Kipuaminen Campanariolle

BARILOCHE, ARGENTIINA

Koulun päätyttyä kävimme pikaisella lounaalla, jonka jälkeen palasimme koululle. Lähdimme yhtenä ryhmänä oppaan kera bussipysäkille. Jouduimme odottamaan bussia parikymmentä minuuttia. Kun se vihdoin tuli, pysäkillä oli ihmisiä jo aivan liikaa. Meitä oli kaksitoista, joten teki tiukkaa, että mahduimme kaikki samaan bussiin. Jouduimme seisomaan. Bussi ajoi pitkin Nahuel Huapi -järven rantatietä, jota reunustivat toisella puolella järvi ja toisella puolella mukavannäköiset pikkuhotellit sekä vuoret.

Rantatiellä kaikki paikat tunnistetaan siitä, monenko kilometrin päässä Barilochen keskustasta ne sijaitsevat. Esimerkiksi suosittu hiekkaranta on kahdeksan kilometrin kohdalla ja oma kohteemme Campanarion vuori on 18 kilometrin kohdalla.

Hypättyämme ulos bussista suuntasimme metsäpolulle. Lähdimme nousemaan jyrkästi ylöspäin. Polku oli pääasiassa pehmeää hiekkaa, joten eteneminen oli hidasta. Opas porhalsi jossain edellämme meidän puuskuttaessa perässä. Tero tuli viimeisenä. Ei siksi, että hän ei olisi jaksanut nousua, vaan siksi että parilla opiskelukaverillamme oli ongelmia. Heidän kuntonsa ja jalkineensa eivät oikein soveltuneet tälle retkelle. Koulumme vastaanotosta annetun tiedon mukaan kyseessä oli rauhallinen “sunnuntaikävely”, mutta todellisuudessa nousu vuorelle oli aika raskas.

Puolivälissä nousua opas pysähtyi odottamaan. Hän kysyi kaikilta espanjaksi nimet ja kotimaat. Vaikutti siltä, että koululta oli pyydetty varmistamaan, että jokainen käyttää edes vähän espanjaa retken aikana. Polkua reunustava metsä oli tiheä, mutta puiden lomasta pilkahteli upea järvi- ja vuorimaisema.

Viimeiset metrit Campanarion huipulle kipusimme irtokivien muodostamaa rinnettä. Kokonaisuudessaan nousu kesti 30-45 minuuttia. Maisemat huipulta olivat vaikuttavat. Sää oli mitä parhain näköalojen ihasteluun. Joka puolella näkyi korkeita vuoria, joista osa oli lumihuippuisia. Vuorien rinteillä ja laaksoissa oli upeita metsiköitä ja järviä. Paikalta oli myös hyvä näkymä Barilochen kaupunkiin.

Vaellellessamme huipulla nautiskelimme näköalatasanteen kahvilasta ostamamme jäätelöt. Campanariolla ei ole laskettelurinteitä, mutta ylös pääsee halutessaan hiihtohissillä. Yksi nainen ryhmästämme sai tarpeekseen kävelemisestä ja lähti hissillä alas. Me muut tulimme eri reittiä alas kuin ylös. Varsin hankala kivikkorinne jatkui ylösnousa pidempään. Polku kiemureteli metsän siimeksessä. Juttelimme niitä näitä kurssikavereidemme kanssa. Alhaalla odottelimme hetken aikaa bussia. Saapuessaan se oli jo aika täynnä, joten seisoimme jälleen koko matkan.

Selvittelimme Via Barilochen toimistosta bussiaikatauluja Barilochesta Valdiviaan. Kyseinen bussiyhtiö tarjosi lähtöjä vain klo 7 aamulla, joka on mielestämme liian aikaista jos muitakin vaihtoehtoja on olemassa. Törmäsimme Via Barilochen toimistolla kurssikavereihimme Edoon ja Noraan. Päädyimme heidän kanssaan Jaujaan dulce de leche -jäätelölle.

Amerikkalainen Nora asui paikallisen perheen luona lähellä meidän hosteliamme. Kävelimme lähes joka päivä samaa matkaa koululle. Hänen poikaystävänsä oli reissannut jo pidemmän aikaa Patagoniassa ystäviensä kanssa vaeltaen ja kalastellen. Poikaystävään oli välillä vaikea saada yhteyttä sähköpostitse ja Nora odottikin kiihkeästi tietoa, milloin hän on saapumassa Barilocheen.

Päivän lounasruokapaikka:
Ravintola Vagamundo on modernisti sisustettu mukava ravintola. Ruoka on itämaista, mutta miedoilla mausteilla. Ainakin lounasaikaan vähintäänkin kohtuuhintainen.

Rennosti koulun jälkeen

BARILOCHE, ARGENTIINA

Koulupäivän jälkeen menimme ruokakaupan kautta hostelillemme. Valmistimme keittiössä Knorrin keittolounaan ja tonnikalavoileipiä. Syötyämme kaikessa rauhassa lähdimme kaupungille.

Kävimme Mamuschkan suklaapuodissa, joka muistuttaa Neuvostoliitosta. Suklaapuodin väri on punainen ja sen sisustus koostuu suklaan lisäksi maatuskoista – juuri niistä oudoista puisista nukeista, joita tuotiin aikoinaan 1970-luvulla tuliaisiksi Neuvostoliitosta. Lisäksi palvelukin on kuin suoraan itänaapuristamme. Ensin valitaan rasiaan halutut suklaakonvehdit pitkältä tiskiltä. Sen jälkeen myyjä antaa rasian toiselle myyjälle ja asiakas saa kuitin, jonka kanssa mennään maksamaan kassalle. Kassalta saatu kuitti kiikutetaan rasian ottaneelle myyjälle ja vasta tässä vaiheessa asiakas saa rasiansa. Hyvää kannattaa odottaa. Päästyämme takaisin hostelillemme rentouduimme kirjojen ja suklaan parissa.

Päivän illallisruokapaikka:
Ravintola Kandahar, jossa hieno argentiinalaisittain höystetty intialaistyylinen sisustus ja hyvä ruoka. Barilochen hintatasoon nähden vähän kallis.

Bariloche Hostel

BARILOCHE, ARGENTIINA

Majoittauduimme hostelin valoisimpaan ja suurimpaan huoneeseen, josta avautui upea järvinäköala. Kapea suihkutila, huono vedenpaine. Toimiva yhteiskeittiö ja oleskelutila. Auttavainen henkilökunta. Wifi-yhteys ja internet-kone. Aamiainen tarjoiltiin aikaisintaan klo 8.30. Tämä oli meille liian myöhään, sillä koulumme alkoi jo yhdeksältä.

Sijainti: kymmenen minuutin kävelymatka keskustasta
Hinta: 25 EUR/huone (sis. aamiaisen, myös dormitoreja)

Salsaa ja intellektuelleja keskusteluja

BARILOCHE, ARGENTIINA

Lähtiessämme aamulla kouluun kirjauduimme samalla ulos majapaikastamme ja otimme kaikki tavaramme mukaan. Koulun jälkeen veimme tavaramme Bariloche Hosteliin Katedral-huoneeseen, joka oli yksinkertainen mutta toimiva.

Kuudelta illalla tapasimme jälleen koululla ja lähdimme kaupunkikierrokselle. Oppaanamme toimi yksi koulun opettajista. Hän esitteli kaikki paikat espanjaksi, joten osa asioista meni kyllä ohi. Barilochen kaupunki (virallisesti San Carlos de Bariloche) on perustettu vuonna 1902 argentiinalaisen eliitin lomakohteeksi. Itävaltalaiset arkkitehdit aloittivat rakennusurakan. Heidän silloinen asuinkorttelinsa onkin kaupungin idyllisin. Sittemmin Bariloche on kasvanut räjähdysmäisesti ja varsin holtittomastikin. Nahuel Huapi -järven rantaa reunustavat lukuisat mökkikylät ja pienet hotellit, joiden pääsesonkia on talvi. Bariloche on hieno laskettelukohde talvisin ja vaelluskohde kesäisin. Se tarjoaa lukuisia aktiviteetteja ratsastuksesta sukeltamiseen ja paraglidingista maastopyöräilyyn.

Bariloche on Argentiinan käsintehdyn suklaan pääkaupunki. Sen pääkatua reunustavat lukuisat suklaapuodit, joista ehdoton ykkössuosikki on Mamuschka. Kilometrin kaupungin ulkopuolella sijaitsee suklaatehdas, jonka yhteydessä on suklaamuseo.

Pysähdyimme kaupunkikierroksellamme keskusaukiolle, jossa on paikallinen “Mannerheimin patsas”. Vähemmän ylväästi seisovan hevosen selässä istuu herra Julio Argentino Roca. Ihmettelimme miksi Rocan, Argentiinan presidentin, patsas oli töhritty. Syyksi meille kerrottin, että Roca oli aikoinaan antanut kylmäverisen käskyn tappaa alueella elänneet mapuche-intiaanit. Kyseinen herra on osaltaan myös kuuluisa siitä, ettei hän itse välittänyt osallistua taisteluihin.

Hevospatsaan viereen on maahan piirretty naisten päähuiveja. Ne kuvastavat diktaattorivallan aikana kadonneitten äitien mielenosoitusmarssia, joka sai alkunsa Buenos Airesissa jo yli kolmekymmentä vuotta sitten.

Jatkoimme matkaa Nahuel Huapi -järven rannalle, jossa oli aikaisemmin satama. Nykyään vanhassa satamarakennuksessa on sisäluistinrata, joka on ahkerassa käytössä. Kävelimme rantakatua, jossa paikalliset istuskelivat juomassa matea ystäviensä kanssa. Argentiinalaisilla on aina kassissa vettä termospullossa ja oma mate-muki, jossa on valmiina teelehtiä. Juoma nautitaan ystävien kanssa yhteisestä mukista.

Rantakadulta siirryimme pienelle kukkulalle, jossa sijaitsi Barilochen katedraali. Kirkon ikkunamaalaukset ovat erikoisia, sillä niissä ei kuvata ainoastaan kristillisiä pyhimyksiä vaan myös poliitikkoja ja paikallisen mapuche-heimon jäseniä. Kirkkoa ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1946, mutta se ei koskaan valmistunut. Sen sisäkattorakenteet ovat edelleen keskeneräiset eikä niitä edes aiota tehdä valmiiksi.

Kirkolta kävelimme Barilochen pääkatua South baariin, jossa meille oli järjestetty salsatanssin opetusta. Hurmaava Åke Blomqvist -tyylinen herra toimi opettajanamme. Aloitimme perusaskelista eteen-taakse ja sama sivuille sekä kääntäen. Ensin harjoiteltiin jokainen yksin opettajaa matkien, jotta perusaskeleet onnistuivat jotenkuten. Terolla tanssi sujui, mutta Merjalla homma otti oman aikansa.

Pian otettiin parit ja ryhdyttiin harjoittelemaan perusaskeleita parin kanssa. Merjan jalat sekosivat jatkuvasti, vaikka Tero kuinka laski ja neuvoi. Lopulta opettaja otti Merjan parikseen ja sai kuin saikin kovaan päähän taottua askeleet jotenkuten. Useamman kappaleen jälkeen alkoi tulla hiki ja jano, joten pidimme pienen juomatauon.

Teron hakiessa lisää juotavaa opettaja nappasi jälleen Merjan tanssin pyörteisiin. Tällä kertaa opeteltiin pyörimään. Se sujuikin osaavissa käsissä yllättävän mallikkaasti. Eikä aikaakaan kun Terokin pääsi pyörittelemään vaimoaan. Merjankin mielestä homma alkoi jo olla ihan mukavaa. Lopuksi asettauduttiin koko porukka rinkiin ja vaihdettiin tasaisin välein paria. Muutama pyörähdys ja parinvaihto. Opettaja siirsi miehet ulkoringille ja naiset sisäringille ja hupskeikkaa pian miehet lennättivätkin naiset ilmaan. Taputukset ja kiitokset opettajalle ja tanssitunti oli ohi.

Siirryimme baaritiskille, jossa Edo ja Tero paneutuivat syvälliseen keskusteluun. Edo kertoi olleensa Israelin armeijassa vain osan koulutusajasta, koska hän oli sairastunut vakavasti. Sairaudesta selviäminen ja sairaalaelämän seuraaminen sai hänet pohtimaan, miten ihmisen psyyke vaikuttaa sairauksista paranemiseen. Niinpä hän päätti hakeutua opiskelemaan biologiaa ja psykologiaa. Opiskelu alkaa syksyllä. Edon isä on fysiikan professori yliopistossa ja viisaan kuuloinen mies. Hän oli kehottanut Edoa matkailemaan ja tutustumaan eri kulttuureihin ennen opiskelun aloittamista ja sanonut, ettei takaisintulolla ole kiirettä.

Edon juutalaissuvun tarina on karmaiseva. Hänen puolalaiset isovanhempansa ovat selviytyneet Auschwitzin keskitysleiriltä päätyen monien vaiheiden jälkeen Israeliin. Juutalaisvaino on edelleen osa heidän elämäänsä. He ovat kirjoittaneet lastenlastensa avustuksella muistelmat elämästään.

Baarin jo tyhjentyessä muista opiskelukavereistamme keskustelu kääntyi kvanttifysiikkaan, jonka oppien mukaan kaikki on yhteydessä kaikkeen. Edo ja Tero käsittelivät myös tieteen ja uskomusten yhteyksiä, joita löydetään jatkuvasti enenevässä määrin. Mielenkiinnolla odotammekin, miten tiede tulee kehittymään ja miten kehitys vaikuttaa maailmankatsomukseemme.

Päivän lounasruokapaikka:
Idyllisen puiston keskellä sijaitseva hauskasti sisustettu Tarquino-ravintola. Ruoka oli herkullista, mutta varsin hintavaa. Lisäplussana wifi-yhteys.

Viisi päivää koulunpenkillä

BARILOCHE, ARGENTIINA

Odotukset ja motivaatio olivat ensimmäisenä koulupäivänä korkealla. Matkattuamme yli kuukauden Argentiinassa halusimme oppia kommunikoimaan paremmin paikallisen, ystävällisen väestön kanssa. La Montanan kielikoululla oli aamulla melkoinen hässäkkä, kun parikymmentä uutta oppilasta ilmoittautui vastaanotossa Lionelille. Sen jälkeen oli lyhyt alkuhaastattelu Glorian, koulun johtajattaren, kanssa. Olimme etukäteen lähettäneet lomakkeella vastauksia espanjankielisiin kysymyksiin. Haastattelun ja kysymysvastausten perusteella meidät jaettiin neljän henkilön ryhmiin.

Opettajamme oli pirteä nuori nainen, Flavia Lapalma. Hän osoittautui ammattitaitoiseksi ja tehokkaaksi opettajaksi, joka piti hyvin mielenkiintomme yllä ja selitti ymmärrettävästi espanjan kielioppia. Flavia puhui tunneilla pääasiassa espanjaa, mutta erittäin “lento lento” (=hitaasti, hitaasti) ja selkeästi. Tarvittaessa hän selitti asioita englanniksi, jotta varmasti ymmärsimme mistä on kysymys.

Koulupäivämme kesti klo 9-13. Puolivälissä oli 15 minuutin välitunti, jolloin tarjoiltiin teetä ja croissanteja. Samalla meille kerrottiin koulun tarjoamista iltapäiväaktiviteeteista. Kyseisellä viikolla oli tarjolla muun muassa kaupunkikierros, salsatunti, vuoristovaellus, vapaaehtoistyö ja keilaus. Aktiviteettien tarkoituksena oli saada oppilaat jatkamaan espanjankielen käyttöä myös kouluajan ulkopuolella ja tutustuttaa heidät paremmin toisiinsa. Osa oppilaista myös asui koulun hostelissa tai paikallisissa perheissä.

Viikon aikana opettelimme säännöllisiä ja epäsäännöllisiä verbejä preesensissä. Olla-verbit estar ja ser olivat erityisen tärkeitä. Lisäksi opimme muun muassa maskuliinin ja feminiinin käyttösäännöt, kysymyssanat, aikakäsitteet ja aakkoset. Jokainen aamu aloitettiin kertomalla, mitä olimme tehneet edellisenä päivänä koulun jälkeen ja mitä olimme syöneet ja missä. Ensimmäisenä päivänä kerroimme, mistä maasta tulemme ja mikä on ammattimme. Saimme monistekirjan, jossa oli peruskielioppi ja erilaisia tehtäviä. Läksyjen tekemiseen meni iltaisin noin tunti. Läksyksi saimme muun muassa verbien taivutuksia, lauseiden täydentämistä oikeilla verbeillä listan perusteella, feminiinin ja maskuliinin käyttöä sekä lauseiden muodostamista.

Neljän henkilön ryhmä oli mukavan pieni ja tulimme hyvin toimeen keskenämme. Meidän lisäksemme ryhmään kuului israelilainen 23-vuotias Edo ja amerikkalainen 66-vuotias Jim. Edo oli älykäs nuori mies, joka oli läpikäynyt vaikean syöpäsairauden ja jolla oli erittäin mielenkiintoinen sukutarina kerrottavanaan. Jim oli paljon maailmaa nähnyt vanhempi herra, joka oli sapattivapaalla opettajantyöstään. Hän opetti ympäristökirjoittamista Mainen collegessa. Ympäristökirjoittaminen (nature writing) on kurssi, jossa pyritään ilmaisemaan omia tuntemuksia luonnon keskellä ja oppimaan luonnon kuvaamista sanoilla. Jim lähettää oppilaansa yksin 24 tunniksi metsään ja pyytää heitä kirjoittamaan kokemuksestaan. Hän vie heidät myös telttasaunaan eli pyrkii elämysten kautta löytämään syvällisempää näkemystä kirjoittamiseen. Jim rakastaa luontoa ja nukkuu ulkona tähtitaivaan alla omalla pihallaan puolet vuodesta.

Parina päivänä osan päivästä olimme yhdessä toisen ryhmän kanssa, koska heidän opettajallaan oli jotain menoa. Ryhmien yhdistäminen oli koulun periaatteita vastaan, joten loppujen lopuksi saimme kaksi ylimääräistä tuntia kaupan päälle tästä hyvästä.

Tauon jälkeisillä tunneilla leikittiin. Harjoittelimme kuvaamaan eri ammatteja siten, että yksi meistä seisoi edessä otsassaan tietty ammattinimike. Muut kertoivat espanjaksi, mitä kyseinen henkilö tekee ja edessä olevan piti arvata, mitä hänen otsassaan lukee. Opettelimme kuvailemaan erilaisia henkilöitä pelaamalla peliä, jossa yritetään arvata kuka henkilö on vastapuolen kortissa. Onko henkilöllä iso nenä? vaaleat hiukset? silmälasit? punaiset posket? jne. Yhdistelimme ryhmissä kuvia ja verbejä ja loimme sen jälkeen kyseisistä verbeistä kilpaa mahdollisimman pitkiä lauseita. Yksi harjoitus oli myös kirjoittaa omasta päivästämme kotimaassamme: milloin heräämme, mitä ja milloin syömme, milloin menemme töihin ja mitä teemme vapaa-aikanamme.

Viimeisenä päivänä saimme todistukset kurssista. Palkitsimme Flavian hyvästä työstä Mamuschkan suklaarasialla. Kaupan päälle saamamme ylimääräiset tunnit kiertelimme opettajamme kanssa kaupungilla. Hän kertoi Barilochen historiasta, mutta pääasiassa juttelimme niitä näitä harjoitellen espanjaamme. Päätimme kurssin kahvilassa alfajoreja popsien.

Viidessä päivässä ei voi tehdä ihmeitä, joten emme edelleenkään pysty kunnolliseen keskusteluun espanjankielellä. Sitä vastoin opimme sen verran kielen rakenteesta, että meidän on huomattavasti helpompi ymmärtää kuulemaamme. Pystymme myös tarvittaessa muodostamaan järjellisiä lauseita, ainakin preesensissä. Tarvitsemme kuitenkin roimasti lisää harjoitusta ja meidän pitäisi kehittää sanavarastoamme laajemmaksi, jotta pystyisimme viestimään haluamamme asiat sujuvammin.

Kurssin hinta: 90 EUR/hlö (sis. materiaalin ja aktiviteetit)