tiistai 18. maaliskuuta 2008

Rauhallista tahtia maalaismaisemassa

PUCON, CHILE

Aamiainen on popsittu jo hyvän aikaa sitten. Peter ja hänen itävaltalainen ystävänsä Wolfgang ovat hakeneet hevoset laitumelta. Kannamme satulat vajasta pihalle. Peter ja Margot satuloivat hevoset. Ratsastusretkelle osallistuu meidän lisäksemme saksalainen Christine ja australialaiset Jeff ja Michelle. Jeff ei ole istunut koskaan aikaisemmin hevosen selässä ja Michellekin on aloittelija. Meillä on jonkin verran kokemusta ja Christine on “ammattilainen”.

Häärätessämme Porky-possu löytää retkieväämme. Se onnistuu kenenkään huomaamatta ujuttamaan sämpyläpussin satulalaukuista. Siinä vaiheessa Tero huomaa tilanteen ja lähtee Porkyn perään. Myös Wolfgang ja Peter säntäävät sen perään. Porky kiljuu, että sämpylät ovat hänen, koska hän on ne löytänyt. Pienen kilpajuoksun ja pussituksen jälkeen saamme yhtä lukuunottamatta kaikki sämpylät pelastettua. Porky joutuu karsinaan.

Peter selittää lyhyesti, miten hevoset toimivat. Kun haluaa hevosen menevän nopeammin, potkaistaan etukylkiin. Kun haluaa hidastaa, vedetään ohjista. Ohjat pidetään yhdessä kädessä ja siirretään oikealle ja vasemmalle sen mukaan mihin suuntaan haluaa mennä. Se siitä. Peter ja Margot jakavat sopivat hevoset kaikille. Tero saa Munjecan, raskaana olevan tamman, joka on entinen laukkakilpahevonen. Minä saan Purunin, joka on mukavan ihmisystävällinen otus.

Lähdemme letkassa matkaan pitkin kuumaa hiekkatietä. Ylitämme päätien ja jatkamme pitkää hiekkatiesuoraa, joka olisi ihanteellinen kunnon laukalle. Me kuitenkin menemme käyntiä, koska Jeff ja Michelle ovat aloittelijoita. Käännymme jyrkän mutkan vasemmalle ja jonkin matkan päästä lähdemme kipuamaan hiekkatietä oikealle ylös. Tie on niin hyvä, että voisimme hyvin lisätä vauhtia, mutta Peter ei halua. Keräilemme tienvarsipuskista blackberryjä (mustia, vadelman näköisiä marjoja) ja mutustelemme niitä.

Metsikössä kukkulan rinteellä on ihanan viileää. Hevoset kapuavat ja me nautiskelemme hiljaisuudesta. Tauon pidämme noin puolivälissä kukkulanrinnettä Peterin ystävän talolla. Hanasta saamme puhdasta vuoristopurovettä. Allamme levittäytyy vehreä laakso, joka jatkuu täältä aina Puconiin asti. Eväänä meillä on sämpylöitä, tomaatteja, avocadoja, juustoa, makkaraa ja viinirypäleitä. Ne maistuvat taivaallisilta usean tunnin ratsastuksen jälkeen luonnonrauhassa. Ainoa häiritsevä tekijä ovat ampiaiset, joita tuntuu olevan joka puolella.

Piknik-paikkamme vieressä on pylväiden päässä pieni koju, jossa säilytetään kuivattua lihaa. Peterin ystävä metsästää villisikoja tai tappaa lampaan tai muuta karjaa ja kuivattaa ruhon katollaan. Sen jälkeen se paloitellaan suolataan kunnolla ja laitetaan kojuun. Se säilyy siellä kuulemma ikuisuuden. Eivätkä alueen puumat pääse siihen käsiksi.

Tauon jälkeen lähdemme laskeutumaan toista reittiä kukkulalta alas. Metsäpolku on hevosille aika haasteellinen, mutta ne suoriutuvat siitä hyvin. Saavumme jälleen hiekkatielle. Samalle, jota tallustimme Teron kanssa eilen. Jälleen olisi loistava mahdollisuus lisätä vauhtia, mutta ei. Peter ottaa mielestämme liian varman päälle. Ihastelemme järvimaisemaa edeten käyntiä alaspäin kukkulan rinteen hiekkatietä. Tulemme takaisin päätielle johtavalle suoralle, jossa viimeistään oletimme pääsevämme kunnon laukkaa, mutta ei vieläkään.

Peter ei anna meidän lisätä vauhtia koko matkalla. Loppumatkalla alkoi jo kyllästyttää, kun hevosissa olisi selkeästi ollut ruutia ja maastokin olisi sopinut hyvin laukkaan. Päästyämme takaisin Ruka Rayeniin ravaamme hevosilla pienen pätkän hiekkatietä edestakaisin ja se siitä. Otamme satulat pois ja harjaamme hevoset, jonka jälkeen ne päästetään pihalla vapaaksi. Ne piehtaroivat ruohikolla. Illalla Tero auttoi Peteriä kantamaan lautoja ja kasaamaan halkoja. Sen jälkeen veimme hevoset kuutamossa jonkin matkan päässä olevalle laitumelle.

Kuuden tunnin ratsastusretken reitti oli hieno ja hevoset helppoja ratsastaa, mutta olimme pettyneitä hitaaseen menoon. Emme tietenkään voi syyttää Jeffiä ja Michelleä, joiden mielestä retki oli huippuonnistunut, mutta olisimme toivoneet Peterin huomioivan myös kokeneemmat ratsastajat, jotta myös meidän mielestämme päivä olisi ollut loistava.

Illallista odotellessamme pelasimme “Heitä sikaa”, joka sai uuden nimen Ruka Rayenin possun mukaan “Throw Porky”. Illallinen valmistui vasta klo 22. Alkupalaksi saimme salaattia ja pääruoaksi oli herkullisesti maustettua papupataa ja patonkia. Keskustelimme viinilasillisen ääressä Mapuche-kulttuurin katoamisesta, kulttuurien merkitykestä yleisesti, Euroopan Unionin kaupallisuudesta ja maailman energiavarojen hupenemisesta.

Ratsastusretken hinta: 26 EUR/hlö (sis. piknik-lounaan)

Video: Porukka ratsailla lounaan jälkeen

Ei kommentteja: