Kuuma - kostea - hikinen

HAVANNA, KUUBA

Kuuma, Kuubassa on kuuma. En edes pysty istumaan tämä kone sylissä, koska muuten tulee heti hiki. Tosin minulla on jo hiki, vaikka kävin juuri suihkussa. Majapaikassamme ei ole ilmastointia ja huoneemme on... toistanko itseäni... hikinen. Ikkuna on auki ja tuuletuslaite pyörii yläpuolellani, mutta mikään ei auta. Suomen tai Siperian syksyssä muistelen varmasti tätä kokemusta lämmöllä, mutta nyt en pysty ajattelemaan muuta kuin, että olo on nihkeän kuuma. Tosin täytyy sanoa, että tällä matkalla on kokonaisuudessaan paleltu enemmän kuin hikoiltu, joten ei pitäisi valittaa.

Nousemme ylös kello 8 hikisen, mutta yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen. Silmäluomeni on iltaista turvonneempi, joten päätämme suunnata aamupäivällä opaskirjassamme mainittuun silmälääkäriin. Käytyämme pesulla menemme aamiaiselle. Saamme eteemme isot hedelmälautaset; ananasta, papaijaa ja kahta erilaista guavaa. Juomme teetä. Syömme myös ...yllätys yllätys... paistettua kananmunaa ja vaaleaa leipää.

Tero on katsonut opaskirjastamme, missä saamme vaihdettua rahaa. Talsimme neljä korttelia Havannan keskuspuistolle, jonka laidalla “casa de gambion” pitäisi olla. Pyörimme hetken omituisessa, vanhanaikaisessa kauppakeskuksessa, jonka kaupat muistuttavat Neuvostoliiton aikaisia kauppoja Venäjällä. Tero kysyy paikallisilta, missä vaihtopiste mahtaa sijaita. Saamme tietää, ettei sitä enää ole. Joudumme kävelemään päinvastaiseen suuntaan, jotta löydämme pankin.

Kuubalaisilla on mielenkiintoinen ja toimiva jonotuskäytäntö, jota sovelletaan eri tarkoituksiin. Saapuessamme pankkiin turvamies näyttää meille, kuka on viimeinen henkilö ennen meitä haluamassamme jonossa. Näin meidän ei välttämättä tarvitse seisoa jonossa. Seuraavan henkilön astuessa pankkiin hänelle kerrotaan, että hän on meidän jälkeemme. Jokainen siis tietää, kuka on juuri ennen häntä ja jono etenee sulassa sovussa ja järjestyksessä. Sama pätee muun muassa bussipysäkeillä.

Jono liikkuu yllättävän nopeasti. Pian meillä on taas riittävästi rahaa päivän tekemisiin. On rasittavaa, että pitää säätää kokoajan käteisen kanssa. Kotimaassa olemme tottuneet käyttämään lähes ainoastaan pankki- ja luottokortteja. Kaiken lisäksi Kuubassa on kahden valuutan järjestelmä, josta Tero on luvannut kertoa lisää.

Pankista päästyämme otamme taksin silmälääkärille; Centro Internacional de Retinosis Pigmenteria “Camilo Cienfuegosiin”. Sovimme kuljettajan kanssa maksavamme parin kilometrin matkasta kolme CUC:tä (noin 2 euroa). Istuessamme takapenkille kuljettaja sanoo 3,5. Tero vastaa 3. Toistettuaan hetken kyseisiä numeroita kuljettaja lopulta luovuttaa ja kolmen CUC:n hinta pitää.

Perillä meillä menee hetki ennen kuin löydämme isosta talosta oikean oven. Kerromme vastaanottovirkailijalle, että tarvitsen silmälääkäriä. Hän kysyy, mistä maasta tulemme. Lyhyen odotuksen jälkeen meidät ohjataan toimistoon, jossa kysytään nimeni ja mistä maasta tulen. Sen jälkeen nainen ilmoittaa: “Se tekee sitten 40 CUC:tä”. Joudumme siis maksamaan ennen kuin olemme edes nähneet lääkäriä. Maassa maan tavalla, joten Tero kaivaa rahat esiin.

Toinen nainen vie meidät kolmanteen kerrokseen, jossa on paljon ihmisiä odottamassa vuoroaan. Jäämme odottamaan. Parin henkilön jälkeen tulee minun vuoroni. Menemme pimeähköön tutkimushuoneeseen. Hoitaja haluaa katsoa laitteella silmiäni, mutta selitän että tulehdus on silmäluomessani. Sen kuultuaan hän haluaa vain tehdä minulle näkötestin erikokoisilla kirjaimilla. Näen kaiken tarvittavan, joten näössäni ei ole vikaa.

Ovella meitä on vastassa sairaalan pr-henkilö, joka kertoo auttavansa meitä lääkärin luona mahdollisissa kielivaikeuksissa. Odotamme hetken, kunnes minut kutsutaan lääkärin vastaanotolle. Mukava naislääkäri tutkii laitteella silmäni. Kerron hänelle, että silmäluomeni on ollut pari päivää turvoksissa, ja että sitä särkee räpyttäessäni silmiä. Pr-nainen kääntää tarvittaessa asioita lääkärille espanjaksi ja minulle englanniksi. Ymmärrämme toisiamme hyvin.

Diagnoosiksi tulee silmä- tai luomitulehdus, jonka jo oikeastaan tiesinkin. Lääkäri määrää minulle antibioottisia silmätippoja laitettavaksi silmään neljä kertaa päivässä viikon ajan. Kysyn vielä, voinko mennä sukeltamaan. Lääkäri on sitä mieltä, että aivan hyvin voin. Tulkkini kertoo, että kuubalaisten mielestä merivesi parantaa kaiken, joten sukeltaminen on todennäköisesti vain hyväksi. Hän ohjaa meidät alakerran apteekkarin luo. Silmätippojen hinta hieman yllättää meidät. Ne maksavat 22 CUC:tä eli 15 euroa. Taas tulee yksi raportoitava asia lisää vakuutusyhtiölle.

Kävelemme Cubana Airlinesin toimistolle, jonka ensin sotkemme Caribbean Airlinesiin, koska heidän ikkunassaan lukee lisäksi Cubana. Kyselemme lentoja saarille samantien myös täältä. Hintataso on aika kova, joten siirrymme pari toimistoa kauempana sijaitsevaan Cubana Airlinesiin. Heidän toimistonsa on valtavan iso ja siellä on pitkät jonot.

Jonotusnumerolaitteessa ei ole numeroita, mutta silti virkailijat vaihtavat numeroa numerotaulussa. Tero käy kysymässä turvamieheltä, mistä saamme numeron. Hän toteaa, ettei numeroa tarvita. Istuuduttuamme turvamies kuitenkin hakee jostain numerorullan ja laittaa sen laitteeseen. Tämän jälkeen suurin osa jonossa olevista lähtee hakemaan numeroa. Haen numeron meille, jottemme jää ihan jonon hännille. Jono kulkee kohtuuvauhtia. Cubanalla ei ole tarjota haluamaamme lentoa, joten se siitä.

Käymme vielä viereisessä matkatoimistossa, muttemme jaksa enää jonottaa. Homma menee liian hankalaksi ja meillä on nälkä. Lähdemme etsimään lounaspaikkaa. Pari ensimmäistä vaihtoehtoa on kiinni. Kävelemme noin kilometrin kehuttuun kasvisravintolaan, jossa pitäisi voida maksaa paikallisilla pesoilla. Jostain syystä meille esitetään kahdessa vierekkäin olevassa ravintolassa vain CUC-hintoja, jotka ovat ruoan laatuun nähden korkeita. Kävelemme ulos.

Mukavanoloiset naiset ohjaavat meidät viereiseen ravintolaan, jonka he kertovat olevan todella hyvä. Sama CUC-pesoproblematiikka toistuu täällä, joten emme jää sinnekään. Istuessamme kadun reunalla miettimässä seuraavaa siirtoamme eräs mies yrittää saada meitä samaan ravintolaan kuin naiset. Silloin ymmärrämme, että nämä ihmiset saavat ravintolalta jonkinlaisen palkkion ohjatessaan turisteja sinne. Tällaisia henkilöitä pyörii Havannan keskustassa paljon. He ovat hyvin ystävällisiä ja avuliaita, mutta yrittävät saada turistit ostamaan tiettyjä palveluita. Myöhemmin illalla meille yritetään myydä tiettyä salsa-tanssipaikkaa samalla idealla.

Kävelemme auringonpaahteessa parin kilometrin päässä sijaitsevaan turisteille suunnattuun Prado y Neptuno -pizzapaikkaan, koska näin nälkäisenä haluamme varmistaa saavamme taatusti hyvää ruokaa. Paikka on kohtuuhintainen ja viihtyisä. Palvelukin toimii sujuvasti, vaikka ystävällisyydessä on toki parantamisen varaa. Coca Cola ja Cuba Libre ovat samanhintaisia. Alkoholi on Kuubassa, niin kuin oli Etelä-Amerikassakin, erittäin edullista.

Olemme jälleen keskuspuiston aukiolla. Suuntaamme Inglaterra-luksushotellin matkatoimistotiskille, jossa kyselemme parin päivän pakettia Cayo Largon saarelle. Hinta täyshoidolla hyvässä hotellissa kolmeksi yöksi lentoineen on meiltä kahdelta 636 CUC:tä (=455 euroa). Hetken keskusteltuamme tulemme siihen tulokseen, että se on kallis, ja ettei meillä oikeastaan edes ole aikaa sille. Meille jäisi vain yksi kokonainen päivä aikaa tutustua Havannaan ja muun ajan viettäisimme rantalomakohteessa. Se ei aivan ole se, mitä tulimme täältä hakemaan. Sukellusten takia Cayo Largolle olisi ehkä kannattanut lähteä, mutta jätämme tällä kertaa väliin.

Menemme majapaikkamme lähellä sijaitsevaan paikalliseen tavarataloon. Sen ensimmäisessä kerroksessa on kansainvälisiä merkkiurheiluvaatteita myyvä liike. Pohjakerroksesta löydämme etsimämme supermarketin, joka ei vastaa omaa käsitystämme supermarketista. Valikoima on erittäin suppea. Tosin alkoholia löytyy kokonainen seinällinen, samoin erilaisia virvokkeita ja vettä. Mehujakin on muutamaa eri laatua. Jogurttia on tarjolla vain yhdenlaista ja sitäkin jättipurkeissa. Yksi seinä on omistettu erilaisille tomaattikastikkeille ja -pyreille. Yksi hyllyllinen on kasvisöljyjä. Tiskin takaa löytyy muutamia erilaisia keksejä ja kassojen lähistöllä on sipsejä. Siinä onkin sitten lähes kaikki, mitä tästä supermarketista saa ostaa.

Ostettuamme mehua, paikallista cola-juomaa ja pienen Havana Club -rommipullon jatkamme retkeämme tavaratalon ylempiin kerroksiin. Sitä ennen turvamies sinetöi ostospussimme, jottemme vain sujauta sinne jotakin muutakin. Puolet yhdestä kerroksesta on remontissa. Muissa vaate- ja tavaravalikoima on suppea. Vanhanaikaisia televisioita on tarjolla neljä erilaista, stereolaitteita kolme. Kattiloita on kahta erilaista ja sohvia ehkä viisi. Pinkki muovipäällysteinen vuodesohva maksaa lähes 300 euroa. Hintataso on laatuun nähden todella korkea. Valikoiman suppeus toki helpottaa valinnanvaikeutta: “Joko ostat tämän kattilan tai et kattilaa lainkaan.”

Ostaessamme viiden litran vesipullon paikalliselta huoltoasemalta koemme tulleemme huijatuiksi. Kysyessäni pullon hintaa myyjätär katsoo minua ja toteaa hinnan olevan kolme CUC:tä. Hänen kaivaessaan pulloa kylmäkaapin alahyllyltä näen sen toisella puolella olevan hintalapun, jossa hinta on 1,9 CUC:tä. Emme kuitenkaan sano mitään, vaan maksamme kiltisti pyydetyn hinnan. Tosin toteamme, ettei meiltä kovin helposti irtoa tippejä tässä maassa, koska joka tapauksessa jo maksamme monesta asiasta ylihintaa.

Käytyämme viemässä ostoksemme majapaikkaamme menemme tutustumaan kattoterassiimme. Se on mukavasti sisustettu ja siellä on paljon viherkasveja. Kaksi papukaijahäkkiä kuitenkin pysähdyttävät meidät. Tunnemme sympatiaa näitä kauniita ja älykkäitä lintuja kohtaan, koska olemme olleet niiden kanssa tekemisissä molemmissa vapaaehtoistyöpaikoissamme tällä matkalla. Emme tiedä Kuuban lainsäädännöstä koskien villieläintenpitoa kotieläiminä, mutta ilmiselvästi häkkilinnut ovat täällä yleisiä.

Toinen papukaijoista on kohtuukokoisessa häkissä ja näyttää varsin hyvinvoivalta. Se ihastuu Teroon tämän vihellellessä sille tuttavallisesti. Se on ihmisystävällinen ja hieman yksinäisen oloinen. Toinen linnuista on pienessä häkissä ja selkeästi häiriintynyt. Sen höyhenet ovat huonossa kunnossa ja se visertää epätoivoisen oloisena toistaen jatkuvasti samaa sävelmää. Meille tulee paha mieli, kun emme pysty mitenkään auttamaan näitä kahta eläintä.

Lähdemme kävelylle ennen auringon laskeutumista. Kierrämme Havannan keskustan katuja suuntana leveä Prado-katu. Katselemme ihmisiä, jotka pitävät katuja kotinsa jatkeena. Niillä leikitään, pelataan, juorutaan ja nahistellaan. Ovet ovat usein auki koteihin suoraan kadulta. Naapurusto tuntee toisensa ja todennäköisesti tietää kaiken toistensa elämästä. Yhteisöllisyys on kouriintuntuvaa.

Saavumme Pradolle. On edelleen kuuma, vaikka aurinko on jo jonkin verran alempana. Istumme hetkeksi alas. On hiki. Kävelemme Atlantin rannalle, jossa paikallinen nuoriso viettää iltaa käyden kivikkoiselta rantakaistaleelta uimassa. Ranta on aivan vilkkaan autotien vieressä, mutta se ei tunnu paikallisia häiritsevän. Istumme rantavallille, jossa merituuli hieman viilentää ilmaa. Pari nuorta miestä kyselee, mistä olemme kotoisin ja mitä pidämme Kuubasta. Toisen nimi on Teeran. Hän aloittaa keskustelun kysymällä, onko meillä tupakansytytintä. Ja jatkaa sitten kertoen opiskelevansa kansainvälistä kauppaa ja haluavansa siksi harjoitella englanninkielentaitoaan. Hän on tainnut nautiskella jotain vettä väkevämpää tai poltella muutakin kuin tupakkaa, koska juttua tulee taukoamatta eikä siitä aina oikein saa tolkkua. Lopulta toteamme Teron kanssa, että puhetta riittää mutta asia puuttuu. Jatkamme matkaa.

Kävelemme rantabulevardia katsellen ison rahtilaivan kulkua kapeassa salmessa ja kalastajien yrityksiä saada siimoilla saalista Atlantista. Käännymme Luz Caballero -puiston kohdalta vanhaan kaupunkiin, jossa päädymme hämärän laskeutuessa katedraaliaukiolla olevaan El Patio -kahvila-ravintolaan. Palvelu on kuubalaiseen tapaan hieman töykeää, mutta saamme tilattua kaksi mojitoa ja suklaakakkupalan. On mukava istua kaikessa rauhassa kauniissa historiallisessa ympäristössä. Tosin läheisen markkina-alueen sulkemispuuhat aiheuttavat ikävää kolinaa. Mojitot ovat hauskannäköiset, koska niissä on mintunlehtiä lisukkeena. Niissä on kuitenkin harmillisen vähän alkoholia. Tero yrittää huomauttaa asiasta, mutta tarjoilija vain kohauttaa olkapäitään ja pitää meitä vaikeina.

Saavumme auringon laskiessa jälleen keskupuiston aukiolle, jossa kuvaamme upeita rakennuksia iltavalaistuksessa. Kurkkaamme sisään hienoon teatterirakennukseen, jonka seinämaalaukset ja marmoripylväät ovat vaikuttavat. Lopulta kävelemme majapaikkaamme. On pakko päästä viileään suihkuun. On kuuma.