tiistai 25. maaliskuuta 2008

Hotel Valdivia

SANTIAGO DE CHILE, CHILE

Pariskunnille suunnattu hotelli, jossa teemahuoneita eri puolilta maailmaa. Majoituimme kauniiseen japanilaishuoneeseen. Hintaan sisältyi täyshoito ja täydellinen oma rauha. Huoneessa poreamme. Käytävillä liikkuminen oli sallittu vain, jos ilmoitti ensin vastaanottoon olevansa tulossa.

Sijainti: keskustassa lähellä Irarrazavalin metroasemaa
Hinta: 73 EUR/huone (24h, sis. kaikki ateriat)

Eksyksissä Santiagossa

VALPARAISO – SANTIAGO, CHILE

Maksoimme Casa Aventura -majoituksemme dollareilla, koska saimme sen näin 19% halvemmalla. Vältyimme siis maksamasta Chilen arvonlisäveron, jonka olisimme joutuneet maksamaan jos olisimme käyttäneet Chilen pesoja.

Otimme taksin Valparaison linja-autoasemalle, jossa ostimme liput seuraavaan bussiin Santiagoon. Meillä oli hyvä tuuri, sillä bussi lähti melkein heti. Pääsimme matkaan kello 11 ja saavuimme Santiagoon pari tuntia myöhemmin. Bussi oli mukava. Maisema matkan varrella oli tyypillistä chileläistä maalaismaisemaa höystettynä kauniilla viinitiloilla ja vuorilla.

Santiagon linja-autoasema sijaitsee kymmenisen kilometriä ydinkeskustan ulkopuolella, mutta sieltä on hyvät metroyhteydet joka puolelle kaupunkia. Metroa oli helppo käyttää. Junia kulki muutaman minuutin välein. Vaihdoimme kerran metrolinjaa päätyen Irrarrazavalin asemalle.

Meidän oli vähän hankala suunnistaa metroasemalta haluamallemme Hotel Valdivialle, koska alue oli huonosti esillä opaskirjamme kartassa. Kyselimme paikallisilta, mihin suuntaan meidän pitäisi lähteä. Valitettavasti meidät ohjattiin väärään suuntaan. Aurinko paistoi kuumasti kävellessämme noin kilometrin verran varastoalueelta vaikuttavalla alueella. Päästyämme takaisin alueen päätielle päätimme, että Merja jää odottamaan tavaroidemme kanssa yhteen kadunkulmaan Teron kartoittaessa lähikorttelit.

Kadunkulmassa ei oikein voinut istua missään, kun taas ison bulevardin keskellä oli viihtyisän oloinen puisto penkkeineen. Merja ei kuitenkaan voinut siirtyä, koska tavaroita oli niin paljon. Tero ei löytänyt hotellia eikä lopulta enää Merjaakaan. Viestitettyämme hetken toisillemme tekstiviesteillä Tero palasi takaisin sovittuun kadunkulmaan. Otimme taksin, koska muuten hotellin löytyminen vaikutti toivottomalta. Taksi ajoi parin korttelin päähän eli olimme pyörineet ihan haluamamme hotellin lähikulmilla.

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Vina del Mar

VALPARAISO, CHILE

Aamiaisella höpöttelimme hostelillamme olevien suomalaisten kanssa, jotka olivat vielä samana päivänä palaamassa Santiagoon. Itse suuntasimme paikalliselle metroasemalle. Hankimme metrokortit ja niihin riittävästi rahaa, jotta pääsimme viereiseen kaupunkiin Vina del Mariin. Metro oli mukava ja nopea kulkuneuvo, joka pääasiassa liikkui maanpinnalla.

Päätarkoituksenamme Vina del Marissa oli hankkia lentoliput Santiagosta Calamaan. Valparaisossa ei ollut kuin yhden lentoyhtiön toimisto, mutta Vina del Marissa kolmen. Kiertelimme lentoyhtiöiden toimistot läpi. Päädyimme lopulta ostamaan liput Air Cometilta. Jouduimme vähän joustamaan aikataulussamme, jotta hinta pysyi kohtuudessa. Silti yhdensuuntaiselle lennolle tuli hintaa lähes 100 euroa per henkilö. Olimme kuitenkin valmiit maksamaan sen, koska emme halunneet viettää vuorokautta bussissa.

Jäimme vaeltelemaan Vina del Marin keskustaan ostaen teippiä ja kirjekuoria, jotta saimme postiin muun muassa edellisenä päivänä ostamamme taideteoksen Tiinalle. Löysimme suositun Jerusalem-falafelravintolan, jossa nautimme herkullisen lounaan. Vina del Marin keskusta ei tehnyt meihin mitään erityistä vaikutusta. Se oli kuin mikä tahansa moderni kaupunki.

Kävimme kävelemässä Quinta Vergara -puistossa, joka 1900-luvun alkupuolella oli Alvares-Vergara perheen yksityisomistuksessa. Puiston porttien läheisyydessä on heidän kolonialististyylinen asuinrakennuksensa ja amfiteatteri, jossa järjestetään erilaisia konsertteja. Jäimme puiston penkille lepäilemään hetkeksi auringon lämmittäessä mukavasti.

Palasimme metrolla takaisin Valparaisoon, jossa annoimme metrokorttimme parille turistille, koska emme tarvinneet niitä enää. Korteista joutui maksamaan erikseen varsinaisen lippuhinnan lisäksi.

Illalla istuimme hostelimme yhteistilassa iltapalaa syöden ja muiden matkailijoiden kanssa kokemuksia vaihtaen. Juttelimme nuoren ruotsalaispariskunnan kanssa. He olivat maailmanympärimatkalla ja yrittivät muutamassa kuukaudessa nähdä vähän kaikkia maanosia. Kanadalainen nuori mies kertoi matkanneensa jo useamman kuukauden moottoripyörällä Etelä-Amerikassa. Hän oli juuri myynyt pyöränsä ja suunnitteli jatkavansa matkaa purjeveneen kyydissä kohti Australiaa. Yllättäen pöydän päässä hiljaa istunut korealaistyttö avasi suunsa ja kertoi tulleensa ryöstetyksi päivällä eräällä Valparaison näköalapaikoista. Hänen kameransa ja passinsa oli viety. Hän oli aivan murheenmurtama, sillä hän ei tiennyt kuinka kauan uuden passin hankinta kestäisi. Joka tapauksessa hän joutui muuttamaan matkasuunnitelmiaan melkoisesti.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Hissipäivä

VALPARAISO, CHILE

Löysimme Valparaison keskustasta ison supermarketin, jossa täydensimme saippua- ja hammastahnavarastoamme sekä ostimme kaikenlaista syötävää hostelille. Uusissa paikoissa on välillä todella vaikea löytää hyviä ruokakauppoja. Opaskirjatkaan eivät yleensä laita niitä karttoihinsa, vaikka monet matkailijat kokkailevat itse hosteleiden keittiöissä silloin kun se on mahdollista. Piipahdimme käytettyjen kirjojen markkinoilla ja onnistuimme löytämään sieltä mielenkiintoisen Along The Inca Road -kirjan (Karin Muller, julkaisija National Geographic).

Valparaison eri kukkuloille pääsee kätevästi vanhoilla näköalahisseillä, joita paikalliset käyttävät myös kulkuvälineinä koteihinsa. Kukkuloille kipuaminen veisi turhan paljon aikaa ilman hissiä, varsinkin kun yleensä suoria reittejä ylös ei ole tarjolla. Hissit ovat halpoja, 30-70 senttiä per henkilö. Me tuhlasimme päivän aikana peräti 1,5 euroa hisseihin.

Aloitimme laskeutumalla muutaman minuutin alas Concepcion-kukkulalta El Peral -hissillä. Ohitimme Sotomayor-aukion, jonka reunalla on upea, sininen rakennus. Se toimii merivoimien komentokeskuksena. Keskellä aukiota on näyttävä merenkäynnin muistomerkki, jota merisotilaat vartioivat. Kävelimme satama-alueen lähistön hieman hämäräperäisillä kaduilla Artilleria-hissille. Hissi oli vähän edellistä isompi ja matka hieman pidempi.

Päädyimme turistoituneelle näköalapaikalle Artilleria-kukkulalle, jossa oli paljon erilaisia myyntikojuja ja merimuseo. Olimme aivan Valparaison toisella laidalla, joten eteemme avautui upea kaupunkimaisema. Meren puolella oli valtava konttisatama. Ostimme yhdestä kojusta Teron siskolle, Tiinalle, maalauksen Valparaison kujilta.

Laskeuduimme näköalapaikalta pieniä kujia pitkin takaisin alas ihastellen erivärisiä ja -näköisiä taloja seinämaalauksineen. Uskaltauduimme paikallisia täynnä olevaan Los Portenos -lounasravintolaan. Oli hauska katsella kaikessa rauhassa paikallisia perheitä ja ystäväporukoita pääsiäisvapaita viettämässä. Olimme ajatelleet saavamme herkullisia merenherkkuja, kun kerran olimme aivan sataman tuntumassa. Valitettavasti ruoka oli pettymys. Merjan annos muistutti englantilaista fish & chips -annosta ja Teron kalakeitto oli aivan onneton.

Kävelimme keskustan läpi noin 1,5 kilometrin päässä sijaitsevalle Espiritu Santo -hissille, joka vei meidät Bellavista-kukkulalle. Saavuimme kuuluisan runoilijan Pablo Nerudan talolle juuri sen sulkemisaikaan, joten emme päässeet näkemään sitä kuin ulkopuolelta. Lähdimme vaeltamaan Bellavista-kukkulalta Alegre-kukkulalle pitkin Avenida Alemaniaa.

Meillä oli mukanamme hosteliltamme saamamme kartta, jossa ei ollut mittakaavaa, joten kävelymatkaa tuli hieman odotettua enemmän, 3-4 kilometriä. Muuten ei ollut kiirettä, mutta aurinko alkoi jo painua mailleen. Matkan varrella oli pari hienoa näköalapaikkaa, joista pääsimme näkemään Valparaison eri kulmilta kuin aikaisemmin. Talot on rakennettu mitä kummallisimmilla tavoilla kukkuloiden rinteille. Osa niistä seisoo osittain parin pitkän tukipylvään varassa. Yhdessä talossa auton parkkipaikka oli rakennettu kokonaan tukipylväiden varaan.

Kaikki Valparaison talot ovat kuin omia taideteoksiaan, niin erilaisia, erikokoisia ja erivärisiä kuin vain voivat olla. Joskus tuntuu, että on rikkaus, kun ei ole liian tarkkaa asemakaavaa vaan arkkitehdit voivat todella toteuttaa itseään. Osa taloista on kerrassaan upeita, osa taas ränsistyneitä rötisköjä.

Pimeän laskeuduttua saavuimme Alegre-kukkulalle, jossa on kaikkein hienoimmat seinämaalaukset. Vaelsimme kauniita kujia pitkin Concepcion-kukkulalle. Päätimme onnistuneen ja rentouttavan kaupunkikierroksemme istuen satamanäköalan omaavassa kahvilassa kukkulan reunamalla syöden juustokakkua ja nauttien teetä.

lauantai 22. maaliskuuta 2008

Tero kuumeessa

VALPARAISO, CHILE

Yllättäen Tero oli aamulla sairaana. Hänellä oli noussut kuume, joten hän päätti jäädä lepäilemään suurimmaksi osaksi päivää. Hän ei halunnut edes aamiaista. Menin yksin aamiaiselle, jossa selvisi etten ollut vain kuvitellut kuulevani suomenkieltä alakerrasta edellisenä iltana. Siellä majaili seitsemän parikymppistä suomalaista, jotka olivat tulleet Valparaisoon pääsiäisen viettoon Santiagosta. Osa oli Chilessä vain matkailemassa, mutta osa opiskeli Santiagon yliopistossa vaihto-oppilaina. He olivat bailanneet lähes aamuun asti. Kaksi heistä selviytyi aamiaiselle. He olivat mukava pariskunta, joista toinen oli vuorotteluvapaalla Helsingin Kaupungin puisto-osastolta, jossa hän vastaa Helsingin puiden hyvinvoinnista.

Meidän oli tarkoitus tänään selvitellä lentoja Santiagosta Calamaan. Homma osoittautui mahdottomaksi, koska pääsiäisen takia kaikki toimistot ja lähes kaikki kaupatkin olivat kiinni. Niinpä kävin vain ostamassa lähikioskista vettä ja porkkanoita.

Kävin yksin lounaalla Color Cafessa, joka sijaitsi aivan Concepcion-kukkulan keskellä. Se on pieni, mutta viihtyisä, hassun sisustuksen omaava kahvila-ravintola. Tarjolla oli päivän menu, johon kuului sosekeitto, salaatti, jauhelihapihvi ja jälkiruoaksi lettu hillolla ja kermavaahdolla. Kuulostaa paremmalta kuin maistui, mutta oli ihan syötävää. Paikka oli tupaten täynnä ja siellä oli kiva tunnelma.

Levättyään koko päivän Tero voi vähän paremmin viiden maissa iltapäivällä. Lähdimme syömään pieneen teehuoneeseen, jonka löysin aikaisemmin päivällä. Siellä oli tarjolla täytettyjä voileipiä ja erilaisia pikkuherkkuja erinomaisen teen kera. Meillä ei ollut mitään kiirettä, joten joimme isot kannulliset teetä ja Tero sai syödäkseen. Illalla surffailimme huoneessamme netissä wifi-yhteydellä matkasuunnitelmaa laatien. Mukavaa, kun voi käyttää nettiä omasta hotellihuoneesta käsin. Tämä tulee varmasti yleistymään tulevaisuudessa.