Ulaan Baatar – Orkhon juna

Neljän henkilön perushytti, jossa molemmilla alasängyt. Punertavat kovahkot penkit, joihin laitettiin erilliset patjat ja pedattiin itse. Patjat päivisin rullalla sängyn päädyssä. Ulkona pilkkopimeää, samoin hytissä hämärää, koska kattovalo ei toiminut kunnolla. Jokaisella lukulamppu yleisvalon lisäksi sekä verkkohylly pikkutavaroille.

Matka: Ulaan Baatar - Orkhon 7.10., noin 7 tuntia
Hinta: 8 EUR / hlö (sis. liinavaatteet)

Kansallismuseosta maaseudulle

ULAAN BAATAR – ORKHON, MONGOLIA

Herätessämme ulkona satoi lunta! Maa oli valkoisena ja puiden oksillakin oli lunta. Kummastelimme ilmiötä hetken aikaa. Toivoimme, ettei lumisade jatkuisi seuraavina päivinä, kun olisimme maalaistalon jurttamajoituksessa. Nyt oli ihan mukava katsella lumen leijailua hiljalleen taivaalta, kun voi istua mukavassa sängyssä hyvinlämmitetyssä huoneessa.

Sovimme Zaya hostelissa, että voimme lisämaksusta pitää huoneemme kello 20 asti illalla. Se helpotti päivän järjestelyjä huomattavasti, kun normaalisti uloskirjautuminen oli kello 10 ja junamme lähti vasta lähemmäs kello 21. Lisämaksu oli 50% huonehinnasta eli 10 euroa.

Kävelimme kansallismuseolle, joka sopi hyvin käyntikohteeksi kylmänä ja tuulisena päivänä. Uppouduimme innolla Mongolian historian syövereihin. Emme maksaneet kuuden euron lisämaksua siitä, että saisimme ottaa valokuvia, joten napsimme muutaman salaa. Mielestämme valokuvaamisesta ei pitäisi laskuttaa erikseen, jos se ylipäätään sallitaan.

Museo on perustettu vuonna 1924 ja sisältää maailman suurimman ja merkittävimmän kokoelman Mongolian historiallista, etnistä ja kulttuurillista esineistöä. Aloitimme kierroksen ensimmäisen kerroksen esihistoriallisen ajan näyttelystä, jossa oli lukuisia kivi- ja pronssikauden työkaluja sekä ikivanhoja luolamaalauksia.

Toisessa kerroksessa pääsimme tutustumaan mongolialaisten perinteisiin asuihin ja koruihin. Huone oli pitkulan mallinen ja tuhottoman kuuma. Siellä oli huono ilma, mutta mielenkiintoisia esineitä. Seinän vierustoilla olevissa isoissa lasikaapeissa oli mallinukkeja päällään eri etnisten ryhmien perinnevaatteita. Mongolialaiset ovat kautta aikojen käyttäneet paljon hattuja. Niiden uskotaan tuovan kantajalleen onnea eikä niitä perinteen mukaan saa laittaa maahan, vaihtaa tai hävittää. Esillä oli myös naisten vanhoja toilettitarvikkeita ja miesten hienoja koteloita, joissa oli aina terävä veitsi ja hienot syömäpuikot.

Kolmannessa kerroksessa pystyi jälleen hengittämään. Istuimme hetken portailla lepäämässä alakerran kiertelyn jälkeen. Keskellä huonetta oli pienoismalli Kharakorumin kaupungista Chinggis Khaanin valtakaudella 1200-luvulla. Kharakorum oli museon tekstien mukaan silloin maailman merkittävin kaupunki. Chinggis Khaanin valtakunta oli mahtavuudessaan vertaansa vailla. Joidenkin lähteiden mukaan se jatkui lännessä Laatokalle asti eli lähes Suomen rajalle. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Chinggis Khaanin vanhimman pojan hautamuistomerkki sijaitsee nykyisen Kazakstanin alueella.

1500-luvun lopulla buddhalaisuus levisi Mongoliaan. 1600-luvulla Mongolia oli Manchurian vallan alla, josta se itsenäistyi vuonna 1921. Tästä alkoi sosialistinen aikakausi ja riippuvuus Neuvostoliitosta, josta päästiin eroon vasta vuonna 1990. Silloin Sukhbaatarin rajakaupungissa pidettiin nälkälakkoja, jotta politbyroo eroaisi. Myöhemmin vuonna 1998 salamurhatusta demokratialiikkeen johtajasta Sanjaansurengiin Zorigista tuli demokratian symboli mongolialaisille. Ennen vuotta 1921 vain 2% mongolialaisista osasi lukea. Vuonna 1940 aloitettiin voimakas lukutaitokampanja, jonka jäljiltä vuonna 1989 mongolialaisista 96% osasi lukea. Tämä lienee todiste siitä, että Neuvostoliiton toiminnassa oli jotain positiivistakin.

Siirryimme halliin, jossa käsiteltiin Mongolian perinteistä elämäntapaa. Mongolia on maailman vähäväkisimpiä maita pinta-alaansa nähden. Mongolialaisia on 2,6 miljoonaa. Heistä 57% asuu kaupungeissa (32% pääkaupungissa Ulaan Baatarissa) ja 43% on paimentolaisia.

Perinteisesti paimentolaiset muuttivat 8-10 kertaa vuodessa karjan laidunmaiden mukaan. Mongolialaiset lypsävät suurinta osaa karjastaan. Heille kelpaa lehmänmaidon lisäksi lampaiden, vuohien, kameleiden ja hevosten maito. Perinteen mukaan esimerkiksi hevoset sidotaan kauloistaan toisiinsa kiinni tiukaksi riviksi ja lypsetään takaapäin. Länsi-Mongoliassa hevoset lassotaan, kun taas muualla ne otetaan kiinni pitkän kepin päässä olevalla köysilenkillä.

Museossa olevan jurtan edessä on kyltti, jossa kerrotaan että jurtassa vieraat istutetaan alttarin eteen kauimmaksi ovesta. Isännän paikka on alttarista oikealle eli itäpuolelle. Samoin ruoanlaittotarvikkeet ovat itäseinustalla. Jokaisella perheenjäsenellä on paimentolaisyhteiskunnassa oma roolinsa. Miehet hoitavat isot eläimet ja naiset pienet. Lisäksi naiset laittavat ruokaa. Lapset auttavat vähän kaikessa, mutta heidän erityistehtävänsä on kerätä kuivunutta eläintenlantaa lämmitystarpeiksi.

Perinteisistä mongolialaisista soittimista museossa olivat esillä muun muassa hevosenpääviulu, kaksikielinen näppäilysoitin ja litteä harppu. Erityisesti hevosenpääviuluja olimme nähneet paljon muuallakin ja niitä myyviä kauppoja on Ulaan Baatarissa lukuisia.

Sosialistisesta Mongoliasta kertovassa näyttelyhallissa pisti silmään, että Mongolia antoi voimakasta materiaalista tukea Neuvostoliitolle toisessa maailmansodassa. He toimittivat muun muassa vaatteita, hevosia ja lentokoneita. Mongolia liittyi YK:hon vuonna 1961.

Vuonna 1990 Mongolian talouden tuloista tuli 96% valtio-omisteisista yrityksistä. Vuonna 2005 tuloista 76% tuli yksityiseltä sektorilta. Edelleen kaikki maa Mongoliassa kuuluu valtiolle, jolta yksityiset ihmiset ja yritykset voivat vuokrata sitä pitkiksi ajoiksi kerrallaan. Vuonna 1996 valtio antoi kansalaisille heidän silloiset asuntonsa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että lukuisat Ulaan Baatarin hostelit sijaitsevat yksityisissä asunnoissa. Sama hostel jakaantuu usein useampaan asuntoon samassa kerrostalossa.

Kävelimme ulos museosta sopivan tietoannoksen saaneina. Kerrankin voi sanoa, että oli mielenkiintoinen ja käymisen arvoinen museo. Aikaa kuluikin mukavasti puolitoista tuntia. Vielä jäi vähän aikaa ostosten tekemiselle ennen kuin oli aika kiiruhtaa rautatieasemalle. Ostimme muutamia matkamuistoja, kuten nahkavyön ja villatakin Merjalle ja tiibetiläisen, antiikkisen "rukouslankun" meille kotiin. State Department Storen alakerran supermarketista hamstrasimme hieman pikkunaposteltavaa ja juotavaa mukaan maaseutumatkallemme.

Kiiruhdimme takaisin Zaya hosteliin. Pakkasimme tavarat ja luovutimme huoneemme avaimen. Yritimme löytää taksia Peace Avenuelta, mutta emme onnistuneet, joten ei auttanut kuin kävellä pimeitä Ulaan Baatarin katuja pari kilometriä asemalle. Siellä oli hankala löytää tietoa, miltä raiteelta junamme on lähdössä. Ykkösraiteella oli juna, mutta emme tienneet onko se meidän junamme. Aikaa oli enää vähän, kunnes lopulta Tero löysi erään asematyöntekijän, joka sanoi ykkösraiteen junan olevan haluamamme.

Löysimme vaunumme ikkunoihin laitettujen numeroiden perusteella ja kipusimme sisään. Samassa neljän henkilön hytissä kanssamme oli venäläinen mies, joka ilmeisesti ymmärsi aavistuksen englantia, muttei puhunut mitään. Hän selaili jostain ilmoituslehdestä auto- ja asuntoilmoituksia. Ja osti syötävää, kun ruokakärry meni ohitsemme. Hän popsi muun muassa keitetyn kananmunan.

Kävimme vaihtamassa junavaatteet päälle. Olimme ajatelleet painua nukkumaan mahdollisimman pikaisesti, koska joutuisimme heräämään noin kello 3 aamuyöllä. Junaemäntä toi meille lakanat ja pyyhkeet, joista pulitimme hänelle 60 sentin lisämaksun. Venäläisen käydessä tupakalla saimme molemmat alasängyt pedattua. Hän ei täysin ymmärtänyt vihjettä, vaan istui edelleen toiselle alasängyistä. Lopulta kun Tero meinasi jo tuskastua, mies vetäytyi yläsänkyynsä. Vaunussa oli mukavan hiljaista. Kaikki muutkin taisivat jo olla nukkumassa. Tero nukahti lähes samantien, mutta Merja pyöriskeli saaden unenpäästä kiinni vain pätkittäin.

Uhkaava taksikuski ja perinneshow

ULAAN BAATAR, MONGOLIA

Hostelissamme ei ollut tullut lämmintä vettä pariin päivään. Kävimme aamulla jälleen valittamassa asiasta. Paikalla oli vain ylistressaantunut siivooja, joka lopulta Teron kehotuksesta älysi ryhtyä soittamaan jonnekin ja kysymään, voisiko asialle ehkä tehdä jotakin. Homma jäi auki lähtiessämme kaupungille.

Kävelimme rautatieasemalle tarkoituksenamme ostaa junaliput Orkhoniin. Soitimme eilen Pohjois-Mongoliassa sijaitsevalle Anak Ranchille varaten sieltä majoituksen ja kysyen miten löydämme perille. Tilan omistaja kertoi junan Ulaan Baatarista Orkhoniin lähtevän noin puoli kahdeksan illalla ja saapuvan aamuyöllä perille. Heiltä tulisi joku meitä vastaan.

Löysimme asemalta oikean tiskin, mutta haluamaamme junaa ei löytynyt. Virkailija ei puhunut englantia, joten kirjoitimme lapulle, että haluamme liput huomenna illalla Orkhoniin lähtevään junaan. Ja kyse on Orkhonista, joka sijaitsee Selengen maakunnassa, koska Mongoliassa on myös toinen Orkhon emmekä halunneet päätyä sinne. Hän kirjoitti liput, mutta meille jäi epävarma tunne, kun lähtöaika oli pari tuntia myöhemmin kuin meille Anak Ranchiltä kerrottu.

Pyörimme asemalla kyselemässä eri henkilöiltä, onko meillä nyt varmasti oikeat liput. Emme nimittäin ymmärtäneet lipussa olevista teksteistä juuri mitään, koska ne oli kirjoitettu mongolialaisilla kirjainmerkeillä. Päivämäärä ja kellonaika olivat selvät, mutta ne olivat eri kuin olimme ajatelleet. Lopulta päätimme uskoa junista vastaavaa virkailijaa, kun hän vakuutti että kyseisillä lipuilla päätyisimme Selengen maakunnan Orkhoniin. Illalla soitimme vielä hosteliltamme uudestaan Anak Ranchille kertoen aikataulumuutoksesta.

Otimme rautatieasemalta taksin ns. Mustalle markkinalle. Ensimmäinen hintapyyntö oli 3 000 tögrögiä, jonka saimme lopulta neuvoteltua 1 500 tögrögiin eli noin euroon. Hinnan vahvistamiseksi kirjoitimme sen muistivihkoomme ja näytimme summan kuljettajalle. Matkaa markkinoille oli 5-6 kilometriä. Taksissa matkasi meidän lisäksemme mongolialaisnainen, joka oli myös menossa markkinoille.

Päästyämme perille annoimme kuljettajalle 1 500 tögrögiä ja astuimme ulos taksista. Kummastuimme, kun hän ei ollut tyytyväinen. Hän tuli peräämme ja vaati 1 500 lisää. Hän sanoi, että sopimamme hinta oli per henkilö. Me hymähdimme, koska tämä on maailmalla yksi tunnetuimmista turistihuijauksista. Sanoimme kuljettajalle, että hinta oli sovittu 1 500:aan ja lähdimme kävelemään kohti markkina-aluetta. Asia oli mielestämme loppuunkäsitelty.

Kuljettaja istui takaisin autoonsa. Hän kuitenkin ajoi auton hieman syrjempään ja tuli sen jälkeen käymään käsiksi Teroon. Yllätyimme tilanteesta. Kuljettaja oli todella vihainen ja tuuppi Teroa aggressiivisesti. Tilanne oli uhkaava. Kun hän ei näyttänyt lopettavan tuuppimista, Merja löi häntä avokämmenellä takaapäin päähän saadakseen hänen huomionsa toisaalle. Kuljettaja yllättyi ja jätti tuuppimisen. Sitä vastoin alkoi kiivas sananvaihto, johon osallistui lukuisa määrä muita taksinkuljettajia ja mongolialaisia meidän lisäksemme.

Yritimme selittää, että olimme sopineet hinnaksi 1 500 tögrögiä emmekä mitenkään voineet arvata sen olevan per henkilö, jos näin ei meille kerrottu. Mongolialaiset taas olivat sitä mieltä, että meidän tuli maksaa kuljettajalle tämän vaatima hinta. Tilanne meni ihan mahdottomaksi. Perustelumme eivät uponneet heihin millään ja kuljettaja oli raivoissaan. Sanoimme, että pitääkö tähän sotkea poliisi ja yllättäen kaksi poliisia ilmestyikin paikalle. He eivät osanneet englantia, joten meillä ei ollut mitään mahdollisuutta käsitellä asiaa meidän kantiltamme, vaan kuljettaja esitti heille oman näkemyksensä. Tämän jälkeen poliisit vain totesivat, että meidän pitää maksaa kuljettajalle ja häipyivät.

Mietimme vielä hetken ja päätimme luopua periaatteesta, koska parin euron takia ei kannata joutua väkivallan uhriksi. Maksoimme 1 500 tögrögiä lisää. Tero halusi kuitenkin vielä saada kuljettajalle selväksi, että ensi kerralla kannattaa sanoa tyhmille turisteille, että hinta on per henkilö. Mutta kuljettaja vain heristi nyrkkiään aggressiivisesti ja kertoi käyttävänsä sitä ensi kerralla. Lopputuloksena oli, että päätimme olla käyttämättä enää Mongoliassa takseja.

Olimme molemmat hieman järkyttyneitä omituisesta tilanteesta kävellessämme markkina-alueelle. Kesti hetken aikaa ennen kuin pystyimme keskittymään muuhun. Markkina-alue oli valtava ja sieltä voi ostaa mitä tahansa tarvitsemaansa. Eri tuoteryhmille oli omat alueensa kuin tavaratalossa. Villapuseroita, nahkatakkeja, kenkiä, housuja, hattuja... Vähän peremmällä oli huonekaluja sekä erilaisia jurttatarvikkeita. Yhdessä kulmauksessa myytiin mongolialaisia antiikkiesineitä ja siinä vieressä hevostarvikkeita satuloista suitsiin ja jalustimiin. Pyörimme markkinoilla pari tuntia.

Markkina-alueelta lähtiessämme Sarah ja Tom ohittivat meidät taksilla. He olivat juuri saapumassa markkinoille. Vilkutimme heille suunnatessamme kohti Bogd Khaanin talvipalatsia. Kävelimme vilkkaan tien reunaa tuulen tuivertaessa irtohiekkaa suun ja silmät täyteen. Suomalaisella sisulla tallustimme pari kilometriä, kunnes pääsimme kääntymään hieman vähäliikenteisemmälle sivutielle.

Emme olleet ihan varmoja, missä kohtaa karttaa olimme, kun tulimme vielä rakenteilla olevalla asuinalueella Mahatma Gandhin patsaan juurelle. Se oli hieno näköispatsas, jolla oli jopa aidot silmälasit päässä. Sen jalustassa oli teksti: “Seitsemän kuolemansyntiä:

1.Hyvinvointi ilman työntekoa
2.Nautinto ilman omaatuntoa
3.Tieto ilman merkitystä
4.Kaupankäynti ilman moraalia
5.Tiede ilman ihmisyyttä
6.Uskonto ilman uhrauksia
7.Politiikka ilman periaatteita

Patsaan juurelle ilmestyi nuori suomalainen nainen, joka oli ystävineen tulossa Bogd Khaanin talvipalatsilta, joten saimme varmistettua häneltä oikean suunnan.

Vielä oli pari kilometriä tallustettavana, kunnes lopulta pääsimme perille. Talvipalatsi on rakennettu 1800-1900 lukujen taitteessa ja Bogd Khaan käytti sitä parikymmentä vuotta. Muurien sisäpuolella on palatsin lisäksi kuusi temppeliä. Kiertelimme palatsissa ihmetellen kulta- ja helmikirjailtuja vaatteita sekä valtavaa 80 mustaketun nahasta tehtyä takkia. Upeat valtaistuimet hallitsivat yhtä huonetta ja toisessa oli kaksi musiikkituolia, joihin istuttaessa musiikki alkoi soida.

Palatsimuseossa oli myös hallitsijan ja hänen puolisonsa sänky, jonka kehyksissä olevat lohikäärmekaiverrukset Tsaari Nikolai II lahjoitti tuomaan ikuista onnea hallitsijapariskunnalle. Museon alakerrassa oli esillä Bogd Khaanin leluja, joilla hän leikki viisi vuotiaana. Näitä olivat muun muassa hieno käsintehty vene, pieni jurtta sekä hevossatula. Vaikuttavin Khaanin esineistä oli hänen 25 vuotislahjakseen saamansa jurtta, joka on tehty 150 lumileopardin nahasta. Khaanilla oli oma yksityinen eläintarha, jonka eläimistä osa on täytettynä museossa. Niistä moni on nykypäivänä joko sukupuuttoon kuollut tai uhanalainen.

Merja kävi piipahtamassa museon vessassa, joka sijaitsi pihan perällä eikä todellakaan ollut lähelläkään kuninkaallista loistoa. Sen jälkeen kiertelimme alueen temppeleitä, joissa oli upeita, hyväkuntoisia seinämaalauksia ja hienoja patsaita. Aika alkoi käydä vähiin, koska meidän piti vielä ehtiä kävellä takaisin hostelillemme, jossa tapaisimme Sarahin ja Tomin illanviettoa varten.

Ensin oli kuitenkin pakko saada jotain juotavaa ja syötävää, koska kävelymatkaa oli jälleen muutama kilometri. Päästyämme hostelillemme ehdimme juuri ja juuri vaihtaa vaatteita ja levähtää pari minuuttia, kunnes oli aika lähteä illan kulttuuriesitykseen parin korttelin päähän. Tom päätti jättää tämän elämyksen väliin ja jäi hostelille Sarahin lähtiessä meidän mukaamme.

Löysimme helposti perille Tsuki Houseen, jossa oli The Moonstone Professional Song and Dance Ensemble -esitys. Maksoimme sisäänpääsymaksun, 5 euroa per henkilö ja siirryimme kauniiseen, vanhaan teatteritilaan. Istuimme mukavilla sohvilla, joiden edessä olevalle pöydälle meille tarjoiltiin tilaamamme juomat ja snacksit. Vihdoinkin voimme levähtää päivän ravaamisesta ja vain nauttia esityksen annista.

Emme yleensä ole kovin kultturelleja, joten odotuksemme eivät olleet erityisen korkealla tämän esityksen osalta. Alkuselostus esitettiin ainoastaan mongoliaksi. Lavalla olevalle parvekkeelle oli kerääntynyt vaikuttavan näköinen orkesteri ja upeissa puvuissa olevat tanssijat ilmestyivät päälavalle. Perinteisen musiikin siivittämänä he esittivät kauniin koreografian. Alku vaikutti erittäin lupaavalta.

Väliselostus tuli jälleen vain mongoliaksi, mutta emme antaneet sen häiritä. Seuraava esiintyjä oli oopperatyyliin laulava nainen. Esitys oli vaikuttava. Hänen jälkeensä lavalle marssivat Tsam-maskeihin sonnustautuneet tanssijat, joiden puvut taisivat painaa melkoisesti, sillä liikkuminen ei ollut kovin sulavaa.

Käärmenaiset vääntäytyivät aivan käsittämättömiin solmuihin ja asentoihin musiikin tahdissa. Esitys oli elegantti ja äärimmilleen hiottu taideteos. Heidän jälkeensä orkesteri palasi takaisin paikalleen perinteisine soittimineen ja keski-ikäinen charmantti mies lauloi meille mongolialaisen kansanlaulun. Miestanssiryhmä esiintyi khöömii- eli mongolialaisen kurkkulaulun tahdissa.

Esityksen kohokohta oli hevosenpääviulun soitto sekä khöömii. Hevosenpääviulu on tunnetuin mongolialainen perinnesoitin. Ja khöömii ainutlaatuinen laulutapa, jossa ääni tulee syvältä kurkusta suuta tuskin avaamatta. Tunnin kestävä show ylitti kaikki odotuksemme ollen erittäin vaikuttava ja hieno kokonaisuus, johon oli hyvin saatu upotettua kaikki mongolialaisen kulttuurin erikoisuudet tavalliselle turistille sopivana annoksena. Oli hienoa seurata todellisten ammattilaisten esiintymistä ja nauttia visuaalisesti näyttävästä show:sta.

Kävelimme teatterilta ravintola Verandaan, jossa tapasimme Tomin. Hän tuli suoraan hosteliltamme syömään. Matkan varrella Tom oli joutunut ongelmiin poliisin kanssa. Ulaan Baatarin kaduilla ei nimittäin saa kuljeskella olutpullo kädessä. Tilanne oli johtanut 3 euron sakkoihin, muttei onneksi mihinkään sen vakavampaan.

Istuimme mukavaan pöytään aavistuksen savuiseen ravintolaan saaden pian eteemme herkulliset ruoka-annoksemme. Oli viimeinen iltamme Sarahin ja Tomin kanssa. Keskustelimme Mongolia-kokemuksistamme, joihin olimme kaikki tyytyväisiä. Olimme saaneet sen, mitä olimme tästä maasta lähteneet hakemaan ja kokeneet mahtavia elämyksiä. Lisäksi olimme onnekkaita, että olimme löytäneet näin mukavaa matkaseuraa. Haikeina jätimme hyvästit palattuamme hostelillemme. Toivottavasti tapaamme vielä jonakin päivänä jossakin. Ehkä palaamme Mongoliaan Kotkafestivaaleille...

Video: khöömii-äänet resonoivat esittäjän kurkusta

Maagisia temppeleitä ja patsaita

ULAAN BAATAR, MONGOLIA

Erämaaretken jälkeen lähes kaikki vaatteemme olivat likaisia, joten olimme jättäneet ne Zaya hostelissa pestäväksi. Yleensä pyykit saa muutaman tunnin kuluttua kuivina takaisin, mutta nyt olimme odottaneet jo puolitoista vuorokautta. Tero lähti kysymään, jokohan pyykit olisivat valmiina. Siivooja näytti hänelle, että ne olivat kuivumassa pienellä parvekkeella jonkun muun pyykkien kanssa. Vaikutti siltä, etteivät ne kuivuisi parvekkeella tähän aikaan vuodesta, joten Tero nappasi ne mukaaansa ja toi ne huoneeseemme. Tosin hän ei ollut ihan varma, mitkä kaikki olivat meidän ja mitkä jonkun muun. Merja kävi palauttamassa parit meille kuulumattomat ja otti vielä muutamat sukat mukaansa. Ripustimme pyykit huoneeseemme kuivumaan.

Tänään oli vihdoinkin sopiva aika kierrellä Ulaan Baatarin kiehtovia nähtävyyksiä. Valitettavasti oli sunnuntai, joten osa halutuista kohteista saattaisi olla kiinni. Kävelimme Choijin Lama -temppelille, joka toimii tätä nykyä museona. Tämä kaunis 1900-luvun alussa rakennettu temppelialue sijaitsi uusien rakennusten puristuksissa ja oli hieman hankala löytää. Päästyämme portista sisään voimme aistia ikiaikaisen rauhan, joka sulki ulkopuolelleen pääkaupungin melun ja saasteet. Tässä paikassa oli jotakin maagista.

Luvsan Haidav Choijin Lama oli Bogd Khaanin veli ja toimi hänen valtakaudellaan valtion shamaanina. Aktiivinen uskonnollinen toiminta loppui Choijin Lama -temppelissä vuonna 1938 ja siitä tehtiin museo vuonna 1942. Alueella on kuusi temppeliä. Suoraan portista keskellä aluetta on päätemppeli, jonka sisätilat luovat kuvaa rangaistuksesta seuraavassa elämässä. Täällä ei ole rauhaa, vaan kärsimystä. Katossa on kuvia ihmiselimistä; maksasta, munuaisista ja sydämestä. Choijin Laman patsas on temppelin perällä kaikkien epämiellyttävien kuvien ympäröimänä.

Päätemppelissä on myös upeita tsam-maskeja, joita lamat käyttivät tanssiessaan uskonnollisissa seremonioissa. Eräs maskeista koostuu 6 000 vaaleanpunaisesta korallista ja painaa 30 kiloa. Kokonaisuudessaan puku painaa 70 kiloa. Sellainen päällään tanssivalla lienee oltavakin hengellisiä voimia apunaan.

Siirryimme ahdistavasta päätemppelistä sen vieressä sijaitsevaan Rauhan temppeliin, jota hallitsi kuuluisan taiteilijan ja Mongolian ensimmäisen buddhalaisjohtajan Zanabazarin kultainen omakuva. Zanabazar on luonut muun muassa Mongolian kansallissymbolin “Soyombon” ja häntä pidetään Aasian merkittävimpänä renesanssiajan taiteilijana. Kahdeksankulmaisessa temppelissä oli miellyttävä ilmapiiri. Se oli kuin vastakohta päätemppelille. Se viesti vapautta kärsimyksistä ja sairauksista sekä onnellisuutta ilman sotia.

Soyombo on mielenkiintoinen symboli, jota näkee kaikkialla Mongoliassa temppeleistä autojen rekisterikilpiin. Symbolissa ylimpänä oleva tuli viestii hyvinvointia ja menestystä, ja sen kolme liekkiä menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Aurinko ja kuu kuvastavat isätaivasta, mongolialaisten alkuperää. Kaksi alaspäin osoittavaa nuolta symboloivat sekä sisäisten että ulkoisten vihollisten häviötä. Keskellä oleva ying-yang -kuvio kuvastaa naisen ja miehen yhdessä muodostamaa kokonaisuutta. Kaksi horisontaalista suorakulmiota luovat stabiliteetin pyöreälle muodolle ja kertovat mongolialaisten rehellisyydestä ja oikeudentajusta. Kokonaisuutta pitävät kasassa kaksi vertikaalista suorakulmiota, jotka symboloivat yhtenäisyyttä ja vahvuutta.

Temppelialueen perällä sijaitsi Choijin Laman oma salainen pyhättö, jossa hänen huhutaan pitäneen orgioita nuorten naisten ympäröimänä. Siellä olikin kamasutratyylisiä veistoksia ja maalauksia.

Päätemppelin vasemmalla puolella sijaitsee Zuu-temppeli, jossa naispuolinen suojelijapyhimys ratsastaa muulilla. Tämä patsas on tehty paperimassasta, samoin muut kyseisessä temppelissä olevat veistokset.

Viimeiseksi piipahdimme alueen matkamuistomyymälässä, joka osoittautui puolittain antiikkikaupaksi. Pyörimme keskellä sikinsokin olevia pienempiä ja isompia kiehtovia, mongolialaisia antiikkiesineitä. Ostimme kauniin nuolenkärjen ajatuksissamme antaa se Merjan siskonpojalle, Simolle. Toivomme, että esine on imenyt itseensä Choijin Lama -temppelin ainutlaatuista energiaa. Ainakin se on hankittu hyvin erikoislaatuisesta paikasta tavallisen matkamuistomyymälän sijasta.

Jatkoimme nähtävyyskierrostamme kävelemällä Sukhbaatar-aukiolle. Sen keskellä on Mongolian vallankumoussankarin Damdin Sukhbaatarin ratsastajapatsas. Hän johti Mongolian itsenäistymistaistelua Kiinaa vastaan vuonna 1921. Patsaan juurella on Sukhbaatarin julistus: “Jos me kaikki yhdistämme voimamme ja tahtomme, ei maailmassa ole mitään mitä emme voisi saavuttaa, oppia tai tehdä.”

Vuodesta 2006 Chinggis Khaanin valtava pronssipatsas on jättänyt Sukhbaatarin patsaan varjoonsa. Chinggis Khaanin patsas hallitsee aukion laidalle rakennetun huippumodernin parlamenttitalon julkisivua. Chinggis Khaanin patsaan länsipuolella on Ögedein ja itäpuolella Kublain patsaat. Näitä kolmea vartioivat kahden kuuluisan mongolialaissotilaan patsaat, Boruchu ja Mukhlai. Aukio on vaikuttava paikka, jossa voi aistia historian havinan.

Oli aika pitää tauko, joten vetäydyimme rauhalliseen ja kauniisti sisustettuun buddhalaiseen Stupa-kahvilaan, joka oli voittoa tuottamattoman FPMT-organisaation (Foundation for the Preservation of the Mahayana Tradition) ylläpitämä. Organisaatio opettaa mahajana-buddhalaisuuden perinteitä luostareissa kuudessa maassa ja meditaatiota 26 maassa. Mutta se myös auttaa vankeja sekä erilaisia terveysklinikoita. Lisäksi heillä on omia avustusprojekteja. Organisaation hengellinen johtaja on Lama Zopa Rinpoche.

Kahvilasta sai edullisia ja herkullisia voileipiä ja suklaakakkua sekä mongolialaista maitoteetä. Nautiskelimme näitä herkkuja katsellen samalla kahden taiteilijan töitä. Työt olivat postikorttimaisia kuvaelmia mongolialaisesta elämästä. Toinen taiteilijoista istui vankilassa ja toinen yritti elättää köyhää perhettään. Ostimme pari hevosaiheista teosta.

Kävelimme kaupungin keskustan läpi Gandan Khiid -luostarille. Sen osalta odotuksemme olivat korkealla, koska opaskirjamme mukaan se on yksi Mongolian tärkeimmistä luostareista. Sisäänpääsy alueelle oli ilmainen, mutta päätemppeliin joutui maksamaan 1,5 euroa. Luostarin nimi merkitsee täydellisen ilon aluetta. Kommunismin aikaan Gandan Khiid toimi luostarikulttuurin näyttelyalueena muun muassa ulkolaisille vieraille, koska varsinaista uskonnollista toimintaa ei maassa silloin harjoitettu. Nykyään luostarissa on 900 munkkia, joista ei alueella näkynyt meidän siellä käydessämme kuin muutama.

Portilta suuntasimme Gandan kompleksiin, jossa oli useampi pienempi temppeli. Paikalle saapuneet mongolialaiset kiersivät myötäpäivään temppelialuetta pyörittäen rukouspyöriä. Seuraavaksi siirryimme Migjed Janraisigiin, joka on alueen päätemppeli. Tämä rakennus symboloi mongolialaisille itsenäisyyttä ja sisältää 26,5 metrisen kullatun laupeuden suojeluspyhimyksen kuparipatsaan.

Patsaaseen käytetty kupari on tuotettu Erdenetin kaivoksessa. Alkuperäinen patsas rakennettiin vuonna 1911, mutta kommunistit tuhosivat sen 1938. Nykyinen patsas saatiin valmiiksi vuonna 1996 mongolialaisten, japanilaisten ja nepalilaisten avustuksella. Patsas on ontto ja sisältää Lonely Planet -opaskirjamme mukaan 27 tonnia lääkeyrttejä, 334 sutraa, 2 miljoonaa mantraa ja kokonaisen jurtan huonekaluineen. Näitä ei tosin pääse näkemään, vaan on vain uskottava niiden olevan patsaan sisällä.

Päätemppelissä on ison pyhimyspatsaan lisäksi käsittämätön määrä pitkäikäisyyden Buddhan patsaita. Ne on aseteltu lasikaappeihin kolmelle seinälle kiertämään pyhimyspatsasta. Patsaita on satoja ja ihmiset uhraavat niille rahaa ja esimerkiksi keksejä. Paikalliset kiersivät pyhimyspatsaan ympäri pyörittäen jokaista kymmenistä rukouspyöristä mantroja hokien. Osa ei tosin vaikuttanut kovin keskittyneeltä uskonnolliseen seremoniaan, koska he puhuivat samalla kännyköihinsä. Eräs mies kiersi useamman kerran tämän reitin yrittäen samalla napata Buddha-patsaille uhrattuja rahoja. Hän taisikin kerätä ihan kivan potin

Päätemppeliä ympäröi lukuisa määrä luostarirakennuksia, joihin ei perusturistilla kuitenkaan ollut asiaa. Alueella toimii muun muassa miljoona sutraa sisältävä kirjasto, Mongolian buddhalainen yliopisto sekä perinteisen lääketieteen ja astrologian koulu.

Suunnatessamme takaisin luostarialueen portille pieni kerjäläistyttö yritti työntää linnunsiemenpussin Teron taskuun. Tämä oli hänen tapansa myydä pussi väkisin turistille. Tero otti pussin ja ojensi sen ystävällisesti takaisin tytölle. Tyttö ei suostunut ottamaan sitä takaisin, joten lopulta Tero pudotti pussin maahan. Tästä tyttö suuttui ja yritti lyödä Teroa. Tero nosti kätensä merkiksi, että hän huitaisee takaisin, jos tyttö lyö. Tyttö säikähti ja katosi pussinsa kanssa takaisin ystäviensä luo.

Kävellessämme takaisin majapaikkaamme olimme hieman pettyneitä Gandan Khiidin antiin. Mielestämme Choijin Lama -temppeli oli paljon mielenkiintoisempi. Olimme todella nälkäisiä päivän kierroksen jälkeen ja menimmekin syömään hostelimme lähellä olevaan Della Casa -pizzeriaan, jossa oli hyvät italialaispizzat. Päivän päätteeksi Tero käväisi nettikahvilassa. Illalla tapasimme vielä Sarahin ja Tomin, joille kerroimme että aiomme suunnata Ulaan Baatarin jälkeen Orkhoniin eräälle maatilalle. Näin ollen emme lähtisi heidän kanssaan enää toiselle maaseuturetkelle. Sarah ja Tom olivat tehneet omia järjestelyjään, eivätkä he vaikuttaneet kovinkaan pettyneiltä päätökseemme. Sovimme viettävämme viimeistä iltaa yhdessä huomenna.

Mongolialainen barbeque

ULAAN BAATAR, MONGOLIA

Syötyämme aamiaisen Merjan vatsassa alkoi kiertää ja hän juoksi vessassa useamman kerran. Teron vatsavaivat olivat menneet jo illalla ohi. Epäilimme, että jokin ravintola Californiassa syömämme oli saanut vatsamme sekaisin.

Olimme sopineet näkevämme Sarahin ja Tomin Nomadic Journeysin toimistolla kello 10.30. Tero joutui lähtemään sinne yksin, koska Merja istui vessassa. Hän lupasi seurata perässä, jos vain suinkin kykenisi. Tero ehti ajoissa toimistoon. Keskustelu Länsi-Mongoliaan suuntautuvasta retkestä jatkui jälleen. Jan ei ollut saanut vahvistusta englanninkielisen oppaan löytymisestä käyttöömme ja koko konaisuuden hinta oli noussut tuntuvasti ollen nyt 1 000 euroa per henkilö. Retki olisi kestänyt viikon, josta kaksi päivää olisimme viettäneet Kotkafestivaaleilla. Sarah halusi edelleen lähteä, mutta Tero ja Tom olivat sitä mieltä, että hinta ja epämääräinen matkaohjelma eivät oikein kulkeneet käsi kädessä.

Merjan saapuessa Nomadic Journeysin toimistolle keskustelu oli loppusuoralla. Lopulta yksimielinen päätös oli jättää kiehtova retki väliin. Kiitimme Jania kaikesta vaivannäöstä ja vielä kerran hänen järjestämästään ikimuistoisesta retkestä Mongolian erämaahan. Hän kertoi viettävänsä tänään toimistonsa 15-vuotisjuhlaa ja lupasi kertoa Manille terveisiä meiltä. Hän aikoi antaa illan juhlissa Manille meidän lahjoittamamme vodkapullon.

Kävelimme yhdessä Sarahin ja Tomin kanssa Zaya hosteliin, jonne hekin tänään majoittuivat. Tunsimme itsemme edelleen nomadeiksi vaihtaessamme jatkuvasti hostelia Ulaan Baatarissa. Tosin turistisesongin hiljennyttyä saimme jo vakaamman yösijan Zayasta. Sovimme Sarahin ja Tomin kanssa, että menemme illalla syömään yhdessä. He lähtivät hankkimaan itselleen junalippuja Ulaan Baatarista Pekingiin. Merja istui jälleen huoneessamme kirjoittamassa blogijuttuja Teron ladatessa Mongolia-valokuvia Flickr-albumiimme läheisessä nettikahvilassa.

Illalla menimme Sarahin ja Tomin kanssa BD's Mongolian barbeque-ravintolaan. Ovella meidät oltiin käännyttämässä pois, koska ravintola oli täynnä. Sinnittelimme hetken aikaa odottamassa ja muutaman minuutin kuluttua meille löytyi neljän henkilön pöytä. Mongolialaiset tuntuvat elävän täysin nykyhetkessä, koska nuori nainen ovella ei nähnyt mitään mahdollisuutta, että jonkin ajan kuluttua ravintolassa olisi tilaa. Hän vain totesi meille, että paikka on täynnä. Olimme törmänneet samanlaiseen tilanteeseen aikaisemminkin, joten osasimme odottaa, että tilanne ei ollut aivan niin toivoton.

Homma toimi kuten mongolialaisessa barbequessa yleensäkin. Asiakkaat valitsevat buffet-pöydästä raakoja vihanneksia ja lihoja kippoihin. Haluttu kastike otetaan erilliseen kippoon, jonka jälkeen tallustetaan ison paistokiven luo. Kokit paistavat taidokkaasti ruokaa käännellen ja heitellen koko komeuden valmiiksi ja voila herkullinen ateria lautasella palataan pöytään.

Söimme useamman lautasellisen hyvää ruokaa jutellen niitä näitä elämästämme Sarahin ja Tomin kanssa. Keskustelu pyöri matkailun lisäksi muun muassa psykologisissa testeissä. Illallisen jälkeen käväisimme supermarketissa hankkimassa aamiaistarvikkeita ja juomavettä.

Päästyämme takaisin hotellille olimme todella väsyneitä, mutta meidän piti vielä tehdä vähän hommia. Olimme saaneet Tomilta lainaksi hänen irtokovalevynsä, jonne hän oli säilönyt kaikki erämaaretkellämme ottamansa valokuvat. Kävimme ne läpi ja valitsimme niistä haluamamme siirtäen ne omalle muistitikullemme. Lisäksi valitsimme Sarahille ja Tomille meidän ottamistamme kuvista sopivimmat ja tallensimme ne heidän kovalevylleen. Kello lähenteli kahta, kun pääsimme vihdoin nukkumaan.

Video: Mongolialaisella grillillä kilisee ja suhisee