Suklaamuseossa ja elokuvissa

BARILOCHE, ARGENTIINA

Viimeinen koulupäivämme oli normaalia pidempi, koska saimme kaksi ylimääräistä tuntia kaupan päälle. Ennen lisätunteja lähdimme porukalla syömään. Jim tiesi hyvän sandwicherian muutaman korttelin päässä. Kyseessä oli pieni take-away -paikka, josta sai vain kasvisruokaa. Kaikki annoksissa käytettävät ainekset olivat luomua. Aurinko paistoi ja iloinen puheensorina täydensi tunnelmaa, kun söimme matkamme tähän asti herkullisimmat täytetyt leivät. Ne olivat oikeastaan täydelliset sisältäen ainakin salaattia, tomaattia, mozzarellaa, avocadoa ja basilikapestoa. Leipä oli täysjyväviljaa, joka on täällä erittäin harvinaista. Ja koko komeus oli juuri sopeasti lämmin.

Koulun jälkeen kävelimme majapaikkamme lähistöllä sijaitsevaan suklaamuseoon. Parikymmentä minuuttia saapumisemme jälkeen alkoi englanninkielinen kiertokäynti. Odotellessamme kierroksen alkua saimme lämmintä kaakaojuomaa, joka oli suoraan suklaasta sulatettua eli tuhtia tavaraa. Valitettavasti oppaamme oli aloitteleva nuori mies, joten emme saaneet parasta mahdollista palvelua. Hän kyllä yritti parhaansa, mutta suklaatietämyksessä oli vielä parantamisen varaa eikä hänellä ollut varsinaista intohimoa aiheeseen.

Museo toimi Fenoglio-suklaatehtaan yhteydessä, joten käynti alkoi vilkaisulla käsintehtävien konvehtien valmistukseen. Sen jälkeen siirryimme suklaan alkujuurille. Tiirailimme tekokaakaopuuta ja kummastelimme kaakaopapuja, kaakaovoita sekä käsittelemätöntä kaakaota. Opimme, että valkoinen suklaa on oikeastaan pelkkää voita toisin sanoen rasvaisin vaihtoehto eri suklaista.

Alunperin kaakao oli osa maya-kulttuuria. Kaakao-nimi on aikojen saatossa muodostunut mayojen sanasta kakawa. Mayat pitivät kaakaota lääkkeenä ja jumalten juomana, jota vain ylimystöllä oli oikeus nauttia. Juoma oli kylmää ja kitkerää eikä siihen lisätty sokeria. Kaakaopapujen kerrotaan toimineen myös rahoina. Pohdiskelimme, että sehän tarkoittaa että jossain vaiheessa historiaa raha on kasvanut puissa, vaikka nykyinen sanontamme toisin toteaakin.

Espanjalaiset valloittajat toivat kaakaon Eurooppaan, jossa siitä vähitellen tuli koko kansan juoma. Erityisesti mieleemme jäi eräs kuningas, joka piti järkevänä kansakuntansa hyvinvoinnin kannalta jakaa tätä virkistävää ja rauhoittavaa juomaa kaikille säädystä riippumatta.

Museossa oli laaja valikoima vanhoja kaakaokuppeja Kiinasta Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan. Opimme, että nykyiselle kaakaolle ja suklaalle olennaisen kaakaon ja maidon yhdistämisen keksi Nestle.

Museokierros kesti noin puoli tuntia, jonka jälkeen katselimme videolta, miten suklaa valmistetaan Fenoglion tehtaassa. Tehtaan koneet eivät olleet vierailupäivänämme käytössä. Olimme sitä mieltä, että tehtaan kannattaisi panostaa maistiaisiin, jotta kierroksen jälkeinen konvehtimyynti lähtisi kunnolla vetämään. Ostimme itse rasiallisen konvehteja mukaan. Niitä maistellessamme totesimme, että Mamuschkan suklaat ovat kuitenkin parempia.

Väsäsimme itsellemme illallisen hostelin keittiössä. Sen jälkeen lähdimme etsimään kurssikavereitamme South Barista, jonne heidän piti tulla iltapäiväaktiviteettina tänään olleen keilatunnin jälkeen. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Niinpä jatkoimme matkaa keskustaan. Pysähdyimme elokuvateatterin luo katsomaan, mitä siellä mahtaa pyöriä. Kello oli 22.45 ja klo 23 oli alkamassa Antes de Partir. Se vaikutti hyvältä elokuvalta eikä se ollut espanjaksi päällepuhuttu, joten menimme spontaanisti elokuviin. Hintaa elämykselle tuli huikeat 2,5 euroa/henkilö.

Elokuvateatteri oli iso, vanha sali, jonka katto oli valtavan korkealla. Lipuissa ei ollut paikkanumeroita. Paikalle saapui vain noin kolmisenkymmentä henkilöä, joten tilaa oli riittämiin. Tuolit olivat parhaat päivänsä nähneitä, mutta valkokangas oli iso. Elokuvan jo alettua valkokankaan edessä syttyi kirkas valo, joka häikäisi katsojia. Joku tuli myöhässä ja hänelle tarvittiin valoa. Hetken kuluttua lipputarkastaja juoksi eteen vetämään valolaitteen töpselin seinästä ja elokuvaelämys pääsi jatkumaan häiriöttä loppuun asti.

Elokuva oli koskettava tarina kahden hyvin erilaisen miehen kohtaamisesta sairaalassa. Molemmat heistä kuulevat kuolevansa pian ja päättävät toteuttaa yhdessä hulluimmatkin unelmansa. Asiaa tietysti auttaa se, että toinen miehistä on monimiljonääri. Elokuva sopi hyvin sen hetkiseen mielentilaamme – irtiottoon arjesta (vaikkemme ainakaan tietääksemme ole kuolemassa lähitulevaisuudessa).