Sademetsän oudot asukit

PASTAZA, ECUADOR

Kello 9 otamme Puyon keskustasta bussin kohti Amazonin sademetsää. Hyppäämme bussiin, jonka määränpää on Arajuno. Emme ole menossa ihan niin pitkälle, joten pyydämme kuljettajan apuna toimivaa miestä jättämään meidät kilometrin 35 kohdalla sijaitsevaan Flor de la Amazonian eläintenpelastuskeskuksen luo.

Bussi ajaa ecuadorilaisella maaseudulla. Ohitamme useita pikkukyliä. Bussi pysähtyy niissä kohdissa, joissa matkustajat toivovat sen pysähtyvän. “Gracias” (=kiitos) on taikasana, jolla bussi pysähtyy. Kumisaappaissa liikkuvat paikalliset hyppäävät pois oman talonsa kohdalla kadoten polulle torilta hankitut ostokset ja viidakkoveitsi mukanaan. Olemme todellakin saapuneet Amazonin sademetsän laitamille. Maisema on sateisen harmaa kiemurrellessamme viimeistä 15 minuuttia El Triunfon kylän jälkeen. Apumies pysäyttää bussin “Centro de Rescate Flor de la Amazonía” -kyltin kohdalle. Nousemme tavaroinemme pois.

Bussin jatkaessa matkaansa ihmettelemme, mihin meidän seuraavaksi pitäisi mennä. Toisella puolella tietä on keltainen koulun näköinen rakennus ja vähän ennen kylttiä näkyi muutamia taloja. Kyltin kohdalta lähtee kapea polku loivasti ylöspäin nousten. Kävelemme polkua vähän matkan päässä olevalle talolle. Noin kymmenvuotias poika leikkii pihalla koiransa kanssa. Hän kysyy, mitä etsimme ja ohjaa meidät jatkamaan polkua eteenpäin sademetsän siimekseen. “No entry. Prohibido” (=Pääsy kielletty) -kyltti hieman mietitytti, mutta jatkoimme rohkeasti puupölkyillä katettua polkua yhä ylemmäs kukkulalle.

Saapuessamme pelastuskeskuksen alueelle vapaaehtoistyöntekijät ovat jakamassa päivän ensimmäistä ateriaa apinahäkeillä. Kävelemme heidän ohitseen majoitus- ja keittiörakennuksille, jossa tapaamme Gloudina Greenacren. Hän on perustanut keskuksen kaksi vuotta sitten ja johtanut ja pyörittänyt sitä siitä lähtien. Suureksi hämmästykseksemme Gloudina on vasta 23-vuotias etelä-afrikkalainen nuori nainen, jonka ei ulkonäön perusteella uskoisi taistelevan salakuljettajia ja ecuadorilaisia korruptoituneita viranomaisia vastaan saadakseen alueen villieläimet pelastettua surullisilta kohtaloilta.

Gloudina osoittautuu erittäin organisointikykyiseksi ja vahvaksi persoonaksi, jolla on jatkuvasti paperilla ja mielessä lista siitä mitä keskuksessa pitää saada tehtyä. Hän saa parissa päivässä aikaan enemmän kuin bolivialaisessa Intiwarayassi-keskuksessa tehdään kuukaudessa. Tosin keskusten kokokin eroaa toisistaan melkoisesti. Flor de la Amazoniassa on noin 40 eläintä. Olemme hieman yllättyneitä siitä, ettei keskuksella ole omaa eläinlääkäriä. Gloudina sanoo tekevänsä yhteistyötä puyolaisen eläinlääkärin kanssa. Hänellä on myös monia lääkäreitä, joilta hän voi kysyä neuvoja tarvittaessa. Valitettavasti hän ei ole löytänyt lääkäriä, joka haluaisi muuttaa keskelle sademetsää kauas sivistyksestä.

Gloudina on työskennellyt jo pitkään villieläinten pelastustoiminnan parissa, mutta hänellä ei ole varsinaista koulutusta siihen. Muutaman vuoden Pohjois-Ecuadorissa Andien vuoristossa sijaitsevassa Santa Martha Rescue Centerissä oltuaan muodostui ajatus siitä, että siellä hoidetut eläimet pitäisi saada sopeutumaan sademetsäolosuhteisiin ja päästettyä jossain vaiheessa vapauteen. Keskukselle etsittiin sopivaa paikkaa, kunnes tässä pienessä kyläyhteisössä avautui mahdollisuus rakennuttaa tarvittavat rakennukset ja tilat kylän saamilla kehitysrahoilla. Yhteistyö on toiminut kohtuullisen hyvin.

Kyläläiset ovat auttaneet keskuksen rakennusten ja häkkien rakentamisessa. Heille säännöllinen työnteko on vierasta, koska he ovat aina eläneet kylässään ilman varsinaista tarvetta rahalle. Kyläläisten kaikki omaisuus on ollut kaikkien käytettävissä ja jokainen on tuonut yhteisöön oman osaamisensa. Töitä on tehty silloin kun on tarvetta. Kyläläisten tapa elää johti keskuksen alkuvaiheessa mielenkiintoisiin tilanteisiin, kun Gloudina esimerkiksi huomasi jonkun käyttävän hänen paitaansa. Kyläläisten mielestä on aivan luonnolista “lainata” toisten tavaroita kysymättä. Myös työvälineet katosivat ympäri kylää, kunnes Gloudina sulki ne varastorakennukseen. Vielä nykyäänkin on tärkeää, että paikat pidetään lukittuina silloin kun keskuksen väki ei ole paikalla.

Gloudina on kouluttanut kylän väkeä eläinten suojelemiseen ja kertonut, että villieläinten pitäminen ja kaupustelu on Ecuadorissa laitonta. Kyläläisillä on paljon vahtikoiria, jotka toimivat varashälyttimen korvikkeena. Niitä on aikaisemmin kohdeltu erittäin huonosti, mutta pitkällisen työn tuloksena Gloudina on saanut osan kyläläisistä ymmärtämään, että koira palvelee mielellään isäntäänsä ja suojelee tätä, kun sitä hoidetaan hyvin.

Flor de la Amazonia on vapaaehtoistyöntekijöiden voimin opettanut myös kylän koulussa lapsille asioita luonnosta ja eläimistä. Tällä hetkellä eräs toinen riippumaton vapaaehtoisjärjestö on ottanut lasten ja aikuistenkin koulutuspuolen enemmän omalle kontolleen. He ovat juuri rakentamassa omaa keskusta muutaman kilometrin päähän. Yhteistyö järjestöjen välillä on vilkasta.

Keskukseen saapuessamme siellä on ennen näkemättömän paljon vapaaehtoistyöntekijöitä. Kaikki 20 mahtuvat juuri ja juuri majoitustiloihin. Meidät ohjataan neljän henkilön huoneeseen, jossa meillä on kerrossänky. Onneksi sänky on sen verran leveä, että mahdumme hyvin nukkumaan alasänkyyn. Laitamme tavaramme yläsänkyyn. Jaamme huoneen kahden parikymppisen brittinaisen, Leylan ja Clairen kanssa.

Gloudina lähtee esittelemään keskusta meille. Hän kertoo, että iso keittiörakennus valmistui edellisellä viikolla. Meidän on vaikea kuvitella, että rakennusta ei ole ollut vielä pari viikkoa sitten. Tämän hetken isoin projekti on uuden apinahäkin rakentaminen. Gloudina on odottanut 10 000 dollarin lahjoitusta tulevaksi jostain Euroopasta, mutta rahat ovat juuttuneet ecuadorilaiseen byrokratiaan eikä niiden saamisajankohdasta ole tietoa. Tästä syystä vuoden keskuksessa ollut vapaaehtoistyöntekijä Gary perheineen päätti avustaa häkin rakentamista, jotta se saadaan viimeisteltyä ja pienissä häkeissä odottavat apinat siirrettyä uuteen kotiinsa. Projekti on tarkoitus saada päätökseen tällä viikolla.

Keskustellessamme taivaalta kuuluu aina välillä helikopterin säksätystä ison rahtihelikopterin lentäessä ylitsemme. Kysyessämme Gloudinalta, mihin helikopterit ovat menossa, hän kertoo lähistöllä olevan öljykenttä. Helikopterit toimittavat sinne erilaisia tarvikkeita isolla lavalla, joka roikkuu helikopterin alapuolella. Eräänä päivänä Gary ja Gloudina näkivät lavalta putoavan jotain viidakkoon. Paikallisten avustuksella suoritetun etsinnän jälkeen löydettiin useampi pitkä rautatanko, jotka otettiin hyötykäyttöön apinahäkin tukirakenteiksi. Rautatangot ovat Ecuadorissa erittäin kalliita ja niitä on vaikea saada, joten nämä tulivat lähes kirjaimellisesti “taivaan lahjana”. Muut häkin tukirakenteet on tehty paksuissa bamburungoista, jotka on erikoiskäsitelty kestämään kolmisen vuotta.

Kierrämme keskuksen yhdessä Gloudinan kanssa. Hän kertoo sademetsässä olevan sadekausi, joten sateita on odotettavissa runsain mitoin vaikka juuri nyt paistaakin aurinko. Saamme runsaan tietopaketin keskuksen eläimistä. Ensin tutustumme lintuihin, joita on muutama vapaana pihamaalla opettelemassa lentämään. Isossa häkissä on lauma vihreitä papukaijoja, jotka ovat toimiva ja jo lisääntyväkin ryhmä. Ne ovat valmiita päästettäväksi vapauteen, kunhan vain tarvittavat luvat ja paikka löytyvät.

Eläinten vapauttamisessa ongelmallisinta on saada viranomaisluvat kuntoon. Byrokratia on Ecuadorissa aikaavievää. Gloudina on odottamassa erästä toista vapaaehtoisjärjestöä avuksi tähän ongelmaan. Heillä on keinot saada vapautusluvat. Heillä on myös syvällä sademetsän Yasunin-suojelualueella paikka, jonne vapauttaa eläimet ja jossa monitoroida niiden selviytymistä. Mikä parasta he pystyvät myös järjestämään ns. ilmasillan Flor de la Amazonian ja oman keskuksensa välille. He ovat tulossa heinäkuussa neuvottelemaan asiasta Gloudinan kanssa.

Jatkamme kierrosta tutustuen pekareihin eli villisikoihin. Niillä on pelottavat kulmahampaat ja ne asustavat isossa, mutaisessa aitauksessa. Gloudina kertoo, että ne ovat karanneet muutaman kerran hyvinkin älykkäitä keinoja käyttäen. Kerran ne rakensivat maissinlehdistä sillan aidan yli. Niiden karattua paikalliset lapset ovat auttaneet ajamaan ne takaisin aitaukseensa. Kylän lapset toimivat muutenkin keskuksen apulaisina. He ovat pikku-agentteja, jotka kertovat Gloudinalle havaintonsa mahdollisten salakuljettajien liikkeistä alueella ja vahtivat esimerkiksi krokotiilialtaan aluetta, joka sijaitsee varsin kaukana keskuksen rakennuksista. Pari vanhempaa lasta ruokkii keskuksen eläimet lauantai-iltapäivisin ja sunnuntaisin, kun vapaaehtoistyöntekijöillä on vapaata ja Gloudinakin on yleensä Puyossa hoitamassa asioita tai pelastamassa lisää eläimiä.

Saavumme yksinäisen villa-apinan häkille. Gloudina toivoo löytävänsä sille kaverin, koska tämä herra kärsiin yksinäisyydestään. Se itkee sydäntäsärkevästi ja kaipaa huomiota. Valitettavasti se on aika aggressiivinen, joten sen häkkiin ei ole menemistä. Mutta sille olisi hyvä silloin tällöin käydä pitämässä seuraa.

Polku jatkuu alaspäin krokotiilialtaille. Gloudina kertoo krokotiilien tietävän tulostamme kauan ennen saapumistamme, joten ne hakeutuvat piiloon. Krokotiilejä on myös varastettu eikä Gloudina tiedä, montako niitä tällä hetkellä on altaassa. Osa niistä on myös itse siirtynyt läheiselle joelle. Kierrämme alhaalla kulkevaa polkua toiselle puolelle keskusta, jossa on ainoan kissaeläimen, margayn, häkki. Margay on oselottia muistuttava paljolti puissa elävä kaunis kissa, jolle syötetään eläviä kaneja ja marsuja sekä välillä kalaa. Gloudina on myös suunnittelemassa hiirtenkasvatusta saadakseen margaylle mielenkiintoista metsästettävää.

Kierrellessämme puissa hyppelee lauma orava-apinoita. Gloudina on vapauttanut ne ilman virallista lupaa, koska ne olisivat kuolleet häkkiinsä. Ne elävät ja lisääntyvät tyytyväisinä lähialueella. Ja käyvät varastamassa banaaneja keskuksen ruokakatoksesta. Paikalliset lapset tarkkailevat orava-apinoita ja ilmoittavat Gloudinalle, jos huomaavat jotain epätavallista tai epäilyttävää.

Saavumme kapusiiniapinoiden häkeille. Tähän lajiin olemme tutustuneet läheisesti jo Boliviassa. Ne ovat hyvin inhimillisen oloisia ja oppivaisia otuksia, jotka keksivät kaikenlaisia kolttosia tilaisuuden tullen. Flor de la Amazoniassa ne yritetään vieroittaa ihmisistä. Uusi apinahäkki rakennetaan juuri näille vesseleille. Niiden toivotaan muodostavan toimivan lauman, joka voitaisiin tilaisuuden tullen vapauttaa jonnekin Amazonin syvyyksiin.

Tutustumme myös songo songoon (engl. dusky titi monkey), hassuun pörröiseen apinaan, joka pitää omituisia ääniä. Gloudina kertoo apinan omistajan tuoneen sen keskukseen muutama kuukausi sitten. Apina on elänyt koko elämänsä omistajansa kotona rakastettuna lemmikkinä. Omistaja halusi kuitenkin antaa sille mahdollisuuden päästä vapauteen. Songo songolla tulee menemään kauan ennen kuin sen vapauttamista voidaan harkita, koska se on niin tottunut ihmisiin eikä sille ole helppo löytää laumaa. Se ei ole tottunut liikkumaan puissa eikä sen voimat aluksi riittäneetkään siihen. Sitä ulkoilutetaan vapaana joka päivä, jotta se tottuisi sademetsään ja puissa liikkumiseen. Se tulee kuitenkin helposti takaisin ulkoiluttajien luokse ja viihtyy isossa häkissään. Liikkumisen lisäksi sen on pitänyt opetella syömään lajilleen tyypillistä ruokaa, koska entisen omistajansa luona se söi pitkälti ihmisravintoa.

Viimeinen etappimme ovat kierteishäntäkarhut, joita on keskuksessa kaksi. Ne ovat ns. puolikarhuja, jotka osaavat olla todella häijyjä. Merja hoiteli sellaisia myös Intiwarayassissa Boliviassa. Ne sihisevät pahaenteisesti, kun niitä lähestyy. Keskuksen kierteishäntäkarhut eivät valitettavasti tule toimeen keskenään, joten ne elävät omissa häkeissään. Toinen niistä on loukkaantunut tappelussa vakavasti päähän. Sillä on Parkinsonin taudin tyyppistä vapinaa ja psyykkisiä ongelmia, mutta muuten se on hyvinvoiva.

Kierroksen päätteeksi Gloudina antaa meille lomakkeen, johon kirjaamme henkilö- ja vakuutustietomme, ja jolla vapautamme keskuksen vastuusta jos meille työtä tehdessämme sattuu jotakin. Maksamme kahden viikon työrupeamasta 200 dollaria per henkilö. Summaan sisältyy majoitus ja ruoka. Ruokaan kuluu 15 dollaria per viikko ja loput 85 dollaria menee majoitukseen sekä eläinten ruokiin, eläinlääkärikuluihin, rakennusmateriaaleihin yms.

Flor de la Amazoniassa työskentely eroaa merkittävästi Intiwarayassista. Täällä meidän toivotaan olevan mahdollisimman vähän vuorovaikutuksessa eläinten kanssa, jotta ne saataisiin vieroitettua ihmisistä. Kaikki vapaaehtoistyöntekijät tekevät kaikkia töitä eikä nimikkohoidokkeja ole. Gloudina jakaa työt joka aamu ja lounaan jälkeen.

Kuulemme vielä, että eläimiä pelastettaessa on aina oltava paikallinen viranomainen mukana. Asiaan vihkiytyneitä viranomaisia on liian vähän ja heidän osaamisensa on rajallista. Useammin kuin kerran Gloudina on joutunut selittämään poliisille, mikä on laillista ja mikä ei. Villieläimiä lemmikkeinä pitävät ihmiset eivät välttämättä halua luovuttaa eläimiä vapaaehtoisesti ja erityisesti salakuljettajien ja villieläinten myyjien kanssa pitää olla varovainen. Puyon torilla myydään viikoittain villieläimiä. On hyvin harvinaista, että joku tuo vapaaehtoisesti eläimiä hoitoon pelastuskeskukseen.

Muut vapaaehtoistyöntekijät hoitavat jokaiselle määriteltyjä velvollisuuksia. Meille ei varsinaisesti ensimmäisenä päivänä osoiteta mitään tehtäviä. Keittiössä tutustumme talon neljään kissaan ja pihamaalla hiukan tyhmänlaiseen, mutta hyväluontoiseen dobermanniin Rickyyn. Emme osaa olla tekemättä mitään, joten siivoamme keittiön ja asuinrakennuksen sekä ilmoittaudumme vapaaehtoisiksi tekemään illallisen kaikille. Keittiössä on erilaisia vihanneksia, tonnikaa, pastaa ja tomaattikastiketta. Valmistettava ruoka on lähes poikkeuksetta kasvisruokaa. Keittiön hanasta tulee filtteröityä vettä, jota voi juoda. Alkuviikosta ruokavarasto on juuri täydennetty.

Ruoan valmistaminen kestää odotettua kauemmin. Eniten vie aikaa veden keittäminen. Määrien arviointi on vaikeaa, kun sapuskan pitäisi riittää kahdellekymmenelle henkilölle. Teemme tonnikalapastaa. Onnistumme hyvin ja saamme kiitosta porukan saapuessa syömään. Illallisen jälkeen painumme nukkumaan päivän uusien asioiden pyöriessä päässä ja sademetsän ääniä kuunnellen.