sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Posada Newenkelen

EL CALAFATE, ARGENTIINA

Newenkelen on pieni, uusi hotelli. Siisti, kauniisti sisustettu tiiliseinäinen huone, jossa lattialämmitys. Hieno kylpyhuone. Kova tuuli kuului voimakkaasti huoneessa ja tuli jonkin verran läpi katon ja ikkunoiden kautta. Kulmahuoneesta upea näköala El Calafaten laaksoon. Mukava henkilökunta ja koira. Ihan ok aamiainen: tuoreet croissantit ja valkoiset leivät dulce de lechellä ja teellä höystettynä.

Sijainti: 500 m keskustan ulkopuolella kukkulalla
Hinta: 38 EUR/huone/yö (sis. aamiaisen)

Saapuminen El Calafateen

EL CALAFATE, ARGENTIINA

Aerolineas Argentinasin lento Ushuaiasta El Calafateen piti lähteä klo 15, mutta se oli lähes tunnin myöhässä. Lentokenttävero oli tällä kertaa 13 pesoa eli 2,5 euroa. Lentojen lähtötaulut olivat erittäin epäselvät. Niissä luki jatkuvasti, että boarding on klo 14.30, vaikka kello oli jo 15.30. Odottelimme kuitenkin lähtöportilla, joten emme olleet huolissamme, että jäisimme lennolta. Surffailimme wifi-yhteydellä netissä ja lueskelimme kirjoja.

Lento El Calafateen kesti tunnin. Kentältä lähti minibussi hotelleille. Valitsimme yhden hotellin opaskirjastamme. Osoittautui, että se oli noin puoli kilometriä keskustan ulkopuolella eikä siellä ollut tilaa. Alueella tuuli voimakkaasti ja hiekkaa lensi ympäriinsä. Tero jäi odottamaan laukkujen kanssa Merjan katsastaessa lähimmät majapaikat. Onnistuimme löytämään viereisestä Newenkelen-hotellista majoituksen yhdeksi yöksi.

El Calafate oli mielestämme outo pikkukaupunki. Se sijaitsee kauniin jäätikköjärven rannalla, mutta itse kaupunki ei ole mitenkään erityisen viehättävä. Hiekkateiltä nousee paljon pölyä kaikkialle ja ympäröivillä kukkuloilla kasvaa vain kituliaita pensaita. Syy tulla tähän kaupunkiin ovat lähistöllä sijaitsevat mahtavat jäätiköt. Turistien virta kasvaa vuosi vuodelta. Kaupunki elää lähes täysin turismista.

Illan pääohjelmanumero oli löytää majoitus seuraaville päiville. Pyörimme El Calafaten keskustassa, jonka hotellit tuntuivat olevan aika täynnä. Löysimme kuitenkin muutaman vaihtoehdon, joista päädyimme lopulta varaamaan huoneen Hotel Los Niresistä. Ostimme supermarketista eväitä ja palasimme huoneeseemme syömään ja lepäämään.

lauantai 16. helmikuuta 2008

Tipping is NOT a city in China

ARGENTIINA

Varsinkin ravintoloiden palveluita käyttäessämme pohdimme, pitäisikö jättää juomarahaa ja mikä olisi sopiva summa. Tämän jutun oivaltava otsikko on bongattu pienen ravintolan kassan tippikulhosta, jonne heitimme roposen pilke silmäkulmassa.

Suomalaiselle tippaaminen on edelleen suhteellisen vierasta, koska asiakaspalvelukulttuuriimme ei lähtökohtaisesti kuulu juomarahan antaminen. Palvelumaksun oletetaan sisältyvän hintaan. Jos se vielä erikseen mainitaan laskussa, sitä pidetään juomarahana. Tämä ei tarkoita, etteikö tippiä voisi ja pitäisi antaa varsinkin jos palvelu on ollut erityisen hyvää. Toivomme kuitenkin etteivät tarjoilijat Suomessa rupea odottamaan asiakkailtaan aina tippiä - palvelutasosta riippumatta.

Olemme monesti keskustelleet tippikulttuurista eri ihmisten kanssa. On varsin mielenkiintoista huomata kuinka paljon suhtautumisissa on eroja. Ihmiset voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään:

1) Jätän melkein aina tippia (pari euroa tai enemmän)
2) Annan tippiä harkitusti (harvoin ja/tai vähän)
3) En anna tippiä koskaan


Itse edustamme ryhmää kaksi. Opaskirjat neuvovat yleisesti jättämään tippiä jopa 10% loppusummasta. Ravintolakäyntimme Argentiinassa maksavat keskimäärin 70 pesoa, mikä tekee noin 15 euroa. Mikäli annamme tippiä tapanamme on pyöristää loppusumma tai jättää pöytään muutama peso (noin 0,50 euroa). Tämä on on mielestämme sopiva juomaraha maassa, jossa hintataso on paljon alhaisempi kuin Suomessa. Tiedoksi: moni paikallinen syö noin 15 pesolla per päivä.

Tipin antamista perustellaan usein sillä, että tarjoilijoilla on huono palkka. Joskus kuulee sanottavan, etteivät tarjoilijat saa yhtään palkkaa vaan joutuvat elämään pelkillä tipeillä. Mene ja tiedä. Meitä lähinnä mietityttää, montako asiakasta tarjoilija keskimäärin palvelee vuoronsa aikana, montako prosenttia asiakkaista maksaa tippiä ja paljonko on arvoltaan keskimääräinen tippi?

Jos esim. 8 tunnin vuoron aikana palvelee 100 asiakasta joista 50% jättää 2 pesoa, niin tipin osuudeksi kertyy vuoron aikana 100 pesoa (noin 20 euroa).

Suurimmat ylilyönnit näkee ns. turistiravintoloissa, jonne pakkautuvat paksun lompakon omaavat seurueet. Näissä paikoissa laskuun saatetaan jopa lyödä iso punainen leima, jossa lukee selvästi The tip is not included. Voisihan tuon asian tuoda esille hieman hienotunteisemminkin, mutta ilmeisesti tarjoilija voi näin saada kerättyä kerralla driksaa mojovat 100 pesoa mikäli pöydässä olevat noudattavat orjallisesti 10 prosentin sääntöä. Moni turisti ei huomaa, että lasku sisältää yleensä jo 2-3 pesoa palvelumaksua per henkilö.

Tero on kehitellyt käyntikortti-ideaa. Kantavana ajatuksena on jättää ravintolan pöytään kiitokseksi kortti, jossa luvataan antaa hänen tippinsä hyväntekeväisyyteen, esim. PETAlle.

Hengailua

USHUAIA, ARGENTIINA

Viihdyimme pari päivää Ushuaian kaupungissa tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Nautiskelimme kiireettömyydestä, hyvästä ruoasta ja Tante Sara -kahvilan herkuista.

Sää vaihteli täydellisestä auringonpaisteesta tuuleen ja sateeseen, joten emme lähteneet suunnittelemallemme veneretkelle. Kävelimme Ushuaian vankilamuseolle ja katselimme antarktikselle suuntaavia risteilyaluksia satamassa.

Suunnittelimme matkamme jatkoa. Päädyimme ostamaan lentoliput Ushuaiasta El Calafateen, koska bussimatkoihin olisi mennyt melkein vuorokausi. Ostimme myös yleiskäyttöisen allastulpan (universal sink plug), jotta voimme pestä pyykkiä hotellihuoneissa, joissa ei ole tulppaa tarjolla. Se on osoittautunut erittäin toimivaksi ja hyväksi hankinnaksi.

Päivän lounasruokapaikka:
Tante Sara Ushuaian keskustassa. Loistava ruoka ja taivaalliset kakut sekä hyvä wifi-yhteys.

perjantai 15. helmikuuta 2008

Kulkien omia polkuja

USHUAIA, ARGENTIINA

Ushuaian alueella on kaksi aktiivista turistikautta. Talvella se on suosittu hiihtokohde, kun taas kesäisin kauniit vaellusreitit houkuttelevat matkailijoita. Puoli yhdentoista maissa aamulla lähdimme kävelemään hotelliltamme. Ripotteli vähän vettä. Patagonian nopeasti vaihtuvan sään tuntien mietimme, tuleekohan suunnittelemastamme vaelluksesta yhtään mitään. Tallustimme kartan kanssa puolisen tuntia pitkin Ushuaian katuja. Vaellusreitin alkupää ei ollut kovin hyvin merkattu. Meinasimmekin lähteä heti alkuun harhateille, mutta ystävällinen paikallinen mies ohjasi meidät risteyksestä oikeaan suuntaan.

Vaellusreitin alussa ei ollut opasteita, mutta päättelimme kartasta, että se varmaankin alkaa kyseisestä kohdasta. Siinä vaiheessa meillä oli jo kuuma. Olimme pukeutuneet liian lämpimästi. Koska reitillä ei näkynyt muita vaeltajia, poikkesimme hieman syrjään polulta ja otimme kalsarit pois housujen alta. Se helpotti.

Alkumatkan reitti kulki lähellä ajotietä, jossa taksit veivät turisteja ylös Martial-jäätikön tuolihissille, jonne myös me olimme matkalla. Kolmen kilometrin päässä keskustasta Hotel Las Hayasin kohdalla reitti yhtyi ajotien kanssa, emmekä millään meinanneet löytää reitin jatkoa. Pyörimme hetken hotellin takapihalla, kunnes päädyimme seuraamaan yhtä polkua metsän siimekseen. Valintamme osoittautui oikeaksi. Polunvarrella oleviin puihin oli maalattu keltaisia merkkejä. Saimme vaeltaa aarniometsän siimeksessä kaikessa rauhassa kahdestaan.

Ylempänä Hotel Del Glaciarin kohdalla lähdimme polkujen risteyskohdassa vasemmalle, vaikka olisi pitänyt mennä oikealle. Kävelimme kymmenisen minuuttia väärään suuntaan ennen kuin huomasimme virheemme. Harharetkellä näimme useita haukkoja puron varren puissa. Jatkoimme loppumatkan tuolihissin ala-asemalle varmuuden vuoksi ajotietä pitkin.

Istuessamme tuolihississä matkalla Martialin jäätikölle lähdöstämme hotellilta oli kulunut pari tuntia. Hississä tuuli kylmästi, mutta maisemat olivat upeat. Yläasemalla kaivoimme laukusta pipot ja hanskat sekä sadetakit. Jälleen ripotteli vähän vettä. Hissin yläasemalta lähti useita vaellusreittejä, jotka kulkivat pääasiassa aukeilla vuorenrinteillä nousten parhaimmillaan noin kilometrin korkeuteen merenpinnasta. Kasvillisuus oli matalaa. Ihmettelimme sammalta, joka oli kovaa ja toi mieleemme tietyn korallilajikkeen. Valitsimme helpon reitin näköalapaikalle, jossa popsimme eväitämme nautiskellen panoraamanäkymästä Ushuaian laaksoon ja merenlahdelle. Pikkulinnut lentelivät ympärillämme kärkkyen leivänmuruja.

Laskeuduimme takaisin hissille, jolla siirryimme sen ala-asemalle. Poikkesimme hissin lähellä olevaan Casa de Teehen lämmittelemään ja juomaan ensiluokkaista haudutettua teetä. Levättyämme ainakin tunnin lähdimme laskeutumaan kohti Ushuaiaa. Halusimme vaihtelua reittiin ja lähdimme seuraamaan polkua toiselta puolelta ajotietä aivan teehuoneen lähistöltä.

Alkumatka oli hiekkatietä, joka muuttui jonkin matkan kuluttua mutaiseksi poluksi. Jatkoimme polkua saapuen suon laitaan. Polku katosi, mutta selkeästi suolla oli kulkenut muitakin. Niinpä seurailimme epämääräisiä jälkiä ja suunnistimme vaistonvaraisesti. Päästyämme jälleen metsään löysimme kuivuneen joenuoman, jota pitkin jatkoimme. Pidimme huolen, että jäätikkö pysyi takanamme ja laskeuduimme kokoajan alaspäin, vaikkemme ihan tarkkaan tienneetkään missä olimme.

Ylitimme puron ja yllättäen edessämme oli aita. Argentiinassa ei tietääksemme tunneta jokamiehen oikeuksia, joten pohdimme hetken mitä teemme. Olimme tulleet jo sen verran pitkän matkan epämääräisiä polkuja ettei meillä ollut hajuakaan, miten pääsisimme takaisin. Ei myöskään huvittanut kiivetä takaisin teehuoneelle, kun olimme jo tulleet hyvän matkaa siitä alaspäin. Lopulta päätimme mennä aidan yli suolle sen toiselle puolelle.

Oli mukava tarpoa kahdestaan metsässä raivaamattomia reittejä – omia polkujamme. Hetkeäkään emme pelänneet eksyvämme täysin. Olimmehan sen verran lähellä Ushuaiaa. Noin tunnin kuluttua löysimme polun, joka oli jälleen merkattu keltaisella maalilla puihin. Istuimme hetken upean jyrkänteen laidalla tiheän metsikön ympäröimänä vuoristopuron solistessa allamme ja vuorten kohotessa korkeuksiinsa oikealla puolellamme. Haukat kaartelivat yllämme.

Merjan vanha jalkavaiva alkoi kipuilla lievästi niin kuin usein jyrkänteitä laskeuduttaessa. Hän varasi enemmän toiselle jalalle eikä ongelma muodostunut kestämättömäksi. Onneksi polku ei laskeutunut kokoajan niin jyrkästi, vaan välillä oli vähän tasaisempaakin. Pysähdyimme vielä puron ylittävälle sillalle, kunnes hupsahdimme ulos metsästä tarkalleen samaan kohtaan kuin josta olimme lähteneet.

Päivän illallisruokapaikka:
Volver – Ushuaian keskustassa rantakadulla. Mielenkiintoinen sisustus ja loistava ruoka. Merja söi jättirapua, jollainen uiskenteli myös pöytämme viereisessä akvaariossa. Ehdottomasti kallein paikka, jossa olemme syöneet Argentiinassa. Tero voivotteli illallisen hintaa vielä monta päivää jälkikäteen.