Olen sinkku

PUCON, CHILE

Istuimme Ecolen oleskelutilassa klo 11 miettien, miten kuluttaisimme vielä tunnin ennen kuin noutajamme saapuisivat. Yllättäen Peter käveli sisään tyttärensä Charlotten kanssa ja esittäytyi. He olivat tunnin etuajassa. Olimme valmiit lähtöön, joten nostelimme tavaramme autoon ja matka kohti Ruka Rayenin maatilaa alkoi. Mukana autossa oli myös Peterin itävaltalainen ystävä Wolfgang, joka oli viipynyt maatilalla nyt pari kuukautta.

Matkan varrella haimme ison supermarketin takapihalta kaasupulloja ja pysähdyimme bensa-asemalla. 25 kilometrin matka taittui nopeasti ja pian olimme maatilan pihamaalla. Porky-possu otti meidät innokkaasti vastaan tökkien meitä likaisella nenällään. Kerrassaan hellyttävä otus, joka rakasti rapsutuksia ja kulki perässä pitkin pihamaata.

Tervehdimme Peterin vaimoa Margotia, joka esitteli meille yläkerrassa olevat huonevaihtoehdot. Meillä oli mahdollisuus valita, koska muita turisteja ei ollut juuri tällä hetkellä majoittuneena Ruka Rayeniin. Asetuimme taloksi. Peter oli sanonut, että meidän on mahdollista lisämaksusta ostaa illallinen. Tilasimme sen, koska lähimaastossa ei ollut muitakaan vaihtoehtoja.

Olimme hieman hämmentyneitä, sillä emme tienneet miten meidän tulisi käyttäytyä heidän kodissaan. Lisäksi meillä alkoi olla nälkä, eikä kukaan ollut puhunut lounaasta mitään. Maatilan esite oli hieman hämäävä, sillä siinä mainitaan kaksi eri paikkaa: Ruka Rayen ja Kila Leufu. Olimme itse ajatelleet haluavamme Kila Leufuun, mutta jotenkin päädyimmekin Ruka Rayeniin. Myöhemmin selvisi, että Kila Leufua ylläpitää Margotin äiti ja se sijaitsee parin kilometrin päässä Ruka Rayenista. Matkailijat voivat valita kumman paikan haluavat. Loppujen lopuksi olimme tyytyväisiä Ruka Rayeniin, koska siellä oli Porky.

Lounaaksi popsimme omia eväitämme. Peter esitteli meille maatilan pihapiiriä, mutta silti oli jotenkin eksyneen oloinen tunne koko päivän. Emme saaneet kunnolla kontaktia perheeseen. Peter hengaili pääasiassa Wolfgangin kanssa ja Margotillekin tuli hänen ystävänsä Jati vieraaksi. Emme tunteneet itseämme oikein tervetulleeksi. Kaikki olivat kyllä ystävällisiä, mutta jotain puuttui.

Iltapäivällä Peter sanoi, että voimme lähteä heidän mukaansa hakemaan hevosia laitumelta noin kilometrin päästä. Tottahan toki halusimme mukaan. Peter otti moottoripyöränsä ja hurautti edeltä Margotin, Wolfgangin ja meidän kävellessä Porky perässämme hiekkatietä pitkin. Kahden tien risteyksessä Margot kehotti meitä odottamaan ja varmistamaan, etteivät hevoset lähde väärään suuntaan. Jäimme kaksin odottamaan risteykseen. Söimme lähipuskista blackberryiksi kutsuttuja marjoja, jotka muistuttivat isoja vadelmia mutta olivat väriltään mustia.

Peter juoksi hevosten edellä niiden tullessa yhtenä joukkona laitumelta kohti meitä. Ohjasimme ne oikeaan suuntaan. Peter hyppäsi moottoripyöränsä selkään ja ajoi niiden perään. Lähdimme tallustamaan takaisin maatilalle. Hevoset päästettiin juomaan pihapiirin perällä olevasta joesta ja ne söivät vapaina hyvällä halulla ruohoa pihalla loppuillan.

Vihdoin noin kello 21 oli illallisaika. Olimme todella nälkäisiä. Saapuessamme alakertaan Jati kysyi: “Donde son?” (Mistä olette kotoisin?). Tero ymmärsi jotenkin väärin ja meni esittäytymään sanoen “Soy Tero” (Nimeni on Tero). Siihen Jati vastasi: “Casado” (Olen naimisissa). Siinä vaiheessa kaikki ymmärsivät, että tässä on joku sekaannus. Jati oli ymmärtänyt Teron esittäytymisen “Soltero” (Olen sinkku). Nauroimme kaikki kippurassa väärinymmärryksille ja tunnelma vapautui.

Illalliseksi oli herkullista uunikalaa ja uuniperunoita sekä kunnon salaattia ja leipiä. Palan painikkeeksi viiniä tai vettä. On mukavaa, että maatilalla voi juoda vettä suoraan hanasta. Vesi tulee vuoristojoesta ja se on puhdasta.

Illallisella keskustelu jäi meidän osaltamme hieman laimeaksi, sillä Margot keskusteli espanjaksi Jatin kanssa ja Peter itävaltalaissaksaksi Wolfgangin kanssa. Tunsimme itsemme hieman ulkopuolisiksi. Ruokailun jälkeen Margot ja Jati siirtyivät viinipullon kera ulos juoruilemaan. Wolfgang ja Peter pyysivät meidät mukaansa katsomaan Wolfgangin videota mielenkiintoisesta veneretkestä. Wolfgang ystävineen oli rakentanut pienen paatin, jolla he seilasivat pitkin Reiniä Itävallasta Kroatiaan asti. Koko reissu kesti pari viikkoa. Päivät he istuivat pienessä paatissa moottorin säksättäessä. Välillä pysähdyttiin syömään ja jaloittelemaan. Illalla he leiriytyivät joenrantaan. Itse video oli kyllä vähän puuduttava, mutta matka vaikutti hauskalta.

Risteys, jossa ohjasimme hevoset oikeaan suuntaan: