torstai 1. toukokuuta 2008

Toimintaa pieneläinalueella (Merja)

VILLA TUNARI, BOLIVIA

Pieneläintenhoitoalue kuulostaa siltä, että siellä olisi hamstereita ja hämähäkkejä, mutta onneksi näin ei ole. Alueella on Machia-puiston hoitoalueista laajin eläinkirjo:

- kolme tayraa; aikuiset Ricky ja Ivan sekä yksivuotias Linda
- viisi nuorta tejonia; Bubbles, Flaka, Camilla, Moises ja Suicide
- kaksi yöapinaa
- seitsemän cuchi-cuchia
- 1-3 maakilpikonnaa ja noin 20 aikuista vesikilpikonnaa ja 23 vauvavesikilpikonnaa


Jos joku tietää, mitä cuchi-cuchit/kinkajout, meloret/tayrat ja tejonit/coatikset ovat suomeksi, niin kertokaapa meillekin.

Yllä mainitulla eläinvalikoimalla voitte vain kuvitella, että alueella riitti säpinää. En enää seuraavan päivän iltana muistanut, mitä oli tapahtunut edellisenä päivänä, koska kaikki päivät olivat täynnä yllättäviä tapahtumia, erikoisia sattumuksia sekä vaarallisiakin tilanteita.

Pieneläinalueella työskenteli jatkuvasti 2-4 henkilöä. Töitä oli vähintään kolmelle, mutta neljällekin riitti tekemistä. Teron lintualuejutussaan mainitsema vaihtuvuus vaivasi pieneläinaluettakin. Se oli eläinten kannalta huono asia. Aluksi työskentelin kahden nuoren miehen, kanadalaisen Shawnin ja englantilaisen Vincentin kanssa. Shawn häipyi parin päivän päästä rakennusryhmään ja Vincent ryhtyi videokuvaamaan puistoa. Minun avukseni lähetettiin amerikkalainen Laura, joka vaikutti aluksi tehokkaalta ja mukavalta, mutta osoittautui huonoksi tiimityöntekijäksi. Hän kyllästyi Intiwarayassiin viikossa, joten jälleen pieneläinalueelle tuli työvoimapula. Paikalle saapui Jamie, joka teki hommat hutiloiden. Lopulta työparikseni löytyi hollantilainen Monique, jonka kanssa työt sujuivat mukavasti. Ennen lähtöäni koulutin kaksi israelilaista, Giladin ja Jordanin, seuraajikseni.

Päivän työt

Työt pieneläinalueella alkoivat aamulla kello 7. Joka aamu haimme varastosta valtavan määrän hedelmiä ja vihanneksia, mm. papajoita, banaaneja, kurkkua, herneitä, salaattia ja tomaattia sekä silloin tällöin omenoita ja pähkinöitä. Sen jälkeen syötimme kaikki eläimet. Jatkuvasti piti huolehtia, etteivät erilaiset apinat vie pieneläinten ruokia. Huusimme "fuera" (häipykää) ja heittelimme niitä pienillä kivillä, mutta aina ne onnistuivat nappaamaan jotakin.

Aamiaistarjoilun jälkeen kaikki tejonit otettiin ulos häkeistään ja laitettiin juoksunaruihin eri puolille aluettamme. Samoin pienin tayroista, Linda, otettiin ulos juoksunaruun. Sitten oli aika pestä tejoneiden häkit. Ensin kerättiin iltaruoantähteet ja kipot pois. Onnettoman huonon paineen omaavalla vesiletkulla yritettiin suihkuttaa kaikki jätökset ulos häkeistä. Sen jälkeen häkit desinfioitiin valkaisuaineella harjaten. Valkaisuainepakkaus oli käsittämättömän epäkäytännöllinen. Ensimmäisellä kerralla onnistuin purskauttamaan siitä ainetta sekä vaatteilleni että suuhuni. Ei kovin miellyttävä kokemus ja paitakin on aika mielenkiintoisen näköinen. Lopuksi häkit vielä huuhdeltiin. Sama toistettiin häkeissä oleville laatikoille, joissa tejonit nukkuivat.

Kello 9-10 välillä kävimme vuorotellen aamupalalla Cafe Benitassa. Jonkun oli aina oltava paikalla pieneläinalueella vahtimassa, etteivät eläimet sotkeudu juoksunaruihinsa. Päivän aikana yritettiin ehtiä siivota kaikkien eläinten häkit ja pestä ruokakipot sekä peitot jotka niillä oli nukkumista varten. Kolme kilpikonna-allasta pestiin ja vesi vaihdettiin joka toinen päivä. Siinä vaiheessa vesi oli jo aivan järkyttävän likaista. Jos aikaa jäi, Lindan ja tejoneiden kanssa käytiin kävelyllä. Myös Rickyä piti kävelyttää, jotta sen häkki saatiin siivottua. Ricky on alueen vaarallisin eläin eikä sen häkkiin voi mennä sen ollessa siellä. Ulkoilutettaessa sille laitetaan remmi, joka kulkee muoviputken läpi. Putken avulla ulkoiluttaja pystyy pitämään Rickyn loitolla, jottei se pääse puremaan.

Aamiaisen lisäksi tayroille ja tejoneille tarjoiltiin lounas ja kaikille eläimille illallinen. Tayrat saivat välillä illalliseksi raakaa lihaa. Oli pelottavaa nähdä ja kuulla, miten ne kävivät lihansyöjän raivolla lihan kimppuun. Myös vesikilpikonnille annettiin lihaa. Tejonit saivat raakaa tai keitettyä kananmunaa. Eläinten saatua lounaan menimme itse vuorotellen lounaalle. Päivä päättyi noin kello 18, kun kaikki eläimet olivat häkeissään nauttimassa illallista ja tejoneiden häkit oli peitetty pressuilla. Puuhaa riitti jatkuvasti niin paljon, että päivän päätyttyä olin yleensä aivan loppu.

Apinaongelmia

Usein aloitimme aamun hätistelemällä capuchin-apinoita pois tavaroidemme kimpusta. Ne onnistuivat avaamaan kaappimme. Ne veivät kaiken, minkä saivat helposti mukaansa. Epämukavinta oli huomata apinan leikkivän hedelmäveitsellä tai roikottavan sitä puussa. Useimmiten apinat veivät tavaroita vain kiusaa tehdäkseen. Ne löytyivät milloin mistäkin pusikosta, kun vain piti silmänsä auki. Lopulta laitoin kaappiimme yhden omista numerolukoistamme ja varastelu loppui. Apinat eivät sentään olleet niin älykkäitä, että olisivat saaneet numerolukon auki.

Apinat telmivät kuivumassa olevien peittojemme seassa. Tämä saattoi pidentää pyykkien kuivumisaikaa jopa päivällä. Yritimme pelotella niitä pois, mutta useimmiten turhaan. Välillä laukaistiin ns. apinapommi eli paukkupommi, jota pelästyivät apinoiden lisäksi muutkin. Apinat rauhoittuivat pommin vaikutuksesta vähän, mutteivät palanneet omalle alueelleen.

Silloin tällöin apinat avasivat pieneläinten häkkien ovia. Kerran rakennusryhmä tuli ilmoittamaan, että kaikki viisi cuchi-cuchiamme olivat karanneet. Riensimme ilmoittamaan asiasta klinikalle. Eläinlääkärit rauhoittelivat meitä, että ne ovat karanneet ennenkin ja menevät yleensä yhden vapaaehtoisten majapaikan pihamaalle. Ne ovat yöeläimiä, joten ne on mahdollista löytää vasta illalla. Illan hämärtyessä cuchi-cuchit löytyivät ja palasivat loppujen lopuksi itse takaisin ruoka-ajan koittaessa.

Toiset apinat avasivat myös yöapinoidemme häkin ja villimpi niistä karkasi samantien. Seuraavana päivänä sama toistui. Myös toinen yöapinoista katosi metsään. Se ilmestyi pari päivää myöhemmin pieneläinalueelle, mutta valitettavasti emme onnistuneet nappaamaan sitä kiinni. Olin surullinen, koska yöapinat olivat lempieläimiäni alueellamme. Ne olivat muista apinoista poiketen ujonoloisia, mutta oikein leikkisiä kunhan oppivat tuntemaan hoitajansa. Ne istuivat olkapäällä koko sen ajan, kun siivosin häkkiä tai loikkasivat yllättäen selkääni. Niiden häkkiä oli hoidettu ennen tuloani muita huonommin, joten oli antoisaa huomata, miten ne piristyivät häkkinsä siivoamisesta ja koristelusta sekä saamastaan huomiosta.

Squirrel-apinat pääsivät verkon läpi osaan pieneläinalueen häkeistä, koska apinat olivat niin pieniä. Hätistelin niitä pois Moiseksen häkin luota, jonne olin juuri laittanut tejonin ilta-aterian. Ravistelin puita, joissa squirrelit loikkivat. Lykkäsin käteni yhden puun runkoon valmiina heiluttamaan sitä, mutta vetäisin sen kiljaisten pois. Puunrunko oli kauttaaltaan terävien piikkien peitossa. Vaikka olin vetänyt käteni pois salamannopeasti, kämmeneni oli täynnä piikkejä. Osan sain pois sormin nyppimällä, mutta osa ei meinannut lähteä illalla neulan ja pinsettienkään avulla.

Capuchin-apinat olivat hauskoja otuksia, vaikka kujeita keksivätkin. Niiden ilmeet olivat näkemisen arvoisia. Ne osasivat näyttää todella säälittäviltä, jotta saisivat ruokaa. En kyllä koskaan unohda sitä, kun kaksi capuchinia kurkki minua pienestä pressun reiästä virnistellen ilkikurisesti. Useana aamuna alueellamme pyöri pieni capuchin, joka kerjäsi ruokaa vihellellen. En tiennytkään, että apinat osaavat viheltää. Oli myös mukavaa, kun puiston poluilla kävellessä joku capuchineista kipusi niskaan ja kietoi häntänsä kaulani ympäri. Siinä se sitten matkusteli haluamansa matkan, useimmiten apinapuistoon asti.

Tejon-säpinää

Jokainen pieneläinalueen tejoneista oli oma yksilönsä, joiden metkut oppi nopeasti. Suurimman osan päivästä ne tonkivat maasta matoja ja pikkuötököitä. Kun niiden ohi kulki, ne kerjäsivät huomiota vikisemällä. Erityisesti Flaka rakasti käpertyä syliin lämpimään. Se oli pienin kaikista ja lähes karvaton syöpäläisten häädön jäljiltä. Bubbles oli tejoneista ihmisrakkain. Se kipusi kenen tahansa syliin ja tarjosi hetken päästä silkinpehmeän vatsansa rapsutettavaksi. Bubbles kiipesi kerran pyykkinarulle kahden puun väliin ja roikkui siinä tassuillaan aivan onnettomana vikisten sydäntäsärkevästi. Sen saaminen alas olikin aikamoinen urakka.

Moiseksella oli vain yksi silmä. Se oli helpoin ottaa häkistään ulos, koska se odotti kärsivällisesti remmin laittamista kaulapantaansa. Suicide (=itsemurha) oli saanut nimensä siitä, että se sai remminsä pahimmin kierrettyä puiden ja oksien ympärille. Camilla oli tejoneista arvaamattomin, mutta sekin viihtyi hyvin sylissä rapsutettavana.

Lähes jokaista pieneläinalueen vapaaehtoisista puri joku tejoneista. Joka kerta kyseinen vapaaehtoistyöntekijä teki jonkin virheen. Tejonit ovat niin söpöjä, että on helppo unohtaa, että ne ovat vaistojensa varassa toimivia villieläimiä. Ne purevat lähes 100 prosentin varmuudella, jos niitä häiritsee kun ne syövät, juovat tai tonkivat tai jos hoitajalla on jotain taskussa.

Camilla puri minua kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla pidin juomakippoa kädessäni. Kun Camilla alkoi juoda, laitoin epähuomiossa toisen käteni toiselle puolelle kippoa. Sekuntia myöhemmin peukaloni vuosi verta. Toisella kerralla minulla oli kumihanska taskussani, kun Camilla oli sylissäni. Se haistoi kumin ja ryhtyi tonkimaan taskuani. En ehtinyt nousta ylös, kun se jo puraisi minua peukalon ja etusormen väliin. Molemmilla kerroilla menin samantien klinikalle eläinlääkärien desinfioitavaksi ja paikattavaksi. Tejonin hampaat ovat todella terävät ja ne purevat syvälle, joten haavat tykyttivät ikävästi sydämen tahdissa ja niiden parantuminen kesti todella kauan.

Yhtenä päivänä capuchin-apina yritti viedä Bubblesin papaijapalan. Bubbles puri sitä, mutta apina puri takaisin. Bubblesin varpaiden välistä tuli vähän verta ja se arasti jalkaansa jonkin aikaa. Se tuli syliini, jotta pystyin katsomaan sen saamaa vammaa. Eläinlääkäri, Patti, kävi myös pyynnöstämme tutkimassa sen. Onneksi sekä tejon että apina saivat vain pintanaarmuja.

Viimeisenä työpäivänäni Suicide pyydysti keskikokoisen sammakon ja söi siltä takajalat. Mietimme, mitä vammautuneelle sammakolle oikein pitäisi tehdä. Moniquen kanssa olimme sitä mieltä, että se pitäisi ottaa hengiltä jollain nopealla keinolla. Gilad halusi antaa sen Rickylle. Oletimme, että se lihansyöjänä innostuisi elävästä ateriasta. Ricky tutki sammakkoa kummissaan ja läppäsi sitä pari kertaa, muttei yllätykseksemme yrittänyt syödä sitä. Joko sammakko ei kuulunut sen ruokavalioon tai se oli ollut liian kauan vankeudessa ymmärtääkseen elävän lihan päälle mitään.

Camilla pääsi Vincentiltä karkuun hänen ottaessaan sitä häkistä yhtenä aamuna. Vincent juoksenteli koko aamupäivän tejonin perässä pitkin pusikoita, mutta turhaan. Camilla vain säikkyi entistä enemmän. Vincentin kyllästyttyä kissa-hiirileikkiin Camilla kipusi syliini, kunhan vain odotin rauhassa paikallani. Se pääsi karkuun toisenkin kerran, kun sen remmin lukko hajosi. Yhtäkkiä se vain oli vapaana alueellamme. Sen häkin ovi oli auki ja onneksemme se juoksi suoraan sinne. Lykkäsin vain oven kiinni ja suljin sen häkkiinsä. Bubbles pääsi myös kerran irti remmistään ja juoksenteli vapaana lähes koko päivän. Illallisaikaan se kuitenkin palasi omaan häkkiinsä ilman sen kummempaa hämminkiä. Toisella kerralla vapaaksi päästyään se juoksi suoraan syliini, koska kaipasi rapsutuksia.

Tayra-toimintaa

Useita kertoja päivässä irrotimme tejoneita ja Lindaa niiden kieputettua juoksunarunsa puunoksien ympäri. Erityisesti Lindan irrottaminen oli haasteellista. Se loikki ympäriinsä tai yritti kiivetä remmiä pitkin ylös tai napata jaloilla kiinni auttajansa kehosta. Se voi olla vaikka pää alaspäin ja roikkua remmistään ilmassa, mutta kun sitä lähestyi, se alkoi sätkiä ja purra samantien. Joku sanoikin Lindan olevan puiston energisin olento, oikea pikku riiviö. Se leikki sitruunoilla tai vesipulloilla ja ihan millä vain mitä sille antoi. Se piilotteli lounasbanaanejaan kivenkoloihin, josta apinat ne aina löysivät. Ja tykkäsi läiskytellä vettä, jos sille antoi vesiämpärin.

Toisella viikolla uskaltauduin viemään Lindan kävelylle. Se osoittautui aivan mahtavaksi pikkuotukseksi päästyään pois alueeltamme. Ilmeisesti se vain tylsistyi siellä. Teimme useana päivänä pitkän kävelylenkin näköalapaikalle. Kipusimme puolisen tuntia polkua ylöspäin pysähdellen aina välillä tutkimaan metsän ihmeitä. Ja niitähän Lindalle riitti. Se tutki puunkoloja ja leikki löytämillään isoilla kuivuneilla lehdillä. Ylhäällä näköalapaikalla eteemme avautui mahtava maisema. Valtavassa laaksossa levittäytyi sademetsä ja sen keskellä virtasi leveä joki. Kauempana siinsivät vuoret ja aivan alapuolellani joen toisella puolella oli Tunarin kylä.

Kipuaminen helteessä vei jopa Lindan energiatason minimiin. Se antoi rapsuttaa itseään ja käpertyi nukkumaan näköalapaikan puuportaille ennen vauhdikasta alastuloa samaa reittiä. Toisinaan törmäsimme kävelyllä bolivialaisiin turisteihin. En oikein osannut vastata heidän espanjankielisiin kysymyksiinsä tayrasta, mutta selitin kuitenkin että se on vasta vauva ja puree, jos sen lähelle tulee.

Lindan juoksunaru oli alueemme ulkopuolella, jotta tejonit ja Linda olivat mahdollisimman kaukana toisistaan. Linda kipusi usein narunsa toisessa päässä olevaa muuria pitkin ylös ja käpertyi puunkoloon nukkumaan. Eräänä päivänä siivosin Rickyn häkkiä, kun huomasin että Lindan kimppuun hyökkäsi useampi iso capuchin-apina. Tarkemmin ajatellen ne olivat suunnitelleet iskuaan jo useamman päivän, koska ne olivat pyörineet lähettyvillä tarkkailevan oloisina. Monique ja Laura juoksivat häätämään apinoita pois. Tappelu näytti sen verran vakavalta, että Monique lähti klinikalle ja palasi johtava eläinlääkäri, Luis mukanaan. Porukalla apinat saatiin ajettua pois. Linda laskeutui puusta ja vaikutti olevan kunnossa. Laitoimme sen hetkeksi häkkiinsä toipumaan järkytyksestä.

Olin yksin pieneläinalueella muiden vapaaehtoisten ollessa lounaalla. Tejonit ottivat päivätorkkuja. Yhtäkkiä Rickyn ja Ivanin häkkien välinen luukku aukesi jostain syystä. Ricky hyökkäsi Ivanin kimppuun. Juoksin kahvilaan ja pyysin apua. Yksi vanhemmista vapaaehtoistyöntekijöistä meni hakemaan Johnnyn, toisen eläinlääkäreistä. Johnny meni Ivanin häkkiin ja pyysi meitä espanjaksi antamaan itselleen jotakin, mitä emme ymmärtäneet.

Johnny singahti takaisin ulos ja nappasi tarvikelaatikkomme ulkopuolelta pikku häkin. Hän vangitsi Rickyn siihen. Ivan ampaisi ylös häkin seinää ja pysyi siellä. Seuraavaksi Johnny tarvitsi jotain millä napata kiinni Rickyn kaulapannasta, jotta hän sai kiinnitettyä siihen Rickyn remmin. Tämän jälkeen hän päästi agressiivisen Rickyn ulos kannettavasta häkistä ja toi sen pois Ivanin häkistä.

Johnny käski minun sulkea häkkien välisen luukun. Menin sisään häkkiin, mutta en keksinyt, millä luukku oli ollut kiinni. Löysin häkin ulkopuolelta rautalanganpätkän, jolla sain luukun suljettua. Avasin Johnnylle Rickyn häkin oven, jotta hän sai sen sisään. Siinä tohinassa Ricky yritti purra minua, mutta sen hampaat osuivat onneksi vain vaelluskenkäni kärkeen. Johnny kävi hakemassa lisää rautalankaa ja varmisti kunnolla luukun häkkien välillä. Ivan nuoleskeli haavojaan. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Cuchi-cuchit – outoja otuksia

Ainoa eläinryhmä, jonka kanssa en oikein päässyt sinuiksi olivat cuchi-cuchit. En ymmärtänyt, miten niitä pitäisi käsitellä. Ne olivat yöeläimiä, joten päivisin ne pääasiassa nukkuivat häkissään olevissa laatikoissa. Meille oli kerrottu, että puolikkaan hännän omaava Frankie on häijy ja saattaa purra. Siksipä olimme arkoja menemään niiden häkkiin. Lopulta kysyin eläinlääkäreiltä apua, koska emme saaneet koko häkkiä siivottua.

Patti tuli kanssani cuchi-cuchien häkille näyttämään, miten sen saa siivottua. Hänkin tuntui pelkäävän Frankieta. Hän käski minun olla ihan hiljaa ja meni sisälle häkkiin. Kaikki cuchi-cuchit olivat nukkumassa laatikoissaan. Patti yksinkertaisesti sulki ne laatikoihin sisälle laittamalla aukon päälle painavan kiven. Näin pystyimme siivoamaan kaikessa rauhassa. Patti kertoi, että cuchi-cuchit ovat siistejä eläimiä. Niiden laatikoita ei tarvitse yleensä putsata, koska ne tekevät tarpeensa laatikoiden ulkopuolelle toisin kuin tejonit. Yksi cuchi-cucheista tulikin toisesta laatikosta takakautta ulos ja kävi tarpeillaan palaten sen jälkeen takaisin nukkumaan. Se ei onneksi ollut Frankie, joten ryntäsimme Patin kanssa ihan turhaan ulos häkistä toimituksen ajaksi.

Mitätönkin voi olla kohtalokas

Eläimiä piti tarkkailla kokoajan ja raportoida klinikalle mitättömiltäkin tuntuvat asiat, jotka sattui huomaamaan. Esimerkiksi jos tejoneille tulee syöpäläisiä, ne saattavat kuolla vuorokauden kuluessa. Itse huomasin, että pienimmällä tejonilla, Flakalla, oli toisessa kyljessä kaksi arven näköistä kohoumaa. Ne osoittautuivat loismadoiksi, joita ryhdyttiin hoitamaan antiseptisellä voiteella. Ilmoitin myös kahdella isolla vesikilpikonnalla niskassa olevasta ihottumasta. Patti totesi, että kilpikonnat olivat todennäköisesti tapelleet ja haavat olivat tulehtuneet. Hän lupasi huolehtia niistä. Hän kertoi samalla, että pieneläinalue desinfioidaan kokonaisuudessaan kerran kuudessa kuukaudessa. Seuraava kerta oli tulossa kuukauden sisällä. Monique huomasi, että Rickyllä oli loinen toisen silmän alla. Se kasvoi jatkuvasti. Johnny poisti sen klinikalla nukutuksessa. Operaation jälkeen ressukka oli ihan tokkurassa eikä ollenkaan aktiivinen oma itsensä. Illalla se kuitenkin söi jo hyvällä halulla rakastamiaan isoja, vihreitä banaaneja.

Sadetta sademetsässä

Kahden viikon aikana sattui muutama sadepäivä. Ne olivat masentavia. Vettä tuli kuin aisaa eikä pieneläinalueella ollut kunnollista sadesuojaa vapaaehtoisille. Teimme välttämättömimmät alueen työt, jonka jälkeen jaoimme kahvilavuorot. Yksi jäi alueelle vahtimaan eläimiä muiden istuessa Cafe Benitassa. Kaikki muuttui märäksi ja mutaiseksi.

Yhtenä päivänä istuin sateessa pressun alla, kun lihava spider-apina Nenita ilmestyi paikalle. Se kipusi tyynesti syliini ja jäi siihen nauttimaan olostaan sateelta suojassa. Nenita painaa ainakin 10 kiloa. Sillä on iso vatsa ja se on todella vahva. En uskaltanut hätistellä sitä pois, koska se saattaa suuttuessaan purra. Lopulta Nenita kyllästyi ja kiipesi viereiseen puuhun. Siinä se putsaili itseään sateessa kuin suihkussa.

Takaisin luontoon

Luis kertoi, että pieneläinaluuelta päästetään silloin tällöin tejoneita Machia-puistoon vapaaksi. Muualle niitä ei voi viedä, koska ne ovat liian kesyjä. Vapaudessa tejonit ovat laumaeläimiä. Vankeudesta päästyään ne tappelevat muutaman päivän ja löytävät sitten sopivan hierarkian. Vapaudessa ne voivat kasvaa keskikokoisen koiran kokoisiksi. Meidän hoitamamme tejonit olivat vielä nuoria.

Maakilpikonniakin päästetään vapaaksi puistoon. Ne ovat kaikkiruokaisia ja toimivat jopa roskamyllyinä. Yhtenä iltana alueellemme tupsahti iso maakilpikonna, joka söi kaikki maassa olleet banaaninkuoret. Kätevää.

Cuchi-cucheja ei voida vapauttaa, koska ne hakeutuvat ihmisten lähelle tai palaavat itsenäisesti takaisin häkkiin. Tayroille on vaikea löytää paikkaa, jonne ne voisi vapauttaa.

Vapaaehtoista kehitystyötä

Kahden viikon työrupeaman päätteeksi oli mukava huomata, että asiat olivat kehittyneet alueellamme siellä ollessani. Olimme vaihtaneet tejoneiden häkkien pressut uusiin, hankkineet Rickylle uuden uima-allasvadin vuotavan tilalle, siivonneet kunnolla kaikki häkit ja laittaneet niihin uutta viihdykettä eläimille jne.

Kaksi viikkoa vapaaehtoistyössä Intiwarayassissa olivat antoisia ja opettavaisia. Tapahtumarikkaiden päivien kohokohtia olivat istuskelu riippumatossa tejonia rapsutellen, kävely Lindan kanssa näköalapaikalle ja tallustelu apina olkapäällä sademetsän siimekseen.

Video: Merja ja Bubbles

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi mikä vaavi tuo Bubbles! Ihana!

- yläkerran Merja

Petra Ikkala kirjoitti...

Hola!

Palasin juuri eilen takaisin kotiin Parque Machiasta. Työskentelin miltei kuukauden pieneläinten parissa ja ilokseni tunnistinkin muutaman nimen. Tejoneja on nyt paljon enemmän, mutta yöapinoita taas ei lainkaan. Toivottavasti palautettu takaisin luontoon.. Bubbles, Flacka ja Moises voivat hyvin ja ovat edelleen hellyydenkipeitä. Joudun ehkä palaamaan Boliviaan joku päivä.. =)

Ciao!
Petra

Tero_ja_Merja kirjoitti...

Olipa hauska saada kuulumisia Intiwarayassista ja nimenomaan "omalta alueelta". Kiitos, Petra.

Aika rankkaa hommaa tuo pieneläinten hoitaminen ja ylipäätäänkin vapaaehtoistyö eläinten parissa, vai mitä. Mutta myös tosi palkitsevaa.

Yöapinat karkasivat silloin, kun olimme siellä. Capuchin monkeyt avasivat niiden häkin oven. En tiedä, löytyikö niitä enää koskaan. Ne olivat aivan lumoavia, vaikkakin varsin ujoja otuksia.

Miten tien vetäminen puiston läpi on vaikuttanut? Tuntuiko, että homma toimi tiestä huolimatta?

Bolivia ja Intiwarayassi jäivät meilläkin lähtemättömästi mieleen. Ehkä itsekin päädymme sinne joskus uudestaan. Ainakin tuemme toimintaa pienellä kuukausimaksulla joka kuukausi.

Mukavaa kesää, Petra :)

t. Merja ja Tero