Haikeat jäähyväiset ranchille

ORKHON, SELENGE AIMAG, MONGOLIA

Heräsimme aamuyöllä riidan ääniin. Naapurijurtastamme kuului kiivasta kolmen henkilön keskustelua, mutta emme oikein päässeet perille keitä he olivat. Herätyskellomme soi kello 5.30, jolloin Tero laittaa tulen kamiinaan. Kuudelta nousemme ja puemme vaatteet päälle. Ulkona on kuulas sää ja aurinko juuri nousemassa. Usva peittää suurinta osaa tasankoa ja maa on kuurassa.

Menemme lehmien aitaukseen, koska haluan kokeilla lypsämistä. Seisoskelemme hetken katsellen Tuyan ja Ulamaan puuhastelua. Heillä on molemmilla ämpärit ja jakkarat sekä puukepit kädessään. Joka aamu lypsetään 45 lehmää. Vasikat päästetään ensin utareille ja lypsäjä sitoo köyden lehmän takajalkoihin. Vasikka sohitaan kepillä pois, jonka jälkeen lypsäjä istuu jakkaralle ämpäri jalkojensa välissä ja alkaa lypsää kaksin käsin. Tuya ja Ulamaa ovat molemmat todella taitavia.

Tuyan kysyy minulta “cow?”. Nyökkään. Minjeekin saapuu paikalle. Tuya osoittaa minulle lehmän, joka seisoo lantavuoren päällä. Kipuan sinne. Tuya ja Minjee auttavat työntämällä vasikan pois utareilta ja sitomalla lehmän takajalat. He sanovat minulle, että kannattaa kääriä hihat ylös. Istun jakkaralle ja laitan ämpärin jalkojeni väliin. Alan lypsää. Oikealla kädellä homma onnistuu hyvin, mutta vasemmalla yrittäessäni maitoa roiskuu sinne tänne. Saan maitoa rinnuksilleni ja polvelleni. Jaksan lypsää noin litran, vaikka lehmän pitäisi tuottaa 3-4 litraa. Tuya auttaa vähän.

Naiset ymmärtävät hyvin, että kokematon turisti ei saa oikeastaan mitään aikaiseksi. Heistä on hauska näyttää, kuinka taitavia he itse ovat. Minjee kertoo alkaneensa lypsyhommat 13 vuotiaana, joten kokemusta on kertynyt. Lypsäminen on raskasta hommaa ja ranchillä onkin harkittu koneelliseen lypsämiseen siirtymistä. He ovat jo ostaneet kiinalaisen lypsykoneen, mutta miettivät sen käyttöä, kun ovat kuulleet että juuri se malli ei ole hyväksi lehmille. Minjee sanoo myös, että maito on parempaa kun se lypsetään käsin. Hän toteaa varmana, että kesäisin he tulevat lypsämään lehmät käsin jatkossakin, vaikka talvella navetassa käytettäisiinkin lypsykonetta. Itse hieman epäilen, mutten sano mitään.

Tero ei halua kokeilla lypsämistä, koska kokee meidän jo vieneen turhan paljon aikaa varsinaisilta ammattilaisilta. Palaamme jurtallemme ja menemme vielä pariksi tunniksi nukkumaan. Kamiina lämmittää. Olemme liian laiskoja aamuhommiin. Herättyämme yhdeksän maissa käymme Martinin jurtalla maksamassa hänelle oleskelumme ranchillä. Hän haluaa jutella kanssamme hetken ja tarjoaa meille viskiä aamupalaksi. Olemme hieman hämmentyneitä, mutta eihän isännän vieraanvaraisuudesta oikein voi kieltäytyäkään. Jutustelemme hetken ja Tero joutuu juomaan toisenkin snapsin.

Palatessamme jurtallemme huomaamme kuinka viski nousee nousee päähän näin aikaisin aamulla. Onneksi Alimaa saapuu samantien jurtallemme aamiaisen kera. Iloiseksi yllätykseksemme saamme tänään lettuja hillon kera. Annamme Alimaalle suklaalevyn kiitokseksi hänen tekemistään hyvistä ruoista ja kaksi pikkulelua hänen lapsilleen. Hän ottaa ne kiitoksien kera vastaan ja näyttää tyytyväiseltä.

Aamiaisen syötyämme pakkaamme tavarat, koska olemme lähdössä tänään joskus iltapäivällä. Laitamme jurtan huonekalut takaisin paikoilleen ja lakaisemme lattian. Liikuskellessamme pihamaalla viisi isoa koiraa seuraa meitä joka paikkaan kuin tietäen, että olemme lähdössä. Ne ovat saaneet meiltä kaikenlaisia herkkupaloja ja lukuisia rapsutuksia, joita ne harvemmin saavat tilan perusväeltä.

Martin on jo huolissaan, että hän on menettänyt koiransa meille, kun ne ovat melkeinpä vaihtaneet isäntäänsä. Siinä olemme kuitenkin olleet tiukkoja, että yksikään koira ei ole päässyt sisälle jurttaamme, vaikka välillä on ollut vaikea sulkea ovi niiden nenän edestä. Öisin on jo melkoisen kylmä ja ne heräävät aamuisin selkä kuurassa kylmästä maasta. Ne ovat kuitenkin tottuneita ulkoelämään ja päivisin on vielä lämmin, joten olemme vain liian pehmoja sääliessämme niitä.

Koirat ovat olleet tänään aikaisempaa aggressiivisempia, mutta onneksi vain toisiaan kohtaan. Erityisesti Big Boy tuntuu murisevan jatkuvasti muille. Se haluaa kaiken huomion itselleen ja rökittää varsinkin Brownieta ja Junioria. Olisiko tämä seurausta siitä, että koirat ovat saaneet veren maun suuhunsa syödessään eilen teurastettua lehmää ja tapellessaan sen parhaista paloista? Voiko siitä vetää johtopäätöksen, että lihansyönti lisää aggressiivisuutta?

Tero jää leikkimään Alimaan lasten Nomin ja Uuganchimegin kanssa. Paikalle tulee myös Minjeen ja Martinin tytär Zaya. Uuganchimeg on lapsista hurmaavin. Hän höpöttää jatkuvasti eikä häntä häiritse yhtään, ettemme ymmärrä mongoliankieltä. Hän on itsevarma ja topakka pikkutyttö, joka tulee käsiojossa sanomaan “Saibainoo” (Päivää) ja vilkuttaa “Bye bye” hyvästiksi.

Tero opettaa lapsia hyppäämään ruutua ja hyppimään narua. Tosin opit eivät kyllä mene kovin hyvin perille, koska tytöt ovat vielä niin pieniä, alle kouluikäisiä. Zaya on tytöistä vanhin, mutta hän ei innostu helposti. Tero myös piirtää lapsille kuvia hiekkaan ja he esittelevät niitä ylpeinä. Ehdottomaksi ykköshitiksi muodostuu tiilen päälle viritetty lauta, jolla voi kiikkua puolelta toiselle. Siinä lapset jaksavat leikkiä koko loppupäivän antamamme pikkulelut käsissään.

On hauska nähdä, kuinka Alimaa ja Tuayakin innostuvat lasten uusista leikeistä. Yllättäen Alimaa osaa hypätä ruutua ja narua. Ihmettelemme, miten he eivät ole opettaneet näitä lapsille. Lapset esittävät minulle lorun yhteen ääneen lausuen. Minulla ei ole aavistustakaan, mistä se kertoo, mutta vakavat lasten naamat saavat minut hymyilemään. Sen jälkeen he laulavat. Esitys on kerrassaan suloinen ja ihanan spontaani, vaikkakin Alimaa ja Tuya toimivat innostajina.

Teron leikittäessä lapsia kysyn Minjeeltä, mitä voisimme tehdä jotta olisimme avuksi. Hän ohjaa minut tyhjään lehmäaitaukseen, josta lehmät on viety laitumelle. Siellä kolme naista kerää lantaa kasoihin ja niistä kottikärryihin, joilla se kuskataan portin toisella puolella olevaan kekoon. Ulamaa toimii päätekijänä ja kaksi muuta yrittää tehdä hommia. Tartun lapioon ja ryhdyn kasailemaan kakkaa. Aurinko paistaa kuumasti. Pian minun on vähennettävä vaatetusta, joka on kesäiseen säähän aivan liian paksu.

Osan lannasta heittelemme aitauksen keskellä olevaan isoon kasaan. Martinin ajatuksena on, että iso lantakasa toimii öisin lämpöalustana lehmille. Ne näyttävätkin viihtyvän sen päällä hyvin, joten ilmeisesti kasa toimii. Minjee näyttää myös, että voimme heittää osan lannasta eläinkatoksen katolle. Siellä se kuivuu hyvin ja voidaan ottaa helposti lämmityskäyttöön. Puuhaa riittää puoleksi päiväksi. Ulamaa on riuska nainen, joka heittelee lantaa kotitekoisiin kottikärryihin kuin puuterilunta. Terokin tulee auttamaan ja aitaus alkaa siistiytyä selkeästi.

Kello 13 lopetamme hommat. Syömme lounaan jurtallamme ja siirrämme tavaramme kaivonkannen päälle odottamaan lähtöä. Martinin poika Jonathan perheineen on luvannut viedä meidät autollaan Sukhbaatariin. Koirat vartioivat laukkujamme ja Juniori jopa ulisee meille, ettemme lähtisi. Kello 14 auto odottaa lehmäaitauksessa lähtöä ja on aika jättää haikeat jäähyväiset ihanille ihmisille ja eläimille.

Koirat käyvät yksitellen rapsuteltavanamme ja käyvät sitten auton lähettyville loikoilemaan. Nyt ne eivät tappele yhtään. Tilan isäntä- ja työväki ovat olleet ystävällisiä ja avuliaita ja onnistuneet saamaan meidät kokemaan itsemme tervetulleiksi ja halutuiksi vieraiksi. Olemme viihtyneet erittäin hyvin. Ranch kehittyy kokoajan ja kunhan peseytymismahdollisuudet saadaan parempaan kuntoon, voimme lämpimästi suositella paikkaa kaikille elämyksiä hakeville. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, kun kesäjurtat vaihdetaan talvijurttiin, mutta valitettavasti sitä ei ehditty tehdä meidän läsnäollessamme. Ehkä tulemme joskus takaisin toteamaan, mitkä Martinin visioista toteutuivat.

Video: lapsi-trio esittää laulun Merjalle