perjantai 26. syyskuuta 2008

Hustai Tourist Resort

HUSTAIN KANSALLISPUISTO, MONGOLIA

Meille varatussa jurtassa oli kolme yhden henkilön sänkyä, joista kaksi pystyi laittamaan yhteen. Hyvät sängyt ja kaunis sisustus. Keskellä vanhanaikainen kamiina, joka ei pitänyt jurttaa lämpimänä koko yötä ja söi valtavasti puita lämmitettäessä. Sängyissä paksut peitot, mutta nenänpäätä paleli. Sähkövalo pimeällä.

Yhteisvessat päärakennuksessa ja erillisessä saniteettirakennuksessa. Vesi lämmitetään sähköllä eli sitä on tarjolla, kun sähköt ovat päällä. Vessatilat kylmät. Päärakennuksessa internet-huone ja ravintola, jossa söimme aamiaisen, lounaan ja illallisen. Lounas oli mahdollista saada myös piknikinä mukaan. Ruoka yksinkertaista perusruokaa. Aamiaisella varsin monipuolinen buffet sisältäen leipää, kurkkua, tomaattia, makkaraa, juustoa, omenoita, mysliä, corn flakeseja, riisivelliä, tuoremehua ja teetä. Lisäksi alueella infokeskus kansallispuiston alueesta.

Sijainti: noin 100 kilometriä Ulaan Baatarista, osa tiestä asvalttia osa hiekkatietä, matka-aika pari tuntia
Hinta: majoitus kuului meillä kokonaispakettiin, mutta hinta jurtassa yöpymisestä on 10 EUR/henkilö ilman aterioita

Ei kommentteja: