Do nothing day 1

EL CHALTEN – PERITO MORENO, ARGENTIINA

Istutaan jälleen bussissa. Ajellaan pitkin Ruta 40:ää, joka on melkoista sepelipeltoa. On sanottu tämä jo muutaman kerran, mutta Argentiinassa bussimatkojen maisemat ovat puuduttavia. Moneen tuntiin ei ole näkynyt kuin muutama kitukasvuinen ruohotupsu. Aurinko paahtaa kuumasti eikä bussissa ole kuin ns. luonnollinen ilmastointi eli kattoluukku ja pari ikkunaa auki.

Ei voi tehdä mitään. Tuijotan ikkunasta ulos ja tuntuu, että aivotoiminta on pysähtymäisillään. Kuskin yläpuolella on kyltti: “Please!!! Don't take your shoes off!!” eli “Olkaa niin ystävällisiä älkääkä ottako kenkiä pois jalasta!” Sitä pyyntöä on kertakaikkiaan pakko uhmata. En pysty istumaan 14 tuntia helteisessä bussissa kengät jalassa.

Kerran kolmessa tunnissa aavikolla pyyhältää emulauma ja pari kertaa tien yli on loikkinut guanacoja. Miten ihmeessä ne selviävät hengissä tässä kuivuudessa ja kuumuudessa? Guanacot tosin ovat kamelinsukuisia elikoita, joten ehkä ne pystyvät varastoimaan vettäkin samaan tapaan kuin kamelit. El Chaltenista lähdettäessä bongasin tuuheahäntäisen ketun ja vähän myöhemmin rusakon. Haukkoja ja kotkiakin kaartelee taivaalla silloin tällöin.

Tärinää, tärinää. Välillä päästään ajamaan jopa 60 km tunnissa, mutta suurin osa matkasta taitaa taittua 20-30 km tuntivauhtia. Osa matkasta kolistellaan tietyömaan viertä, joten joskus 4-5 vuoden kuluttua tämä noin 400 kilometrin matka saattaa taittua hiukkasen nopeammin.

Paikkapaikoin bussi hidastaa töyssyn kohdalla. Se merkkaa ilmeisesti jonkun omistaman maan alkua tai loppua, koska samaisesta kohdasta lähtee matala aita, joka jatkuu silmänkantamattomiin. Miksi kukaan haluaisi omistaa maata täältä? Sillä ei voi yksinkertaisesti tehdä mitään. Ei kasvattaa karjaa eikä viljaa. Täällä on vain pelkkää tyhjyyttä. Välillä sentään vähän kukkuloita totaalitasaisen vastapainoksi. Ja ajaa täällä joskus joku muukin kuin tämä bussi... mutta harvoin.

Ennen puuduttavaa aavikko-osuutta pysähdyimme 2-3 tunnin välein tupakka-, pissa- ja ruokatauoille, mutta nyt ei ole pysähdytty viimeiseen 5-6 kuuteen tuntiin. On ihan sairaan kuuma, muttei uskalla kauheasti juoda, kun ei tiedä milloin voi odottaa seuraavaa helpotustaukoa. Suurin osa porukasta nukkuu. Tero on lukenut jo puolet juuri aloittamastaan kirjasta. Itse en pysty lukemaan bussissa, ainakaan kovin pitkään. Tie vaan jatkuu loputtomiin...

Auringon alkaessa painua mailleen olemme noin 50-60 kilometrin päässä Perito Morenosta. Yllättäen maisemat muuttuvat. Eri väreissä hehkuvat kukkulat ja jännittävät kivimuodostelmat reunustavat ylös alas kiemurtelevaa tietä. Lopulta tie vaihtuu asvaltoituun, jota pääsemme vauhdikkaasti puiden ympäröimään Perito Morenoon, vihreään keitaaseen. Bussimme pysähtyy Hotel Belgranon eteen melko tarkalleen 12 tuntia El Chaltenista lähtömme jälkeen eli klo 21.30. Raskas päivä, vaikkei tehty mitään.