Välihuomautus

Rakkaat ystävät. Kuten olette jo huomanneetkin, blogimme ei ihan pysy reaaliajassa. Elämässämme tapahtuu niin valtavasti asioita, että tarinoiden saaminen kirjoitettuun muotoon vie aikaa. Mutta kaikki jutut tästä vuodesta ovat tulossa tänne, kunhan vain ehdimme ne kirjoittaa ja julkaista.

Kuubasta meillä jäi viimeinen juttu kirjoittamatta. Nyt olemme Trans-Siperia, Mongolia, Japani -kiertueellamme, joten emme muistiinpanojen puuttumisen takia pysty kirjoittamaan Kuubasta. Niinpä jatkamme tästä eteenpäin kertomalla kokemuksistamme tämänhetkisellä matkallamme. Täydennämme joskus tulevaisuudessa kertomuksemme Kuubasta.

Mukavia lukuhetkiä tulevien seikkailujemme parissa!
Pistäkääpä kommentteja tulemaan.

Kuuban kuluyhteenveto

KUUBA

Taustatiedoksi: pidämme päivittäin kirjaa menoistamme reissulla ollessamme, jotta voimme seurata paljonko rahaa kuluu ja miten eri maiden hintatasot vaihtelevat. Tätä tarkoitusta varten olemme kehittäneet yksinkertaisen systeemin, jonka mukaan luokittelemme kulut seitsemän eri kategorian mukaan.

Kuubassa ollessamme (8 päivää) kulutimme rahaa yhteensä 721 euroa. Näin ollen kulutimme keskimäärin 90 euroa per päivä, mikä siis kattoi majoitukset, kuljetukset, ravintolakäynnit, eri aktiviteetit, ostokset, ruokakaupasta hankitut tarvikkeet ja muut mahdolliset palvelut. Luottokortilla maksoimme Kuubassa noin 22% edellä mainituista kuluista.

Yleisesti ottaen Kuuban hintataso oli pitkälti sama kuin johon olimme tottuneet Etelä-Amerikassa. Kansantaloustieteellisestä näkökulmasta katsottuna Kuuba elää selvässä murrosvaiheessa. Kuubalaiset ovat hiljattain kehittäneet sosialistisen järjestelmän rinnalle luovia ansaintakeinoja, joilla he takaavat osuutensa turismista. Tästä johtuen monet, varsinkin turisteille suunnatut, palvelut ovat villiintyneen hinnoittelun johdosta ylikuumenemassa.

Kuuba-kulujen jakauma kategorioittain:

- majoitukset 40 % (290 euroa, keskim. 36 euroa/pvä)
- kuljetukset 6 % (43 euroa, keskim. 5 euroa/pvä)
- ravintolat 23 % (167 euroa, keskim. 21 euroa/pvä)
- aktiviteetit 3 % (20 euroa, keskim. 3 euroa/pvä)
- ostokset 16 % (117 euroa, keskim. 15 euroa/pvä)
- ruokakaupat 5 % (38 euroa, keskim. 5 euroa/pvä)
- muut palvelut 7 % (46 euroa, keskim. 6 euroa/pvä)

Kuubassa reissatessamme valitsemiemme majoituksien hintahaitari osoittautui melkoiseksi: halvin majoitus maksoi 18 euroa ja kallein 79 euroa per yö. Tosin ensin mainittu edusti ns. casa particularia, eli paikallisen perheen ylläpitämää bed & breakfastia, kun taas viimeiseksi mainittu edusti klassista all inclusive -lomakeskusta. Aktiviteettien matala prosenttiosuus selittynee sillä, että emme yrityksistämme huolimatta päässeet sukeltamaan. Tämä myös vaikutti siihen, että matkakulumme pysyivät minimissään.

Etelä-Amerikka-reissumme aiempien maiden avainluvut:

Argentiina
- kokonaiskustannukset: 3780 euroa (39 päivää)
- keskimääräiset kulut per päivä: 97 euroa

Chile
- kokonaiskustannukset: 2290 euroa (22 päivää)
- keskimääräiset kulut per päivä: 104 euroa

Bolivia
- kokonaiskustannukset: 1814 euroa (41 päivää)
- keskimääräiset kulut per päivä: 44 euroa

Peru
- kokonaiskustannukset: 1847 euroa (15 päivää)
- keskimääräiset kulut per päivä: 123 euroa

Ecuador
- kokonaiskustannukset: 3326 euroa (36 päivää)
- keskimääräiset kulut per päivä: 92 euroa


Tähän mennessä olemme olleet reissussa 161 päivää ja rahaa on palanut yhteensä 13 778 euroa. Näin ollen olemme koko reissun aikana kuluttaneet keskimäärin 86 euroa per päivä (tämä luku tosin ei kata pitkiä, Atlantin yli kulkevia, lentoja eikä Suomessa hankkimiamme varusteita, vakuutuksia, rokotteita yms).

Ristiin rastiin

HAVANNA, KUUBA

Popsittuamme runsaan buffet-aamiaisen hotellillamme loikoilimme hetken leveällä sängyllämme tutkimassa Havannan karttaa. Tänään oli tarkoitus shoppailla. Teimme nopeasti suunnitelman optimaalisesta reitistä, joka sisälsi kirpputorin, antiikkikaupan ja taidegallerian lisäksi pari asiallista rommi- ja sikaribudjua. Tämän jälkeen levitimme naamaan aurinkovoidetta, heitimme aurinkolasit silmille ja porhalsimme kadulle.

Ensimmäinen rasti osoittautui yllättävän vaikeaksi. Jopa paikalliset eivät oikein tuntuneet tietävän missä heidän kirpputorinsa sijaitsi. Ohitettuamme Intian valtion Havannalle lahjoittaman Shiva-jumalalla varustetun puistonpenkan päädyimme, ilmeisesti hyvän karman saattamana, suoraan “kirpputorille”. Kyseessä oli kaksikerroksinen ränsistynyt rakennus, jossa myytiin lähinnä keinokuituisia megabrandeilla varustettuja feikkiriepuja. Olimme paikan ainoat turistit, ja sehän ilahdutti monia – monestakin syystä.

Hinnat, mikäli ne olivat ylipäätään esillä, oli ilmoitettu pesoina. Vaikka peso tarkoittaa paikallisille Moneda Nacionalia (tunnetaan myös peso Cubanana), turisteilta pyydetään usein surutta pesosumma ns. Convertibleina, joka vastaa arvoltaan USA:n dollaria. Käytännössä tämä veto nostaa kaupan hinnan 24 kertaiseksi. Monesti yritys onnistuu, koska aina löytyy turistien joukosta yksi, jonka mielestä 2400 prosentin hinnankorotuksellakin tuote on edelleen halpa. Välillä hieman hirvittää, miten ovelan epätoivoisesti havannalaiset vedättävät turisteja, ja kuinka tolloja tai välinpitämättömiä ulkomaalaiset turistit ovat rahojensa kanssa.

Koska emme muutaman minuutin kiertelyn jälkeen löytäneet mitään ostettavaa, palasimme takaisin katuvilinään ja suuntasimme sandaalimme parin korttelin päässä oleville sekatavaramarkkinoille. Valitettavasti tämäkin osoittautui tarjontansa puolesta harmillisen vajaaksi. Merja jätti käytetyt työkalut ja ruosteiset naulanpätkät väliin ja keskittyi tutkimaan varjossa matkaoppaamme karttaa.

Aamupäivän pienestä ostospettymyksestä huolimatta suuntasimme toiveikkaana Merjan opastuksella reittimme seuraavalle rastille, antiikkikauppaan. Matkan varrella ihmettelimme monesti pahoin ränsistyneiden rakennuksien kuntoa. Osa parvekkeista tuntui irtoavan seinästä hetkellä millä hyvänsä ja erilaiset kasvit kasvoivat seinäkiveyksissä. Yhdellä parkkipaikalla hieroimme silmiämme huomatessamme, että autojen seassa kökötti ruostuneita junavaunuja.

Antiikkikaupastakaan ei löytynyt mitään ostettavaa. Yksi eläinaiheinen pronssipatsas oli kyllä upea, mutta se painoi yli 10 kiloa. Lähdimme jälleen tyhjin käsin. Kokeilimme onneamme lähistöllä olevassa taidegalleriassa. Kuumuus pakotti meidät kulkemaan kadun varjoisalla puolella ja ottamaan aika ajoin vesipullostamme pienet hörpyt. Nappasin valokuvan kadun varrella olevasta autonkorjaajasta, jolla oli pää hassusti auton rengasaukon sisällä.

Taidegalleria oli laadukas ja ah, ihanan viileä. Seinillä roikkui usean taiteilijan öljyvärimaalauksia, etsauksia ja piirroksia. Kaikista huokui tarkkaan harkitut teemat, kompositiot ja terävä tekniikka. Iloksemme löysimme yhden huoneen veistosten seasta tutun taiteilijan nimen, Douglas Lucas Mederoksen, joka sattumoisin oli eilen ostamamme lasi- ja metallitaideteoksen tekijä. Tiedustellessamme gallerianpitäjältä teosten hintatasoja tulimme nopeasti vakuuttuneiksi, että tuhansien dollarien investointi taiteeseen ei ollut ihan se mitä olimme ajatelleet. Kuullessamme Mederoksen veistoksen hinnan, eilen Lucasin vaimolta 35 dollarilla ostettu teos sen sijaan tuntui erittäin hyvältä hankinnalta.

Päivän kolmantena rastina olivat vuorossa rommi- ja sikarikaupat. Tarkoituksena oli ostaa Havannan kallein rommipullo tuliaiseksi ja lahjaksi Merjan siskon miehelle, Jussille, joka täyttäisi kohtapuolin 50 vuotta. Kuubalaisia sikareita tyrkytetään kaduilla liiaksikin, mutta ollakseen varma laadusta kannattaa etsiä lisensoitu tupakkamyymälä. Rommin laadukkuuden osalta meillä oli jo jonkinlaista kokemusta ja ymmärrystä, mutta sikareiden osalta olimme täysin diletantteja.

Koska olimme jo kävelleet aikamoisen matkan, päätimme helpottaa urakkaamme nappaamalla taksin tai cocon. Tiesimme paljonko kyseisestä kadunkulmasta oli matkaa määränpäähämme ja paljonko menopelit yleensä laskuttavat turisteilta, mutta jostain syystä tänään hinnat olivat nousseet ja kuljettajat eivät olleet neuvottelutuulella.

Ihmettelimme miten pimeästi rahaa tekevät kuskit eivät olleet halukkaita hurauttamaan 5 minuutin ajomatkan päähän 3 dollarilla, vaan pysyivät tiukasti kiinni 5 dollarin hinnassa, ja jättivät lopulta koko diilin sikseen. Onko tämä nyt sitten sitä kysyntään ja tarjontaan perustuvaa vapaata markkinataloutta? Oli miten oli, me äänestimme lopulta jaloillamme, sanan varsinaisessa merkityksessä, kävelemällä ilmaiseksi kyseisen etapin.

Parissa ensimmäisessä rommikaupassa ei oikein tärpännyt. Kyselin espanjaksi myyjiltä, onko esitetty pullo Kuuban parasta rommia. Eräässä liikkeessä myyjä osasi englantia, mutta esitteli silti meille rommipullojen saloja espanjaksi. Päädyimme sarjanumeroituun pulloon, jonka kyljessä oli etsimämme Gran Anejo-merkintä. Pullon todellinen substanssi, eli sen sisältö, ei varmaan ollut Jussin ikäinen, mutta kyse oli ainakin 12 vuotiaasta ilojuomasta. Nakkasimme VISA-kortin tiskiin ja marssimme sikariliikkeeseen ihmettelemään sikareiden ihmeellistä maailmaa.

Erilaisia tupakkatuotteita oli hyllyissä esillä sen verran, että jouduimme ihan miettimään mitä olimme tulleet ostamaan. Siis millaisia sikareita tarkkaan ottaen etsimme. Suurimmat olivat 20 senttisiä mojovan maskuliinisia dynamiittipötkylöitä kun taas valikoiman pienimmät muistuttivat hennon tikkumaisella olemuksellaan naisellisen siroja mittoja. Hintahaitari liikkui dollarista kolmeenkymmeneen dollariin kappale. Jotkut sikarit oli kääritty hienosti nippuihin tai asetettu mahonkiseen laatikkoon. Pienen ihmettelemisen jälkeen päätimme satsata aitoihin Cohiba-sikareihin, jotka laitettaisiin kotona jakoon tuliaisina.

Iltapäivän puolelle tultaessa koukkasimme ennen lounasta lähistöllä oleville markkinoille. Ostimme kojuista pari soitinta ja kourallisen verran koruja. Nyt alkoi tuntua, että pääsimme shoppailussa vihdoinkin vauhtiin. Kävimme vielä Havannan vanhassa kaupungissa 1791-nimisessä hienostoliikkeessä tutustumassa käsinvalmistettuihin hajuvesiin. Valitsimme vitriinistä tuliaisiksi vanhanaikaisen mallisen keraamisen pullon, joka täytettiin mielestämme koko mestan miellyttävimmällä tuoksulla. Myyjä sinetöi pullonkorkin steariinilla ja pakkasi koko komeuden visusti läpinäkyvään muoviin. Tämä kainalossa tepastelimme suoraan rennonnäköiseen katuravintolaan ja tilasimme molemmille tarjoilijan suositteleman lounas-setin, joka taisi olla paikan ainoa vaihtoehto.

Vetäessämme peruspöperöä poskeen aloimme keskustella viereisessä pöydässä istuvan nuoren irlantilaispariskunnan kanssa. Yritimme päästä yhteisymmärrykseen siitä, miten Havannassa on tunnistettavissa ylihinnoitteluun viittaava tendenssi. Ymmärtääksemme kuubalaisten palkat eivät mitenkään ehdi seurata hintatason kovaa nousua, ja vaikka turisteilla tuntuukin olevan lähes rajaton maksukyky näimme selkeänä riskinä, että he hinnoittelevat itsensä kohtapuolin ulos.

Irlantilaiset eivät samaistuneet näkemykseemme, mutta eivät myöskään esittäneet vastakritiikkiä. Voi olla, että lyhyellä lomamatkalla mekään emme kokisi asioita ihan näin vahvasti, emmekä edes haluaisi miettiä koko asiaa. Pidemmällä reissulla suomalaiselle edullisissa maissa rahan arvo saa helposti uuden merkityksen. Ja onhan rahaa toki pitkällä matkalla käytettäväkin säästeliäämmin kuin viikon lomalla.

Illan viimeinen rasti ja maali oli luonnollisesti hotellimme. Kiertelimme hieman Havannan vanhaa kaupunkia ilman sen kummempaa päämäärää ja törmäsimmekin kahteen erittäin valokuvaukselliseen malliin, jotka poseerasivat turisteille pientä korvausta vastaan. Ensimmäinen oli sopivasti ikääntynyt nainen vaaleanpunaisessa mekossa suuri havannalainen sikari poskessa. Toinen oli puolestaan huomattavasti vanhempi herrasmies, jonka valloittava habitus oli hybridi Ernest Hemingwaysta ja Ché Guevarasta. Huomasin, että tämähän on sama mies, jonka naama on opaskirjamme kannessa!

Luikertelimme hitaasti hotellia kohti. Jokaisella kadunpätkällä oli jossain määrin mielenkiintoista vilskettä ja vilinää. Havannalaisilla perheillä tuntuu olevan tapana kokoontua iltaisin asuinrakennuksensa ulkopuolelle ihmettelemään naapureittensa kanssa maailman menoa. Satunnaisille ohikulkijoille hymyillään herkästi ja osalle tarjotaan rommipullosta huikkaa. Havannan kaduilla on ainutlaatuista positiivista energiaa.

Hotellille päästyämme Merja alkoi kerätä tavaroitamme pakatakseen rinkkamme huomista paluumatkaa varten. Siirtelin kamerasta valokuvia koneelle, kunnes päätin lähteä viemään jollekin ohikulkijalle lukemamme englanninkieliset kirjamme ja hakemaan samalla vielä pari pientä rommipulloa tuliaisiksi. Kello oli tuolloin lähestulkoon puoli yhdeksän illalla.

Tunnin kuluttua lähdettyäni Merja rupesi ihmettelemään, missä se mies oikein luuraa. Vasta parin soiton ja rankan tekstiviestitykittelyn jälkeen vastasin olevani ihan kulman takana ja tulevani hotellille parin minuutin sisällä. Oven avattuaan Merja tilitti vihaisena olleensa todella huolestunut. Saimme aikaan oikein kunnon riidan, kunnes sain selitettyä mitä oli tapahtunut.

Pari tuntia aikaisemmin olin tutustunut parin korttelin päässä hotellilta parikymppiseen englantia puhuvaan Felixiin, joka kiitteli vuolaasti hänelle lahjoittamistani kirjoista. Kuultuaan, että etsiskelin rommia Felix opasti minut kulman takana olevalle 24/7 kioskille. Parin pullon hankinnan jälkeenkin juttua tuntui riittävän, joten Felix kutsui minut perheensä luo kylään. Kuulemma senior Sanches ja Maria-äiti ovat aina mielissään tavatessaan uusia ihmisiä. En ollut ihan varma kutsun vilpittömyydestä, mutta päätin kokeilla onneani.

Lyhyen korttelipujottelun jälkeen tulimme nuhjuisen näköisen kapean porttikäytävän eteen. Kapean käytävän läpi käveltyämme pääsimme pittoreskille takapihalle. Jostain ylempää kantautui letkeää lattarimusiikkia. Paikalla oli kolme aikuista, yksi vanhus ja kasa lapsia. Felix selitti silmät kirkkaina, ja äärimmäisen nopealla espanjankielellä, kuka olin ja kuinka hienot kirjat olin antanut. Kaikki tulivat ihmettelemään kirjoja. Katselin tilannetta vierestä hieman huvittuneena – kyseessähän oli vain pari käytettyä englanninkielistä pokkaria.

Senior Sanches pyysi minua istumaan. Maria-äiti toi puolestaan limonada-mehua. Perheen mummeli ei sanonut mitään vaan tyytyi tarkkailemaan hieman sivummalta. Sanches tiuski äidille, että ei kai tässä miehelle limpparia tarjota. Hetken kuluttua seurueen keskelle asetettiin matala pöytä ja sen keskelle tuotiin avaamaton rommipullo; paljon isompi kuin mitä olin ostanut. Sanchesin korkatessa pullon auki hän kysyi, mitä ja miten Suomessa juodaan. Koska en ihan ymmärtänyt kysymystä Felix käänsi asian englanniksi. Sepitin spontaanisti jutun Finlandia-vodkapullon pyörittämisestä (totuus vai tehtävä -leikistä). Felix käänsi asian espanjaksi, jonka jälkeen Sanches suorastaan vaati, että opettaisin heille pullon pyörittämisen. Kaikki purskahtivat nauruun.

Selitin säännöt ja näytin, miten pulloa pyöritetään pöydällä sekä miten kuppi kulautetaan pohjanmaan kautta huutamalla kippis onnistuneen suorituksen jälkeen. Sain kunnian aloittaa. Pullonkaula osoitti Felixiä, joka valitsi itselleen totuuden sijaan tehtävän. Määräsin tehtäväksi pidättää minuutin verran hengitystä. Kaikki, jopa mummeli, halusivat kokeilla samanaikaisesti. Pienellä fuskulla Felix suoritti tehtävänsä ja kaikki taputtelivat käsiään meidän molempien kulauttaessa juomat kurkusta alas.

Tunnin aikana huomasin kaksi keskeistä asiaa: rommi ei onneksi kolahtanut kuin lekalla päähän ja pelin totuuskysymysten avulla oli mahdollista kysyä melkein mitä vain Kuubaan liityvästä kulttuurista. Näin Sanches muun muassa kertoi, että keskivertoansio Havannan ydinturistialueella on noin 50 dollaria per viikko. Harva, jos kukaan, kykenee enää elättämään perhettään peruspalkalla. Maria-äiti huomautti, että 200 dollaria kuukaudessa pitää usein jakaa koko perheen kesken. Tässä vaiheessa rupesin kiittelemään seurasta ja ilmoitin palaavani kiltisti vaimon luo. Herra sanches olisi halunnut Merjankin mukaan, mutta Felix helpotti lähtöäni kertomalla, että tämä oli viimeinen iltamme Havannassa.

Merjan rauhoituttua menimme molemmat hotellin katubaariin yhdelle mojitolle. Kävimme kysymässä monelta seuraava kabaree-esitys alkaisi hotellimme vieressä olevassa teatterissa. Kello oli tuolloin noin 22.30 ja olisimme joutuneet odottamaan ainakin tunnin.

Päätimme kävellä Prada-katua pitkin merta kohti. Jostain syystä yksi orvonnäköinen koira rupesi seuraamaan meitä. Aluksi emme oikein piitanneet sen seurasta, mutta istauduttuamme penkille ja koiran asettauduttua eteemme makaamaan meidän oli suorastaan pakko rapsuttaa sitä vähän. Tämän jälkeen olimmekin pitkän tovin Pradan parhaita kavereita. Eräs paikallinen nosti peukalonsa pystyyn huomatessaan meidät koiran kanssa. Ristiin rastiin -shoppailupäivän päätteeksi viimeinen yömme Kuubassa sujui kaikesta huolimatta hyvissä merkeissä.

Hotel Inglaterra

HAVANNA, KUUBA

Kolonialistinen rakennus, jossa on pyritty säilyttämään vanhanajan tyyli ja tunnelma. Huone korkea ja karaktäärinen, vaikkakin hieman ränsistyneen oloinen. Tarjolla tarvittavat mukavuudet: tv, ilmastointi, puhelin, herätyskello, kassakaappi ja jääkaappi. Jopa keinutuoli ja hammastahna kuuluvat varusteisiin. Television kuvanlaadussa on parantamisen varaa. Pieni parveke sivukadun puolelle, josta osittainen näkymä keskuspuistoaukiolle. Yksi lamppu palanut, mutta tultiin pyydettäessä vaihtamaan. Suihkun pidike rikki.

Sijainti: Havannan keskuspuiston laidalla
Hinta: 71 EUR/yö/huone (sis. aamiaisen, kassakaapin käyttö +1,4 EUR/päivä), netin kautta varattuna 56 EUR, suoraan hotellista 86 EUR

Rantahietikolta keskustan vilskeeseen

PLAYAS DEL ESTE – HAVANNA, KUUBA

Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Laitoimme 40-kertoimista aurinkovoidetta ja lähdimme rannalle kävelylle. Tällä kertaa rannalla oli varsin rauhallista, vaikkei meidän toki tarvinnut siellä yksin olla. Aurinko, meri ja pehmeä hiekkaranta muodostivat täydellisen idyllin, jos ei huomioinut hiekalla olevaa roskamäärää ja rannan läheisyydessä olevien rakennusten kuntoa.

Kävelimme puolisen tuntia kuubalaista rantaelämää ihmetellen. Pieni ryhmä pelasi pöydän ääressä dominoa. Nainen loi hiekasta mahallaan makaavan naisfiguurin veden rajaan. Perhe istui rantahiekalla leikkiä laskien ja toinen ilotteli vedessä. Ystävien ja perheiden läheisyys oli jälleen kouriintuntuvaa. Käännyimme ja palasimme takaisin. Kävimme yksitellen pulahtamassa Atlantin aaltoihin. Toinen jäi odottelemaan rannalle kameran ja kännykän vahdiksi. Vesi oli todella lämmintä. Pehmeä hiekkapohja hyväili jalkoja kävellessäni takaisin rantaan. Teron käydessä uimassa otin valokuvia vanhasta, valkoisesta Fordista joka mielikuvissani edustaa kuubalaista kulttuuria.

Palasimme huoneeseemme vähän ennen kello 12, jotta ehdimme käydä pikaisesti suihkussa ja pakata tavaramme ennen check-outia. Halusimme käyttää nettiä puoli tuntia hotellin koneella. Meidän oli kuitenkin ostettava tunnin kortti, koska puolen tunnin kortit olivat loppuneet. Emme olleet saaneet vastausta Havannasta varaamamme hotellin nettivaraussysteemistä. Päätimme siis vain mennä hotellille ja unohtaa koko asian. Istuskelimme hetken uima-altaalla. Kävimme lounaalla. Tero jätti hieman kalaa hotellin kissoille, jotka tuntuvat aina olevan nälkäisiä. Ne ovat myös todella säikkyjä. Ilmeisesti hotellin henkilökunta ei paljon kissoista perusta. Se hieman ihmetyttää meitä, koska kissoja on tällä hotellilla aikamoinen määrä. Ne norkuvat aina ruoka-aikaan ravintolan edustalla.

Bussikuljetus kohti Havannaa lähti hotelliltamme kello 14.30. Bussi oli noin puolillaan, mutta täyttyi läheisestä toisesta hotellista äärimmilleen. Matka hujahti nopeasti ja pian olimmekin Havannan vanhan kaupungin laitamilla, jonne bussi meidät jätti. Nappasimme lennosta munataksin eli keltaisen, pienen, munanmuotoisen moottoripyörän päälle rakennetun kulkuvälineen, joka muistuttaa pitkälti Thaimaan tuk-tukeja tai Intian riksoja.

Saavuimme Hotel Inglaterraan, josta onneksemme löytyi parvekkeellinen huone meille jo tänään, vaikka olimme tehneet varauksen vasta huomiselle. Valitettavasti jouduimme maksamaan ensimmäisestä yöstä listahinnan, joka oli noin 35% kalliimpi kuin nettivaraushinta. Huone ei ihan vastannut sitä tasoa, jota neljän tähden hotellilta odottaisi, mutta päätimme silti jäädä. Toisaalta juuri tällaisessa historianhavinaisessa hotellissahan Havannassa pitääkin yöpyä. Tosin mielestämme historian havinaa voisi luoda, vaikka huone olisikin luksuskunnossa. Esimerkiksi huoneen lattia on todella hieno, samoin lamput, mutta esimerkiksi tv:n ja jääkaapin voisi hyvin vaihtaa uusiin ja seinä- ja kattopinnat maalata.

Otimme valkoisen Lada-taksin Vedadon käsityöläismarkkinoille, jotka osoittautuivat pienemmiksi ja huonommiksi kuin vanhan kaupungin vastaavat. Kyseessä oli vain muutama koju matkamuistotavaroita. Toisella puolella tietä pyöri paljon paikallisia ison rakennuksen edustalla. Siellä näytti olevan jonkinlainen näyttely tai messut. Ostimme 70 sentillä liput itsellemme ja painuimme sisälle. Tarjolla oli erilaisia käsityöläiskojuja, taidetta sekä reppuja ja paperitarvikkeita koululaisille. Lisäksi puolittain ulkona olevalla alueella myytiin huonekaluja ja erilaisia virvokkeita sekä pikkusyötävää.

Pyörimme ympäri markkina-aluetta ihastellen erilaisia ruukkuja sekä kauniita nahkalaukkuja ja kenkiä. Monessa kojussa oli myös matkamuistoesineitä ja koruja. Ostimme samanlaiset rannekorut Terolle ja Danille. Viimeisestä kojusta ennen poistumistamme löysimme jännittäviä metallitaideteoksia. Ostimme itsellemme vanhan apteekkipullon, jonka ympärille oli rakennettu metallinen taideteos sudenkorentoineen. Pulloon oli myös laitettu metallisia kukkia.

Toivottavasti tulli ei takavarikoi kaunista matkamuistoamme kuubalaisena kansallisaarteena. Emme nimittäin saaneet ostoksestamme kuittia emmekä sertifikaattia. Opaskirjamme mukaan vietäessä taidetta ulos maasta pitää olla sekä kuitti että virallinen sertifikaatti Kuuban valtiolta. Rahallisesti kyse ei onneksi ole suuresta menetyksestä, jos pullomme jää tulliin, mutta muistollisesti meitä kyllä harmittaisi.

Kävimme syömässä jo hyväksi toteamassamme Paladar El Huron Azulissa, joka ei pettänyt tälläkään kertaa. Ruoka oli taivaallisen hyvää ja sitä oli riittävästi. Ainoa mikä hieman häiritsi, oli ystävällisen tarjoilijan päättäväinen yritys myydä meille lisää ja lisää. Hänen mielestään syömme aivan liian vähän, vaikka olimme molemmat jo mättäneet sisäämme melkoisen määrän sapuskaa. Söimme alkupalaksi mausteisia perunapalleroita ja vastaleivottuja minisämpylöitä. Tero otti pääruoaksi kasvislasagnen ja minä kalaa. Palanpainikkeeksi nautimme valkoviiniä ja mineraalivettä. Hintaa aterialle kertyi yhteensä 30 euroa.

Kävelimme 2-3 kilometrin matkan takaisin hotellillemme. Halusimme jälleen katsella havannalaista katuelämää, joka on kiehtovan eläväistä. Matkalla ostimme pari vesipulloa. Tallustimme suoraan hotellimme nurkalle. Illan päätteeksi menimme hotellimme kattoterassille. Tero joi mojiton ja minä daiquirin. Oli hauska katsella katuvilinää ja kaupungin valoja korkeuksista. Tunnelman kruunasi Rumi-yhtye, joka esitti energisiä kuubalaisrytmejä basson, kitaran, rumpujen ja kastanjettien sekä laulun voimin.

Video: kattoterassin kuubalaisrytmit

Rentouttavaa oleilua

PLAYAS DEL ESTE, KUUBA

Heräsimme suurin odotuksin aamiaiselle, mutta tarjolla oli kuivaa leipää, kananmunaa ja puolimätiä hedelmiä. Saimme kuitenkin syödäksemme. Tajusimme, että meillä onkin yksi päivä enemmän aikaa Kuubassa kuin olimme laskeneet. Päätimme viettää sen Havannassa, mutta hotellivaraus osoittautui hieman ongelmalliseksi. Aikaa oli sen verran vähän, ettemme onnistuneet varaamaan huonetta netin kautta. Todennäköisesti joudumme maksamaan kyseisestä yöstä huomattavasti viimeistä yötä enemmän. Lähetimme samalle nettimatkatoimistolle kyselyn, voisivatko he muuttaa varauksemme kahdeksi yöksi.

Painuimme uima-altaalle lukemaan kirjoja. Mukava kanadalainen homopariskunta olivat kanssamme ainoat ihmiset altaalla. Juttelimme heidän kanssaan. Pariskunnan malesialainen osapuoli kertoi asuneensa kesän Suomessa 19 vuotiaana 24 vuotta sitten. Hän opetti oululaisille metsäpalojen ehkäisyä. Hän asui maatilalla ja piti Suomea erittäin kauniina maana. Ainoa häiritsevä asia olivat kesän. lähes yöttömät yöt eli liika valo.

Aurinko meni pilveen ja alkoi jälleen ukkostaa. Tällä kertaa myös uima-altaallamme satoi. Ukkonen pyöri yllämme jylisten ja salamoiden. Meille kerrottiin, että Atlantilta on tulossa hurrikaani Bertha Kuuban suuntaan. Toivottavasti ehdimme alta pois, jos se iskee suoraan tähän saareen.

Yritimme koko päivän järjestää itsellemme hierontaa, mutta jostain syystä hotellin kauneuskeskus ei auennut lainkaan. Kävimme lounaalla. Iltapäivällä satoi. Istuimme hetken hotellin aulassa kirjoja lukien. Paikalle sattui minikokoinen, erikoisen värinen gekko. Oli ihan pakko hakea kamera. Otus oli aika pelokas, mutta veikeä. Se ihmetteli kameraamme ja hyppäsi sen päälle tutkaillen outoa vehjettä. Kokonaisuudessaan oli rentouttava päivä. Vietimme aikaa hotellihuoneessamme lähinnä tv:tä katsellen. Sieltä sattuikin tulemaan kaksi ihan mukiinenevää elokuvaa.

Suihkussa käydessään Merja huomasi katonrajassa ison määrän pikkumuurahaisia. Hän yritti karkottaa ne vesisuihkulla, mutta tuloksetta. Lopulta Tero kaivoi kätköistään purukumia, pureskeli sitä hetken ja laittoi sen muurahaisten aukon tukkeeksi. Se toimi. Lähdimme illalliselle, jonka jälkeen istuimme hetken aulabaarissa Cubay-rommia nauttien. Baarin seinillä on mielenkiintoisia kuvia Fidelistä, Chestä ja Cienfuegosista. Kävimme katsomassa sähköpostimme, muttemme olleet saaneet vastausta kysymykseemme hotellivarauksesta. Huoneessa taistelimme jälleen muurahaislegioonaa vastaan onnistuen kohtuullisen hyvin, kun laitoimme päiväpeiton peittämään oven alla olevan raon.

Vähän yli 10 illalla kuulimme etäistä salsamusiikkia. Hotellimme aulassa oli alkanut illan show-esitys. Menimme katsomaan. Esiintyjiä oli yhtä paljon kuin katsojia. Valkoiseen iltapukuun pukeutunut nainen lauloi rakkauslaulua toistaen useaan kertaan “tu y yo” (sinä ja minä). Vähäpukeisten nuorten naisten salsaesitys oli pirteän kuubalainen. Sen sijaan seuraavan ryhmän New York, New York -kappale ei oikein sujunut. Taikuri teki köysitemppuja ja taikoi eri värisiä liinoja esiin ja kadoksiin sekä väsäsi yhdestä liinasta hienon kukkasen, jonka hän sai leijumaan ilmassa. Pari energistä kuubalaistanssiesitystä päättivät shown. Palasimme huoneeseemme ennen kuin meidät vedettiin mukaan tanssin pyörteisiin.

Hotel Blau Club Arenal

PLAYAS DEL ESTE, KUUBA

Pakettimatkailijoille suunnattu rivitalotyylinen, kaksikerroksinen all-inclusive -hotelli. Huoneessa sateliitti-tv, kassakaappi, minibaari, ilmastointi ja lankapuhelin. Huoneen sisustus ja pinnat ovat jo nähneet parhaat päivänsä, samoin patio. Ilmastointilaitteet ja niiden johdot pilaavat puutarhamaisemaa. Huoneessa tupakan tuoksahdus. Illalla muurahaisia. Hotellilla tarjolla erilaisia aktiviteetteja espanjankursseista aerobiciin ja salsaan, joista lähes kaikki peruttu vähäisen ihmismäärän takia. Aurinkotuolit ja -varjot rannalla. Lounas ja illallinen perusbuffet-sapuskaa, perusaamiainen buffet-tyylillä.

Sijainti: vähän yli 20 km Havannasta itään, Santa Maria del Marin ja Boca Ciegan välissä omassa rauhassaan lähellä rantaa
Hinta: 79 EUR/yö/huone (sis. täyshoidon ruokineen ja juomineen)

Aurinkorannikolla

HAVANNA – PLAYAS DEL ESTE, KUUBA

Luimme tänään, että heinäkuu on kuumin kuukausi Kuubassa. Paikallisetkin näyttävät hikoilevan ihan kiitettävästi. Havannan kaduilla näkee paljon paidatta kulkevia miehiä ja vähiin vaatteisiin pukeutuneita naisia. Tämän pitäisi myös olla sadekautta, mutta ei täällä paljon sadetta ole näkynyt.

Maksoimme majoituksemme, söimme aamiaisen ja jätimme mukavan mutta kuuman casa particulare -kokemuksen taaksemme. Nappasimme kadunkulmassa seisovan keltaisen, huonokuntoisen Lada-taksin, joka lupasi viedä meidät Playas del Este -rantalomakohteeseen 11 eurolla. Ei hassumpi hinta parinkymmenen kilometrin matkasta. Rinkkamme mahtuivat auton tavaratilaan juuri ja juuri. Kuljettajamme piti hoitaa jokin asia ennen kuin pääsimme matkaan. Tähän kului noin 15 minuuttia.

Ajomatka Playas del Esten alueelle meni sujuvasti. Kertoessamme haluvamme Blau Club Arenal -hotelliin kuljettajamme joutui kysymään pari kertaa neuvoa paikallisilta taksikuskeilta. Saavuimme perille kello 12 aikoihin. Hämmästykseksemme toisella Havannan sightseeing-busseista on pysäkki kyseisen hotellin edessä. Ilmeisesti toinen kierros tuo turistit tutustumaan lähialueen hiekkarantoihin.

Hotellin vastaanoton virkailija oli ystävällinen, mutta varsin huonosti englantia osaava nainen. Hotellissa oli paljon tilaa. Tero kävi katsomassa yhden huoneen ja minä toisen. Päädyimme maantasalla olevaan huoneeseen, koska siitä pääsee pation kautta pihamaalle. Myös huoneen sisustus miellytti meitä enemmän. Hinta-laatusuhde eivät ihan kohtaa tässä hotellissa, mutta päätimme silti jäädä. Matkamme tässä vaiheessa tarvitsemme mahdollisuuden vain rentoutua tarvitsematta järjestellä sen enempää.

Hotellialueemme tuo mieleen Espanjan aurinkorannikon tai Kanarian saarten pakettimatkahotellit. Kaikki tarvittava on näppärästi lähellä ja ruokaakin saa kolme kertaa päivässä. Edes juomista ei tarvitse maksaa erikseen. Ainoastaan internet-yhteyden käyttö ei kuulu pakettihintaamme.

Majoituttuamme ilmastoituun huoneeseemme lähdimme tutustumaan hiekkarantaan. Kuljimme kapeaa puusiltaa mangrove-pöheikön ympäröimän laguunin yli. Matkaa rannalle on noin 150 metriä. Yllätykseksemme ranta on tupaten täynnä kuubalaisia lomanviettäjiä. Rantakaistale on varsin kapea, joten tungos on kouriintuntuva. Kävelimme vedenrajassa puolisen tuntia merituulen tuivertaessa ja auringon paahtaessa kuumasti.

Palasimme takaisin hotellillemme, koska kello 13-14.30 on tarjolla buffet-lounas. Painuimme nälkäisinä syömään. Salaatit olivat hieman nahistuneita ja lämpimät ruoat vähän kuivahtaneita. Löysin kokkipisteen, jossa paistettiin hyvälaatuisia kanapaloja. Jälkiruoaksi tarjoiltavat hedelmät olivat tuoreita, mutta kakkuvalikoimassa oli parantamisen varaa. Tarjoilijat olivat mukavia ja avuliaita. Heiltä voi tilata haluamansa juomat.

Löhöilimme mukavan uima-altaan reunalla. Tero keskittyi suomalaiseen maalaisromantiikkaan Jari Tervon “Taksirengin rakkaus” -kirjan parissa. Minä lopettelin Jonathan Safran Foerin “Extremely Loud and Incredibly Close” -kirjaa. Aurinko piiloutui ukkospilven taakse. Katselimme matkan päästä salamointia ja kuuntelimme jyrähtelyä, mutta vältimme sateen.

Tero lähti juoksemaan hiekkarannalle noin tunniksi minun jäädessäni lukemaan kirjaansa. Rannalla oli sattunut jokin onnettomuus tai sairaskohtaus. Yhtä nuorta miestä kuskattiin tajuttomana jonnekin hoitoon. Välillä oli hankala keskittyä juoksemiseen, kun rannalla oli niin valtava tungos ihmisiä nauttimassa auringosta, merestä ja kuubalaisesta rommista.

Seuraavaksi olikin jälleen aika syödä. Illallinen toisti pitkälti samaa kaavaa kuin lounas. Ranskalaisten perunoiden tilalla oli yuccaa ja lihavalikoima oli hieman erilainen. Kokki paistoi tuoreita katkarapuja. Tätä sapuskaa ei kyllä haluaisi syödä viikkotolkulla, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei hotellialueella ole tarjolla. Läheiseen kylään on jonkin verran matkaa.

Pistäydyimme rannalla auringonlaskun aikaan. Vihdoin siellä oli hieman rauhallisempaa. Lähistöllä kuubalaisseurue harrasti hiekkasotaa, mutta positiivisessa kaverihengessä. Istuskelimme viileällä rantahiekalla miettien, mitäköhän kaikkea tulemmekaan tekemään Siperian reissullamme syksyllä. Hyttysten kiusatessa palasimme huoneeseemme, jossa aloitimme muurahaissodan. Isohkoja muurahaisia vilisti melkoinen määrä huoneemme lattialla. Tero lähti etsimään hyönteismyrkkyä. Minä jäin listimään sisään uskaltautuneita murkkuja. Ilmestyipä oven alta yksi isohko hämähäkkikin. Sen metsästin lasin alle odottamaan Teron paluuta.

Tero viipyi retkellään tuhottoman kauan. Halusin mennä katsomaan illan tanssishowta, joten lopulta lähdin etsimään Teroa. Tanssishow osoittautui onnettomaksi muotinäytökseksi. Teron löysin aulabaarista juttelemassa mukavan kanadalaisen kanssa. Sain hepulin, koska hän ei ollut tullut sanomaan huoneeseemme, ettei hyönteismyrkkyä löytynyt. Tästä saatiinkin kunnon perheriita aikaan, joka päättyi lopulta siihen että parisuhteemme kaipaa hoitoa niin kuin kaikki parisuhteet.

Vanhaa kaupunkia kierrellen

HAVANNA, KUUBA

Aamiaista syödessämme tuli lyhyt sadekuuro, joka hieman raikasti ilmaa. Sen loputtua lähdimme kävellen Vallankumousmuseoon. Pian astelimme sisään pääasiassa marmoriset sisätilat omaavaan entiseen presidenttipalatsiin. 3,5 eurolla pääsimme tutustumaan Kuuban historian merkittävimpiin tapahtumiin.

Aloitimme kierroksemme museon ylimmästä kerroksesta. Talon kaikki ikkunat ja ovet olivat auki, mutta sisällä oli tukalan kuumaa. Turistit hikoilivat lukiessaan espanjalaisten valloittamasta 1500-luvun Kuubasta, miten Britit ottivat saarivaltion haltuunsa 1700-luvulla, ja kuinka Amerikkalaiset saivat vuonna 1898 syyn hyökätä Kuubaan Maine-laivan räjähdyksen jälkeen. Museon mukaan Kuubassa vallitsi laaja itsehallinto vuodesta 1902, kunnes Batista otti vallan itselleen 1952. Varsinainen vallankumous, jonka päähenkilöitä olivat Castron veljekset Fidel ja Raul sekä Che Guevara onnistui useamman yrityksen jälkeen vuonna 1959, jolloin Fidel Castrosta tuli virallisesti Kuuban presidentti.

Museon yläkerran huoneet on kaikki toteutettu samalla kaavalla. Tarjolla on valokuvia erilaisista historiallisista hetkistä ja henkilöistä sekä esineitä, jotka kuvastavat kyseisiä tapahtumia. On tiedettävä melko paljon Kuuban historiasta, jotta pystyy ymmärtämään esillä olevia asioita. Käännökset espanjasta englantiin ovat varsin tökeröitä ja monessa kohdin vaikeita hahmottaa.

Toisessa kerroksessa on alkuperäisin huonekaluin sisustettuja huoneita, joita Batista ministereineen käytti valtakaudellaan ja jotka vallankumousjoukot ottivat haltuunsa. Presidentin huoneen vieressä on pieni ovi kapeaan rappukäytävään, jonka kautta Batistan uskotaan kadonneen maanpakoon 40 miljoonan dollarin kera vallankumouksen onnistuttua.

Museon pihamaalla on Granma-huvijahti , jolla Fidel saapui Meksikosta Kuubaan noin 80 kapinallisen kanssa vuonna 1956 tarkoituksenaan kaapata valta Batistalta. Veneen rantauduttua heidät saatiin kiinni ja suurin osa kapinallisista teloitettiin. Pihalla on myös kaksi vanhaa taistelulentokonetta, panssarivaunu sekä Fidelin taisteluissa käyttämiä kuljetusajoneuvoja. Näitä tutkiskellessaan Tero tokaisi, että täällä Pärre olisi ollut mielissään.

Erityisesti museosta jäi mieleen varsin sosialistis-propagandistinen ote asioihin sekä amerikkalaisvastaisuus. Tähän on monia historiallisia syitä, jotka tekevät kuubalaisten asenteesta ymmärrettävän. Museossa kerrotaan useista USA:n tekemistä CIA-iskuista Kuubaa kohtaan ja kiitetään Batistaa, Reagania ja George Bushia vallankumouksen “avustamisesta”. Amerikkalaisten Kuuban kauppasaarto on kestänyt jo yli 40 vuotta. Vuonna 2005 YK:ssa äänestettiin kauppasaarron lopettamisesta. Tällöin selkeä äänienemmistö (182 - 4) oli sitä mieltä, että saarto tulisi lopettaa.

Tiukan historia-annoksen jälkeen suuntasimme kevyemmille markkinoille. Kiertelimme vanhan kaupungin käsityöläismarkkinoilla, joiden laatu oli jonkinmoinen pettymys. Kojuissa oli pääasiassa perusmatkamuistokrääsää. Mielenkiintoiseksi markkinat tekivät monipuoliset taidevalikoimat. Tarjolla oli kokonainen rivistö hyvinkin erilaisia maalauksia ja taiteilijoita. Emme kuitenkaan löytäneet sellaista teosta, jonka olisimme halunneet hankkia omaan kotiimme.

Jatkoimme matkaa opaskirjamme kehumaan turisteille suunnattuun käsityöläispalatsiin. Rakennuksella on ollut vaiherikas historia. Se on toiminut Havannan oikeustalona ja poliisin päämajana. Kauppojen rivistöt kiertävät keskellä olevaa patiota, jossa AnitaHirvostyylinen nainen lauloi kovaäänisesti kuubalaisia kappaleita. Valitettavasti suurin osa kaupoista oli suljettu tai lopetettu, joten emme saaneet tästäkään paikasta irti haluamaamme.

Nälkä kurni jo vatsassa, joten menimme syömään Prado12-ravintolaan. Istuimme ulkona kauniiden pylväiden suojassa. Tarjoilija oli ylitsevuotavan ystävällinen, jopa liiaksikin. Merja tilasi hummeria keltaisella riisillä ja paistetuilla banaaneilla ja sai lisäksi katkarapuja ja kalaa. Tero otti pelkän katkarapuannoksen, mutta napsi loput Merjan jättiannoksesta. Ruoka oli kohtuullisen maittavaa.

Palasimme takaisin vanhaan kaupunkiin tarkoituksena etsiä itsellemme laadukas majapaikka viimeiseksi Havanna-yöksemme. Piipahdimme muutamassa kauniisti restauroidussa hotellissa, joista osassa pääsimme näkemään huoneitakin. Osa oli täynnä. Hintataso liikkui 80-93 euron tuntumassa.

Kävimme parissa taidegalleriassa, joista hieman hämäräperäisessä ihastuimme yhteen kalatauluun. Ihmettelimme, miksei taulua ole signeerattu. Saimme selitykseksi, että erikoissäännöksen mukaan taulu voidaan signeerata vasta kun se myydään. Ilmeisesti selitys oli silkkaa puppua, koska toisessa galleriassa taulut oli signeerattu. Paikalla oli "itse taiteilija".

Taide-elämysten uuvuttamina suuntasimme kohti suklaamuseota. Pysähdyimme hetkeksi seuraamaan katuteatteriesitystä, joka harmiksemme loppui juuri saapuessamme paikalle. Tutkailimme vanhojen kirjojen ja lehtien kirpputoria. Suklaamuseolle päästyämme sen edessä oli jono. Olimme yllättyneitä paikan suosiosta. Kymmenisen minuuttia jonotettuamme pääsimme sisään. Pettymykseksemme paikka oli enemmänkin kahvila kuin museo.

Sisäänkäynnin luona oli suklaan myyntipiste. Eri puolilla kahvilaa oli suklaamuotteja ja vanhoja kaakaokuppeja yms. Lisäksi yhdessä vitriinissä oli näytillä eri suklaiden sisältö. Toisella puolella kahvilaa mies valmisti suklaakonvehteja. Seinillä oli espanjankielisiä plakaatteja suklaan historista, valmistuksesta ja kuubalaisesta suklaakulttuurista. Harmiksemme tietoja ei ollut käännetty englanniksi.

Merja tilasi itselleen kuuman atsteekkikaakaon ja Tero kylmän kaakaon. Lisäksi otimme epäselvästä menusta pari suklaakonvehtia ja suklaalevyt. Paikan konsepti oli mielestämme hieman hukassa. Turistit tuntuivat tulevan kahvilaan erilaisilla odotuksilla kuin mitä sillä oli heille tarjota. Suklaat olivat herkullisia, samoin kylmä kaakao. Kuuma kaakao oli vähän turhan tönkköä. Siihen oli ilmeisesti lisätty chilin sijasta tavallista pippuria, joten maku oli oudohko. Makeanhimo tuli tyydytettyä ja saimme nauttia kahvilan ilmastoinnista, joten olimme kokonaisuuteen varsin tyytyväisiä.

Päädyimme lopulta Hotel Sevillan aulaan, jossa hyödynsimme tunnin verran nettiyhteyttä. Internetin käyttö on Kuubassa varsin kallista, yli 4 euroa per tunti. Hinta tuntuu olevan kaikkialla sama eli ilmeisesti se on valtion säätelemä. Hotelleissa myydään tunnin internet-kortteja, jollaisen hankimme Sevillan vastaanotosta. Totesimme, että juuri läpikäymämme hotellit olivat netissä halvempia kuin suoraan kadulta sisään kävelemällä. Meillä oli enää kolme minuuttia aikaa jäljellä nettikortissamme, kun päätimme varata huoneen Hotel Inglaterrasta. Hämmästykseksemme ehdimme juuri ja juuri tehdä varauksen ja maksaa sen luottokortillamme ennen kuin aikamme loppui. Se oli nopeaa toimintaa pitkällisen hotellisivustojen surffailun jälkeen.

Nostimme pankkiautomaatista 300 CUC:tä, joka vastaa 215 euroa. Automaatti kertoi ennen hyväksymistä, että 300 CUC:tä = 324 USD:tä, jonka lisäksi meiltä veloitetaan 9,72 USD:n palkkio. Näin ollen tililtämme tullaan kokonaisuudessan veloittamaan nostostamme 333,72 USD:tä eli 238 euroa. Oma luottokuntamme ottaa vielä omat palkkionsa välistä, joten rahan nostaminen täällä tulee melkoisen kalliiksi.

Video: Kuuban oma Anita Hirvonen

Kuuma - kostea - hikinen

HAVANNA, KUUBA

Kuuma, Kuubassa on kuuma. En edes pysty istumaan tämä kone sylissä, koska muuten tulee heti hiki. Tosin minulla on jo hiki, vaikka kävin juuri suihkussa. Majapaikassamme ei ole ilmastointia ja huoneemme on... toistanko itseäni... hikinen. Ikkuna on auki ja tuuletuslaite pyörii yläpuolellani, mutta mikään ei auta. Suomen tai Siperian syksyssä muistelen varmasti tätä kokemusta lämmöllä, mutta nyt en pysty ajattelemaan muuta kuin, että olo on nihkeän kuuma. Tosin täytyy sanoa, että tällä matkalla on kokonaisuudessaan paleltu enemmän kuin hikoiltu, joten ei pitäisi valittaa.

Nousemme ylös kello 8 hikisen, mutta yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen. Silmäluomeni on iltaista turvonneempi, joten päätämme suunnata aamupäivällä opaskirjassamme mainittuun silmälääkäriin. Käytyämme pesulla menemme aamiaiselle. Saamme eteemme isot hedelmälautaset; ananasta, papaijaa ja kahta erilaista guavaa. Juomme teetä. Syömme myös ...yllätys yllätys... paistettua kananmunaa ja vaaleaa leipää.

Tero on katsonut opaskirjastamme, missä saamme vaihdettua rahaa. Talsimme neljä korttelia Havannan keskuspuistolle, jonka laidalla “casa de gambion” pitäisi olla. Pyörimme hetken omituisessa, vanhanaikaisessa kauppakeskuksessa, jonka kaupat muistuttavat Neuvostoliiton aikaisia kauppoja Venäjällä. Tero kysyy paikallisilta, missä vaihtopiste mahtaa sijaita. Saamme tietää, ettei sitä enää ole. Joudumme kävelemään päinvastaiseen suuntaan, jotta löydämme pankin.

Kuubalaisilla on mielenkiintoinen ja toimiva jonotuskäytäntö, jota sovelletaan eri tarkoituksiin. Saapuessamme pankkiin turvamies näyttää meille, kuka on viimeinen henkilö ennen meitä haluamassamme jonossa. Näin meidän ei välttämättä tarvitse seisoa jonossa. Seuraavan henkilön astuessa pankkiin hänelle kerrotaan, että hän on meidän jälkeemme. Jokainen siis tietää, kuka on juuri ennen häntä ja jono etenee sulassa sovussa ja järjestyksessä. Sama pätee muun muassa bussipysäkeillä.

Jono liikkuu yllättävän nopeasti. Pian meillä on taas riittävästi rahaa päivän tekemisiin. On rasittavaa, että pitää säätää kokoajan käteisen kanssa. Kotimaassa olemme tottuneet käyttämään lähes ainoastaan pankki- ja luottokortteja. Kaiken lisäksi Kuubassa on kahden valuutan järjestelmä, josta Tero on luvannut kertoa lisää.

Pankista päästyämme otamme taksin silmälääkärille; Centro Internacional de Retinosis Pigmenteria “Camilo Cienfuegosiin”. Sovimme kuljettajan kanssa maksavamme parin kilometrin matkasta kolme CUC:tä (noin 2 euroa). Istuessamme takapenkille kuljettaja sanoo 3,5. Tero vastaa 3. Toistettuaan hetken kyseisiä numeroita kuljettaja lopulta luovuttaa ja kolmen CUC:n hinta pitää.

Perillä meillä menee hetki ennen kuin löydämme isosta talosta oikean oven. Kerromme vastaanottovirkailijalle, että tarvitsen silmälääkäriä. Hän kysyy, mistä maasta tulemme. Lyhyen odotuksen jälkeen meidät ohjataan toimistoon, jossa kysytään nimeni ja mistä maasta tulen. Sen jälkeen nainen ilmoittaa: “Se tekee sitten 40 CUC:tä”. Joudumme siis maksamaan ennen kuin olemme edes nähneet lääkäriä. Maassa maan tavalla, joten Tero kaivaa rahat esiin.

Toinen nainen vie meidät kolmanteen kerrokseen, jossa on paljon ihmisiä odottamassa vuoroaan. Jäämme odottamaan. Parin henkilön jälkeen tulee minun vuoroni. Menemme pimeähköön tutkimushuoneeseen. Hoitaja haluaa katsoa laitteella silmiäni, mutta selitän että tulehdus on silmäluomessani. Sen kuultuaan hän haluaa vain tehdä minulle näkötestin erikokoisilla kirjaimilla. Näen kaiken tarvittavan, joten näössäni ei ole vikaa.

Ovella meitä on vastassa sairaalan pr-henkilö, joka kertoo auttavansa meitä lääkärin luona mahdollisissa kielivaikeuksissa. Odotamme hetken, kunnes minut kutsutaan lääkärin vastaanotolle. Mukava naislääkäri tutkii laitteella silmäni. Kerron hänelle, että silmäluomeni on ollut pari päivää turvoksissa, ja että sitä särkee räpyttäessäni silmiä. Pr-nainen kääntää tarvittaessa asioita lääkärille espanjaksi ja minulle englanniksi. Ymmärrämme toisiamme hyvin.

Diagnoosiksi tulee silmä- tai luomitulehdus, jonka jo oikeastaan tiesinkin. Lääkäri määrää minulle antibioottisia silmätippoja laitettavaksi silmään neljä kertaa päivässä viikon ajan. Kysyn vielä, voinko mennä sukeltamaan. Lääkäri on sitä mieltä, että aivan hyvin voin. Tulkkini kertoo, että kuubalaisten mielestä merivesi parantaa kaiken, joten sukeltaminen on todennäköisesti vain hyväksi. Hän ohjaa meidät alakerran apteekkarin luo. Silmätippojen hinta hieman yllättää meidät. Ne maksavat 22 CUC:tä eli 15 euroa. Taas tulee yksi raportoitava asia lisää vakuutusyhtiölle.

Kävelemme Cubana Airlinesin toimistolle, jonka ensin sotkemme Caribbean Airlinesiin, koska heidän ikkunassaan lukee lisäksi Cubana. Kyselemme lentoja saarille samantien myös täältä. Hintataso on aika kova, joten siirrymme pari toimistoa kauempana sijaitsevaan Cubana Airlinesiin. Heidän toimistonsa on valtavan iso ja siellä on pitkät jonot.

Jonotusnumerolaitteessa ei ole numeroita, mutta silti virkailijat vaihtavat numeroa numerotaulussa. Tero käy kysymässä turvamieheltä, mistä saamme numeron. Hän toteaa, ettei numeroa tarvita. Istuuduttuamme turvamies kuitenkin hakee jostain numerorullan ja laittaa sen laitteeseen. Tämän jälkeen suurin osa jonossa olevista lähtee hakemaan numeroa. Haen numeron meille, jottemme jää ihan jonon hännille. Jono kulkee kohtuuvauhtia. Cubanalla ei ole tarjota haluamaamme lentoa, joten se siitä.

Käymme vielä viereisessä matkatoimistossa, muttemme jaksa enää jonottaa. Homma menee liian hankalaksi ja meillä on nälkä. Lähdemme etsimään lounaspaikkaa. Pari ensimmäistä vaihtoehtoa on kiinni. Kävelemme noin kilometrin kehuttuun kasvisravintolaan, jossa pitäisi voida maksaa paikallisilla pesoilla. Jostain syystä meille esitetään kahdessa vierekkäin olevassa ravintolassa vain CUC-hintoja, jotka ovat ruoan laatuun nähden korkeita. Kävelemme ulos.

Mukavanoloiset naiset ohjaavat meidät viereiseen ravintolaan, jonka he kertovat olevan todella hyvä. Sama CUC-pesoproblematiikka toistuu täällä, joten emme jää sinnekään. Istuessamme kadun reunalla miettimässä seuraavaa siirtoamme eräs mies yrittää saada meitä samaan ravintolaan kuin naiset. Silloin ymmärrämme, että nämä ihmiset saavat ravintolalta jonkinlaisen palkkion ohjatessaan turisteja sinne. Tällaisia henkilöitä pyörii Havannan keskustassa paljon. He ovat hyvin ystävällisiä ja avuliaita, mutta yrittävät saada turistit ostamaan tiettyjä palveluita. Myöhemmin illalla meille yritetään myydä tiettyä salsa-tanssipaikkaa samalla idealla.

Kävelemme auringonpaahteessa parin kilometrin päässä sijaitsevaan turisteille suunnattuun Prado y Neptuno -pizzapaikkaan, koska näin nälkäisenä haluamme varmistaa saavamme taatusti hyvää ruokaa. Paikka on kohtuuhintainen ja viihtyisä. Palvelukin toimii sujuvasti, vaikka ystävällisyydessä on toki parantamisen varaa. Coca Cola ja Cuba Libre ovat samanhintaisia. Alkoholi on Kuubassa, niin kuin oli Etelä-Amerikassakin, erittäin edullista.

Olemme jälleen keskuspuiston aukiolla. Suuntaamme Inglaterra-luksushotellin matkatoimistotiskille, jossa kyselemme parin päivän pakettia Cayo Largon saarelle. Hinta täyshoidolla hyvässä hotellissa kolmeksi yöksi lentoineen on meiltä kahdelta 636 CUC:tä (=455 euroa). Hetken keskusteltuamme tulemme siihen tulokseen, että se on kallis, ja ettei meillä oikeastaan edes ole aikaa sille. Meille jäisi vain yksi kokonainen päivä aikaa tutustua Havannaan ja muun ajan viettäisimme rantalomakohteessa. Se ei aivan ole se, mitä tulimme täältä hakemaan. Sukellusten takia Cayo Largolle olisi ehkä kannattanut lähteä, mutta jätämme tällä kertaa väliin.

Menemme majapaikkamme lähellä sijaitsevaan paikalliseen tavarataloon. Sen ensimmäisessä kerroksessa on kansainvälisiä merkkiurheiluvaatteita myyvä liike. Pohjakerroksesta löydämme etsimämme supermarketin, joka ei vastaa omaa käsitystämme supermarketista. Valikoima on erittäin suppea. Tosin alkoholia löytyy kokonainen seinällinen, samoin erilaisia virvokkeita ja vettä. Mehujakin on muutamaa eri laatua. Jogurttia on tarjolla vain yhdenlaista ja sitäkin jättipurkeissa. Yksi seinä on omistettu erilaisille tomaattikastikkeille ja -pyreille. Yksi hyllyllinen on kasvisöljyjä. Tiskin takaa löytyy muutamia erilaisia keksejä ja kassojen lähistöllä on sipsejä. Siinä onkin sitten lähes kaikki, mitä tästä supermarketista saa ostaa.

Ostettuamme mehua, paikallista cola-juomaa ja pienen Havana Club -rommipullon jatkamme retkeämme tavaratalon ylempiin kerroksiin. Sitä ennen turvamies sinetöi ostospussimme, jottemme vain sujauta sinne jotakin muutakin. Puolet yhdestä kerroksesta on remontissa. Muissa vaate- ja tavaravalikoima on suppea. Vanhanaikaisia televisioita on tarjolla neljä erilaista, stereolaitteita kolme. Kattiloita on kahta erilaista ja sohvia ehkä viisi. Pinkki muovipäällysteinen vuodesohva maksaa lähes 300 euroa. Hintataso on laatuun nähden todella korkea. Valikoiman suppeus toki helpottaa valinnanvaikeutta: “Joko ostat tämän kattilan tai et kattilaa lainkaan.”

Ostaessamme viiden litran vesipullon paikalliselta huoltoasemalta koemme tulleemme huijatuiksi. Kysyessäni pullon hintaa myyjätär katsoo minua ja toteaa hinnan olevan kolme CUC:tä. Hänen kaivaessaan pulloa kylmäkaapin alahyllyltä näen sen toisella puolella olevan hintalapun, jossa hinta on 1,9 CUC:tä. Emme kuitenkaan sano mitään, vaan maksamme kiltisti pyydetyn hinnan. Tosin toteamme, ettei meiltä kovin helposti irtoa tippejä tässä maassa, koska joka tapauksessa jo maksamme monesta asiasta ylihintaa.

Käytyämme viemässä ostoksemme majapaikkaamme menemme tutustumaan kattoterassiimme. Se on mukavasti sisustettu ja siellä on paljon viherkasveja. Kaksi papukaijahäkkiä kuitenkin pysähdyttävät meidät. Tunnemme sympatiaa näitä kauniita ja älykkäitä lintuja kohtaan, koska olemme olleet niiden kanssa tekemisissä molemmissa vapaaehtoistyöpaikoissamme tällä matkalla. Emme tiedä Kuuban lainsäädännöstä koskien villieläintenpitoa kotieläiminä, mutta ilmiselvästi häkkilinnut ovat täällä yleisiä.

Toinen papukaijoista on kohtuukokoisessa häkissä ja näyttää varsin hyvinvoivalta. Se ihastuu Teroon tämän vihellellessä sille tuttavallisesti. Se on ihmisystävällinen ja hieman yksinäisen oloinen. Toinen linnuista on pienessä häkissä ja selkeästi häiriintynyt. Sen höyhenet ovat huonossa kunnossa ja se visertää epätoivoisen oloisena toistaen jatkuvasti samaa sävelmää. Meille tulee paha mieli, kun emme pysty mitenkään auttamaan näitä kahta eläintä.

Lähdemme kävelylle ennen auringon laskeutumista. Kierrämme Havannan keskustan katuja suuntana leveä Prado-katu. Katselemme ihmisiä, jotka pitävät katuja kotinsa jatkeena. Niillä leikitään, pelataan, juorutaan ja nahistellaan. Ovet ovat usein auki koteihin suoraan kadulta. Naapurusto tuntee toisensa ja todennäköisesti tietää kaiken toistensa elämästä. Yhteisöllisyys on kouriintuntuvaa.

Saavumme Pradolle. On edelleen kuuma, vaikka aurinko on jo jonkin verran alempana. Istumme hetkeksi alas. On hiki. Kävelemme Atlantin rannalle, jossa paikallinen nuoriso viettää iltaa käyden kivikkoiselta rantakaistaleelta uimassa. Ranta on aivan vilkkaan autotien vieressä, mutta se ei tunnu paikallisia häiritsevän. Istumme rantavallille, jossa merituuli hieman viilentää ilmaa. Pari nuorta miestä kyselee, mistä olemme kotoisin ja mitä pidämme Kuubasta. Toisen nimi on Teeran. Hän aloittaa keskustelun kysymällä, onko meillä tupakansytytintä. Ja jatkaa sitten kertoen opiskelevansa kansainvälistä kauppaa ja haluavansa siksi harjoitella englanninkielentaitoaan. Hän on tainnut nautiskella jotain vettä väkevämpää tai poltella muutakin kuin tupakkaa, koska juttua tulee taukoamatta eikä siitä aina oikein saa tolkkua. Lopulta toteamme Teron kanssa, että puhetta riittää mutta asia puuttuu. Jatkamme matkaa.

Kävelemme rantabulevardia katsellen ison rahtilaivan kulkua kapeassa salmessa ja kalastajien yrityksiä saada siimoilla saalista Atlantista. Käännymme Luz Caballero -puiston kohdalta vanhaan kaupunkiin, jossa päädymme hämärän laskeutuessa katedraaliaukiolla olevaan El Patio -kahvila-ravintolaan. Palvelu on kuubalaiseen tapaan hieman töykeää, mutta saamme tilattua kaksi mojitoa ja suklaakakkupalan. On mukava istua kaikessa rauhassa kauniissa historiallisessa ympäristössä. Tosin läheisen markkina-alueen sulkemispuuhat aiheuttavat ikävää kolinaa. Mojitot ovat hauskannäköiset, koska niissä on mintunlehtiä lisukkeena. Niissä on kuitenkin harmillisen vähän alkoholia. Tero yrittää huomauttaa asiasta, mutta tarjoilija vain kohauttaa olkapäitään ja pitää meitä vaikeina.

Saavumme auringon laskiessa jälleen keskupuiston aukiolle, jossa kuvaamme upeita rakennuksia iltavalaistuksessa. Kurkkaamme sisään hienoon teatterirakennukseen, jonka seinämaalaukset ja marmoripylväät ovat vaikuttavat. Lopulta kävelemme majapaikkaamme. On pakko päästä viileään suihkuun. On kuuma.

Casa Particulare Esther Gardoso

HAVANNA, KUUBA

Kuubassa majoitusmarkkinat jakaantuvat ainakin kahteen kategoriaan: hotelleihin ja casa particulareihin. Casa particularit ovat bed&breakfast-tyyppisiä yksityisiä pienyrityksiä, joissa on muutama huone. Ne ovat usein jonkun henkilön kotona.

Siisti, hiljainen, toimiva huone. Kaksi tuuletinta, mutta öisinkin aika kuuma. Kassakaappi taulun takana. Moderni wc-kylpyhuone käytävällä jakaen kahden huoneen kesken. Vessapaperi ajoittain loppu. Paljon tauluja erityisesti yhteistiloissa. Yläkerrassa kattoterassi ilman kummempia näköaloja. Terassilla kaksi papukaijaa häkeissä (toinen huonossa kunnossa). Hyvä aamiainen: tuoreita hedelmiä, teetä, leipää, paistettu kananmuna, vastapuristettua mehua.

Sijainti: Havannan keskustassa parin korttelin päässä keskuspuiston aukiolta
Hinta: 18 EUR/yö/huone (+aamiainen 2 EUR/hlö)

Sosialistinen palveluasenne

HAVANNA, KUUBA

Nukuimme todella sikeästi täydellisesti pimennetyssä ja ilmastoidussa huoneessamme. Heräsimme sopivasti aamupalalle Hotel Los Frailesin siivoojan ryhdyttyä pesemään äänekkäästi aulan lattioita. Tepastelimme ohjeiden mukaisesti kadun toiselle puolelle pieneen kahvilaan ja näytimme tarjoilijalle hotellin vastaanotosta saamiamme kuponkeja.

Odottaessamme leipien ja teen pöytääntarjoilua seurasimme häkissä olevien papukaijojen elämää. Eläintenpelastuskeskuksissa tehdyn vapaaehtoistyön jälkeen meidän on vaikea hyväksyä papukaijojen ja muiden villieläinten pitämistä häkeissä – varsinkin jos kyse on pelkästään ihmisen viihdyttämisestä. Aamupalaa nauttiessamme pohdimme, missä käsityksemme mukaan menee eettinen raja ostaa eläinkaupasta lemmikkejä. Myös eläintarhat ja karjanhoito nousivat keskustelussamme kriittisesti esille. Näihin aiheisiin palattaisiin vielä useampaan kertaan, sillä syvällinen pohdinta vaatisi enemmän kuin teekupposen verran aikaa.

Palattuamme huoneeseemme Tero siirsi valokuvia kamerasta kannettavaan tietokoneeseen Merjan järjestellessä matkatavaroitamme hieman järkevämmin. Puuhastelumme katkesi hetkeksi salamavalon välähdykseen. Joku aulassa historiallisella kaupunkikierroksella oleva turisti oli yllättäen ottanut kuvan huoneestamme ovessa olevan pienen luukun läpi. Outoa, mutta myös koomista.

Luovutimme huoneen tasan kello 12. Seuraavaksi suuntasimme rinkat selässä lähistöllä olevalle aukiolle. Matkan varrella bongasimme hauskan pronssiveistoksen, jonka tarkoitusperää emme oikein ymmärtäneet. Tero asettui sen viereen kuvattavaksi. Napattuamme aukiolta taksin ja sovittuamme hinnasta (5 USD) köröttelimme seuraavat 15 minuuttia mukavanoloisen kuskin takapenkillä keskustellen espanjaksi Etelä-Amerikan reissustamme. Välillä emme oikein ymmärtäneet kaikkea, mutta väliäkö sillä kunhan juttu luistaa ja menopeli vie perille.

Lyhyesti Kuubasta ja Havannasta

Lonely Planet -opaskirjamme mukaan San Cristobal de la Habana nimettiin vuonna 1514 saaren Taino-intiaanipäälikön mukaan. Alunperin Havannan kaupunki sijaitsi Kuuban etelärannikolla. Siitä tuli Kuuban pääkaupunki 1600-luvun alussa, jolloin se myös siirtyi nykyiselle paikalleen saaren pohjoisosaan ja sai nimekseen La Villa de San Cristobal de la Habana.

Seuraavien vuosisatojen kuluessa maailman kolonialistit; espanjalaiset, britit ja ranskalaiset taistelivat keskenään saarivaltion herruudesta. Amerikkalaiset puolestaan yrittivät moneen otteeseen (neljän eri presidentin aikakaudella) ostaa Kuuban itselleen, mutta kovista tarjouksista huolimatta Kuuba ei ollut kaupan.

1700- ja 1800-luvun kolonialismin aikakausi loi Havannan kaupunkisuunnittelulle ja arkkitehtuurille erikoislaatuisen eurooppalaisen leiman. Yhtä lailla, orjakaupan harjoittaminen toi kaupungille afrikkalaisvivahteisen kulttuurin.

Teollisen aikakauden aikana, lähinnä amerikkalaisvetoisen kaupankäynnin myötä, Kuuban infrastruktuuri kehittyi nopeasti. Tuolloin Havannan vanhan kaupunginosan, Habana Viejan, kylkeen rakennettiin uusi keskusta, Habana Centro. Havannan kolmas keskeinen kaupunginosa, Vedado, puolestaan kasvoi sitä mukaa kun Kuuba tuli koko maailmalle tutuksi tupakastaan, rommistaan ja sokeristaan.

1900-luvulle tultaessa Havanna sai yllättäen “uutta vauhtia” kieltolaista Al Caponen siirettyä suurimman osan mafia-bisneksistään Kuubaan. Tosin Miamin pahamaineinen mafia sai Fidel Castron johdolla 1950-luvun vallankumouksen yhteydessä nopeat lähtöpassit Havannasta. Osoitukseksi sosialistisesta ideologiastaan Castro antoi mafian Havannaan rakentamat kasinot ja loistohotellit köyhän kansan käytettäviksi. Tämä kaunis toimenpide sinetöi monen Havannan keskustassa sijaitsevan upean rakennuksen kohtalon ja ne rappeutuivat hitaasti, mutta varmasti.

Nykyään Havannassa asuu Kuuban 11 miljoonaisesta kansasta jo yli 2 miljoonaa ihmistä. Koska kaupunki elää pitkälti turismin varassa, turvallisuuteen on panostettu muun muassa palkkaamalla massoittan poliiseja ja kiristämällä rangaistustuomioita. Näin ollen turistien suurimmat vaaratekijät ovat keskustan vilkas liikenne, kävelykaduilla olevat yllättävät kuopat ja katupeleissä holtittomasti lyödyt pesäpallot.

Kolonialismi ja sosialismi näyttäytyy silmiinpistävästi Havannassa liikuskellessa. Pääkadut ovat todella pitkiä ja mahtipontisen leveitä. Puistoja, patsaita ja jykeviä rakennuksia kyllä riittää, mutta suurin osa niistä on erittäin huonossa kunnossa. Autokanta on jäänyt 1950-luvulle, mikä tietysti on aivan ihastuttavan näköistä. Havannan muutamat tavaratalot eivät tarjoa turisteille mitään varteenotettavaa ostettavaa. Kaupoista näytti löytyvän kaikki perustarvikkeet, mutta hinnat ovat, lähinnä amerikkalaisten kauppasaarron takia, monelle paikalliseen palkkatasoon nähden kovat. Eläkeläiset elävät edelleen libretan, ruokakorttinsa, varassa.

Takaisin tarinaan

Taksi ajoi meidät uuden majapaikkamme Casa Particular Esther Gardoson eteen. Casa particular on Kuuban nimitys yksityisille paikallisten perheiden ylläpitämille “bed and breakfast” -majoituksille. Suosittujen casa particularien omistajat voivat lyödä hyvinkin rahoiksi, mikäli saavat jatkuvasti vuokrattua huoneistostaan 2-6 huonetta.

Esther Gardoso ja hänen miehensä ottivat meidät ystävällisesti vastaan ja ohjasivat meidät keittiön viereiseen huoneeseen. Huone oli siisti ja tarpeeksi tilava. Erikoisuutena oli seinällä roikkuvan taulun takana piilevä kassakaappi, johon saimme kätevästi itse laitettua passit, rahat ja muut arvotavarat.

Vaihdettuame kevyemmät vaatteet päälle lähdimme saman tien kävelemään opaskirjamme kartan avulla matkatoimiston suuntaan. Päivän tärkeimpänä tehtävänä oli selvittää, minne meidän kannattaisi edetä Havannasta. Olimme tuolloin vielä siinä toivossa, että pääsisimme Kuuban eteläpuolella sijaitsevalle Isla de la Juventud -saarelle sukeltamaan.

Kävellessämme matkatoimistoon ohitimme tanssikoulun, josta kantautui kadulle salsamusiikkia. Meidän teki mieli jäädä seuraamaan harjoituksia ovensuulle, mutta koska emme halunneet häiritä, päätimme jatkaa matkaamme. Monet paikalliset miespuoliset henkilöt kuljeskelevat kaduilla paidatta. Nuoret ovat hyvässä fyysisessä kunnossa. Vanhemmissa miehissä näkyy jo hieman elämän helppouden merkkejä, mikä sallittaneen heille kovien, Periodo Especial -aikojen jälkeen.

Aurinko oli paahtavan kuuma. Mikäli huomasimme hyvin ilmastoidun liikkeen, astuimme sisään vain päästäksemme hetkeksi vilvoittelemaan.

Etsimämme “matkatoimisto” sijaitsi hienostohotellin, Habana Libren, aulassa. Matkatoimisto koostui kolmesta pöydästä, joissa istui ilmeisesti hieman elämäänsä kyllästyneet tantat. Emme edelleenkään tiedä, miksi asiointimme osoittautui lähestulkoon mahdottomaksi. Vaikka saimme selitettyä tarpeemme pääsääntöisesti englanniksi ja virkailija esitti meille näkemyksensä, meille jäi erittäin hatara kuva siitä mitä meille loppujen lopuksi tarjottiin ja mitä ylipäätään oli mahdollista järjestää itse. Keskeisin ongelma liittyi siihen, että emme halunneet ostaa mitään hotellimajoitusta ennen kun saisimme varmistettua Juventud-saaren lentojen tilanteen.

Luonnollisesti kaikista kalleimmista turistipaketeista oli ällöteatraalisen upeita esitteitä, mutta halvemmista vaihtoehdoista ei herunut yhtikäs mitään tietoa. Jopa opaskirjamme palveli meitä paremmin kuin matkatoimistotantat. Ehkä kyseessä oli jokin palveluasenteeseen liittyvä kulttuurillinen ero tai sitten me emme vain osoittautuneet luksusta kaipaaviksi turisteiksi, joista maksetaan paras mahdollinen välityspalkkio.

Ymmärrettyämme, että virkailija ei mitä ilmeisimmin kykene tai halua palvella meitä odotuksiemme mukaisesti ilmoitimme hänelle käväisevämme hotellin nettikulmauksessa ja palaavamme hetken kuluttua takaisin. Tästä hän tuohtui ja elehti tavalla, joka ei jättänyt paljon tulkitsemisen varaa.

Emme hyötyneet netissä käynnistä juuri lainkaan, koska kuubalainen turistibisnes ei vielä ole löytänyt internetin tarjoamia mahdollisuuksia. Palattuamme matkatoimistovirkailijamme oli poistunut. Yritimme toivekkaasti toista virkailijaa, mutta tämäkin päräytti lopulta: “Ymmärrättekö, että soittaessani eri hotelleihin kysyäkseni onko heillä tilaa, se maksaa?”. Tero kysyi puolestaan, eivätkö puhelut ole Kuuban sisäisiä ja miksi virkailija on niin huolestunut kuluista vaikka ne eivät ole hänen rahojaan vaan yrityksen, jonka palveluksessa hän on?

Yritimme vielä kerran rauhoittaa tilannetta esittämällä, että olemme ihan oikeasti ostamassa tänään matkapalveluita, edellyttäen että olemme vakuuttuneita että tarjonta vastaa tarpeisiimme ja että siitä kannattaa maksaa pyydetty hinta. Kun virkailija tokaisi: “Enkö minä ole palvellut teitä tarpeeksi hyvin?”, katsoimme toisiamme ja päätimme nostaa kytkintä. Sosialistisen palveluasenteen kohtaaminen on huikea kokemus. Kannattaa kokeilla. Tai sitten ei.

Nälkä kurni jo vatsassa koputtaessamme Paladar El Hurón Azulin ovea. Jälleen pelastuksena oli Lonely Planet -opaskirjamme, josta löytyy ruokapaikkoja laidasta laitaan. Paladares, yksityisomistuksessa olevat ravintolat, laillistettiin vuonna 1995. Siitä lähtien niiden määrä on kasvanut jatkuvasti, vaikka paladar-ravintolat eivät edelleenkään saa tarjoilla naudanlihaa, hummeria tai katkarapuja ja asiakaspaikkoja saa olla enintään 12. Käytännössä tämä ei estä paladarin omistajia myymästä edellä mainittuja tuotteita virallisen ruokalistan lisäksi ja suosituissa paikoissa lisää istumapaikkoja löytyy aina takahuoneesta.

Paladareissa, kuten myös muissa ravintoloissa, on hyvin todennäköistä, että ruokalistoista tehdään eri versioita. Mikäli näytät rikkaalta ja et osaa ollenkaan espanjaa, saat eteesi listan jonka hinnat ovat kalliit. Näin kapitalismia sovelletaan sujuvasti myös sosialistisessa maassa. Ei se tyhmä ole, joka pyytää vaan se joka maksaa, on monen näkemys asiaan. Justiinsa.

Pistimme poskeemme suurella nautinnolla 38 dollarin edestä tuoretta kalaa ja leipää sekä palanpainikkeeksi laadukasta valkoviiniä. Meillekin summa oli kova, mutta paikallisten köyhien 60 dollarin kuukausituloon nähden summa oli suorastaan päätön. Laskeskelimme, että illallisemme hinta vastaisi pyöreästi noin 1500 euroa Suomen keskiansiotasoon nähden.

Vatsat täynnä päätimme palata casa particulariimme kävellen. Koukkasimme hieman eri reittiä kuin menomatkalla ja koimme matkan varrella jälleen monta spontaania kohtaamista paikallisten asukkaiden kanssa. Eräässä kadunkulmassa pieni porukka pelasi dominoa, ja huomatessaan meidät heiluttivat meille iloisesti. Harvat turistit ilmeisesti eksyvät reiteille, joissa näkee sitä oikeaa Havannaa. Eikö Helsinginkin oikea elämä ole muualla kuin Mannerheimintiellä?

Nukkumaan mennessämme pohdiskelimme, millainen palvelukulttuuri Suomessa oli esimerkiksi Kekkosen aikaan. Kokivatko meilläpäin tuolloin vierailevat turistit sosialistisen palveluasenteen ihanuuden ja missä määrin sitä edelleen esiintyy kotimaassamme?

Hotel Los Frailes

HAVANNA, KUUBA

Vanha, kolonialistinen rakennus, johon on rakennettu moderni hotelli. Mielenkiintoista historian havinaa. Hotellin teemana on munkkiluostari. Henkilökunta on pukeutunut kaapuihin ja muutenkin kokonaisuus on loppuunasti mietitty. Vain junior-sviiteissä on ikkunat, joten huoneemme on vaihtoehtoisesti joko hämärä tai pimeä. Pieni luukku valtavassa ovessa. Hyvä ilmastointi, toimiva kylpyhuone, todella korkea huone. Varusteisiin kuuluu lankapuhelin, tv, minibaari ja kassakaappi arvotavaroille. Hotellissa yksi kone internet-yhteydellä; hinta 4,3 EUR/tunti. Kuuluu Habaguanex-hotelleihin ja turistien kiertokäyntikohteisiin Havannan vanhassa kaupungissa. Jonkin verran meluisa aamulla; sisäpihalla kaikuu. Perusaamiainen (mehu, kananmuna, leipää, kahvia) läheisessä kahvilassa.

Varasimme netin kautta huoneen parisängyllä ja ikkunalla. Saavuimme myöhään ja saimme viimeisen huoneen, jossa oli kaksi kapeahkoa sänkyä eikä ikkunaa.

Sijainti: Havannan historiallisessa vanhassa kaupungissa
Hinta: 62 EUR/yö/huone (sis. aamiaisen)

Kosketus vallankumouspropagandaan

HAVANNA, KUUBA

Lämmin ja kostea ilma vastaanottaa meidät astuessamme ulos lentokoneesta. Kävelemme putkea pitkin Havannan lentokenttärakennukseen. Siellä nenäämme tulvahtaa tupakan, ilmeisimminkin kuubalaisten sikareiden tuoksu tai itse sanoisin ehkä ennemminkin lemahdus. Passien tarkastus kestää pitkään. Virkailija ottaa minusta kuvan ja tutkii papereitani sekä leimaa passini, kunnes hän lopulta päästää minut suljetusta ovesta eteenpäin. Toinen rinkkamme pyörii jo hihnalla saapuessamme vastaanottamaan laukkujamme. Toista laukkua saammekin odotella pitkään. Se tulee lähes viimeisenä pienen, epätoivoisen tauon jälkeen.

Ensitöiksemme vaihdamme paikallista valuuttaa, cuban convertibles (CUC), joiden kurssi vastaa suurin piirtein USA:n dollarin kurssia. CUC:tä ei pysty vaihtamaan missään muualla kuin Kuubassa. Kysyn infotiskiltä, miten lentokentältä kannattaa siirtyä Havannan keskustaan. Taksi on paras vaihtoehto. Virkailija ohjaa meidät taksien luo. Matka keskustaan on noin 25 kilometriä ja hinta 25 CUC:tä imastoidulla, modernilla taksilla.

Ensikosketus kuubalaiseen propagandaan on vaikuttava. Ensimmäinen tienvarsitaulu, jonka näemme toteaa “Terroristas” ja kuvana on Bushin ja Blairin kasvot. Muita iskulauseita ovat muun muassa “Victoria siempre” (Aina voittoon), “Patria o muerte” (isänmaa tai kuolema) ja “Viva revolucion” (Eläköön vallankumous). Vaikuttava näky on myös Che Guevaran valtava kasvokuva Comite Central del Partido Comunista de Cuba -rakennuksen seinässä. Se on upeasti valaistu pimeällä.

Aukion toisella puolella on iso monumentti Jose Martille, joka on yksi kuubalaisten vallankumoussankareista. Hän aloitti uransa toimittajana 1870-luvulla ja perusti Kuuban vallankumouspuolueen 1890-luvulla. Hän taisteli espanjalaisia valloittajia vastaan ja pyrki Kuuban itsenäisyyteen. Parhaiten hänet tunnetaan kuitenkin kirjoittajana ja kansan innoittajana.

Saavumme Havannan vanhaan kaupunkiin, jossa on melko vähän katuvaloja vaikka on jo pilkkopimeää. Taksi jättää meidät aukion laidalle, koska monille vanhan kaupungin kaduille ei saa ajaa autolla. Samantien kohtaamme ensimmäisen avuntarjoajan. Valitettavasti nämä henkilöt eivät toimi pyyteettömästi, vaan odottavat vastalahjaa palveluistaan. Kieltäydymme kohteliaasti avusta ja tallustamme aukion toiselle puolelle, suuntaan johon meidät on ohjattu. Pimeässä on vaikea tietää, mikä rakennus voisi olla Hotel Los Frailes. Katsomme opaskirjamme karttaa. Käännymme tienristeyksestä oikealle ja siinähän se on. Ihanaa, kun on hotelli valmiiksi varattuna ja pääsemme samantien nukkumaan.