Uhkaava taksikuski ja perinneshow

ULAAN BAATAR, MONGOLIA

Hostelissamme ei ollut tullut lämmintä vettä pariin päivään. Kävimme aamulla jälleen valittamassa asiasta. Paikalla oli vain ylistressaantunut siivooja, joka lopulta Teron kehotuksesta älysi ryhtyä soittamaan jonnekin ja kysymään, voisiko asialle ehkä tehdä jotakin. Homma jäi auki lähtiessämme kaupungille.

Kävelimme rautatieasemalle tarkoituksenamme ostaa junaliput Orkhoniin. Soitimme eilen Pohjois-Mongoliassa sijaitsevalle Anak Ranchille varaten sieltä majoituksen ja kysyen miten löydämme perille. Tilan omistaja kertoi junan Ulaan Baatarista Orkhoniin lähtevän noin puoli kahdeksan illalla ja saapuvan aamuyöllä perille. Heiltä tulisi joku meitä vastaan.

Löysimme asemalta oikean tiskin, mutta haluamaamme junaa ei löytynyt. Virkailija ei puhunut englantia, joten kirjoitimme lapulle, että haluamme liput huomenna illalla Orkhoniin lähtevään junaan. Ja kyse on Orkhonista, joka sijaitsee Selengen maakunnassa, koska Mongoliassa on myös toinen Orkhon emmekä halunneet päätyä sinne. Hän kirjoitti liput, mutta meille jäi epävarma tunne, kun lähtöaika oli pari tuntia myöhemmin kuin meille Anak Ranchiltä kerrottu.

Pyörimme asemalla kyselemässä eri henkilöiltä, onko meillä nyt varmasti oikeat liput. Emme nimittäin ymmärtäneet lipussa olevista teksteistä juuri mitään, koska ne oli kirjoitettu mongolialaisilla kirjainmerkeillä. Päivämäärä ja kellonaika olivat selvät, mutta ne olivat eri kuin olimme ajatelleet. Lopulta päätimme uskoa junista vastaavaa virkailijaa, kun hän vakuutti että kyseisillä lipuilla päätyisimme Selengen maakunnan Orkhoniin. Illalla soitimme vielä hosteliltamme uudestaan Anak Ranchille kertoen aikataulumuutoksesta.

Otimme rautatieasemalta taksin ns. Mustalle markkinalle. Ensimmäinen hintapyyntö oli 3 000 tögrögiä, jonka saimme lopulta neuvoteltua 1 500 tögrögiin eli noin euroon. Hinnan vahvistamiseksi kirjoitimme sen muistivihkoomme ja näytimme summan kuljettajalle. Matkaa markkinoille oli 5-6 kilometriä. Taksissa matkasi meidän lisäksemme mongolialaisnainen, joka oli myös menossa markkinoille.

Päästyämme perille annoimme kuljettajalle 1 500 tögrögiä ja astuimme ulos taksista. Kummastuimme, kun hän ei ollut tyytyväinen. Hän tuli peräämme ja vaati 1 500 lisää. Hän sanoi, että sopimamme hinta oli per henkilö. Me hymähdimme, koska tämä on maailmalla yksi tunnetuimmista turistihuijauksista. Sanoimme kuljettajalle, että hinta oli sovittu 1 500:aan ja lähdimme kävelemään kohti markkina-aluetta. Asia oli mielestämme loppuunkäsitelty.

Kuljettaja istui takaisin autoonsa. Hän kuitenkin ajoi auton hieman syrjempään ja tuli sen jälkeen käymään käsiksi Teroon. Yllätyimme tilanteesta. Kuljettaja oli todella vihainen ja tuuppi Teroa aggressiivisesti. Tilanne oli uhkaava. Kun hän ei näyttänyt lopettavan tuuppimista, Merja löi häntä avokämmenellä takaapäin päähän saadakseen hänen huomionsa toisaalle. Kuljettaja yllättyi ja jätti tuuppimisen. Sitä vastoin alkoi kiivas sananvaihto, johon osallistui lukuisa määrä muita taksinkuljettajia ja mongolialaisia meidän lisäksemme.

Yritimme selittää, että olimme sopineet hinnaksi 1 500 tögrögiä emmekä mitenkään voineet arvata sen olevan per henkilö, jos näin ei meille kerrottu. Mongolialaiset taas olivat sitä mieltä, että meidän tuli maksaa kuljettajalle tämän vaatima hinta. Tilanne meni ihan mahdottomaksi. Perustelumme eivät uponneet heihin millään ja kuljettaja oli raivoissaan. Sanoimme, että pitääkö tähän sotkea poliisi ja yllättäen kaksi poliisia ilmestyikin paikalle. He eivät osanneet englantia, joten meillä ei ollut mitään mahdollisuutta käsitellä asiaa meidän kantiltamme, vaan kuljettaja esitti heille oman näkemyksensä. Tämän jälkeen poliisit vain totesivat, että meidän pitää maksaa kuljettajalle ja häipyivät.

Mietimme vielä hetken ja päätimme luopua periaatteesta, koska parin euron takia ei kannata joutua väkivallan uhriksi. Maksoimme 1 500 tögrögiä lisää. Tero halusi kuitenkin vielä saada kuljettajalle selväksi, että ensi kerralla kannattaa sanoa tyhmille turisteille, että hinta on per henkilö. Mutta kuljettaja vain heristi nyrkkiään aggressiivisesti ja kertoi käyttävänsä sitä ensi kerralla. Lopputuloksena oli, että päätimme olla käyttämättä enää Mongoliassa takseja.

Olimme molemmat hieman järkyttyneitä omituisesta tilanteesta kävellessämme markkina-alueelle. Kesti hetken aikaa ennen kuin pystyimme keskittymään muuhun. Markkina-alue oli valtava ja sieltä voi ostaa mitä tahansa tarvitsemaansa. Eri tuoteryhmille oli omat alueensa kuin tavaratalossa. Villapuseroita, nahkatakkeja, kenkiä, housuja, hattuja... Vähän peremmällä oli huonekaluja sekä erilaisia jurttatarvikkeita. Yhdessä kulmauksessa myytiin mongolialaisia antiikkiesineitä ja siinä vieressä hevostarvikkeita satuloista suitsiin ja jalustimiin. Pyörimme markkinoilla pari tuntia.

Markkina-alueelta lähtiessämme Sarah ja Tom ohittivat meidät taksilla. He olivat juuri saapumassa markkinoille. Vilkutimme heille suunnatessamme kohti Bogd Khaanin talvipalatsia. Kävelimme vilkkaan tien reunaa tuulen tuivertaessa irtohiekkaa suun ja silmät täyteen. Suomalaisella sisulla tallustimme pari kilometriä, kunnes pääsimme kääntymään hieman vähäliikenteisemmälle sivutielle.

Emme olleet ihan varmoja, missä kohtaa karttaa olimme, kun tulimme vielä rakenteilla olevalla asuinalueella Mahatma Gandhin patsaan juurelle. Se oli hieno näköispatsas, jolla oli jopa aidot silmälasit päässä. Sen jalustassa oli teksti: “Seitsemän kuolemansyntiä:

1.Hyvinvointi ilman työntekoa
2.Nautinto ilman omaatuntoa
3.Tieto ilman merkitystä
4.Kaupankäynti ilman moraalia
5.Tiede ilman ihmisyyttä
6.Uskonto ilman uhrauksia
7.Politiikka ilman periaatteita

Patsaan juurelle ilmestyi nuori suomalainen nainen, joka oli ystävineen tulossa Bogd Khaanin talvipalatsilta, joten saimme varmistettua häneltä oikean suunnan.

Vielä oli pari kilometriä tallustettavana, kunnes lopulta pääsimme perille. Talvipalatsi on rakennettu 1800-1900 lukujen taitteessa ja Bogd Khaan käytti sitä parikymmentä vuotta. Muurien sisäpuolella on palatsin lisäksi kuusi temppeliä. Kiertelimme palatsissa ihmetellen kulta- ja helmikirjailtuja vaatteita sekä valtavaa 80 mustaketun nahasta tehtyä takkia. Upeat valtaistuimet hallitsivat yhtä huonetta ja toisessa oli kaksi musiikkituolia, joihin istuttaessa musiikki alkoi soida.

Palatsimuseossa oli myös hallitsijan ja hänen puolisonsa sänky, jonka kehyksissä olevat lohikäärmekaiverrukset Tsaari Nikolai II lahjoitti tuomaan ikuista onnea hallitsijapariskunnalle. Museon alakerrassa oli esillä Bogd Khaanin leluja, joilla hän leikki viisi vuotiaana. Näitä olivat muun muassa hieno käsintehty vene, pieni jurtta sekä hevossatula. Vaikuttavin Khaanin esineistä oli hänen 25 vuotislahjakseen saamansa jurtta, joka on tehty 150 lumileopardin nahasta. Khaanilla oli oma yksityinen eläintarha, jonka eläimistä osa on täytettynä museossa. Niistä moni on nykypäivänä joko sukupuuttoon kuollut tai uhanalainen.

Merja kävi piipahtamassa museon vessassa, joka sijaitsi pihan perällä eikä todellakaan ollut lähelläkään kuninkaallista loistoa. Sen jälkeen kiertelimme alueen temppeleitä, joissa oli upeita, hyväkuntoisia seinämaalauksia ja hienoja patsaita. Aika alkoi käydä vähiin, koska meidän piti vielä ehtiä kävellä takaisin hostelillemme, jossa tapaisimme Sarahin ja Tomin illanviettoa varten.

Ensin oli kuitenkin pakko saada jotain juotavaa ja syötävää, koska kävelymatkaa oli jälleen muutama kilometri. Päästyämme hostelillemme ehdimme juuri ja juuri vaihtaa vaatteita ja levähtää pari minuuttia, kunnes oli aika lähteä illan kulttuuriesitykseen parin korttelin päähän. Tom päätti jättää tämän elämyksen väliin ja jäi hostelille Sarahin lähtiessä meidän mukaamme.

Löysimme helposti perille Tsuki Houseen, jossa oli The Moonstone Professional Song and Dance Ensemble -esitys. Maksoimme sisäänpääsymaksun, 5 euroa per henkilö ja siirryimme kauniiseen, vanhaan teatteritilaan. Istuimme mukavilla sohvilla, joiden edessä olevalle pöydälle meille tarjoiltiin tilaamamme juomat ja snacksit. Vihdoinkin voimme levähtää päivän ravaamisesta ja vain nauttia esityksen annista.

Emme yleensä ole kovin kultturelleja, joten odotuksemme eivät olleet erityisen korkealla tämän esityksen osalta. Alkuselostus esitettiin ainoastaan mongoliaksi. Lavalla olevalle parvekkeelle oli kerääntynyt vaikuttavan näköinen orkesteri ja upeissa puvuissa olevat tanssijat ilmestyivät päälavalle. Perinteisen musiikin siivittämänä he esittivät kauniin koreografian. Alku vaikutti erittäin lupaavalta.

Väliselostus tuli jälleen vain mongoliaksi, mutta emme antaneet sen häiritä. Seuraava esiintyjä oli oopperatyyliin laulava nainen. Esitys oli vaikuttava. Hänen jälkeensä lavalle marssivat Tsam-maskeihin sonnustautuneet tanssijat, joiden puvut taisivat painaa melkoisesti, sillä liikkuminen ei ollut kovin sulavaa.

Käärmenaiset vääntäytyivät aivan käsittämättömiin solmuihin ja asentoihin musiikin tahdissa. Esitys oli elegantti ja äärimmilleen hiottu taideteos. Heidän jälkeensä orkesteri palasi takaisin paikalleen perinteisine soittimineen ja keski-ikäinen charmantti mies lauloi meille mongolialaisen kansanlaulun. Miestanssiryhmä esiintyi khöömii- eli mongolialaisen kurkkulaulun tahdissa.

Esityksen kohokohta oli hevosenpääviulun soitto sekä khöömii. Hevosenpääviulu on tunnetuin mongolialainen perinnesoitin. Ja khöömii ainutlaatuinen laulutapa, jossa ääni tulee syvältä kurkusta suuta tuskin avaamatta. Tunnin kestävä show ylitti kaikki odotuksemme ollen erittäin vaikuttava ja hieno kokonaisuus, johon oli hyvin saatu upotettua kaikki mongolialaisen kulttuurin erikoisuudet tavalliselle turistille sopivana annoksena. Oli hienoa seurata todellisten ammattilaisten esiintymistä ja nauttia visuaalisesti näyttävästä show:sta.

Kävelimme teatterilta ravintola Verandaan, jossa tapasimme Tomin. Hän tuli suoraan hosteliltamme syömään. Matkan varrella Tom oli joutunut ongelmiin poliisin kanssa. Ulaan Baatarin kaduilla ei nimittäin saa kuljeskella olutpullo kädessä. Tilanne oli johtanut 3 euron sakkoihin, muttei onneksi mihinkään sen vakavampaan.

Istuimme mukavaan pöytään aavistuksen savuiseen ravintolaan saaden pian eteemme herkulliset ruoka-annoksemme. Oli viimeinen iltamme Sarahin ja Tomin kanssa. Keskustelimme Mongolia-kokemuksistamme, joihin olimme kaikki tyytyväisiä. Olimme saaneet sen, mitä olimme tästä maasta lähteneet hakemaan ja kokeneet mahtavia elämyksiä. Lisäksi olimme onnekkaita, että olimme löytäneet näin mukavaa matkaseuraa. Haikeina jätimme hyvästit palattuamme hostelillemme. Toivottavasti tapaamme vielä jonakin päivänä jossakin. Ehkä palaamme Mongoliaan Kotkafestivaaleille...

Video: khöömii-äänet resonoivat esittäjän kurkusta