Kulkien omia polkuja

USHUAIA, ARGENTIINA

Ushuaian alueella on kaksi aktiivista turistikautta. Talvella se on suosittu hiihtokohde, kun taas kesäisin kauniit vaellusreitit houkuttelevat matkailijoita. Puoli yhdentoista maissa aamulla lähdimme kävelemään hotelliltamme. Ripotteli vähän vettä. Patagonian nopeasti vaihtuvan sään tuntien mietimme, tuleekohan suunnittelemastamme vaelluksesta yhtään mitään. Tallustimme kartan kanssa puolisen tuntia pitkin Ushuaian katuja. Vaellusreitin alkupää ei ollut kovin hyvin merkattu. Meinasimmekin lähteä heti alkuun harhateille, mutta ystävällinen paikallinen mies ohjasi meidät risteyksestä oikeaan suuntaan.

Vaellusreitin alussa ei ollut opasteita, mutta päättelimme kartasta, että se varmaankin alkaa kyseisestä kohdasta. Siinä vaiheessa meillä oli jo kuuma. Olimme pukeutuneet liian lämpimästi. Koska reitillä ei näkynyt muita vaeltajia, poikkesimme hieman syrjään polulta ja otimme kalsarit pois housujen alta. Se helpotti.

Alkumatkan reitti kulki lähellä ajotietä, jossa taksit veivät turisteja ylös Martial-jäätikön tuolihissille, jonne myös me olimme matkalla. Kolmen kilometrin päässä keskustasta Hotel Las Hayasin kohdalla reitti yhtyi ajotien kanssa, emmekä millään meinanneet löytää reitin jatkoa. Pyörimme hetken hotellin takapihalla, kunnes päädyimme seuraamaan yhtä polkua metsän siimekseen. Valintamme osoittautui oikeaksi. Polunvarrella oleviin puihin oli maalattu keltaisia merkkejä. Saimme vaeltaa aarniometsän siimeksessä kaikessa rauhassa kahdestaan.

Ylempänä Hotel Del Glaciarin kohdalla lähdimme polkujen risteyskohdassa vasemmalle, vaikka olisi pitänyt mennä oikealle. Kävelimme kymmenisen minuuttia väärään suuntaan ennen kuin huomasimme virheemme. Harharetkellä näimme useita haukkoja puron varren puissa. Jatkoimme loppumatkan tuolihissin ala-asemalle varmuuden vuoksi ajotietä pitkin.

Istuessamme tuolihississä matkalla Martialin jäätikölle lähdöstämme hotellilta oli kulunut pari tuntia. Hississä tuuli kylmästi, mutta maisemat olivat upeat. Yläasemalla kaivoimme laukusta pipot ja hanskat sekä sadetakit. Jälleen ripotteli vähän vettä. Hissin yläasemalta lähti useita vaellusreittejä, jotka kulkivat pääasiassa aukeilla vuorenrinteillä nousten parhaimmillaan noin kilometrin korkeuteen merenpinnasta. Kasvillisuus oli matalaa. Ihmettelimme sammalta, joka oli kovaa ja toi mieleemme tietyn korallilajikkeen. Valitsimme helpon reitin näköalapaikalle, jossa popsimme eväitämme nautiskellen panoraamanäkymästä Ushuaian laaksoon ja merenlahdelle. Pikkulinnut lentelivät ympärillämme kärkkyen leivänmuruja.

Laskeuduimme takaisin hissille, jolla siirryimme sen ala-asemalle. Poikkesimme hissin lähellä olevaan Casa de Teehen lämmittelemään ja juomaan ensiluokkaista haudutettua teetä. Levättyämme ainakin tunnin lähdimme laskeutumaan kohti Ushuaiaa. Halusimme vaihtelua reittiin ja lähdimme seuraamaan polkua toiselta puolelta ajotietä aivan teehuoneen lähistöltä.

Alkumatka oli hiekkatietä, joka muuttui jonkin matkan kuluttua mutaiseksi poluksi. Jatkoimme polkua saapuen suon laitaan. Polku katosi, mutta selkeästi suolla oli kulkenut muitakin. Niinpä seurailimme epämääräisiä jälkiä ja suunnistimme vaistonvaraisesti. Päästyämme jälleen metsään löysimme kuivuneen joenuoman, jota pitkin jatkoimme. Pidimme huolen, että jäätikkö pysyi takanamme ja laskeuduimme kokoajan alaspäin, vaikkemme ihan tarkkaan tienneetkään missä olimme.

Ylitimme puron ja yllättäen edessämme oli aita. Argentiinassa ei tietääksemme tunneta jokamiehen oikeuksia, joten pohdimme hetken mitä teemme. Olimme tulleet jo sen verran pitkän matkan epämääräisiä polkuja ettei meillä ollut hajuakaan, miten pääsisimme takaisin. Ei myöskään huvittanut kiivetä takaisin teehuoneelle, kun olimme jo tulleet hyvän matkaa siitä alaspäin. Lopulta päätimme mennä aidan yli suolle sen toiselle puolelle.

Oli mukava tarpoa kahdestaan metsässä raivaamattomia reittejä – omia polkujamme. Hetkeäkään emme pelänneet eksyvämme täysin. Olimmehan sen verran lähellä Ushuaiaa. Noin tunnin kuluttua löysimme polun, joka oli jälleen merkattu keltaisella maalilla puihin. Istuimme hetken upean jyrkänteen laidalla tiheän metsikön ympäröimänä vuoristopuron solistessa allamme ja vuorten kohotessa korkeuksiinsa oikealla puolellamme. Haukat kaartelivat yllämme.

Merjan vanha jalkavaiva alkoi kipuilla lievästi niin kuin usein jyrkänteitä laskeuduttaessa. Hän varasi enemmän toiselle jalalle eikä ongelma muodostunut kestämättömäksi. Onneksi polku ei laskeutunut kokoajan niin jyrkästi, vaan välillä oli vähän tasaisempaakin. Pysähdyimme vielä puron ylittävälle sillalle, kunnes hupsahdimme ulos metsästä tarkalleen samaan kohtaan kuin josta olimme lähteneet.

Päivän illallisruokapaikka:
Volver – Ushuaian keskustassa rantakadulla. Mielenkiintoinen sisustus ja loistava ruoka. Merja söi jättirapua, jollainen uiskenteli myös pöytämme viereisessä akvaariossa. Ehdottomasti kallein paikka, jossa olemme syöneet Argentiinassa. Tero voivotteli illallisen hintaa vielä monta päivää jälkikäteen.