mutta useimmiten olemme pettyneet niiden makuun. Maku on ollut jotenkin jauhoisen oloinen ja vain heikosti suklainen. Itse vertaisimme sitä joskus 1970-80 -luvuilla Venäjältä tai Virosta tuotuun suklaaseen.

Barilochen Mamuschka-suklaapuoti muutti mielipiteemme. Samantyylisiä konvehteja, joita Suomessa myydään noin eurolla kappale, saa Barilochesta pesolla kappale. Paikallisena erikoisuutena ovat dulce de lecheä sisältävät konvehdit. Aivan taivaallisia ovat esimerkiksi valkosuklaapallot, joiden sisällä on sulaa dulce de lecheä tai tummalla suklaalla päällystetty dulce de leche-saksanpähkinäsisus.

Barilochesta saa myös fantastisia alfajoreja. Tällä argentiilaisherkulla ei taida suomenkielistä nimeä ollakaan... Alfajoreja on monenlaisia, mutta aina niihin liittyy dulce de leche. Perusperiaate on, että kahden keksin tai kakkukerroksen väliin laitetaan dulce de lecheä ja koko komeus kuorrutetaan suklaalla tai muulla makealla kuorrutteella. Yleensä alfajoret myydään yksittäispakattuina ja ne ovat noin nyrkinkokoisia, mutta niitä saa myös erikokoisina ja keksipakettityyppisesti pakattuina.

Matka linja-autoasemalle

BARILOCHE, ARGENTIINA

Iltapäivällä koulun jälkeen ensimmäinen etappimme oli linja-autoasema, jotta saisimme lisätietoja yhteyksistä Valdiviaan. Linja-autoasema on muutaman kilometrin keskustan ulkopuolella, joten etsimme bussipysäkkiä katedraalin lähistöltä. Pysäkin löytäminen osoittautuikin yllättävän vaikeaksi. Lopulta päädyimme kysymään apua läheiseltä huoltoasemalta. Mies osoitti tienristeystä ja sanoi pysäkin olevan siinä. Tero kysyi hölmistyneenä “Missä?”, sillä paikalla ei ollut mitään mikä olisi viitannut siihen, että bussit pysähtyvät siinä. Ei auttanut kuin uskoa, että siinä se on. Paikalla oli muutama muukin henkilö bussia odottamassa. Pian bussi tulikin ja kyllähän se siinä pysähtyi.

Linja-autoasemalla on lukuisia eri bussiyhtiöiden tiskejä. Matkustajien pitää selvittää jokaisesta erikseen, millaisia yhteyksiä he tarjoavat. Mitään keskitettyä lipunmyyntiä ei ole olemassa. Niinpä ravasimme tiskiltä toiselle kysyen, ajaako kyseinen yhtiö Valdiviaan ja jos ajaa, mihin aikaan minäkin päivänä. Lopulta meillä oli tarvitsemamme tiedot. Otimme bussin takaisin keskustaan.

Keskustassa hankimme kirjakaupasta espanjankielen sanakirjan, koska mukanamme olevasta fraasikirjasta ei löydy lähellekään kaikkea tarvitsemaamme. Samalla ostimme E.M. Forsterin A Passage to India -kirjan. Mamuschkan suklaapuodista tarttui konvehteja mukaan sekä itselle että lahjaksi espanjanopettajallemme Flavialle.

Päivän lopuksi selvittelimme mahdollisuutta ratsastaa Barilochesta Andien yli Chileen. Löysimme Bastion del Manso -matkatoimiston, jonka kautta retki olisi onnistunut. Virkailija väitti, ettei hän osaa englantia. Koska oma espanjamme ei riittänyt kaikkien yksityiskohtien selvittämiseksi, yritimme sittenkin englanniksi. Yllättäen nuori nainen ymmärsi hyvin kysymyksemme ja saimme joitakin yksityiskohtia selväksi. Hän kuitenkin kehotti meitä tulemaan myöhemmin uudestaan, kun omistaja olisi paikalla.

Omistajan kanssa loputkin asiat selvisivät. Valitettavasti ratsastus alkoi retkellä vasta rajamuodollisuuksien jälkeen Chilen puolella ja 5-6 päivän reissulle olisi tullut hintaa noin 1 000 dollaria. Päätimme lopulta luopua ajatuksesta, kun kuulimme että seuraava retkikunta oli räätälöinyt matkan omalle perhe- ja ystäväpiirilleen. Emme halunneet tunkeutua mukaan, vaikka retki vaikuttikin kiehtovalta. Ehkä joskus toiste...

Kipuaminen Campanariolle

BARILOCHE, ARGENTIINA

Koulun päätyttyä kävimme pikaisella lounaalla, jonka jälkeen palasimme koululle. Lähdimme yhtenä ryhmänä oppaan kera bussipysäkille. Jouduimme odottamaan bussia parikymmentä minuuttia. Kun se vihdoin tuli, pysäkillä oli ihmisiä jo aivan liikaa. Meitä oli kaksitoista, joten teki tiukkaa, että mahduimme kaikki samaan bussiin. Jouduimme seisomaan. Bussi ajoi pitkin Nahuel Huapi -järven rantatietä, jota reunustivat toisella puolella järvi ja toisella puolella mukavannäköiset pikkuhotellit sekä vuoret.

Rantatiellä kaikki paikat tunnistetaan siitä, monenko kilometrin päässä Barilochen keskustasta ne sijaitsevat. Esimerkiksi suosittu hiekkaranta on kahdeksan kilometrin kohdalla ja oma kohteemme Campanarion vuori on 18 kilometrin kohdalla.

Hypättyämme ulos bussista suuntasimme metsäpolulle. Lähdimme nousemaan jyrkästi ylöspäin. Polku oli pääasiassa pehmeää hiekkaa, joten eteneminen oli hidasta. Opas porhalsi jossain edellämme meidän puuskuttaessa perässä. Tero tuli viimeisenä. Ei siksi, että hän ei olisi jaksanut nousua, vaan siksi että parilla opiskelukaverillamme oli ongelmia. Heidän kuntonsa ja jalkineensa eivät oikein soveltuneet tälle retkelle. Koulumme vastaanotosta annetun tiedon mukaan kyseessä oli rauhallinen “sunnuntaikävely”, mutta todellisuudessa nousu vuorelle oli aika raskas.

Puolivälissä nousua opas pysähtyi odottamaan. Hän kysyi kaikilta espanjaksi nimet ja kotimaat. Vaikutti siltä, että koululta oli pyydetty varmistamaan, että jokainen käyttää edes vähän espanjaa retken aikana. Polkua reunustava metsä oli tiheä, mutta puiden lomasta pilkahteli upea järvi- ja vuorimaisema.

Viimeiset metrit Campanarion huipulle kipusimme irtokivien muodostamaa rinnettä. Kokonaisuudessaan nousu kesti 30-45 minuuttia. Maisemat huipulta olivat vaikuttavat. Sää oli mitä parhain näköalojen ihasteluun. Joka puolella näkyi korkeita vuoria, joista osa oli lumihuippuisia. Vuorien rinteillä ja laaksoissa oli upeita metsiköitä ja järviä. Paikalta oli myös hyvä näkymä Barilochen kaupunkiin.

Vaellellessamme huipulla nautiskelimme näköalatasanteen kahvilasta ostamamme jäätelöt. Campanariolla ei ole laskettelurinteitä, mutta ylös pääsee halutessaan hiihtohissillä. Yksi nainen ryhmästämme sai tarpeekseen kävelemisestä ja lähti hissillä alas. Me muut tulimme eri reittiä alas kuin ylös. Varsin hankala kivikkorinne jatkui ylösnousa pidempään. Polku kiemureteli metsän siimeksessä. Juttelimme niitä näitä kurssikavereidemme kanssa. Alhaalla odottelimme hetken aikaa bussia. Saapuessaan se oli jo aika täynnä, joten seisoimme jälleen koko matkan.

Selvittelimme Via Barilochen toimistosta bussiaikatauluja Barilochesta Valdiviaan. Kyseinen bussiyhtiö tarjosi lähtöjä vain klo 7 aamulla, joka on mielestämme liian aikaista jos muitakin vaihtoehtoja on olemassa. Törmäsimme Via Barilochen toimistolla kurssikavereihimme Edoon ja Noraan. Päädyimme heidän kanssaan Jaujaan dulce de leche -jäätelölle.

Amerikkalainen Nora asui paikallisen perheen luona lähellä meidän hosteliamme. Kävelimme lähes joka päivä samaa matkaa koululle. Hänen poikaystävänsä oli reissannut jo pidemmän aikaa Patagoniassa ystäviensä kanssa vaeltaen ja kalastellen. Poikaystävään oli välillä vaikea saada yhteyttä sähköpostitse ja Nora odottikin kiihkeästi tietoa, milloin hän on saapumassa Barilocheen.

Päivän lounasruokapaikka:
Ravintola Vagamundo on modernisti sisustettu mukava ravintola. Ruoka on itämaista, mutta miedoilla mausteilla. Ainakin lounasaikaan vähintäänkin kohtuuhintainen.

Rennosti koulun jälkeen

BARILOCHE, ARGENTIINA

Koulupäivän jälkeen menimme ruokakaupan kautta hostelillemme. Valmistimme keittiössä Knorrin keittolounaan ja tonnikalavoileipiä. Syötyämme kaikessa rauhassa lähdimme kaupungille.

Kävimme Mamuschkan suklaapuodissa, joka muistuttaa Neuvostoliitosta. Suklaapuodin väri on punainen ja sen sisustus koostuu suklaan lisäksi maatuskoista – juuri niistä oudoista puisista nukeista, joita tuotiin aikoinaan 1970-luvulla tuliaisiksi Neuvostoliitosta. Lisäksi palvelukin on kuin suoraan itänaapuristamme. Ensin valitaan rasiaan halutut suklaakonvehdit pitkältä tiskiltä. Sen jälkeen myyjä antaa rasian toiselle myyjälle ja asiakas saa kuitin, jonka kanssa mennään maksamaan kassalle. Kassalta saatu kuitti kiikutetaan rasian ottaneelle myyjälle ja vasta tässä vaiheessa asiakas saa rasiansa. Hyvää kannattaa odottaa. Päästyämme takaisin hostelillemme rentouduimme kirjojen ja suklaan parissa.

Päivän illallisruokapaikka:
Ravintola Kandahar, jossa hieno argentiinalaisittain höystetty intialaistyylinen sisustus ja hyvä ruoka. Barilochen hintatasoon nähden vähän kallis.

Bariloche Hostel

BARILOCHE, ARGENTIINA

Majoittauduimme hostelin valoisimpaan ja suurimpaan huoneeseen, josta avautui upea järvinäköala. Kapea suihkutila, huono vedenpaine. Toimiva yhteiskeittiö ja oleskelutila. Auttavainen henkilökunta. Wifi-yhteys ja internet-kone. Aamiainen tarjoiltiin aikaisintaan klo 8.30. Tämä oli meille liian myöhään, sillä koulumme alkoi jo yhdeksältä.

Sijainti: kymmenen minuutin kävelymatka keskustasta
Hinta: 25 EUR/huone (sis. aamiaisen, myös dormitoreja)

Salsaa ja intellektuelleja keskusteluja

BARILOCHE, ARGENTIINA

Lähtiessämme aamulla kouluun kirjauduimme samalla ulos majapaikastamme ja otimme kaikki tavaramme mukaan. Koulun jälkeen veimme tavaramme Bariloche Hosteliin Katedral-huoneeseen, joka oli yksinkertainen mutta toimiva.

Kuudelta illalla tapasimme jälleen koululla ja lähdimme kaupunkikierrokselle. Oppaanamme toimi yksi koulun opettajista. Hän esitteli kaikki paikat espanjaksi, joten osa asioista meni kyllä ohi. Barilochen kaupunki (virallisesti San Carlos de Bariloche) on perustettu vuonna 1902 argentiinalaisen eliitin lomakohteeksi. Itävaltalaiset arkkitehdit aloittivat rakennusurakan. Heidän silloinen asuinkorttelinsa onkin kaupungin idyllisin. Sittemmin Bariloche on kasvanut räjähdysmäisesti ja varsin holtittomastikin. Nahuel Huapi -järven rantaa reunustavat lukuisat mökkikylät ja pienet hotellit, joiden pääsesonkia on talvi. Bariloche on hieno laskettelukohde talvisin ja vaelluskohde kesäisin. Se tarjoaa lukuisia aktiviteetteja ratsastuksesta sukeltamiseen ja paraglidingista maastopyöräilyyn.

Bariloche on Argentiinan käsintehdyn suklaan pääkaupunki. Sen pääkatua reunustavat lukuisat suklaapuodit, joista ehdoton ykkössuosikki on Mamuschka. Kilometrin kaupungin ulkopuolella sijaitsee suklaatehdas, jonka yhteydessä on suklaamuseo.

Pysähdyimme kaupunkikierroksellamme keskusaukiolle, jossa on paikallinen “Mannerheimin patsas”. Vähemmän ylväästi seisovan hevosen selässä istuu herra Julio Argentino Roca. Ihmettelimme miksi Rocan, Argentiinan presidentin, patsas oli töhritty. Syyksi meille kerrottin, että Roca oli aikoinaan antanut kylmäverisen käskyn tappaa alueella elänneet mapuche-intiaanit. Kyseinen herra on osaltaan myös kuuluisa siitä, ettei hän itse välittänyt osallistua taisteluihin.

Hevospatsaan viereen on maahan piirretty naisten päähuiveja. Ne kuvastavat diktaattorivallan aikana kadonneitten äitien mielenosoitusmarssia, joka sai alkunsa Buenos Airesissa jo yli kolmekymmentä vuotta sitten.

Jatkoimme matkaa Nahuel Huapi -järven rannalle, jossa oli aikaisemmin satama. Nykyään vanhassa satamarakennuksessa on sisäluistinrata, joka on ahkerassa käytössä. Kävelimme rantakatua, jossa paikalliset istuskelivat juomassa matea ystäviensä kanssa. Argentiinalaisilla on aina kassissa vettä termospullossa ja oma mate-muki, jossa on valmiina teelehtiä. Juoma nautitaan ystävien kanssa yhteisestä mukista.

Rantakadulta siirryimme pienelle kukkulalle, jossa sijaitsi Barilochen katedraali. Kirkon ikkunamaalaukset ovat erikoisia, sillä niissä ei kuvata ainoastaan kristillisiä pyhimyksiä vaan myös poliitikkoja ja paikallisen mapuche-heimon jäseniä. Kirkkoa ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1946, mutta se ei koskaan valmistunut. Sen sisäkattorakenteet ovat edelleen keskeneräiset eikä niitä edes aiota tehdä valmiiksi.

Kirkolta kävelimme Barilochen pääkatua South baariin, jossa meille oli järjestetty salsatanssin opetusta. Hurmaava Åke Blomqvist -tyylinen herra toimi opettajanamme. Aloitimme perusaskelista eteen-taakse ja sama sivuille sekä kääntäen. Ensin harjoiteltiin jokainen yksin opettajaa matkien, jotta perusaskeleet onnistuivat jotenkuten. Terolla tanssi sujui, mutta Merjalla homma otti oman aikansa.

Pian otettiin parit ja ryhdyttiin harjoittelemaan perusaskeleita parin kanssa. Merjan jalat sekosivat jatkuvasti, vaikka Tero kuinka laski ja neuvoi. Lopulta opettaja otti Merjan parikseen ja sai kuin saikin kovaan päähän taottua askeleet jotenkuten. Useamman kappaleen jälkeen alkoi tulla hiki ja jano, joten pidimme pienen juomatauon.

Teron hakiessa lisää juotavaa opettaja nappasi jälleen Merjan tanssin pyörteisiin. Tällä kertaa opeteltiin pyörimään. Se sujuikin osaavissa käsissä yllättävän mallikkaasti. Eikä aikaakaan kun Terokin pääsi pyörittelemään vaimoaan. Merjankin mielestä homma alkoi jo olla ihan mukavaa. Lopuksi asettauduttiin koko porukka rinkiin ja vaihdettiin tasaisin välein paria. Muutama pyörähdys ja parinvaihto. Opettaja siirsi miehet ulkoringille ja naiset sisäringille ja hupskeikkaa pian miehet lennättivätkin naiset ilmaan. Taputukset ja kiitokset opettajalle ja tanssitunti oli ohi.

Siirryimme baaritiskille, jossa Edo ja Tero paneutuivat syvälliseen keskusteluun. Edo kertoi olleensa Israelin armeijassa vain osan koulutusajasta, koska hän oli sairastunut vakavasti. Sairaudesta selviäminen ja sairaalaelämän seuraaminen sai hänet pohtimaan, miten ihmisen psyyke vaikuttaa sairauksista paranemiseen. Niinpä hän päätti hakeutua opiskelemaan biologiaa ja psykologiaa. Opiskelu alkaa syksyllä. Edon isä on fysiikan professori yliopistossa ja viisaan kuuloinen mies. Hän oli kehottanut Edoa matkailemaan ja tutustumaan eri kulttuureihin ennen opiskelun aloittamista ja sanonut, ettei takaisintulolla ole kiirettä.

Edon juutalaissuvun tarina on karmaiseva. Hänen puolalaiset isovanhempansa ovat selviytyneet Auschwitzin keskitysleiriltä päätyen monien vaiheiden jälkeen Israeliin. Juutalaisvaino on edelleen osa heidän elämäänsä. He ovat kirjoittaneet lastenlastensa avustuksella muistelmat elämästään.

Baarin jo tyhjentyessä muista opiskelukavereistamme keskustelu kääntyi kvanttifysiikkaan, jonka oppien mukaan kaikki on yhteydessä kaikkeen. Edo ja Tero käsittelivät myös tieteen ja uskomusten yhteyksiä, joita löydetään jatkuvasti enenevässä määrin. Mielenkiinnolla odotammekin, miten tiede tulee kehittymään ja miten kehitys vaikuttaa maailmankatsomukseemme.

Päivän lounasruokapaikka:
Idyllisen puiston keskellä sijaitseva hauskasti sisustettu Tarquino-ravintola. Ruoka oli herkullista, mutta varsin hintavaa. Lisäplussana wifi-yhteys.

Viisi päivää koulunpenkillä

BARILOCHE, ARGENTIINA

Odotukset ja motivaatio olivat ensimmäisenä koulupäivänä korkealla. Matkattuamme yli kuukauden Argentiinassa halusimme oppia kommunikoimaan paremmin paikallisen, ystävällisen väestön kanssa. La Montanan kielikoululla oli aamulla melkoinen hässäkkä, kun parikymmentä uutta oppilasta ilmoittautui vastaanotossa Lionelille. Sen jälkeen oli lyhyt alkuhaastattelu Glorian, koulun johtajattaren, kanssa. Olimme etukäteen lähettäneet lomakkeella vastauksia espanjankielisiin kysymyksiin. Haastattelun ja kysymysvastausten perusteella meidät jaettiin neljän henkilön ryhmiin.

Opettajamme oli pirteä nuori nainen, Flavia Lapalma. Hän osoittautui ammattitaitoiseksi ja tehokkaaksi opettajaksi, joka piti hyvin mielenkiintomme yllä ja selitti ymmärrettävästi espanjan kielioppia. Flavia puhui tunneilla pääasiassa espanjaa, mutta erittäin “lento lento” (=hitaasti, hitaasti) ja selkeästi. Tarvittaessa hän selitti asioita englanniksi, jotta varmasti ymmärsimme mistä on kysymys.

Koulupäivämme kesti klo 9-13. Puolivälissä oli 15 minuutin välitunti, jolloin tarjoiltiin teetä ja croissanteja. Samalla meille kerrottiin koulun tarjoamista iltapäiväaktiviteeteista. Kyseisellä viikolla oli tarjolla muun muassa kaupunkikierros, salsatunti, vuoristovaellus, vapaaehtoistyö ja keilaus. Aktiviteettien tarkoituksena oli saada oppilaat jatkamaan espanjankielen käyttöä myös kouluajan ulkopuolella ja tutustuttaa heidät paremmin toisiinsa. Osa oppilaista myös asui koulun hostelissa tai paikallisissa perheissä.

Viikon aikana opettelimme säännöllisiä ja epäsäännöllisiä verbejä preesensissä. Olla-verbit estar ja ser olivat erityisen tärkeitä. Lisäksi opimme muun muassa maskuliinin ja feminiinin käyttösäännöt, kysymyssanat, aikakäsitteet ja aakkoset. Jokainen aamu aloitettiin kertomalla, mitä olimme tehneet edellisenä päivänä koulun jälkeen ja mitä olimme syöneet ja missä. Ensimmäisenä päivänä kerroimme, mistä maasta tulemme ja mikä on ammattimme. Saimme monistekirjan, jossa oli peruskielioppi ja erilaisia tehtäviä. Läksyjen tekemiseen meni iltaisin noin tunti. Läksyksi saimme muun muassa verbien taivutuksia, lauseiden täydentämistä oikeilla verbeillä listan perusteella, feminiinin ja maskuliinin käyttöä sekä lauseiden muodostamista.

Neljän henkilön ryhmä oli mukavan pieni ja tulimme hyvin toimeen keskenämme. Meidän lisäksemme ryhmään kuului israelilainen 23-vuotias Edo ja amerikkalainen 66-vuotias Jim. Edo oli älykäs nuori mies, joka oli läpikäynyt vaikean syöpäsairauden ja jolla oli erittäin mielenkiintoinen sukutarina kerrottavanaan. Jim oli paljon maailmaa nähnyt vanhempi herra, joka oli sapattivapaalla opettajantyöstään. Hän opetti ympäristökirjoittamista Mainen collegessa. Ympäristökirjoittaminen (nature writing) on kurssi, jossa pyritään ilmaisemaan omia tuntemuksia luonnon keskellä ja oppimaan luonnon kuvaamista sanoilla. Jim lähettää oppilaansa yksin 24 tunniksi metsään ja pyytää heitä kirjoittamaan kokemuksestaan. Hän vie heidät myös telttasaunaan eli pyrkii elämysten kautta löytämään syvällisempää näkemystä kirjoittamiseen. Jim rakastaa luontoa ja nukkuu ulkona tähtitaivaan alla omalla pihallaan puolet vuodesta.

Parina päivänä osan päivästä olimme yhdessä toisen ryhmän kanssa, koska heidän opettajallaan oli jotain menoa. Ryhmien yhdistäminen oli koulun periaatteita vastaan, joten loppujen lopuksi saimme kaksi ylimääräistä tuntia kaupan päälle tästä hyvästä.

Tauon jälkeisillä tunneilla leikittiin. Harjoittelimme kuvaamaan eri ammatteja siten, että yksi meistä seisoi edessä otsassaan tietty ammattinimike. Muut kertoivat espanjaksi, mitä kyseinen henkilö tekee ja edessä olevan piti arvata, mitä hänen otsassaan lukee. Opettelimme kuvailemaan erilaisia henkilöitä pelaamalla peliä, jossa yritetään arvata kuka henkilö on vastapuolen kortissa. Onko henkilöllä iso nenä? vaaleat hiukset? silmälasit? punaiset posket? jne. Yhdistelimme ryhmissä kuvia ja verbejä ja loimme sen jälkeen kyseisistä verbeistä kilpaa mahdollisimman pitkiä lauseita. Yksi harjoitus oli myös kirjoittaa omasta päivästämme kotimaassamme: milloin heräämme, mitä ja milloin syömme, milloin menemme töihin ja mitä teemme vapaa-aikanamme.

Viimeisenä päivänä saimme todistukset kurssista. Palkitsimme Flavian hyvästä työstä Mamuschkan suklaarasialla. Kaupan päälle saamamme ylimääräiset tunnit kiertelimme opettajamme kanssa kaupungilla. Hän kertoi Barilochen historiasta, mutta pääasiassa juttelimme niitä näitä harjoitellen espanjaamme. Päätimme kurssin kahvilassa alfajoreja popsien.

Viidessä päivässä ei voi tehdä ihmeitä, joten emme edelleenkään pysty kunnolliseen keskusteluun espanjankielellä. Sitä vastoin opimme sen verran kielen rakenteesta, että meidän on huomattavasti helpompi ymmärtää kuulemaamme. Pystymme myös tarvittaessa muodostamaan järjellisiä lauseita, ainakin preesensissä. Tarvitsemme kuitenkin roimasti lisää harjoitusta ja meidän pitäisi kehittää sanavarastoamme laajemmaksi, jotta pystyisimme viestimään haluamamme asiat sujuvammin.

Kurssin hinta: 90 EUR/hlö (sis. materiaalin ja aktiviteetit)

Koiranelämää

ARGENTIINA

Argentiinalaiset rakastavat koiria. Koiria on joka puolella. On lellittyjä puudeleita, ahkeria vahtikoiria, kulkukoiria, erilaisia rakkeja ja rotukoiria. Ihan kaikkea. On hellyttäviä raajarikkoja, jotka ovat joutuneet auton töytäisemiksi tai ihmistä kaipaavia karanneita tai hylättyjä kotikoiria, joista osalla on jopa kaulapanta, vaikka ne selkeästi ovat aivan eksyksissä. Osalla koirista on hienot mökit tai kopit, kun taas osa etsii ruokansa roskasäkeistä.

Ushuaiassa aivan hurmaava sekarotuinen otus seurasi meitä usean korttelin välin pitäen huolta, etteivät kissat hyökkää kimppuumme. Samalla se pääsi turvallisesti kanssamme usean tien yli. Kun menimme ravintolaan, se asettui tyynesti ravintolan eteen vesisateeseen nukkumaan ja odottamaan paluutamme. Se oli yhä siinä jäätävän sinisine silmineen, kun tulimme ulos. Ravintolan edessä oli vähän hässäkkää, joten se ei huomannut lähtöämme. Merjan mielestä petimme sen luottamuksen, kun emme tuoneet mitään herkkupalaa ravintolasta mukaname. Jos olisimme Suomessa, meillä olisi jo aikamoinen koirahaaremi. Niin monta ihastuttavaa rakkia olemme tällä reissullamme kohdanneet.

Koirat tappelevat ja räksyttävät yömyöhään. El Bolsonin tyylisissä pikkukylissä niitä on lähes kaikissa pihoissa ja ne kommentoivat jokaista ohikulkijaa. Niillä on viestitysjärjestelmä pihasta toiseen. Ne kertovat toisilleen, missä päin ne juuri äsken sinun pihasi ohi kulkeneet henkilöt nyt ovat. Osa hyökkää lähes kimppuun aidan takaa. Osa tyytyy laiskasti nostamaan päätään ja seuraamaan ohikulkijaa.

Kulkukoirat yleensä vain nukkuvat tyynesti tai kaivelevat roskia, jotka jätetään täällä roskapusseissa tien laitaan odottamaan hakijaansa. Kulkukoirilla ja vahtikoirilla on omat kuvionsa ja välillä ne yhtyvät. El Calafatessa koirat pitävät jopa omia kokouksiaan tien laidassa hotellimme ulkopuolella. El Chaltenin alueen kansallispuiston vartijat kehottavat turisteja olemaan ottamatta kylän koiria mukaan vaelluksille, jotteivät ne pääse häiritsemään suojeltuja luonnonvaraisia eläimiä, kuten huemuleja (peuran/hirvenkaltainen otus).

Barilochen kulkukoirat ovat ihan omaa luokkaansa. Ollessamme kaupungilla ostoksilla seuraamme lyöttäytyi kolme koiraa. Ne kulkivat aivan vieressämme. Yksi linkutti kolmella jalalla neljännen roikkuessa velttona. Kun poikkesimme kauppaan, ne jäivät ulos odottamaan ja jatkoivat matkaa kanssamme, kun tulimme ulos. Me yritimme olla kiinnittämättä niihin mitään huomiota, mutta ne eivät kadonneet mihinkään.

Lähes joka aamu saimme seuraksemme ainakin yhden koiran mennessämme espanjantunneille. Nämä koirat eivät sentään enää koulutuntien jälkeen odottaneet portilla paluutamme. On käsittämätön mysteeri, millä logiikalla koirat valitsevat juuri tietyn henkilön, jota seurata? Kaduilla kävelee jatkuvasti valtava määrä ihmisiä, mutta yllättäen joku koira lyöttäytyy juuri meidän seuraamme. Mitä koira odottaa saavansa? Turvaa, hellyyttä, ruokaa?

Ensimmäisenä koulupäivänä Barilochessa meillä oli lyhyt kaupunkikierros, jonka teimme kävellen. Ryhmämme mukaan liittyi musta saksanpaimenkoiranoloinen koira, joka vaikutti mielenvikaiselta. Se hyökkäili risteyksissä autojen kimppuun juosten niiden perässä ja yrittäen haukata niistä palan. Ryhmäämme seuratessaan se tuijotti herkeämättä jalkoihimme aivan kuin se olisi nähnyt jotain pikku-ukkoja juoksemassa maassa, jossa ei oikeasti ollut mitään.

Nahuel Huapi -järven rannalla leikimme pitkään koiralauman kanssa. Yksi koirista ei kyllästynyt millään kepin hakemiseen vedestä. Se toi kepin aina jonkun henkilön viereen ja vaati haukkumalla heittämään sitä jatkuvasti. Koira oli vanha ja vaivaisenoloinen rannalla, mutta se muuttui energiseksi ja pentumaiseksi, kun se pääsi loikkaamaan kepin perään veteen. Sen haettua kepin pitkältä vedestä toinen koirista tuli rantamatalikkoon ja kiskoi kepin hakijan suusta vieden sen mennessään. Muut lauman koirat tyytyivät pääasiassa seuraamaan leikkiä vierestä ja hakemaan rapsutuksia.

Yleisesti ottaen koirat viettävät Argentiinassa melkoista koiranelämää ja suurin osa niistä juoksentelee vapaana ympäriinsä.

Orientoituminen Barilocheen

BARILOCHE, ARGENTIINA

Kävimme aamupäivällä Chalten Travelillä kyselemässä Teron villapaitaa, mutta valitettavasti sitä ei ollut löytynyt. Ei auttanut muu kuin ryhtyä etsimään miehelle uutta paitaa, koska Etelä-Amerikassa sille on todella käyttöä. Barilochessa on paljon ulkoilutamineita myyviä kauppoja ja merkkitavaraakin on tarjolla. Suurin osa paidoista on kuitenkin fleece- eikä villapaitoja. Niinpä pyörimme pääkadulla aika pitkään ennen kuin löysimme haluamamme. Uusi villapaita maksoi peräti 10 euroa.

Jatkoimme shoppailuretkeämme ja hankimme Terolle pienen Hugo Bossin hajuveden. Ostaessamme hajuvettä kauppa meni kiinni siestan ajaksi. Kun olimme valmiit, meidät ohjattiin ulos takakautta. Päädyimme rappukäytävään, jossa yllätykseksemme ulko-ovi oli lukossa. Samoin oli se ovi, josta meidät ohjattiin kaupasta ulos. Olimme siis loukussa. Ei auttanut kuin koputella kaupan puoleista ovea. Onneksi myyjät eivät olleet vielä ehtineet lähteä. Yksi heistä otti avaimen ja tuli avaamaan rappukäytävän ulko-oven.

Kävelimme järvelle nautiskelemaan aurinkoisesta päivästä kivikkorannalla. Leikimme kulkukoirien kanssa ja ihastelimme kaunista järvimaisemaa. Vesi oli yllättävän lämpimän tuntuista, kuin suomalainen järvivesi parhaimmillaan keskikesällä. Osa rannalla olijoista kävikin uimassa.

Käytyämme Todo-supermarketissa palasimme hostelille iltapalalle. Juttelimme kanadalaispariskunnan kanssa argentiinalaisten ruokailutottumuksista. Heidänkin mielestään on omituista, että argentiinalaiset syövät niin vähän vihanneksia, vaikka täällä on ihanteelliset olosuhteet kasvattaa niitä. Kanadalaiset olivat matkalla El Bolsoniin, joten annoimme heille vinkkejä kokemuksiemme perusteella.

Päivän lounasruokapaikka:
Familia Weiss -ravintola Barilochen pääkadulta järvelle päin. Erikoinen sisustus. Merja söi peuraa ja perunapalleroita ja Tero taimenta, mutta erityisesti jäi mieleen alkusalaatti, jonka porkkanaraaste oli jäässä.

Pankkimafia

ARGENTIINA

Ulkomaalaiset voivat nostaa pankkiautomaateista vain 300 tai 320 pesoa eli noin 60 euroa per päivä. Onneksi meillä on kolme luottokorttia, joten saamme parhaimmillaan nostettua 960 pesoa per päivä. Pieni kertanosto aiheuttaa sen, että jokaisesta nostosta menee kuluja noin viisi prosenttia (2 euroa + 2,5%). Raivostuttavaa. Pyrimmekin käyttämään luottokortteja aina kuin se on mahdollista.

El Calafatessa ongelma korostuu. Suuri osa retkijärjestäjistä ei ota vastaan luottokortteja, vaan ainoastaan käteistä. Esimerkiksi vaellusretki jäätikölle maksaa 350 pesoa. Siinä menisikin sitten kaikki päivän käteiset eikä riittäisikään. Tästä syystä El Calafaten pankit kärsivät jatkuvasta käteispulasta. Matkailijat jonottavat aamuisin automaateille ja nostavat sieltä niin paljon kuin pystyvät. Omituisinta on, että joillekin retkijärjestäjille voi osan retkistä maksaa luottokortilla, mutta osaa ei.

Samaan ongelmaan törmäsimme Puerto Madrynissa, jossa meidän olisi pitänyt maksaa lennot Trelewistä Ushuaiaan käteisellä. Hinta oli noin 1300 pesoa. Onneksi sentään lentoyhtiön toimistossa kelpasivat luottokortitkin.

Argentiinalaisten luottamus pankkeihin on varsin huono. Tämä lienee seurausta maan talouden romahduksesta 2000-luvun alussa. Espanjanopettajamme, kolmekymppinen, barilochelainen Flavia kertoi, ettei hänellä ole lainkaan pankkitiliä eikä siten myöskään pankki- tai luottokortteja. Koulu maksaa hänelle palkan käteisenä ja hän säilyttää rahat kotonaan. Itse emme kotimaassa käytä käteistä rahaa lähes lainkaan, joten tämä kuulosti meistä aivan käsittämättömältä.

Mitä tahansa ostaessame törmäämme Argentiinassa aina samaan ongelmaan kuin Aasiassa – vaihtorahaa ei tunnu löytyvän. Pankkiautomaatit suoltavat ulos satasia, joten tuttu kysymys kassoilla kuuluukin: “Olisiko vähän pienempää?” Jos pystyy maksamaan kolikoilla tai pienillä seteleillä, kassa saattaa jopa kiittää siitä, että hän sai vaihtorahaa. Olemme miettineet, miten on mahdollista, että jos paikalliset maksavat pääasiassa pikkurahoilla, niin silti niitä ei löydy kassasta? Mihin kolikot ja pikkusetelit oikein katoavat, kun niitä kuitenkin näyttää olevan valtavasti liikenteessä?

La Bolsa del Deporte

BARILOCHE, ARGENTIINA

Kokonaisuudessaan omaperäinen ja jännittävä rakennus. Kiva puutarha, jossa liukumäki, pingispöytä ja pieni kiipeilyseinä. Mukava yhteiskeittiö ja isot oleskelutilat. Wifi-yhteys yläkerran yhteistilassa ja internet-koneita (huono yhteys alakerrassa). “Presidental suite”-huone kellarikerroksessa: iso, vähän pimeä ja erikoinen. Iso, mukava sänky. Paljon säilytystilaa. Tv ja sohva. Kylpyhuoneen lattia kastui kokonaan suihkussa käydessä. Huone oli kylmä, mutta pyydettäessä sai lämmityksen päälle.

Sijainti: viiden minuutin kävelymatka keskustasta
Hinta: 23 EUR/huone (myös halvempia huoneita ja dormitoreja)

Kauniita maisemia ja vege-ruokaa

EL BOLSON – BARILOCHE, ARGENTIINA

Rauhallisten aamutoimien jälkeen hyvästelimme El Saucon sydämellisen emännän Bettyn. Lähdimme kimpsuinemme kampsuinemme ostamaan bussilippuja Via Barilochen toimistosta, jossa oli jonkin verran jonoa. Jono ei ollut pitkä, mutta se eteni toivottoman hitaasti. Seuraava Barilocheen lähtevä bussi oli täynnä, joten saimme liput vasta klo 13.45 bussiin.

Meille jäi melkein kolme tuntia odotusaikaa. Hengailimme puistossa lauantain markkinahumua katsellen ja kirjoja lukien. Oli miellyttävän lämpöinen kesäsää. Ennen lähtöä oli vielä pakko päästä Jaujaan dulce de leche -jäätelölle. Taivaallisen hyvää...

Mukavassa bussissa istuimme tällä kertaa alakerrassa. Tie oli hyväkuntoinen. Se kiemurteli kuvankauniista laaksosta toiseen vuorijonojen välissä. Aika kului nopeasti hienoja maisemia katsellen ja evääksi ostamiamme porkkanoita ja keksejä popsien. Kesken kaiken bussi pysähtyi ja rajavartijanoloiset herrat astelivat yläkertaan. Muutama bussimme matkustaja pyydettiin ulos ja heidän tavaroitaan kaiveltiin noin puolisen tuntia muiden istuessa bussissa ihmettelemässä. Ulkona hyöri huumekoira, joten ilmeisesti kyseessä oli huumeratsia. Koira kävi nuuhkimassa myös ruumassa olevat matkatavarat. Loppujen lopuksi ei ilmeisesti löytynyt mitään, koska kaikki palasivat takaisin bussiin ja matka jatkui.

Kahden ja puolen tunnin kuluttua saavuimme Barilochen vilkkaalle linja-autoasemalle, josta pääsi näppärästi vaihtamaan Argentiinan ainoaan junaan Barilochesta Viedmaan. Nahuel Huapi -järveltä kävi kylmä tuuli linja-autoasemalle. Laukkujen saaminen kesti todella kauan ja Tero meinasi jäätyä shortseissaan. Merja kävi sillä aikaa selvittämässä turisti-infosta, miten asemalta pääsee Barilochen keskustaan. Hän sai kunnon kartan ja selkeät ohjeet.

Linja-autoaseman ulkopuolelta meni lukuisia paikallisbusseja neljän kilometrin päässä sijaitsevaan keskustaan. Köröttelimme bussilla ison sairaalan ohi, jonka jälkeen jäimme pois. Kipusimme pitkät portaat ylös kukkulalle, josta löysimme hostelin, johon olimme ajatelleet majoittua. Onneksemme heiltä löytyi huone emmekä joutuneet etsimään majoitusta sen pidempään.

Tulimme Barilocheen pääasiassa opiskelemaan espanjaa. Olimme varanneet muutama päivä aikaisemmin viiden päivän espanjankurssin La Montana -koulusta. Koulu sijaitsi parin sadan metrin päässä hostelista, johon majoituimme. Emme olleet täysin tyytyväisiä hosteliimme, joten kävimme katselemassa ympäristön muita majapaikkoja. Päädyimme varaamaan maanantaista eteenpäin huoneen Bariloche hostelista. Vahvistimme varauksen maksamalla puolet kolmesta yöstä.

Kävimme Barilochen turisti-infossa tiirailemassa esitteitä kaikesta mahdollisesta mitä kaupungissa ja sen ympäristössä voi puuhailla. Infon edessä olevalla aukiolla sattui olemaan jokin kulttuuritapahtuma, joten kuuntelimme hetken soul-funk -bändiä ja kummastelimme parin teinitytön intialaistanssia. Siinä vaiheessa muistimme Teron kadonneen villapaidan ja suuntasimme Chalten Travelin toimistoon. Siellä istui mukava ja hyvin englantia puhuva nuori mies, joka kertoi että yleensä kadonneet tavarat päätyvät kyseiseen toimistoon. Mutta juuri nyt sinne oli tullut vain yksi takki. Hän lupasi vielä kysäistä bussikuskilta ja pyysi meitä tulemaan seuraavana päivänä uudestaan.

Kello oli jo yli seitsemän illalla, joten nälkä kurni vatsassa. Valitsimme opaskirjastamme hyvältä kuulostavan El Vegetariano -ravintolan, joka sijaitsi muutaman korttelin päässä pääkadulta. Saavuimme ravintolan eteen klo 19.45 vain huomataksemme sen aukeavan vasta kello 20. Voi itku, miksi argentiinalaisten pitää syödä niin myöhään. Odottelimme 15 minuuttia viereisessä puistossa, kunnes kahdeksalta menimme koputtelemaan ravintolan ovelle. Tarjoilija päästi meidät sisään, vaikka he eivät olleet ihan vielä valmiina.

Tarjoilija selitti, että illallisvaihtoehtoja oli tasan yksi – kasvisruokalautanen. Se sopi meille. Lisäksi tilasimme pullollisen viiniä. Odotellessamme söimme tuoretta leipää herkullisen levitteen kera. Ruokakin tuli kohtuullisessa ajassa. Se oli ihan ok, mutta olisimme kaivanneet lisää mausteita niin kuin lähes aina argentiinalaisissa ravintoloissa. Lautasella oli muun muassa soijapihvi, mykyjä, maissinjyviä ja papumuhennosta.

Tero vietti loppuillan taistellen hostelimme tietokoneen nettiyhteyden kanssa aivan huoneemme ulkopuolella kellarikerroksessa. Yläkerrassa olisi ollut toimiva wifi-yhteys, mutta se selvisi meille vasta seuraavana päivänä.