Merenrantakaupunki

VLADIVOSTOK, VENÄJÄ

Saavuimme aamulla Vladivostokiin ihan kohtuullisesti nukutun yön jälkeen. Tero oli vähän huonossa hapessa, mutta nousi kiltisti pesulle kello 6. Keräilimme loput tavaramme laukkuihin junan pysähtyessä Vladivostokin asemalle 9 288 kilometrin päähän Moskovasta. Astuimme viimeisen kerran ulos Trans-Siperian junamatkamme junasta.

Odottelimme hetken ranskalaisystäviämme laiturilla. Heillä oli ollut rankka yö venäläismiesten yrittäessä saada heitä juhlimaan kanssaan. Julian oli loppujen lopuksi nukkunut muiden ryhmäläistensä hytin lattialla, koska venäläisten kanssa nukkumisesta ei tullut mitään. Ranskalaiset olivat enemmän kuin tyytyväisiä päästessään venäläiskumppaneistaan eroon.

Hyvästelimme ranskalaiset aseman kupeessa. Me lähdimme etsimään majapaikkaa ja he katsomaan, jos löytäisivät Vladivostok Airin toimiston, josta toivottavasti saisivat vielä tälle päivälle lentoliput Japaniin.

Ensimmäinen opaskirjastamme valitsema hotelli Primorie oli täynnä. Sen aula oli todella hieno, mutta huoneiden tasoa emme nähneet. Ulkona tuuli todella voimakkaasti, mutta ei ollut kovin kylmä. Kävelimme seuraavaan hotelliin, Hotel Morjakiin, muutaman sadan metrin päähän ja siellä tärppäsi. Huone ei ollut haluamamme tasoinen, mutta Tero näytti niin kärsivältä, että oli parasta majoittua nopeasti. Ja hinta oli tasoon nähden suurinpiirtein kohdallaan. Päästyämme huoneeseemme painuimme nukkumaan.

Merja heräili suunnilleen tunnin välein käymään vessassa. Vatsa oli mennyt jostain sekaisin ja ongelma jatkui koko päivän. Onneksi ripuli ei ollut kovin voimakas, joten pystyimme pyörimään kaupungilla. Koko aamupäivän ulkona tuuli kovaa ja satoi kaatamalla, joten meillä oli hyvin aikaa nukkua.

Nousimme nälkäisinä kello 13. Sade oli lakannut, mutta ulkona oli aika harmaata. Kävimme suihkussa, koska edellisestä kunnon peseytymisestä oli hurahtanut jo kolme päivää. Suihku toimi hyvin, joten olimme tyytyväisiä aamutoimiin. Lähdimme kaupungille etsimään Vladivostok Airin toimistoa, jonka piti sijaita muutaman sadan metrin päässä hotellistamme kaupungin pääaukion vierustalla. Sitä ei kuitenkaan löytynyt.

Etsiskeltyämme mielestämme riittävän kauan päätimme mennä syömään opaskirjassamme kehuttuun pizzeriaan lähelle merenrantaa. Matkan varrella törmäsimme avoinna olevaan matkatoimistoon, joka mainosti näkyvästi Vladivostok Airiä. Menimme sinne kysymään lentolippuja Niigataan. Heidän mukaansa saisimme liput vasta 26.10. lennolle, joka oli mielestämme liian myöhään. Toinen vaihtoehto oli lentää Toyamaan 22.10., mutta hinta oli aika kova, noin 450 euroa per henkilö ja toimisto veloitti luottokortilla maksamisesta vielä 3 prosenttia lisämaksua. Varasimme kuitenkin varmuuden vuoksi paikat ja sanoimme tulevamme huomenna maksamaan ne.

Mauro Gianvanni -ravintola osoittautui hyväksi valinnaksi. Pizzoja odotellessamme pääsimme myös hyödyntämään ravintolan wifi-yhteyttä ostamalla paikallisen operaattorin kortin 140 ruplalla eli 4 eurolla kahdeksi tunniksi. Näin pystyimme käymään Vladivostok Airin verkkopalvelussa, josta löysimme lentoliput 22.10. Toyamaan huomattavasti halvemmalla kuin matkatoimistosta. Niigataankin olisimme päässeet 23.10. lennolla. Olimme alunperin ajatelleet lentää Niigataan, mutta Toyaman liput olivat jonkin verran halvemmat ja lähtö oli päivää aikaisemmin. Se sopi meille hyvin. Kaiken lisäksi Vladivostok Airin verkkopalvelussa voi maksaa luottokortilla ilman mitään lisämaksuja. Ostimme liput netistä 320 eurolla per henkilö.

Kasvis- ja mereneläväpizzat olivat herkulliset ja kohtuuhintaiset (10 euroa kappale). Palvelu oli hieman varovaista, mutta toimivaa. Tarjoilijoita oli pizzerian kokoon nähden runsaasti. Lisäksi eteisessä piti jättää takit narikkaan, joka tuntui meistä omituiselta.

Syötyämme kävelimme rantakatua pitkin katsomaan pari muuta hotellia, koska halusimme vaihtaa johonkin toiseen seuraavana päivänä. Kävimme Hotel Vladivostokissa, joka sijaitsi kukkulalla toinen puoli merelle päin. Se oli valtava, neuvostoaikainen, mutta kunnostettu hotellirakennus. Huoneet olivat paremmassa kunnossa kuin hotellista olisi ulkoa päin odottanut. Varasimme näkemämme huoneen, mutta Merja halusi vielä käydä vilkaisemassa lähellä olevan samaan ketjuun kuuluvan toisen hotellin.

Hotel Amursky Zaliviin astuttiin sisään katon kautta laskeutuen pari kerrosta upeassa portaikossa hienoon, vaaleasävyiseen, marmorilattiaiseen aulaan. Jouduimme odottelemaan hetken vastaanottoon pääsyä ja suureksi yllätykseksemme hissistä tupsahti junatuttumme Laura. Ranskalaiset ystävämme olivat majoittuneet tähän hotelliin. He eivät olleet onnistuneet ostamaan lippuja tämän päivän lennolle, vaan yrittäisivät huomenna mahtua laivaan, joka veisi heidät Niigataan 48 tunnissa. Hintataso oli sama kuin lennolla ja opaskirjamme mukaan odotettavissa olisi varsin myrskyinen matka.

Kiertelimme vielä hetken Vladivostokin rautatieaseman tuntumassa ihmetellen sen edustan puistossa olevaa merelle osoittelevaa Lenin-patsasta sekä hienoa, linnamaista vuonna 1912 tehtyä asemarakennusta. Sen sisällä oli upeasti restauroidut seinämaalaukset. Kävimme myös napsimassa kuvia viimeisestä kilometrikyltistä Trans-Siperian rautatiellä. Itseasiassa löysimme laiturialueelta merkkipaalun, joka kuvasti rautatien päättymistä. Istuimme vähän aikaa ranta-alueen penkillä sumuista merimaisemaa tuijotellen.

Oli mukava olla pitkästä aikaa meren äärellä. Pidimme molemmat Vladivostokin ilmapiiristä. Siinä oli jotain kosmopoliittista ja eteenpäin pyrkivää kaikkien hieman pysähtyneiden Siperian kaupunkien jälkeen. Katujen varsilla oli lukuisia mukavannäköisiä kahviloita ja ravintoloita sekä erilaisia putiikkeja. Ihmiset vaikuttivat energisiltä ja he pukeutuivat modernisti. Kaupunki levittäytyi ympäröiville kukkuloille eikä keskustassa ollut kovin montaa tasaista kohtaa. Ainoa ikävä puoli oli sumuinen, harmaa sää, joka kietoi osan kaupungista näkymättömiin.

Palasimme hotellillemme katsomaan tv:tä ja lukemaan Japanin opaskirjaa. Yritimme suunnitella, mitä haluaisimme tehdä Japanissa. Merjan vatsa reistaili oikein kunnolla ja hän juoksi koko illan vessassa.