Ratsastus satumetsässä

USHUAIA, ARGENTIINA

Eilisen löhöilypäivän jälkeen on mukava taas saada elämään vähän säpinää. Olemme varanneet iltapäivälle neljän tunnin ratsastusretken. Taksi hakee meidät majapaikastamme klo 14.30 viiden kilometrin päässä sijaitsevalle hevosfarmille. Meidät vastaanottaa hyvännäköinen intiaaninoloinen mies, Ray. Hän on retkemme opas ja antaa Merjalle argentiinalaistyyliin tervehdyssuukon poskelle. Ray puhuu hyvää englantia ja ohjaa meidät hevosten luo.

Paikalla on jo kaksi hollantilaisnaista, joista toinen on töissä Argentiinan matkoihin erikoistuneessa matkatoimistossa. Saamme hevoset allemme ja pieni ryhmämme lähtee matkaan. Tyypilliseen tapaan kypäriä ei ole tarjolla. Hevosia ratsastetaan yhdellä kädellä ja pääasiassa äänimerkeillä, joita emme oikein osaa. Menemme rauhallista käyntiä Calafate-marjapensaiden reunustamaa polkua. Välillä Ray tekstailee kännykällään, joka on mielestämme hieman häiritsevää, koska silloin hän ei täysin keskity oppaan rooliinsa. Kukkulan rinteellä pysähdymme hetkeksi näköalapaikalle ihailemaan Ushuaiaa.

Siirrymme satumetsän varjoon. Ray ratsastaa edellämme lumenvalkoisella ratsullaan kuin satujen prinssi kannustaen välillä hevostaan pienellä polulla ottamaan muutaman juoksuaskelen. Hevoset ovat lihaksikkaita ja vahvoja. Tunnemme, että voimme luottaa ratsujemme varmajalkaisuuteen paikoin vaikeakulkuisessa maastossa.

Maisemat ovat henkeäsalpaavan kauniit. Vihreä aarniometsä, sininen meri ja lumihuippuiset vuoret. Huokailemme ihastuksesta ja nautimme rauhallisesta menosta. Tahti vaihtuu lyhyeen ravipätkään aina juuri sopivasti, kun käynti alkaa kyllästyttää. Hevoseni keinuu sulavasti allani. Miten sillä voikin olla näin pehmeä ravi? En millään muista hevoseni nimeä. Teron hevonen on Kolo (tai siltä se ainakin meistä kuulosti).

Hevoset joutuvat todella tekemään töitä tässä maastossa, Monte Susanan rinteillä. Polku kiemurtelee metsässä ylös alas. Välillä hevoset pohraavat polvia myöten mudassa. Välillä ne joutuvat varomaan askeliaan kivikossa tai ylittämään polun yli kaatuneita puunrunkoja.

Yllättäen metsikköaukealla seisoo hevonen, joka lähtee karkuun meidät nähdessään. Seuraavassa mutkassa sen seuraan liittyy muutama muu hevonen. Ne liikkuvat ihmeen ketterästi mäkisessä metsämaastossa. Ray kertoo hevosten kuuluvan meidän ratsujemme kanssa samaan laumaan. Ne päästetään aina välillä juoksemaan vapaana. Emme saa selville, miten he saavat ne taas kiinni niin hankalassa maastossa.

Parin tunnin ratsastuksen jälkeen saavumme merenrannalle. Toisella rannalla olevat vuoret kuuluvat Chilelle. Aurinko paistaa kirkkaasti. Lämpötila on juuri sopiva, noin 20 astetta. Täydellinen sää, täydellinen tunnelma.

On aika laukata. Näyttää siltä, ettei Ray tee mitään, mutta hänen hevosensa nousee kauniiseen laukkaan kadoten rantapusikkoon kapealle polulle. Toinen hollantilaisnaisista seuraa perässä, mutta minulla on ongelmia. Hevonen lähtee kyllä raviin ja laukkaankin, mutta miten ihmeessä saisin sen pysymään laukassa, kun jalkani jumittuvat polun reunan pusikoihin. Hemmetti, menetän mahdollisuuteni... ja taisin samalla hidastaa myös Teron ja toisen hollantilaisnaisen menoa. Noloa.

Saavumme kauniille ruohoaukiolle, jossa otamme valokuvia. Puiden siimeksessä nautimme Rayn laukustaan taikomat voileivät ja teetä sekä mielenkiintoisia paikallisia herkkuja jälkiruoaksi.

Hevoset popsivat ruohoa ja Ray keskustelee hollantilaisten kanssa ruohonpoltosta. Me toteamme, että Suomessa luotetaan pääasiassa alkoholin voimaan juhlittaessa. Uutisissa kerrottiin juuri hollantilaisen oikeistolaispoliitikon hullusta ideasta tehdä Muhammedista elokuva. Se on herättänyt paljon keskustelua jo ennen valmistumistaan, koska sen odotetaan raivostuttavan muslimit. Hollantilaisnaiset eivät tienneet asiasta sen enempää kuin mekään, mutta toivotaan ettei elokuva valmistuttuaan nostata terrorismiaaltoa Euroopassa.

Laukkaamme läheiselle kukkulalle, josta jatkamme kukkulan viertä takaisin rannalle. Viemme hevoset hetkeksi veteen, jota ne eivät tunnu aristelevan lainkaan. Lähdemme samaa reittiä takaisin kuin tulimme, mutta käytämme hieman eri polkuja ja juoksutamme hevosia vähän enemmän. Retki on erittäin onnistunut.

Alla lyhyt video Merjasta hevosen selässä meren rannalla:


Päivän lounasruokapaikka:
Marco Polo -ravintola Ushuaian keskustassa, kallis ja huono ruoka: Merjalla voissa uiva taimen vetisillä vihanneksilla höystettynä ja Terolla ylikypsä kasvislasagne.

Hospedaje Del Michay

USHUAIA, ARGENTIINA

Sopivan rauhallisella asuinalueella. Siisti, valoisa huone, josta kaunis näkymä vuorille. Tiukat säännöt; mm. omassa huoneessa ei saa syödä eikä juoda.

Englantilaistyylinen aamiainen tuoreilla croissanteilla ja valkoisilla sämpylöillä. Oleskeluhuoneesta hienot näkymät merelle. Paljon rakennustöitä lähimaastossa.

Sijainti: Noin 10 min. kävelymatka keskustasta ylärinteeseen
Hinta: 21 EUR/huone/yö, wc käytävällä (sis. aamiaisen)

Hei me lennetään

TRELEW – USHUAIA, ARGENTIINA

Lentäessämme Madridista Buenos Airesiin olimme varmoja, ettemme enää koskaan halua lentää Aerolineas Argentinasilla. Mutta milläs muulla sitä Argentiinassa lennettäisiin? Varsinkin kun henkilöt, jotka ovat saapuneet maahan kyseisen lentoyhtiön siivin, saavat alennusta Argentiinan sisäisistä lennoista. Eivät ne silti kovin halpoja ole, mutta välimatkat ovat niin pitkiä, ettei niitä kaikkia jaksa bussissakaan istua.

Tultuamme takaisin Gaimanista kävimme vaihtamassa vaatteet hotellilla ja otimme taksin lentokentälle. Turvatarkastuksessa tiukka naisvartija käskytti meidät takaisin maksamaan lentokenttäveron. Verotiskillä tekstit olivat vain espanjaksi, joten emme olleet ymmärtäneet hoitaa asiaa. Vero oli peräti 1,5 euroa per henkilö. Muuten turvatarkastus ei sitten ollutkaan turhan tarkka.

Olimme kuulleet, että Aerolineas Argentinasin lennot ovat aina myöhässä. Ilmeisesti meillä kävi hyvä tuuri, koska kone lähti lähes ajallaan. Lento kesti pari tuntia. Alkumatka oli tappavan tasaista argentiinalaismaisemaa. Lähestyessämme Ushuaiaa vuonomainen vuoristomaisema sai meidät haukkomaan henkeä – wow! Kone kaarteli hetken Ushuaian yläpuolella, kunnes laskeuduimme pienelle lentokenttäsaarelle kaupungin edustalle.

Lentokentällä oli ensiluokkainen palvelu itsenäisille matkailijoille. Laukkuja odottaessa meitä palveli alueen turistitoimisto, jolta saimme kaupungin kartan sekä listan haluamamme hintatason majapaikoista. Listaan oli kaiken lisäksi merkattu, missä kyseisistä paikoista oli vapaita huoneita juuri tänään sekä voiko maksaa luottokortilla vai ei. Kun vielä olisi ollut kuvat hotelleista, niin lista olisi ollut täydellinen. Valitsimme yhden paikan listalta ja otimme taksin sinne.

Ushuaia tuntui heti jotenkin kotoisalta. Siinä oli jotain hyvin islantilaista. Kaupunki sijaitsee merenrannalla vuoriston ympäröimässä laaksossa säiden armoilla. Kaikki talot ovat jännittävästi erilaisia, matalia, pääasiassa omakotitalotyylisiä. Korkeuseroja on paljon. Kunto kohoaa kiivetessä ylös alas mäkistä maastoa. Satama on täynnä laivoja lähdössä joko vuonomatkalle Ushuaiasta Chilen puolelle tai Fauklandin saarille ja Antarktikselle.

Muutaman korttelin päässä majapaikastamme sijaitsi varsinainen turistikeskusta, jossa oli kuppiloita, matkanjärjestäjiä ja kauppoja vierivieressä. Katselimme matkanjärjestäjien ikkunamainoksia Antarktiksen viimehetken matkatarjouksista, mutta hinnat olivat vieläkin aika kovia: 4 500-9 500 USD. Illalla istuimme kahvilassa kaakaota nautiskellen bongaamassa muita turisteja.

Päivän lounasruokapaikka Trelewissä:
vanhassa myllyssä sijaitseva edullinen, mutta korkeatasoinen ravintola El Viejo Molino. Merjalla loistava pihvi, Terolla herkullista kalaa. Ensiluokkaiset raaka-aineet.

Mr Gaiman

GAIMAN, ARGENTIINA

On harmillista, ettei meillä ole oikein yhteistä kieltä argentiinalaisten kanssa. Pystymme kyllä hoitamaan päivittäiset asiat, mutta emme pääse keskustelemaan paikallisten kanssa. Gaimanin walesiläiskylässä meitä kuitenkin onnisti. Kierreltyämme Trelewin lähellä olevaa pikkukylää ja todettuamme, että kaikki oleelliset paikat* olivat kiinni, päädyimme bussipysäkille.

Pysäkillä istui karismaattinen vanhempi herra, jolta Merja kysyi: “Autobus a Trelew?” (=bussi Trelewiin?). Mies vastasi yllättäen englanniksi ja niinpä jäimme juttelemaan tämän mukavan walesilaisen kanssa. Hän istui siinä pysäkin varjossa lounastauolla katujen lakaisemisesta. Lounaaksi hänellä oli voileivät ja paikallinen limonadi.

Mies kertoi asuneensa Gaimanissa lähes 30 vuotta. Hän oli syntynyt 1920-luvulla Keniassa, jonne hänen vanhempansa olivat saapuneet Walesista. Keniasta perhe päätyi jossain vaiheessa Etelä-Afrikan kautta Fauklandin saarille ja Argentiinaan. Miehen tytär meni naimisiin Fauklandin saarilta löytämänsä walesilaisen miehen kanssa ja asuu nykyisin Walesissa. Välimatka ei miestä näyttänyt häiritsevän “kun nykyään tekniikka toimii niin hyvin, että puhelimessa puhuessa kuulostaa kuin toinen olisi viereisessä huoneessa”. Hän ei ollut tainnut vielä tutustua internetin ihmeisiin.

Mies kuunteli tarkkaavaisesti jutusteluamme; kallisti päätään ja kohdisti katseensa tarkasti puhujaan. Aurinko paahtoi kuumasti. Miehen ohjeen mukaan mikään ei ole tehokkaampaa auringonpolttamalle iholle kuin hunaja. Hunajaa vaan heti palaneeseen kohtaan ja jo helpottaa. Bussin saapuessa mies muistutti meitä turvavöiden tarpeellisuudesta. Liian moni loukkaantuu tai kuolee vain välinpitämättömyyttään turvavöitä kohtaan.

Aika vanha mies lakaisemaan katuja, mutta hän oli tyytyväinen elämäänsä. He olivat juuri saaneet talonkin valmiiksi eikä enää tarvinnut asua vuokralla. Vuokralla asuminen kun on kallista. Sinne hän jäi verkkaiseen tahtiin lakaisemaan katua bussimme kaasuttaessa kohti Trelewiä.


* walesilaiset teehuoneet (casa de te) ja omituinen Guinnesin ennätystenkirjaankiin päässyt kierrätysmuovitaiteilijan näyttely

Pingviinejä! Pingviinejä!

TRELEW – PUNTA TOMBO, ARGENTIINA

Itsenäinen matkailu on usein melkoista säätämistä. Pitää löytää hotelli ja ruokapaikka sekä organisoida jatkoyhteydet ja retket. Tänään järjestimme itsellemme Punta Tombon retken, lennot Trelewistä Ushuaiaan ja vaihdoimme hotellissa hiljaisempaan huoneeseen. Ei kuulosta kovin monimutkaiselta, mutta välillä palapelin palat eivät meinaa millään loksahtaa paikoilleen.

Halusimme Punta Tomboon katsomaan pingviinejä. Retkipaketteihin oli ympätty pingviinien lisäksi Gaimanin walesiläiskylän teehetki ja jotain muuta turhanpäiväistä. Retkien aikataulutkaan eivät oikein sopineet meille. Lopulta kysyimme, voimmeko mennä Punta Tomboon taksilla. Matkatoimistovirkailijan mielestä se oli tuhottoman kallis ratkaisu, mutta hinta osoittautui vain pari euroa kalliimmaksi kuin valmis retkipaketti. Ja saimme itse määritellä aikataulumme. Maksoimme yhteensä 60 euroa sadan kilometrin taksimatkasta edestakaisin ja siitä, että kuski odotti meitä kaksi ja puoli tuntia Punta Tombossa. Lisäksi tuli vielä sisäänpääsymaksu pingviinialueelle, joka oli kuusi euroa per henkilö.

Kello 12 istuimme hotellimme ala-aulassa odottamassa taksia, joka saapui paikalle täsmälleen sovittuna aikana. Kuski oli oikein mukava, mutta puhui valitettavasti vain espanjaa. Teron kysyessä miksi, hän jäi itsekin pohtimaan asiaa tullen lopputulokseen, ettei ole tainnut oikein olla aikaa opetella. Oma espanjamme ei riittänyt laajempaan keskusteluun, joten tyydyimme juttelemaan keskenämme. Ajomatka Trelewistä Punta Tomboon kesti pari tuntia. Viimeiset 30 kilometriä ajettiin hiekkatietä, joka oli aika puuduttavaa.

Punta Tomboon saapuu pesimään lokakuussa puoli miljoonaa pingviiniä. Kerrankin olemme oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Matkalla mietimme, miltä näyttää puoli miljoonaa pingviiniä? Miten ne oikein ovat siellä? Millainen paikka on kyseessä? Ovatko ne kaikki yhdellä rannalla kerralla nähtävissä vai piileksivätkö ne jossain pusikoissa? Puoli miljoonaa pingviiniä kuulostaa ihan käsittämättömältä määrältä. Kyseessä on maailman toiseksi suurin pingviiniyhdyskunta Antarktiksen jälkeen.

Saavumme Punta Tomboon. Sisäänpääsymaksua maksaessamme meitä kehotetaan olemaan heittämättä roskia ja tupakoimatta alueella. Lisäksi käsketään pysymään vähintään metrin etäisyydellä pingviineistä, jotka saattavat puraista kovaakin.

Olemme vielä kaukana rannasta. Kävelemme muutaman metrin merkittyä reittiä. Ja siinä kävelee ensimmäinen Magellanic-pingviini! Se tallustaa kukkulan yli meitä vastaan matkalla omalle kololleen. Samassa näemme pingviinejä joka puolella. Niitä on polun vieressä koloissaan nukkumassa päiväunia. Aurinko paistaa kuumasti siniseltä taivaalta. Olisi pitänyt ottaa joku hattu mukaan.

Polun varrella on kylttejä, joissa kerrotaan pingviinien liikkeistä eri vuodenaikoina sekä muista alueen eläimistä. Mikäs tuolla vilahti? Se oli cuis; vähän hamsteria isompi otus. Ei aavistustakaan, mikä kyseisen eläimen nimi on suomeksi. Cuis-otukset elävät pingviinien kanssa, samoin kuin Guanacotkin. Guanacot ovat kamelin- ja laamansukuisia villieläimiä, jotka käyskentelevät ympäriinsä ruohoa popsien.

Jatkamme matkaa kukkulan yli. Nyt näkyy rantakin ja pingviinejä, pingviinejä, pingviinejä silmänkantamattomiin. Laajat kukkulat ovat aivan täynnä pingviinikoloja. Pingviinejä seisoskelee auringossa silmät kiinni ja nokka tuulta haistellen. Osa koloista on pensaiden suojassa, osa aukeilla paikoilla. Pingviinit vaeltavat koloiltaan merelle ja päinvastoin. Valtavia matkoja ylös alas kukkuloiden rinteitä. Paikka paikoin pingviineille on rakennettu alikulkuväyliä, josta ne pääsevät rauhassa kulkemaan koloilleen turistien häiritsemättä.

Turistireittejä on alueella 3-4 kilometriä, joten pääsemme hyvin seuraamaan pingviinielämää. Rannalla seisoskelee tuhansia pingviinejä usean kilometrin matkalla. Niiden yläpuolella kaartelee lokkeja. Lisäksi näemme valtavan ruskean lokinoloisen linnun, jonka selvitämme myöhemmin olevan englanniksi Petrel. Sen siipiväli on 2,5 metriä.

Pingviinit hoivaavat jälkeläisiään, jotka alkavat tähän aikaan vuodesta jo olla vanhempiensa kokoisia jössiköitä. Ne ovat hyvinsyötetyn näköisiä, harmaita untuvikkoja, joilta on juuri vaihtumassa vauvahöyhenet aikuisten höyhenpeitteeseen.

Äiti- ja isä-pingviinit lähtevät vuorotellen hakemaan ruokaa jälkikasvulleen jopa 600 kilometrin päästä mereltä. Takaisin tullessaan niiden on ensin päästävä turvallisesti aallokosta rantaan. Ajoituksen pitää olla juuri oikea, jotta ne ehtivät tepastella riittävän pitkälle ennen seuraavan aallon tuloa. Kaikilta tämä ei onnistu. Näimme yhden rantaan ajautuneen kuolleen pingviinin, joka oli oikea herkkupala lokeille.

Aallokosta päästyään pingviinit lähtevät hitaasti tepastelemaan kohti kotikoloaan, joka voi olla kilometrienkin päässä kukkuloilla. Luulisi niiden siinä vaiheessa jo itse sulattaneen ja kuluttaneen kaiken ruoan, jonka ne ovat mereltä hakeneet. Perille päästyään ne kuitenkin oksentavat ruoan vatsastaan jälkikasvulleen.

Maaliskuussa koko pingviiniyhteiskunta lähtee Punta Tombosta 6000 kilometrin päähän pohjoiseen. Miespuoliset yksilöt palaavat pesimäalueelle elokuussa valitsemaan parhaat kotikolot ja naispuoliset seuraavat perässä syyskuussa. Vanhimmat yksilöt ovat jopa 30-vuotiaita, joten ne ovat tehneet melkoisen määrän näitä matkoja.

Pingviinit ovat inhimillisenoloisia otuksia, joiden touhuja on hauska seurailla. Seuraavaksi pitänee lähteä tutkailemaan muita pingviinirotuja Antarktikselle.

Päivän illallispaikka:
La Eloisa – Terolla erittäin hyvä kala-ateria, Merjalla ylikypsä lasagne