Sukellusvene ja maisemia

VLADIVOSTOK, VENÄJÄ

Merjan vatsa ei meinannut ottaa millään asettuakseen ja hän juoksi lähes koko yön vessassa. Lopulta hän päätyi nappaamaan mukanamme olevia antibiootteja. Päätös tarkoitti sitä, että hän joutuisi syömään parin päivän antibioottikuurin, mutta tabletit auttoivat ja vatsa rauhoittui, joten ilmeisesti ratkaisu oli oikea.

Kirjauduimme ulos hotellista kello 11 maissa. Olimme pyytäneet vastaanottovirkailijaa hoitamaan rekisteröinnin viranomaisten kanssa pientä lisämaksua vastaan, mutta lappu olisi valmiina vasta iltapäivällä. Sanoimme hakevamme sen myöhemmin. Siirryimme tavaroinemme Amursky Zaliv -hotelliin, jonka vastaanotossa oltiin tavallista tarkempia viranomaisrekisteröinnin suhteen. He tivasivat meiltä edellisen yön rekisteröintilappua ja vaativat, että kirjoitamme vapaamuotoisen selvityksen, miksi meillä ei ole sitä. Tero meinasi hermostua näin muodollisen toiminnan takia, kun kerran tarvittava lappu saataisiin toimitettua tuota pikaa hotellin vastaanottoon, mutta minkäs venäläiselle byrokratialle voi. Tässä hotellissa rekisteröinti hoidettiin ilman lisämaksua. Lopulta saimme mukavan huoneen hotellin neljännestä kerroksesta. Sinne siirryttiin seitsemännen kerroksen vastaanotosta hissillä alaspäin. Olimme tyytyväisiä valintaamme.

Lähtiessämme kaupungille juttelimme hetken ranskalaisten ystäviemme kanssa, jotka viettivät päivää hotellin aulassa järjestellen matkansa seuraavia etappeja. He jännittivät illalla alkavaa laivamatkaa kohti Japania. Kävelimme Vladivostokin rantakatua kohti keskustaa. Sportivnaya-sataman luona vanhemmat herrat kävivät uimassa Japaninmeressä ja juoksivat uimahoususillaan pitkin rantaa, vaikka ulkona oli syksyinen viima ja kylmä.

Yritimme löytää opaskirjassamme mainitun Hare Krishna -ravintolan, mutta ilmeisesti se oli siirtynyt tai lopetettu. Ainakaan sitä ei ollut siinä, missä sen olisi pitänyt olla. Lopulta söimme lounaan viihtyisässä japanilaistyylisessä ravintolassa ison elokuvateatterin kellarikerroksessa.

Tallustelimme Bortsov Revolutsii -aukion läpi sotamuseolle, joka sijaitsi isossa S-56 sukellusveneessä. Sisäänpääsymaksu oli 1,4 euroa per henkilö. Lisäksi olisi jälleen kerran pitänyt maksaa lisämaksu valokuvien ottamisesta. Sukellusvenettä oli aktiivisesti käytetty Toisessa Maailmansodassa ja se oli onnistunut upottamaan 10 vihollislaivaa.

Ensimmäiset pari huonetta oli valokuvia sota-ajalta ja kaikki selitystekstit venäjäksi. Emme viipyneet niissä kovinkaan kauan. Seuraavaksi menimme pyöreästä oviaukosta komentosillalle, josta voi tiirailla periskoopilla lähimaisemia. Se toimi hyvin. Kurkistimme kajuutan vessaan ja sähköttäjän pikkuruiseen huoneeseen. Siirryimme seuraavan oviaukon kautta miehistön majoitustiloihin, joissa roikkui katosta teräsvaijereilla huojuvat kerrossängyt.

Aivan sukellusveneen perällä olivat torpedot, joiden luona voi ottaa alle euron lisämaksusta valokuvan Venäjän armeijan merivoimien puvussa. Tero laittoi takin päälleen ja lakin päähän. Nappasimme pari valokuvaa ennen kuin astuimme ulos aurinkoiseen syyspäivään.

Sukellusveneen lähistöllä oli hienosti kunnostettu riemukaari, joka oli alunperin rakennettu vuonna 1902 tsaari Nicholas II:lle. Sen takana olevassa pienessä puistossa oli suihkulähde ja gaudimainen Ahti-patsas. Jatkoimme matkaa Pushkinskaya-kadulla sijaitsevalle vuoristohissille, jolla meidän oli tarkoitus siirtyä korkealla kukkulalla olevalle näköalapaikalle. Hissi oli epäkunnossa. Pohdimme hetken, onko Merja öisen vatsataudin jäljiltä liian heikossa kunnossa kapuamaan kukkulalle portaita pitkin.

Päätimme kokeilla portaiden nousemista. Hitaasti, mutta varmasti etenimme ylöspäin. Maisemat portaiden molemmin puolin muistuttivat lähinnä kaatopaikkaa. Auringon paistaessa sää oli lämmennyt ja kivutessa tuli kuuma. Pidimme taukoja, jotta Merja jaksaisi ylös asti.

Näköalapaikalta näki hyvin Vladivostokia hallitsevan Kultaisen Sarven Lahden sekä kaupungin keskustan rahtisataman molemmin puolin. Paikka sijaitsi aivan Kaukoidän osavaltion teknisen yliopiston vieressä ja siellä oli paljon opiskelijoita muutaman turistin lisäksi. Istuimme maisemasta ja kiireettömyydestä nautiskellen.

Ennen lähtöämme alas kukkulalta pysähdyimme hetkeksi juttelemaan nuoren matkailijapariskunnan Jacklinen ja Thomasin kanssa, joihin olimme törmänneet jo useamman kerran Vladivostokissa. He olivat matkalla Mongolian kautta Kiinaan ja Kaakkois-Aasiaan. Viimeiset kaksi vuotta he olivat työskennelleet englanninopettajina Japanissa asuen Osakassa. Saimme heiltä muutamia hyviä Japani-vinkkejä, kuten että jokaisessa kaupungissa on omat erikoisruokansa joita kannattaa maistaa, ja että Osaka on käymisen arvoinen kaupunki. Itse kerroimme heille Mongoliasta ja jonkin verran kokemuksistamme Kaakkois-Aasiassa.

Kävelimme näköalatasanteen toiselta puolelta alas. Piipahdimme ruokakaupassa ennen paluuta hotellillemme, jossa ranskalaiset ystävämme yhä istuivat aulassa käytellen tietokonetta ja näyttäen tylsistyneiltä. Juttelimme hetken ja hyvästelimme heidät, koska pian heidän oli aika siirtyä satamaan ja laivaan kohti Japania.

Kirosimme, kun huoneemme suihkusta tuli vain kylmää vettä. Päätimme jättää suihkuttelun aamupuuhaksi ja nauttia sitävastoin parvekkeeltamme upeasta auringonlaskunäkymästä Amurskin lahdelle. Pimeän laskeuduttua siirryimme hotellin aulaan käyttämään nettiä. Paikalle ilmestyi henkilökunnan puolelta pari kissanpentua, jotka juoksentelivat innoissaan ympäri aulaa. Merja nappasi toisen niistä syliin rapsutettavaksi Teron hoidellessa asioita tietokoneella.