Hostel Casa Aventura

VALPARAISO, CHILE

Casa Aventuran meille tarjoama iso ja valoisa, mutta hieman kylma, rapistunut ja kostea huone sijaitsi hostelin toisessa kerroksessa. Huoneeseen mentiin ulkokautta käyttäen monta erivärista avainta. Wc sijaitsi käytävällä. Henkilökunta oli avulias. Toimiva keittiö oli kaikkien käytettävissä. Aamiaiseksi tarjottiin tuoretta leipää, hedelmiä ja teetä. Ison aamiaispöydän ääressä tapasi helposti muita matkailijoita.

Sijainti: Concepcion-kukkulalla keskellä parhaita Valparaison kävelyreittejä
Hinta: 22 EUR/huone (sis. aamiaisen, maksettuna US-dollareilla, pesoilla kalliimpi)

Erikoinen kaupunki

VALPARAISO, CHILE

Yö bussissa sujui huonosti nukkuen. Saavuimme puolinukuksissa Valparaisoon kello 7 aamulla. Otimme samantien taksin Casa Aventura hosteliin, josta olimme varmuuden vuoksi varanneet huoneen. Olimme kuulleet, että hostelit ovat usein täynnä Valparaison kukkuloilla. Taksi ajoi lähes tyhjän kaupungin halki. Vain muutama ihminen oli jo matkalla töihin. Kaikki paikat olivat vielä kiinni.

Saapuessamme hostelille sen ovi oli lukossa. Soitimme ovikelloa ja kolkuttelimme ovelle, kunnes yläkerran ikkuna avautui. Yksi hostelin työntekijöistä kyseli sieltä asiaamme ja tuli lopulta avaamaan oven. Hän kertoi kaikkien huoneiden olevan varattu, joten joutuisimme odottamaan kello 10:een, jolloin huoneita alkaisi vapautua. Saimme kuitenkin istua aulan sohvalla, jossa voimme surffailla netissä wifi-yhteydellä. Olimme toivottaman väsyneitä.

Kahdeksan maissa hostelissa alettiin tarjoilla aamiaista, jolle myös meidät kutsuttiin. Herkullista, tuoretta leipää, teetä ja hedelmiä niin paljon kuin halusi syödä. Aika kului nopeasti muiden hostelin asukkaiden kanssa matkailukokemuksia vaihtaen.

Kymmenen jälkeen hostelin työntekijät alkoivat siivota huoneita. He aloittivat alakerrasta, vaikka meille oli luvattu huone yläkerrasta. Myös pari muuta henkilöä odotti huonetta yläkerrasta. Emme halunneet aivan aulan viereen, koska äänieristys huoneissa oli olematon.

Jossain vaiheessa kyllästyimme odottamiseen ja lähdimme käsinpiirretyn kartan kanssa kiertelemään lähikortteleiden sokkeloisia katuja. Alue oli mielenkiintoinen upeine seinämaalauksineen ja erikoisine taloineen. Tiesimme heti, että tulisimme pitämään tästä kaupungista. Sen päänähtävyydet ovat värikkäiksi maalatut talot ja katutaide juuri sillä alueella, jolle majoituimme. Kaikkialla on pieniä kahviloita ja ravintoloita sekä valtavasti katseltavaa. Kiersimme pienen karttaan merkatun reitin ja palasimme sen jälkeen hostelille.

Saimme huoneen viiden tunnin odotuksen jälkeen. Nukuimme muutaman tunnin ja lähdimme takaisin kaupungille kiertäen toisen kävelyreitin. Oli hauska löytää yhä uusia ihmettelyn aiheita jokaisen nurkan takaa. Ei ollut aikataulupaineita eikä tarvinnut ostaa mitään järjestettyä retkeä. Piti vain kävellä rauhallisesti ylös alas Concepcion- ja Alegre-kukkuloiden kiemurtelevia pikkukatuja. Suuri osa alueen reiteistä kulki pienillä kujilla, joissa ei ollut tilaa autoille.

Ravintolat olivat harmillisesti auki vain lounasaikaan ja myöhään illalla. Vatsojamme kurni jo kello kuuden aikaan illalla, mutta ravintolat aukesivat vasta kello 20. Niinpä lopulta istuimme haluamamme ravintolan ulkopuolella jalkakäytävällä odottaen sen aukeamista. Odotellessa söimme pähkinöitä ja Tero joi pari olutta. Lopulta Le Filou de Montpellier -niminen ranskalaisomisteinen ravintola aukesi. Söimme herkulliset taimenet hyvin maustetuilla vihanneksilla ja pinaattimuusilla. Ateria oli kauniisti katettu. Lisäksi joimme chileläistä valkoviiniä. Paikka oli chileläisittäin kallis. Aterian hinnaksi tuli 30 euroa meiltä kahdelta viineineen, mutta se oli sen arvoista. Saimme pitkästä aikaa niin hyvää ruokaa.

Illallisen jälkeen olimme valmiit nukkumaan, sillä edellinen yö ei ollut täyttänyt unitarvettamme. Ennen nukahtamista kummastelimme alakerrasta kuuluvia juhlimisen ääniä. Olimme ihan varmoja, että sieltä kuului suomenkieltä. Olimme kuitenkin liian väsyneitä mennäksemme katsomaan...

Matka jatkuu

PUCON, CHILE

Rauhallisen aamupäivän jälkeen oli aika jättää jäähyväiset Ruka Rayenille. Michelle ja Jeff olivat lähteneet jo aikaisin aamulla. Wolfgang ja Margot ehtivät takaisin Temucon reissultaan, joten Wolfgang heitti meidät autolla bussipysäkille.

Odottelimme puolisen tuntia tienvarressa minibussia Puconiin. Kun se vihdoin tuli, se oli niin täynnä että Tero oli varma, ettemme mahdu kyytiin. Isot rinkat saatiin minibussin takaluukkuun. Me änkesimme pikkureppujen kanssa sisään. Ovi meni juuri ja juuri kiinni. 25 kilometrin matka hujahti nopeasti, sillä kuski ajoi melkoista vauhtia ottaen huomioon, että bussi oli niin täynnä. Bussi jätti meidät sopivasti linja-autojen lähtöpaikan viereen.

Kävimme ostamassa liput yöbussiin Puconista Valparaisoon. Sen jälkeen meillä olikin koko iltapäivä aikaa pyöriä Puconissa. Ensimmäiseksi kävimme syömässä kasvislasagnet Ecole hostelissa. Vietimme pari tuntia Aquaventuren toimistolla hyödyntäen heidän nettiyhteyttään, joka on ilahduttavan nopea. Koneet ovat uusia, joten surffailu, blogin päivitys ja kuvien lataus Flickriin oli miellyttävää.

Loppuiltapäivästä istuimme Cafe P:ssä syömässä yhdessä yhtä jättiläissuklaakakkupalaa. Palan painikkeeksi joimme kaakaota. Oli mukava olla jälleen sivistyksen parissa ja valita itse mitä ja milloin syö ja juo. Ruka Rayenissa olimme mielestämme vähän liian riippuvaisia perheen aikatauluista, vaikka viihdyimmekin farmilla hyvin.

Kävimme vielä järven rannalla ennen siirtymistä linja-autoasemalle. Bussimme oli ns. semi-cama, mutta ihan mukava sellainen. Se lähti aikataulun mukaisesti tasan 19.49, joka oli mielestämme todella hämmästyttävää. Ylipäätään emme ymmärtäneet, miksi aikataulu oli laadittu minuutin tarkkuudella.

Pyöräretki kuumille lähteille

PUCON, CHILE

Aamulla satoi, joten emme pitäneet kiirettä heräämisen kanssa. Margot ja Wofgang lähtivät Temucoon järjestelemään lentolippuja yms. Australialaispariskunta meni heidän kyydissään Puconiin. Me hengailimme farmilla. Luin kirjaa. Tero auttoi Peteriä kasaamaan halot siistiin pinoon sekä siirtämään pihamaalla lojuvat laudat vajaan. Porky-possu pyöri heidän jaloissaan.

Iltapäivällä vuokrasimme Peteriltä polkupyörät. Ajoimme noin kahdeksan kilometrin päähän Saint Luisen kuumille lähteille. Oli hauska ajella pitkästä aikaa fillareilla. Alkupätkä oli rauhallista hiekkatietä, kunnes tulimme päätielle. Käännyimme Curarrehuen suuntaan. Tie oli asvaltoitu ja vietti alaspäin, joten matka taittui varsin nopeasti. Ohitimme Kila Leufun, joka oli aivan tien vieressä.

Ajelimme pienen kylän läpi, kunnes näimme Saint Luisen kyltin. Käännyimme vasemmalle. Ponnistelimme hetken ylämäkeen ja laskettelimme sitten mukavasti alaspäin idyllisen lammen rantaan. Vielä toinen ylämäki ja olimme perillä. Matkaan meni reilusti alle tunti, vaikka ajelimme kaikessa rauhassa.

Saint Luisessa oli kaksi isoa kuumavesiallasta, ravintola, vaatteidenvaihtohuoneet, vessat sekä hieronta- ja mutahoitoja. Siellä oli jopa pari mökkiä, joihin olisi voinut majoittua. Saint Luise oli siis huomattavasti parempitasoinen paikka kuin aikaisemmin kokemamme Pozonesin kuumat lähteet.

Päästyämme kuumaan altaaseen huomasimme, että paikalla olivat myös Kila Leufussa asuvat matkaajat. Yksi heistä oli kanssamme ratsastusretkellä edellisenä päivänä. He kertoivat, että Kila Leufussa on herkullista ruokaa, muttei niin mielenkiintoisia eläimiä kuin Ruka Rayenissa.

Kokeilimme muta-allasta, joka sijaitsi pienen kanjonin pohjalla. Muta oli lämmintä, mutta vesi alhaalla olevissa altaissa oli kylmempää kuin ylhäällä. Nautiskelimme olostamme kuumissa altaissa. Vesi helli jäseniämme. Ajoimme takaisin Ruka Rayeniin juuri ennen pimeän tuloa. Onneksi ei satanut pyöräretken aikana, vaikka taivas näyttikin välillä varsin tummalta.

Hevoset olivat Ruka Rayenin pihamaalla saapuessamme. Autoimme Peteriä viemään ne läheiselle laitumelle Margotin veljen talon taakse. Kuu paistoi jo taivaalla päästäessämme hevoset vapaaksi laitumelle. Melkein täysikuu. Se valaisi niityn kauniisti.

Ihmettelimme, kun illallista ei alkanut kuulua. Menimme alakertaan kysymään Peteriltä, mikä on tilanne. Hän kertoi, etteivät Margot ja Wolfgang tulisi tänään kotiin, vaan jäivät viettämään Margotin ystävän syntymäpäiviä Temucoon. Peter oli aivan kädetön keittiössä, joten päätimme auttaa häntä. Kaikki astiat oli pesemättä ja keittiö oli kaaoksen vallassa. Pestyämme tarvittavat astiat valmistimme kasvispastaa itsellemme, Peterille, Jeffille ja Michellelle. Jeff ja Michelle auttoivat pilkkomaan kasviksia. Tunnelma illallisella ei ollut kovin hyvä, sillä Peter oli hieman häpeissään tilanteesta.

Vaihdoimme valokuvia ratsastusretkestä Michellen ja Jeffin kanssa. Kutsuimme heidät luoksemme, jos he sattuvat tulemaan Suomeen Euroopan kierroksellaan. He olivat todella mukava pariskunta, jonka meiliosoitteen olemme valitettavasti kadottaneet.

Polkupyörien vuokra: 6 EUR/henkilö per puoli päivää
Saint Luise kuumat lähteet: 6 EUR/henkilö

Rauhallista tahtia maalaismaisemassa

PUCON, CHILE

Aamiainen on popsittu jo hyvän aikaa sitten. Peter ja hänen itävaltalainen ystävänsä Wolfgang ovat hakeneet hevoset laitumelta. Kannamme satulat vajasta pihalle. Peter ja Margot satuloivat hevoset. Ratsastusretkelle osallistuu meidän lisäksemme saksalainen Christine ja australialaiset Jeff ja Michelle. Jeff ei ole istunut koskaan aikaisemmin hevosen selässä ja Michellekin on aloittelija. Meillä on jonkin verran kokemusta ja Christine on “ammattilainen”.

Häärätessämme Porky-possu löytää retkieväämme. Se onnistuu kenenkään huomaamatta ujuttamaan sämpyläpussin satulalaukuista. Siinä vaiheessa Tero huomaa tilanteen ja lähtee Porkyn perään. Myös Wolfgang ja Peter säntäävät sen perään. Porky kiljuu, että sämpylät ovat hänen, koska hän on ne löytänyt. Pienen kilpajuoksun ja pussituksen jälkeen saamme yhtä lukuunottamatta kaikki sämpylät pelastettua. Porky joutuu karsinaan.

Peter selittää lyhyesti, miten hevoset toimivat. Kun haluaa hevosen menevän nopeammin, potkaistaan etukylkiin. Kun haluaa hidastaa, vedetään ohjista. Ohjat pidetään yhdessä kädessä ja siirretään oikealle ja vasemmalle sen mukaan mihin suuntaan haluaa mennä. Se siitä. Peter ja Margot jakavat sopivat hevoset kaikille. Tero saa Munjecan, raskaana olevan tamman, joka on entinen laukkakilpahevonen. Minä saan Purunin, joka on mukavan ihmisystävällinen otus.

Lähdemme letkassa matkaan pitkin kuumaa hiekkatietä. Ylitämme päätien ja jatkamme pitkää hiekkatiesuoraa, joka olisi ihanteellinen kunnon laukalle. Me kuitenkin menemme käyntiä, koska Jeff ja Michelle ovat aloittelijoita. Käännymme jyrkän mutkan vasemmalle ja jonkin matkan päästä lähdemme kipuamaan hiekkatietä oikealle ylös. Tie on niin hyvä, että voisimme hyvin lisätä vauhtia, mutta Peter ei halua. Keräilemme tienvarsipuskista blackberryjä (mustia, vadelman näköisiä marjoja) ja mutustelemme niitä.

Metsikössä kukkulan rinteellä on ihanan viileää. Hevoset kapuavat ja me nautiskelemme hiljaisuudesta. Tauon pidämme noin puolivälissä kukkulanrinnettä Peterin ystävän talolla. Hanasta saamme puhdasta vuoristopurovettä. Allamme levittäytyy vehreä laakso, joka jatkuu täältä aina Puconiin asti. Eväänä meillä on sämpylöitä, tomaatteja, avocadoja, juustoa, makkaraa ja viinirypäleitä. Ne maistuvat taivaallisilta usean tunnin ratsastuksen jälkeen luonnonrauhassa. Ainoa häiritsevä tekijä ovat ampiaiset, joita tuntuu olevan joka puolella.

Piknik-paikkamme vieressä on pylväiden päässä pieni koju, jossa säilytetään kuivattua lihaa. Peterin ystävä metsästää villisikoja tai tappaa lampaan tai muuta karjaa ja kuivattaa ruhon katollaan. Sen jälkeen se paloitellaan suolataan kunnolla ja laitetaan kojuun. Se säilyy siellä kuulemma ikuisuuden. Eivätkä alueen puumat pääse siihen käsiksi.

Tauon jälkeen lähdemme laskeutumaan toista reittiä kukkulalta alas. Metsäpolku on hevosille aika haasteellinen, mutta ne suoriutuvat siitä hyvin. Saavumme jälleen hiekkatielle. Samalle, jota tallustimme Teron kanssa eilen. Jälleen olisi loistava mahdollisuus lisätä vauhtia, mutta ei. Peter ottaa mielestämme liian varman päälle. Ihastelemme järvimaisemaa edeten käyntiä alaspäin kukkulan rinteen hiekkatietä. Tulemme takaisin päätielle johtavalle suoralle, jossa viimeistään oletimme pääsevämme kunnon laukkaa, mutta ei vieläkään.

Peter ei anna meidän lisätä vauhtia koko matkalla. Loppumatkalla alkoi jo kyllästyttää, kun hevosissa olisi selkeästi ollut ruutia ja maastokin olisi sopinut hyvin laukkaan. Päästyämme takaisin Ruka Rayeniin ravaamme hevosilla pienen pätkän hiekkatietä edestakaisin ja se siitä. Otamme satulat pois ja harjaamme hevoset, jonka jälkeen ne päästetään pihalla vapaaksi. Ne piehtaroivat ruohikolla. Illalla Tero auttoi Peteriä kantamaan lautoja ja kasaamaan halkoja. Sen jälkeen veimme hevoset kuutamossa jonkin matkan päässä olevalle laitumelle.

Kuuden tunnin ratsastusretken reitti oli hieno ja hevoset helppoja ratsastaa, mutta olimme pettyneitä hitaaseen menoon. Emme tietenkään voi syyttää Jeffiä ja Michelleä, joiden mielestä retki oli huippuonnistunut, mutta olisimme toivoneet Peterin huomioivan myös kokeneemmat ratsastajat, jotta myös meidän mielestämme päivä olisi ollut loistava.

Illallista odotellessamme pelasimme “Heitä sikaa”, joka sai uuden nimen Ruka Rayenin possun mukaan “Throw Porky”. Illallinen valmistui vasta klo 22. Alkupalaksi saimme salaattia ja pääruoaksi oli herkullisesti maustettua papupataa ja patonkia. Keskustelimme viinilasillisen ääressä Mapuche-kulttuurin katoamisesta, kulttuurien merkitykestä yleisesti, Euroopan Unionin kaupallisuudesta ja maailman energiavarojen hupenemisesta.

Ratsastusretken hinta: 26 EUR/hlö (sis. piknik-lounaan)

Video: Porukka ratsailla lounaan jälkeen