Hostal Sol Innka Plaza

CUSCO, PERU

Hotelli Sol Innka Plazan hieno aula lupaa huoneista enemmän kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Sama hauska sisustuslinja ei jatku huoneisiin. Huoneet kylmiä, mutta lisämaksusta mahdollisuus saada lämmityslaite. Vaihdoimme huonetta ensimmäisen yön jälkeen, koska huoneen 204 kattoikkuna teki siitä vielä muita viileämmän. Uusi huone numero 301. Osa huoneista ilman ikkunoita, osasta hyvät näkymät kaupunkiin. Huoneet siistejä. Sisustus tavallinen. Varustukseen kuuluu tv ja lankapuhelin. Kello 22 jälkeen hotelliin päästäkseen pitää soittaa ovikelloa.

Sijainti: 200 metriä loivaa ylämäkeä Cuscon keskusaukiolta, lähellä “Jerusalem Avenueta”
Hinta: 26 EUR/huone/yö (sis. aamiaisen) + lämmityslaite 4 EUR/yö

Koettelemusten päivä

AGUAS CALIENTES – CUSCO, PERU

Nautimme monipuolisen aamiaisen hotellimme seisovasta pöydästä. Yökin on sujunut mukavasti ilman pahempaa meteliä. Teron noustessa hakemaan lisää hedelmiä lautaselleen hän huomaa vieressään olevasta avoimesta siivouskomeron ovesta jotain kummallista. Hotellimme vastaanotossa työskentelevä nuori nainen pitelee kädessään meidän kannettavaa tietokonettamme, jonka olimme jättäneet vastaanottoon laitettavaksi hotellin kassakaappiin. Hän on avannut koneemme ja räplää sen tiedostoja.

Katselemme molemmat tapahtumaa silmät ymmyrkäisinä osaamatta toimia järkevästi. Pian nainen kyllästyy, sulkee koneen ja sujauttaa sen pyyhkeiden alle piiloon. Ensimmäinen kerta kun olemme nähneet, että hotellin kassakaappi onkin siivouskomero. Keskustelemme suomeksi – tällä ihanalla kielellä, jota monikaan ei ymmärrä – miten toimimme. Päätämme laittaa asiasta huoneemme palautelomakkeeseen. Pyydämme aamiaisen jälkeen tietokoneemme ja kännykkämme pois ”kassakaapista”. Tällöin huomaamme, että myös kännykkäämme on yritetty avata, koska se on pin-koodi -tilassa.

Olemme nyt pari päivää tapelleet cuscolaisen matkatoimistomme omistajan Zozin kanssa, koska hän ei pysty toimittamaan meille lupaamiaan paluujunalippuja. Hänen mielestään on aivan yhtä hyvä ratkaisu siirtyä Aguas Calientesista Cuscoon käyttäen juna-bussiyhdistelmää. Me taas olemme ostaneet häneltä menopaluun junalla, kun se kerrankin on mahdollista ja haluamme pitää siitä kiinni. Juna-bussiyhdistelmässä Zozi tarjoaa meille Vistadome-junaa eli vähän parempaa tasoa. Toisaalta tiedämme, että Backpacker-junalla ja siihen yhdistetyllä bussilla olisimme selvinneet matkasta hieman halvemmalla, eikä meillä ole mitään syytä nostaa tasoa. Zozi ei kuitenkaan pysty toimittamaan tasomme mukaista juna-bussiyhdistelmää ja laskemaan hintaa. Sotku on aiheuttanut kiivaita puhelinkeskusteluita, jotka ovat johtaneet vain siihen, ettei meillä vieläkään ole junalippuja takaisin Cuscoon. Ja stressitaso nousee. Emme suosittele kenellekään Peru Journeysiä.

Ensimmäisen huonosti nukutun yön jälkeen olimme sopineet hotellimme vastaanottovirkailijan kanssa, että voimme pitää huoneemme lähtöpäivänä kello 17 asti. Jostain syystä tieto tästä ei ole kulkeutunut eteenpäin. Kirjoittelemme palautelomakkeen ja Tero lähtee hotelliketjun toiseen hotelliin katsomaan josko hän pääsisi hotellinjohtajan juttusille. Johtaja löytyy ja lyhyen keskustelun jälkeen myöhäinen huoneenluovutus onnistuu. Johtaja kysäisee Terolta samalla, mikä on junalippujemme tilanne. Hänkin on seurannut sivusta paria puhelinkeskusteluamme Zozin kanssa. Tero kertoo, ettei lippuja ole vielä näkynyt ja johtaja lupaa vähän järjestellä asioita. Ihmettelemme, mitä hän voi järjestellä, kun haluamamme juna on täynnä. Sen tarkastimme itse aamulla juna-asemalta.

Hotellinjohtaja lukee Teron läsnäollessa palautelomakkeemme ja hämmästyy siinä kertomaamme tietokone-episodia. Hän varmistaa Terolta, että on ymmärtänyt oikein ja sanoo ehdottomasti puuttuvansa asiaan. Tero huomaa johtajan takana olevan naisen höristelevän korviaan ja tarttuvan puhelimeen.

Teron palatessa hotelliimme tietokonettamme räpeltänyt nainen itkee vastaanotossa. Tero luulee johtajan jo läksyttäneen naisen ajattelemattomasta teosta, varsinkin kuin tämä pyytelee vuolaasti anteeksi. Naisen selitys käytökseensä on, että hän yritti selvittää, kenelle tietokone kuuluu. Tero toteaa, että mielestämme oli tulevaisuutta ajatellen tärkeää viedä asia hotellinjohdon tietoon, mutta ettemme kanna kaunaa.

Lähdemme Aguas Calientesin kuumille lähteille rentouttamaan stressaantunutta mieltämme. Kävellessämme joen ylittävää siltaa törmäämme sattumalta hotellinjohtajaan. Hän on ilmeisesti matkalla hotellillemme. Tero kertoo hänelle, että vastaanoton nainen itkee ja pyytelee jo anteeksi. Sanomme, että homma on meidän puoleltamme ihan ok, ja että nainen on varmasti ottanut opikseen. Johtaja katsoo meitä hieman hölmistyneenä, koska hän ei ole vielä keskustellut asiasta naisen kanssa. Ilmeisesti toisessa hotellissa ollut naisen ystävätär oli varoittanut naista ja saanut tämän pois tolaltaan jo ennen johtajan läksytystä. Toivottavasti nainen ei saa potkuja tapahtuman johdosta, vaikka toimikin typerästi.

Kuumat lähteet sijaitsevat kaupungin laidalla lyhyen kävelymatkan päässä. Vuokraamme pyyhkeet kadulla olevasta vuokrauspisteestä 25 sentillä kappale. Sisäänpääsy kuumille lähteille maksaa 2,5 euroa per henkilö. Kävelemme vielä hieman aurinkoista ylämäkeä, kunnes saavumme allasalueen tuntumaan. Istahdamme hetkeksi nauttimaan cokikset viihtyisässä baarissa.

Käymme vaihtamassa uima-asut päälle pukuhuoneissa. Altaille suunnatessamme vartija huomauttaa meille, ettemme voi ottaa reppuamme mukaan allasalueelle. Kummastelemme asiaa, koska muilla kylpijöillä näyttää olevan isojakin laukkuja mukanaan. Vartija pysyy tiukkana. Reppu on laukku, joka häiritsee esteettistä silmää eikä siksi sovi allasalueelle. Mielestämme tilanne on naurettava, mutta lopulta luovutamme ja Tero vie reppumme arvotavarasäilytykseen. Vartijakin tulee sen verran vastaan, ettemme joudu maksamaan säilytyksestä lisämaksua.

Päivän tapahtumien jälkeen olemme todellakin ansainneet rentoutumishetken vartaloa hellivissä kuumissa lähteissä jokilaakson upeissa maisemissa. Stressin hellitettyä keskustelemme kanssakylpijöidemme kanssa. Kolme amerikkalaisnuorukaista kertoilee matkakokemuksiaan. Tottakai keskustelu menee taas Merjan onnettomuuteen. Yksi nuorukaisista kertoo myös juuri kaatuneensa maastopyöräretkellä. Pyörän ohjaustanko oli irronnut paikoiltaan, mutta hän ei ollut pahemmin satuttanut itseään.

Juttelemme tanskalaismiehen kanssa, joka toimii oppaana Perussa ja erityisesti Machu Picchulla. Hän kertoo paikallisoppaiden tekevän inkoista pyhimyksiä, vaikka todellisuudessa ihmisuhrit ja hurjat orgiat olivat osa inkakulttuuria. Inka-museossakaan ei tällaisista kuvioista ollut mitään mainintaa.

Parin tunnin puljailun jälkeen lähdemme lounaalle hyväksi havaitsemaamme ranskalaisravintolaan Indio Feliziin. Kävimme siellä eilen illallisella ja ateria oli yksi herkullisimpia, mitä olemme Etelä-Amerikassa syöneet. Eikä lounas osoittautunut yhtään sen huonommaksi. Ravintola on viihtyisä ja erityisesti iltaisin erittäin suosittu. Omistaja kiertelee pöydissä kyselemässä, että kaikki on hyvin. Hauskana sisustuselementtinä ovat aikaisempien asiakkaiden seinille jättämät käyntikortit, joita on satoja ellei tuhansia.

Palatessamme hotellillemme vastaanottovirkailija kertoo, että hänellä on meille haluamamme junaliput. Emme ymmärrä, miten se on mahdollista, mutta ilmeisesti suhteilla saa mitä tahansa. Meille tulee todella kiire. Junan lähtöön on aikaa alle tunti emmekä ole pakanneet. Puolessa tunnissa saamme kamat rinkkoihin ja kiitämme avuliasta hotellihenkilökuntaa ja porhallamme asemalle.

Olemme edelleen pää pyörällä päivän tapahtumista, kun istumme junassa mukavaa kanadalaispariskuntaa vastapäätä. He ovat molemmat asuneet lapsuutensa Kongossa ja Ruandassa, vaikka ovatkin tutustuneet toisiinsa myöhemmin. Yhdessä he ovat ehtineet asua Belgiassa ja Hollannissa sekä nyt Quebecissä. Heillä on kolme jo aikuista lasta, joista yksi on lääkäri. Mielestämme erikoista on, että he eivät ole käyneet lapsuutensa kotiseuduilla uudestaan.

Pariskunta harrastaa pitkiä vuoristovaelluksia. Mies suuntaa Perussa yli viikon vaellukselle korkealle vuorelle, jonka nimi ei nyt muistu mieleen. Nainen ottaa vähän rennommmin, mutta tekee myös muutaman päivän vaelluksen. He ovat kivunneet Afrikassa Kilimanjarolle, jota mekin olemme joskus suunnitelleet haluavamme valloittaa. Juttua siis riittää.

Poroyssa pysähtyessämme lähes kaikki matkustajat nousevat pois. Hetken ihmeteltyämme huomaamme, että ulkona mainostetaan 15 minuutin bussikuljetusta Cuscon keskusaukiolle euron lisämaksusta. Tajuamme, että olemme huomattavasti nopeammin Cuscossa bussilla kuin junalla, koska juna suhaa edestakaisin Cuscon kukkuloilla yli puolituntia niin kuin menomatkallakin. Teemme pikapäätöksen. Hyvästelemme kanadalaiset ja vaihdamme junasta bussiin, vaikka niin kiihkeästi taistelimme siitä että saamme matkata koko matkan junalla. Tosin tämä bussimatka on huomattavasti Zozin ehdottamaa lyhyempi. Ja päätös on omamme.

Minibussi pitää minkä lupaa ja pian olemme Cuscon keskustassa. Ajattelemme, että päivän koettelemukset ovat vihdoinkin ohi. Meillähän on huone varattuna Hostal Loretosta ja pian tapaamme Simonen ja Berndin. Asiat eivät kuitenkaan tänään mene niin kuin odottaisi. Hotelli on sössinyt varauksemme ja tarjoaa huomattavasti huonompaa huonetta. Olimme nimenomaisesti varanneet huoneen, josta on näkymä keskusaukiolle. Vastaanotossa on kokematon virkailija, joka säikähtää itkun partaalle Teron korottaessa ääntään. Tilanne menee entistä enemmän umpisolmuun. Päätämme unohtaa Loreton, kunhan saamme huoneen varatessamme maksamamme rahan takaisin.

Simone ja Bernd eivät ole huoneessaan, mutta ovat majoittuneet Loretoon. Niinpä lähdemme etsimään majapaikkaa. Onneksi olemme ennen Aguas Calientesiin lähtöä hieman kartoittaneet Cuscon majapaikkoja. Tiedämme siis, minne suunnata. Päädymme Hostal Sol Innka Plazaan, jossa on mukava mutta kylmä huone kohtuuhinnalla.

Saatuamme tavaramme huoneeseen ja vaihdettuamme hieman vaatteita palaamme takaisin Loretoon. Ikävää vaivata uudestaan järkyttämäämme vastaanottovirkailijaa, mutta olimme sopineet Simonen ja Berndin kanssa tapaavamme hotellilla. He eivät ole vielä paikalla. Pyörimme hetken keskusaukiolla. Sorminukkeja kaupusteleva tyttö yrittää myydä meille kudottuja nukkejaan. Juttelemme hänen kanssaan hetken, muttemme osta mitään.

Lopulta noin kello 22 Simone ja Bernd saapuvat. Menemme Loreton vieressä olevaan Witches Garden -ravintolaan. Siellä on todella mielenkiintoinen sisustus ja oikeaa noitaa muistuttava (joskin positiivinen) omistaja. Tilaamme Teron kanssa kiinalaisia kevätkääryleitä ja teetä. Simone ja Bernd ottavat vain teetä, koska he ovat juuri käyneet syömässä.

On hauska, kun voi tavata mukavia matkatuttuja uudestaan saman matkan aikana mutta eri paikassa. Kertoilemme kokemuksistamme Machu Picchulla, jonne Simone ja Bernd ovat huomenna menossa ja kuuntelemme heidän kertomuksiaan parin päivän retkestä Manun kansallispuistoon. Tunti hujahtaa nopeasti ja on jälleen aika jättää jäähyväiset. Tosin on hyvin todennäköistä, että tapaamme vielä kun Simone ja Bernd tulevat Machu Picchulta takaisin Cuscoon. Onneksi koettelemuksia täynnä ollut päivä päättyy mukavissa merkeissä.

Inkojen ihme

MACHU PICCHU, PERU

Mikäli vielä muistat maantiedon tunneilta mitään mikä liittyy Etelä-Amerikan Inka-kulttuuriin, se mitä todennäköisemmin liittyy jollakin tavalla Machu Picchun kadonneeseen kaupunkiin, joka löydettiin viime vuosisadan alussa. Parin sadan rakennuksen rykelmä sijaitsee Perussa Andien vuoristossa Aquas Calientesin kylän lähellä noin 2400 metrin korkeudessa. Machu Picchulle suuntaa vuosittain lähes puoli miljoonaa turistia joka puolelta maailmaa, joten ei ole mikään ihme että se on Perun turismille kultaakin kalliimpi tulolähde.

Päivämme alkoi noustessamme bussiin kello 7.30 Aquas Calientesissa. Monen mielestä tämä oli aivan liian myöhään, sillä aurinko oli jo noussut. Siihen aikaan olisi pitänyt olla jo Machu Picchun portilla. Meille tämä oli loppujen lopuksi yhdentekevää. Tärkeintä oli ehtiä raunioille ennen massiivista turistivyöryä.

Bussi kiidätti meidät puolessa tunnissa hiekkaista serpentiinitietä pitkin portin edustalle, jonka läpi kävellessämme aikaisemmin hankkimamme liput leimattiin. Leimatulla lipulla pääsi vapaasti liikkumaan Machu Picchun alueella ja käymään välillä porttien ulkopuolella, jossa sijaitsivat kaupat, vessat ja ravintolat. Ihmetykseksemme reppujamme ei tarkastettu eikä vesipulloja takavarikoitu, vaikka tällaisesta oli varoitettu. Kieltokyltit olivat edelleen seinillä, mutta niitä ei nähtävästi noudatettu kirjaimellisesti.


Ensivaikutelma

Käveltyämme portista opasteita seuraten pari minuuttia silmiemme eteen avautui majesteettinen näkymä. Valehtelematta ensivaikutelma on henkeäsalpaava. Machu Picchun vaikuttavimmat elementit ovat pilvien läpi kurottautuva ja raunioita syleilevä vuoristomaisema sekä arkkitehtuurisesti silmiinpistävät vehreät terassiportaat. Pysähdyimme hetkeksi imemään sisäämme tätä maailman ihmettä ja levittämään iholle aurinkovoidetta.

Olimme etukäteen ajatelleet suuntaavamme ensitöiksemme Wayna Picchulle. Niinpä kävelimme kartta kädessä Machu Picchun läpi Wayna Picchun portille. Wayna Picchu on korkea vuori, jonne päästetään päivittäin 400 ensimmäistä innokasta nousijaa ihailemaan Machu Picchua lintuperspektiivistä.

Portilla Jonottavien joukosta erotimme yllättäen kaksi tuttua suomalaista, Samin ja Maijan, joihin olimme tutustuneet Valparaisossa Chilessä. Porttien avautumista odottaessa vaihdoimme kuulumisia ja yritimme etsiä varjoa paahtavan auringon alla menettämättä paikkaamme jonossa. Porttien avautuessa pari nuorta naista hermostui siirtyessämme ”takaisin” jonoon. Lyhyen mielipiteiden vaihdon jälkeen pääsimme jonoon heidän jälkeensä. Jokaisen vuorelle nousevan pitää kirjoittaa isoon kirjaan nimensä, passinumeronsa ja sisääntuloaikansa. Kaksisataa henkilöä päästetään sisään kerralla; ensimmäiset noin kello 7 ja toiset noin kello 9.30. Kirjautumisen jälkeen aloitimme rauhallisen nousun kohti huippua.

Wayna Picchu näyttää alhaalta katsoen korkealta ja nousu jyrkältä, mutta hämmästykseksemme kipusimme ylös noin tunnissa. Pariin otteeseen piti huilata, hörppiä vettä ja antaa pumpun tasoittua ennen kun jaksoimme jatkaa jyrkkää nousua kapeaa polkua pitkin. Matkan varrella oli myös pari tasannetta, joista avautui upea näkymä alas jokilaaksoihin. Juuri ennen huippua olimme eksyä. Polku haarautui kahtia. Ylöspäin kivuttiin portaita, jotka näyttivät päättyvän umpikujaan, kunnes tajusimme että isojen kivenjärkäleiden välissä oli pieni luola, jonka läpi piti ahtautua jotta pääsi jatkamaan matkaa.

Tässä vaiheessa joukkoomme lyöttäytyi koira. Koska emme tienneet, mistä se tuli ja kenen se oli emme kiinnittäneet siihen sen enempää huomiota. Jostain syystä koira tuntui päättäneen kavuta juuri meidän mukanamme huipulle asti. Sinne päästyämme istuimme alas Samin, Maijan ja koiran kanssa nauttimaan näköalasta sekä mukanamme olevasta keksipaketista. Nelijalkainen ystävämme oli ilmeisesti sen haistanut jo ajat sitten.

Ylhäältä päin katsottuna Machu Picchu on kondorikotkan muotoinen. Tämä perustuu Inkojen kolmitasoiseen maailmankuvaan: alamaailmaa kuvastaa käärme, maanpäälistä elämää puuma ja yläilmoja puolestaan kondorikotka. Vielä tänäkin päivänä monet eteläamerikkalaiset pitävät kondorikotkia jumalten sanansaattajina.

Napsittuamme kuvia jokaisesta ilmansuunnasta aloitimme laskeutumisen takaisin Machu Picchun raunioille. Matkan varrella näimme, miten erään miehen polvi oli vaurioitunut, kun hän oli varomattomasti hypännyt portaalta toiselle. Hänet jouduttiin kantamaan alas paareilla. Onnettomuudet ovat yleensä ällistyttävän pienestä kiinni. Tästä meillä on hyvänä esimerkkinä Merjan äskeinen maastopyöräonnettomuus Boliviassa. Jatkoimme laskeutumista entistä varovaisemmin. Vähän yli puolen tunnin kuluttua Wayna Picchun portille päästyämme kuittasimme itsemme ulos. Tällä tavoin kenellekään ei jäänyt epäselväksi, oliko joku onneton turisti jäänyt vuorelle päivän päätteeksi.

Vaellusretkemme jälkeen oli pakko päästä vessaan, joka harmiksemme sijaitsi päinvastaisella puolella aluetta eli Machu Picchun porttien ulkopuolella. Kaiken lisäksi sinne joutui menemään kiertotietä, koska suora reitti oli jostain syystä siihen aikaan päivästä suljettu.

Ostimme lounaaksi kananmunasämpylät ja Gatorade-juomat pääportin ulkopuolella olevasta kahvilasta. Ravintolassa tarjoiltiin buffet, jonka hinta oli päätä huimaava. Mutustellessamme sämpylöitämme keskustelimme australialaisen vanhemman herran kanssa Perusta ja Machu Picchusta. Hän oli hieman yllättynyt reissumme pituudesta, ja että olimme tulleet Machu Picchulle omatoimisesti. Törmäsimme uudestaan Samiin ja Maijaan, joiden piti tässä vaiheessa lähteä pois ehtiäkseen iltapäivällä lähtevään junaan.


Labyrintteja ja alpakoita

Machu Picchun rauniot levittäytyvät karkeasti arvioiden noin 800 kertaa 300 metriä kokoiselle alueelle. Korkeusero ei ole suuri, mutta joillakin hyvinsyöneillä amerikkalaisturisteilla tuntui olevan hieman vaikeuksia kävellä ylös alas rinnettä. Moni turisti näytti kulkevan pienryhmässä, jota johti ilmeisen kallis ammattiopas. Portilla olisi ollut paikallisoppaita tarjolla, mutta päätimme ettemme tarvinneet omaa opasta, olkoonkin että tällöin moni Inka-tarina jäi varmaan kuulematta. Opaskirjoista sai hyvän yleiskuvan ja keskeiset historialliset yksityiskohdat oli merkitty karttaan.

Kartasta huolimatta rauniot osoittautuivat haasteelliseksi labyrintiksi, sillä osa kujista oli joko suljettu kokonaan tai niiden läpi sai kulkea vain tietystä suunnasta. Eniten meitä huvitti seurata alpakkaperheen tohinaa viheriöllä ja osittain myös raunioiden keskellä. Yksi pienokainen eksyi ja etsi vimmatusti äitiään, jonka ääntely kuului selkeästi muurin takaa.

Machu Picchussa riitti tutkittavaa. Kolme mieleenpainuvinta rakennusta olivat Vartiotalo, jonka olkikattoa parhaillaan restauroitiin, Aurinkotemppeli, jossa oli raunioiden ainoa pyöreä torni sekä Intiwatana eli inkojen astronominen observatorio, jonka salaisuutta tutkijat eivät edelleenkään ymmärrä. Muista ihmeistä mainittakoon muun muassa edelleen toimiva nerokas vesijärjestelmä, jonka avulla vesi on johdetu jatkuvana ja tasaisena virtana vuorilta viitisensataa vuotta.

Tietyille alueille ei saanut mennä tai edes kurkata. Vartioiden huomautus aiheutti välillä hämmennystä turistien keskuudessa, varsinkin koska rajoitukset eivät olleet mitenkään selvästi esillä. Mekin menimme yhdestä pienestä aukosta läpi ja saimme pienet moitteet niskoillemme. Pyysimme anteeksi esittäen samalla kysymyksen, kannattaisikohan aukon eteen laittaa jokin naru tai kyltti, jonka perusteella jokainen ymmärtäisi ettei siitä saa kulkea. Koska kyseinen henkilö oli asiasta täysin eri mieltä, emme jääneet riitelemään asiasta vaan jatkoimme omaa tutkimusretkeämme.

Oli mukavaa huomata, miten turistit lähestulkoon kaikkosivat Machu Picchulta klo 14 jälkeen. Vaikka rauniot eivät mielestämme olleet missään vaiheessa liian täynnä, iltapäivä tuntui selkeästi rauhallisemmalta. Pari viimeistä tuntia kulutimme tutkimalla muutamia rakennuksia tarkemmin sekä ihailemalla jylhiä maisemia. Päivän sää oli ollut meille erittäin suosiollinen. Vasta illalla taivaalle rupesi kertymään uhkaavan näköisiä pilviä, mitkä toisaalta korostivat entisestään upeaa näkymää.

Keskustellessamme päivän kokemuksista totesimme molemmat, että vaikka Inka-kulttuuri on tunnettu rakennustaidostaan heillä ei tuntunut olevan paljonkaan tarvetta veistoksille tai muille taiteellisille yksityiskohdille. Muistelimme, millaista oli aikoinaan tutustua Maya-intiaanien Chichen Itzaan Meksikossa, Angkor Watin temppeliin Kambodzhassa puhumattakaan Vatikaanin apostolisesta palatsista. Tästä kriittisestä näkökulmasta katsoen Machu Picchu jäi hieman latteaksi kokemukseksi.

Kaiken kaikkiaan Machu Picchu tarjosi meille enemmän kuin mitä osasimme odottaa. Hieman jäi mietityttämään, millaiselta olisi tuntunut kolmen päivän suhteellisen tuskainen vaellusretki eli ns. Inka-trail, joka päättyy Machu Picchulle. Ehkä tällöin edellä mainituilla yksityiskohdilla ei olisi ollut niinkään suurta merkitystä.

Hinta: sisäänpääsy 33 EUR/hlö + bussi (edestakaisin) 13 EUR/hlö

Video: Merja ihailee Machu Picchun maisemia

Uskomaton yö

AGUAS CALIENTES, PERU

Kävimme aikaisin nukkumaan, koska tarkoituksemme oli lähteä aamun ensimmäisellä bussilla kello 5.30 Machu Picchulle katsomaan auringonnousua. Ulkoa kuului juhlinnan ääniä, mutta emme antaneet niiden häiritä.

Hieman myöhemmin juhlinnan ääni voimistui. Se muuttui vähitellen niin voimakkaaksi, ettemme mitenkään pystyneet nukkumaan. Jossain soi musiikki infernaalisen lujaa ja asiaa pahensi vielä dj:n jatkuva huuto mikrofoniin. Merja laittoi korvatulpat korviinsa, mutta nekään eivät auttaneet. Oli kuin olisimme olleet vankina kidutuskammiossa, jossa ei anneta nukkua.

Kello 23 Tero lähti selvittämään, mistä ääni on peräisin. Hän löysi jalkapallokentän laidalta festivaaliteltan, josta musiikki kuului. Teltan lähistöllä oli pari vartiomiestä, jotka kertoivat juhlien loppuvan noin tunnin kuluttua. Selvä, emmeköhän me sen kestä. Tero tuli takaisin nukkumaan.

Kului tunti, kului kaksi. Meteli oli hirvittävä eikä nukkumisesta edelleenkään tullut mitään. Aloimme olla epätoivoisia. Lopulta kello 2 aamuyöllä Terolta, maailman rauhallisimmalta mieheltä, paloi pinna totaalisesti. Merjan kummastellessa hän puki jälleen päälleen ja marssi ulos huoneesta sanoen: “Nyt ne bileet loppuu”.

Tero löysi samat vartijat kuin aikaisemminkin ja pyysi heitä mukaansa bileisiin sanoen lopettavansa ne nyt. Vartijat katsoivat huonosti espanjaa puhuvaa pienikokoista miestä ihmeissään, mutta seurasivat kuin seurasivatkin tätä sisälle telttaan. Koko kaupunkia terrorisoivissa bileissä oli noin kymmenen juhlijaa, jotka olivat ympäripäissään. Tero kehotti dj:tä hiljentämään musiikkia. Tämä vain nauroi ja väänsi volyymia entistä kovemmalle.

Joku humalaisista juhlijoista tuli heilumaan pullon kera Teron eteen, muttei onneksi saanut tappelua aikaiseksi. Vartijat katselivat kauhuissaan tilanteen kehittymistä. Tero vaati bileiden järjestäjää paikalle. Pian hänen luokseen saapuikin keski-ikäinen humalainen nainen. Tero selitti espanjaksi, ettei hotellissamme kukaan pysty nukkumaan ja tämä taas tarkoittaa sitä, että hotellinomistaja tulee menettämään tuhansia dollareita asiakkaiden kieltäytyessä maksamasta unettomasta yöstä. Tarina oli tietysti täyttä puppua, kun ei hotellissa edes ollut kovin montaa asiakasta, mutta se tehosi. Tosin myöhemmin kuulimme, että hotellimme omistaja on kaupunginjohtaja, joten nainen taisi pelätä häntä.

Nainen käski dj:tä lopettamaan musiikin soittamisen tyystin. Tämä oli enemmän kuin Tero oli odottanut. Tavoitteena oli ollut vain saada volyymi siedettävälle tasolle. Tero oli jopa suunnitellut erilaisia terroritekoja, jos hän ei saa bileitä keskustelemalla loppumaan. Yhtenä keinona hän oli ajatellut etsiä teltan sähköjohdot ja katkaista ne. Onneksi näin radikaaleihin toimenpiteisiin ei sentään tarvinnut ryhtyä. Tero kiitti ja palasi nukkumaan. Puoli tuntia oli ihanan hiljaista, kunnes joku yritti jälleen aloittaa bileet. Ne kuitenkin lopetettiin rivakasti, joten saimme vihdoin jatkaa unia. Siinä vaiheessa aiottuun herätykseemme oli aikaa enää noin kolme tuntia, joten aamulähtömme myöhäistyi huomattavasti.

Hostal Inti Orquidea

AGUAS CALIENTES, PERU

Kuuluu samaan ketjuun muiden Aguas Calientesin Inti-hotellien ja ravintoloiden kanssa. Kauniisti sisustettu huone, jossa pehmeät sängyt ja upouudet valkoiset pyyhkeet. Hieno kylpyhuone, jossa tosin suihkuverho oli kymmenisen senttiä liian lyhyt. Kylmä huone, mutta vastaanotosta saa pyydettäessä erillisen lämmityslaitteen, jolla ongelma korjaantui. Isot ikkunat.

Huoneesta olisi upea näköala Aguas Calientesia ympäröiville vehreille vuorille ja jokilaaksoon, mutta sen pilaa keskeneräisten talonkattojen meri. Katot ovat betonia ja asukkaat kuivattavat niissä pyykkejään. Huoneessa surkea äänieristys. Tämän takia emme voi suositella hotellia kenellekään, joka haluaa nukkua. Perussa vietetään erilaisia festivaaleja harva se päivä. Itse kärsimme yhden yön infernaalisesta metelistä kuin kidutuskammiossa.

Palvelu erittäin ystävällistä ja avuliasta. Henkilökunnalla hyvä englanninkielentaito. Asiallinen johto, joka tarttuu epäkohtiin. Tämän perusteella lienee mahdollista, että muut ketjun hotellit ovat kokeilemisen arvoisia.

Sijainti: muutaman minuutin kävelymatkan päässä Aguas Calientesin rautatieasemalta ja keskustasta
Hinta: 70 EUR/huone/yö (sis. aamiaisen)