Retki järvelle uimaan

PUCON, CHILE

Aamiaiseksi saimme moniviljasämpylöitä paikallisen herkkujuuston ja tomaattien kera. Peter kertoi, että hän ja Wolfgang menevät korjaamaan erään tuttavansa terassia läheisen vuorenrinteelle. Pääsisimme heidän kyydissään kauniille lagoonille, jos haluaisimme. Hetken mietittyämme päätimme ottaa tarjouksen vastaan.

Matkan varrella pysähdyimme läheiselle pikkupuodille ja ostimme eväitä mukaan. Vähän alle 10 kilometrin matka sujui autolla nopeasti. Peter ja Wolfgang jäivät hommiin ja me kävelimme kymmenisen minuuttia takaisinpäin. Oli paahtavan kuuma auringonpaiste. Merja olisi ehkä mieluummin jäänyt löhöilemään maatilan pihamaalle kuin ravannut lähikukkuloilla. Mietimme hetken, jaksammeko vaivautua alhaalla siintävälle järvelle, mutta uteliaisuus vei voiton.

Lähdimme laskeutumaan alas jyrkähköä hiekkatietä. Peter oli sanonut, että järvi on yksityisomistuksessa, joten portille päästyämme meidän tulee maksaa yhteensä 1 000 peson (1,5 euron) sisäänpääsymaksu. Portilla huhuilimme ja pyörimme vähän aikaa, mutta kun kukaan ei tullut menimme portista sisään ja laskeuduimme loppumatkan järvelle.

Järvi oli pieni, metsien ympäröimä keidas maalaismaisemassa. Paikalla ei ollut ketään muuta. Vaihdoimme laiturilla uikkarit päälle. Löhöilimme auringossa muutaman ampiaisen häiritessä hieman rauhaamme. Tero kävi ensin uimassa. Lopulta Merjakin uskaltautui viileähköön veteen. Veden lämpötila oli kuin Suomen järvissä keskikesällä. Kuivattelimme auringossa syöden mukaan ottamiamme eväitä. Rauhallista ja mukavaa.

Nousu takaisin hiekkatielle oli aika hikinen, mutta ei niin raskas kuin Merja oli odottanut. Lähdimme kävelemään aurinkoista hiekkatietä pitkin kukkulanrinnettä takaisin kohti Ruka Rayenia. Oli mukavaa kävellä, kun ei ollut mitään kiirettä. Katselimme paikallista elämänmenoa ja ihastelimme sivullamme avautuvaa vehreää laaksoa. Laskeuduttuamme vuorenrinteeltä alas alkoi pitkänpitkä suora. Pysähdyimme hetkeksi syömään marjoja ja lepäilemään kuusiaidan varjossa.

Kävimme myös paluumatkalla lähikaupassa täydentämässä varastoamme, jotta saisimme tänään muutakin kuin naposteltavaa lounaaksi. Ostimme Gato Negro viiniä pahvipönikässä illallista varten.

Viimeisessä mutkassa ennen maatilaa törmäsimme australialaispariskuntaan, Michelleen ja Jeffiin, jotka olivat juuri majoittuneet Ruka Rayeniin. Emme ehtineet montaa sanaa vaihtaa, kun Peter ja Wolfgang hurauttivat paikalle. Michelle ja Jeff jatkoivat kävelyretkeään ja me hyppäsimme auton lavalle välttäen viimeisen puolen kilometrin kävelyn.

Tero laski Excelissä Argentiinan kulujamme yhteen. Siihen meni useampi tunti. Merja kävi sillä aikaa joogaamassa pihalla ja makaili riippumatossa joenrannassa. Laskelman valmistumisen jälkeen Tero meni vuorostaan riippumattoon rentoutumaan. Charlotte ilmestyi sinne leikkimään hänen kanssaan. He pelleilivät ottaen virnistelykuvia kamerallamme.

Illallisen aikoihin Jeff ja Michelle tulivat takaisin. Oli hauskaa, että paikalla oli muitakin matkailijoita, jolloin perhe ei täysin dominoinut tilannetta. Juttelimme matkailusta. Illallinen oli hyvä, muttei ihan edellisen päivän laatua. Kyselimme Peteriltä ratsastusretkestä seuraavalle päivälle. Jeff ja Michelle olivat myös kiinnostuneita, vaikka he eivät olleet juurikaan ratsastaneet aikaisemmin. Peter intoutui kehumaan hevosiaan ja ratsastuksen mukavuutta sekä lupasi tehdä retkestä turvallisen, jos he lähtisivät mukaamme.