sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Koiranelämää

ARGENTIINA

Argentiinalaiset rakastavat koiria. Koiria on joka puolella. On lellittyjä puudeleita, ahkeria vahtikoiria, kulkukoiria, erilaisia rakkeja ja rotukoiria. Ihan kaikkea. On hellyttäviä raajarikkoja, jotka ovat joutuneet auton töytäisemiksi tai ihmistä kaipaavia karanneita tai hylättyjä kotikoiria, joista osalla on jopa kaulapanta, vaikka ne selkeästi ovat aivan eksyksissä. Osalla koirista on hienot mökit tai kopit, kun taas osa etsii ruokansa roskasäkeistä.

Ushuaiassa aivan hurmaava sekarotuinen otus seurasi meitä usean korttelin välin pitäen huolta, etteivät kissat hyökkää kimppuumme. Samalla se pääsi turvallisesti kanssamme usean tien yli. Kun menimme ravintolaan, se asettui tyynesti ravintolan eteen vesisateeseen nukkumaan ja odottamaan paluutamme. Se oli yhä siinä jäätävän sinisine silmineen, kun tulimme ulos. Ravintolan edessä oli vähän hässäkkää, joten se ei huomannut lähtöämme. Merjan mielestä petimme sen luottamuksen, kun emme tuoneet mitään herkkupalaa ravintolasta mukaname. Jos olisimme Suomessa, meillä olisi jo aikamoinen koirahaaremi. Niin monta ihastuttavaa rakkia olemme tällä reissullamme kohdanneet.

Koirat tappelevat ja räksyttävät yömyöhään. El Bolsonin tyylisissä pikkukylissä niitä on lähes kaikissa pihoissa ja ne kommentoivat jokaista ohikulkijaa. Niillä on viestitysjärjestelmä pihasta toiseen. Ne kertovat toisilleen, missä päin ne juuri äsken sinun pihasi ohi kulkeneet henkilöt nyt ovat. Osa hyökkää lähes kimppuun aidan takaa. Osa tyytyy laiskasti nostamaan päätään ja seuraamaan ohikulkijaa.

Kulkukoirat yleensä vain nukkuvat tyynesti tai kaivelevat roskia, jotka jätetään täällä roskapusseissa tien laitaan odottamaan hakijaansa. Kulkukoirilla ja vahtikoirilla on omat kuvionsa ja välillä ne yhtyvät. El Calafatessa koirat pitävät jopa omia kokouksiaan tien laidassa hotellimme ulkopuolella. El Chaltenin alueen kansallispuiston vartijat kehottavat turisteja olemaan ottamatta kylän koiria mukaan vaelluksille, jotteivät ne pääse häiritsemään suojeltuja luonnonvaraisia eläimiä, kuten huemuleja (peuran/hirvenkaltainen otus).

Barilochen kulkukoirat ovat ihan omaa luokkaansa. Ollessamme kaupungilla ostoksilla seuraamme lyöttäytyi kolme koiraa. Ne kulkivat aivan vieressämme. Yksi linkutti kolmella jalalla neljännen roikkuessa velttona. Kun poikkesimme kauppaan, ne jäivät ulos odottamaan ja jatkoivat matkaa kanssamme, kun tulimme ulos. Me yritimme olla kiinnittämättä niihin mitään huomiota, mutta ne eivät kadonneet mihinkään.

Lähes joka aamu saimme seuraksemme ainakin yhden koiran mennessämme espanjantunneille. Nämä koirat eivät sentään enää koulutuntien jälkeen odottaneet portilla paluutamme. On käsittämätön mysteeri, millä logiikalla koirat valitsevat juuri tietyn henkilön, jota seurata? Kaduilla kävelee jatkuvasti valtava määrä ihmisiä, mutta yllättäen joku koira lyöttäytyy juuri meidän seuraamme. Mitä koira odottaa saavansa? Turvaa, hellyyttä, ruokaa?

Ensimmäisenä koulupäivänä Barilochessa meillä oli lyhyt kaupunkikierros, jonka teimme kävellen. Ryhmämme mukaan liittyi musta saksanpaimenkoiranoloinen koira, joka vaikutti mielenvikaiselta. Se hyökkäili risteyksissä autojen kimppuun juosten niiden perässä ja yrittäen haukata niistä palan. Ryhmäämme seuratessaan se tuijotti herkeämättä jalkoihimme aivan kuin se olisi nähnyt jotain pikku-ukkoja juoksemassa maassa, jossa ei oikeasti ollut mitään.

Nahuel Huapi -järven rannalla leikimme pitkään koiralauman kanssa. Yksi koirista ei kyllästynyt millään kepin hakemiseen vedestä. Se toi kepin aina jonkun henkilön viereen ja vaati haukkumalla heittämään sitä jatkuvasti. Koira oli vanha ja vaivaisenoloinen rannalla, mutta se muuttui energiseksi ja pentumaiseksi, kun se pääsi loikkaamaan kepin perään veteen. Sen haettua kepin pitkältä vedestä toinen koirista tuli rantamatalikkoon ja kiskoi kepin hakijan suusta vieden sen mennessään. Muut lauman koirat tyytyivät pääasiassa seuraamaan leikkiä vierestä ja hakemaan rapsutuksia.

Yleisesti ottaen koirat viettävät Argentiinassa melkoista koiranelämää ja suurin osa niistä juoksentelee vapaana ympäriinsä.

Orientoituminen Barilocheen

BARILOCHE, ARGENTIINA

Kävimme aamupäivällä Chalten Travelillä kyselemässä Teron villapaitaa, mutta valitettavasti sitä ei ollut löytynyt. Ei auttanut muu kuin ryhtyä etsimään miehelle uutta paitaa, koska Etelä-Amerikassa sille on todella käyttöä. Barilochessa on paljon ulkoilutamineita myyviä kauppoja ja merkkitavaraakin on tarjolla. Suurin osa paidoista on kuitenkin fleece- eikä villapaitoja. Niinpä pyörimme pääkadulla aika pitkään ennen kuin löysimme haluamamme. Uusi villapaita maksoi peräti 10 euroa.

Jatkoimme shoppailuretkeämme ja hankimme Terolle pienen Hugo Bossin hajuveden. Ostaessamme hajuvettä kauppa meni kiinni siestan ajaksi. Kun olimme valmiit, meidät ohjattiin ulos takakautta. Päädyimme rappukäytävään, jossa yllätykseksemme ulko-ovi oli lukossa. Samoin oli se ovi, josta meidät ohjattiin kaupasta ulos. Olimme siis loukussa. Ei auttanut kuin koputella kaupan puoleista ovea. Onneksi myyjät eivät olleet vielä ehtineet lähteä. Yksi heistä otti avaimen ja tuli avaamaan rappukäytävän ulko-oven.

Kävelimme järvelle nautiskelemaan aurinkoisesta päivästä kivikkorannalla. Leikimme kulkukoirien kanssa ja ihastelimme kaunista järvimaisemaa. Vesi oli yllättävän lämpimän tuntuista, kuin suomalainen järvivesi parhaimmillaan keskikesällä. Osa rannalla olijoista kävikin uimassa.

Käytyämme Todo-supermarketissa palasimme hostelille iltapalalle. Juttelimme kanadalaispariskunnan kanssa argentiinalaisten ruokailutottumuksista. Heidänkin mielestään on omituista, että argentiinalaiset syövät niin vähän vihanneksia, vaikka täällä on ihanteelliset olosuhteet kasvattaa niitä. Kanadalaiset olivat matkalla El Bolsoniin, joten annoimme heille vinkkejä kokemuksiemme perusteella.

Päivän lounasruokapaikka:
Familia Weiss -ravintola Barilochen pääkadulta järvelle päin. Erikoinen sisustus. Merja söi peuraa ja perunapalleroita ja Tero taimenta, mutta erityisesti jäi mieleen alkusalaatti, jonka porkkanaraaste oli jäässä.

lauantai 1. maaliskuuta 2008

Pankkimafia

ARGENTIINA

Ulkomaalaiset voivat nostaa pankkiautomaateista vain 300 tai 320 pesoa eli noin 60 euroa per päivä. Onneksi meillä on kolme luottokorttia, joten saamme parhaimmillaan nostettua 960 pesoa per päivä. Pieni kertanosto aiheuttaa sen, että jokaisesta nostosta menee kuluja noin viisi prosenttia (2 euroa + 2,5%). Raivostuttavaa. Pyrimmekin käyttämään luottokortteja aina kuin se on mahdollista.

El Calafatessa ongelma korostuu. Suuri osa retkijärjestäjistä ei ota vastaan luottokortteja, vaan ainoastaan käteistä. Esimerkiksi vaellusretki jäätikölle maksaa 350 pesoa. Siinä menisikin sitten kaikki päivän käteiset eikä riittäisikään. Tästä syystä El Calafaten pankit kärsivät jatkuvasta käteispulasta. Matkailijat jonottavat aamuisin automaateille ja nostavat sieltä niin paljon kuin pystyvät. Omituisinta on, että joillekin retkijärjestäjille voi osan retkistä maksaa luottokortilla, mutta osaa ei.

Samaan ongelmaan törmäsimme Puerto Madrynissa, jossa meidän olisi pitänyt maksaa lennot Trelewistä Ushuaiaan käteisellä. Hinta oli noin 1300 pesoa. Onneksi sentään lentoyhtiön toimistossa kelpasivat luottokortitkin.

Argentiinalaisten luottamus pankkeihin on varsin huono. Tämä lienee seurausta maan talouden romahduksesta 2000-luvun alussa. Espanjanopettajamme, kolmekymppinen, barilochelainen Flavia kertoi, ettei hänellä ole lainkaan pankkitiliä eikä siten myöskään pankki- tai luottokortteja. Koulu maksaa hänelle palkan käteisenä ja hän säilyttää rahat kotonaan. Itse emme kotimaassa käytä käteistä rahaa lähes lainkaan, joten tämä kuulosti meistä aivan käsittämättömältä.

Mitä tahansa ostaessame törmäämme Argentiinassa aina samaan ongelmaan kuin Aasiassa – vaihtorahaa ei tunnu löytyvän. Pankkiautomaatit suoltavat ulos satasia, joten tuttu kysymys kassoilla kuuluukin: “Olisiko vähän pienempää?” Jos pystyy maksamaan kolikoilla tai pienillä seteleillä, kassa saattaa jopa kiittää siitä, että hän sai vaihtorahaa. Olemme miettineet, miten on mahdollista, että jos paikalliset maksavat pääasiassa pikkurahoilla, niin silti niitä ei löydy kassasta? Mihin kolikot ja pikkusetelit oikein katoavat, kun niitä kuitenkin näyttää olevan valtavasti liikenteessä?

La Bolsa del Deporte

BARILOCHE, ARGENTIINA

Kokonaisuudessaan omaperäinen ja jännittävä rakennus. Kiva puutarha, jossa liukumäki, pingispöytä ja pieni kiipeilyseinä. Mukava yhteiskeittiö ja isot oleskelutilat. Wifi-yhteys yläkerran yhteistilassa ja internet-koneita (huono yhteys alakerrassa). “Presidental suite”-huone kellarikerroksessa: iso, vähän pimeä ja erikoinen. Iso, mukava sänky. Paljon säilytystilaa. Tv ja sohva. Kylpyhuoneen lattia kastui kokonaan suihkussa käydessä. Huone oli kylmä, mutta pyydettäessä sai lämmityksen päälle.

Sijainti: viiden minuutin kävelymatka keskustasta
Hinta: 23 EUR/huone (myös halvempia huoneita ja dormitoreja)

Kauniita maisemia ja vege-ruokaa

EL BOLSON – BARILOCHE, ARGENTIINA

Rauhallisten aamutoimien jälkeen hyvästelimme El Saucon sydämellisen emännän Bettyn. Lähdimme kimpsuinemme kampsuinemme ostamaan bussilippuja Via Barilochen toimistosta, jossa oli jonkin verran jonoa. Jono ei ollut pitkä, mutta se eteni toivottoman hitaasti. Seuraava Barilocheen lähtevä bussi oli täynnä, joten saimme liput vasta klo 13.45 bussiin.

Meille jäi melkein kolme tuntia odotusaikaa. Hengailimme puistossa lauantain markkinahumua katsellen ja kirjoja lukien. Oli miellyttävän lämpöinen kesäsää. Ennen lähtöä oli vielä pakko päästä Jaujaan dulce de leche -jäätelölle. Taivaallisen hyvää...

Mukavassa bussissa istuimme tällä kertaa alakerrassa. Tie oli hyväkuntoinen. Se kiemurteli kuvankauniista laaksosta toiseen vuorijonojen välissä. Aika kului nopeasti hienoja maisemia katsellen ja evääksi ostamiamme porkkanoita ja keksejä popsien. Kesken kaiken bussi pysähtyi ja rajavartijanoloiset herrat astelivat yläkertaan. Muutama bussimme matkustaja pyydettiin ulos ja heidän tavaroitaan kaiveltiin noin puolisen tuntia muiden istuessa bussissa ihmettelemässä. Ulkona hyöri huumekoira, joten ilmeisesti kyseessä oli huumeratsia. Koira kävi nuuhkimassa myös ruumassa olevat matkatavarat. Loppujen lopuksi ei ilmeisesti löytynyt mitään, koska kaikki palasivat takaisin bussiin ja matka jatkui.

Kahden ja puolen tunnin kuluttua saavuimme Barilochen vilkkaalle linja-autoasemalle, josta pääsi näppärästi vaihtamaan Argentiinan ainoaan junaan Barilochesta Viedmaan. Nahuel Huapi -järveltä kävi kylmä tuuli linja-autoasemalle. Laukkujen saaminen kesti todella kauan ja Tero meinasi jäätyä shortseissaan. Merja kävi sillä aikaa selvittämässä turisti-infosta, miten asemalta pääsee Barilochen keskustaan. Hän sai kunnon kartan ja selkeät ohjeet.

Linja-autoaseman ulkopuolelta meni lukuisia paikallisbusseja neljän kilometrin päässä sijaitsevaan keskustaan. Köröttelimme bussilla ison sairaalan ohi, jonka jälkeen jäimme pois. Kipusimme pitkät portaat ylös kukkulalle, josta löysimme hostelin, johon olimme ajatelleet majoittua. Onneksemme heiltä löytyi huone emmekä joutuneet etsimään majoitusta sen pidempään.

Tulimme Barilocheen pääasiassa opiskelemaan espanjaa. Olimme varanneet muutama päivä aikaisemmin viiden päivän espanjankurssin La Montana -koulusta. Koulu sijaitsi parin sadan metrin päässä hostelista, johon majoituimme. Emme olleet täysin tyytyväisiä hosteliimme, joten kävimme katselemassa ympäristön muita majapaikkoja. Päädyimme varaamaan maanantaista eteenpäin huoneen Bariloche hostelista. Vahvistimme varauksen maksamalla puolet kolmesta yöstä.

Kävimme Barilochen turisti-infossa tiirailemassa esitteitä kaikesta mahdollisesta mitä kaupungissa ja sen ympäristössä voi puuhailla. Infon edessä olevalla aukiolla sattui olemaan jokin kulttuuritapahtuma, joten kuuntelimme hetken soul-funk -bändiä ja kummastelimme parin teinitytön intialaistanssia. Siinä vaiheessa muistimme Teron kadonneen villapaidan ja suuntasimme Chalten Travelin toimistoon. Siellä istui mukava ja hyvin englantia puhuva nuori mies, joka kertoi että yleensä kadonneet tavarat päätyvät kyseiseen toimistoon. Mutta juuri nyt sinne oli tullut vain yksi takki. Hän lupasi vielä kysäistä bussikuskilta ja pyysi meitä tulemaan seuraavana päivänä uudestaan.

Kello oli jo yli seitsemän illalla, joten nälkä kurni vatsassa. Valitsimme opaskirjastamme hyvältä kuulostavan El Vegetariano -ravintolan, joka sijaitsi muutaman korttelin päässä pääkadulta. Saavuimme ravintolan eteen klo 19.45 vain huomataksemme sen aukeavan vasta kello 20. Voi itku, miksi argentiinalaisten pitää syödä niin myöhään. Odottelimme 15 minuuttia viereisessä puistossa, kunnes kahdeksalta menimme koputtelemaan ravintolan ovelle. Tarjoilija päästi meidät sisään, vaikka he eivät olleet ihan vielä valmiina.

Tarjoilija selitti, että illallisvaihtoehtoja oli tasan yksi – kasvisruokalautanen. Se sopi meille. Lisäksi tilasimme pullollisen viiniä. Odotellessamme söimme tuoretta leipää herkullisen levitteen kera. Ruokakin tuli kohtuullisessa ajassa. Se oli ihan ok, mutta olisimme kaivanneet lisää mausteita niin kuin lähes aina argentiinalaisissa ravintoloissa. Lautasella oli muun muassa soijapihvi, mykyjä, maissinjyviä ja papumuhennosta.

Tero vietti loppuillan taistellen hostelimme tietokoneen nettiyhteyden kanssa aivan huoneemme ulkopuolella kellarikerroksessa. Yläkerrassa olisi ollut toimiva wifi-yhteys, mutta se selvisi meille vasta seuraavana päivänä.