Nukahteleva kuljettaja

OLKHON – IRKUTSK, VENÄJÄ

Tero oli lämmittänyt huoneemme vähän liiankin tehokkaasti, sillä hikoilimme molemmat yöllä. Jouduimme avaamaan oven hetkeksi, jotta saimme raitista ilmaa sisään. Herätyskello soi seitsemältä. Peseydyttyämme painuimme aamiaiselle, jota ei vielä oltu edes alettu tarjoilla. Joimme teetä ja odottelimme sapuskaa, jonka saimme eteemme vähän ennen kello kahdeksaa. Siihen aikaan alkoi muitakin saapua ravintolaan. Suurin osa matkailijoista oli lähdössä isolla bussilla Irkutskiin. Kuulimme, että se olisi ollut vähän halvempi kuin meidän varaamamme minibussimatka. Emme vain olleet tienneet, että isojakin busseja kulki.

Kävelimme minibussimme lähtöpaikalle kello 8.45. Jouduimme odottelemaan jonkin aikaa, kun kuljettajamme muun muassa suoristi bussin pakoputken läheistä betoniporsasta apuna käyttäen. Meidän lisäksemme minibussiin tuli vain yksi nainen, joka istui kuljettajan viereen etupenkille. Meillä oli loistavasti tilaa ensimmäisellä penkkirivillä ja saimme rinkatkin penkeille.

Lähdimme matkaan kello 9. Kuljettaja ajoi melkoista kyytiä Olkhonin päätietä lauttarantaan, johon saavuimme kaikkien muiden kulkuvälineiden kanssa samaan aikaan noin kello 10. Ihmettelimme, miksi meillä oli ollut sellainen hoppu, kun kuitenkin jouduimme odottamaan lautan lähtöä puolisen tuntia. Ostimme kioskista coca colaa ja juttelimme Laurin kanssa.

Lauttamatkan istuimme minibussissamme. Rannassa kyytiin tuli yksi mies ja nainen jäi pois. Mantereen puolella alkumatka oli kuoppaista hiekkatietä, mutta päästyämme asvaltoidulle osuudelle ryhdyimme kuuntelemaan äänikirjaamme. Maisemat vilisivät ohi kuljettajamme lisätessä vauhtia lähes pelottavaksi. Hän vaikutti kuitenkin varsin järkevältä esimerkiksi ohitusten suhteen, joten emme olleet kovin huolissamme.

Jossain vaiheessa matkaa Merja huomasi kuljettajan silmien painuvan kiinni. Lopetimme kirjamme kuuntelun ja keskityimme seuraamaan kuljettajaamme taustapeilin kautta. Mietimme, mitä tekisimme jos hän oikeasti nukahtaisi. Vauhtia oli 80-100 kilometriä tunnissa, joten pienikin torkahdus voisi olla kohtalokas. Tuijotimme kuljettajan silmiä herkeämättä niin, että hänkin huomasi sen. Hän tiesi olevansa väsynyt, mutta ei jostain syystä silti pysähtynyt ja pitänyt taukoa. Aika ajoin hän sentään sytytti tupakan ja poltteli sitä sivuikkuna avoinna. Silloin voimme hetkeksi hengähtää. Mutta tupakkakaan ei auttanut kauan.

Valpas kuljettajan tarkkailu oli epämiellyttävää, mutta emme halunneet löytää itseämme ojan pohjalta tuusan nuuskana. Matka sujui onneksi nopeasti. Välillä otimme uusia matkustajia kyytiin jonkun muun jäädessä pois, mutta täyteen minibussi ei tullut lainkaan. Lopulta saavuimme Irkutskin lähistölle, jossa oli enemmän autoja. Tällöin kuljettajankin oli pakko valpastua, kun hän joutui tarkkailemaan muuta liikennettä yksitoikkoisen suoran maantien sijasta.

Saavuimme Irkutskiin viisi tuntia lähtömme jälkeen eli noin kello 14. Se oli huomattavasti aikaisemmin kuin olimme arvioineet. Bussi vei meidät Irkutskin markkina-alueen laidalle, josta saimme näppärästi napattua raitiovaunun suoraan rautatieasemalle. Kävimme kimpsuinemme kampsuinemme aseman palvelukeskuksessa ostamassa junaliput seuraavan aamun Irkutsk – Ulaan Baatar -junaan. Lippujen osto onnistui kirjoitetun lappumme avulla ilman mitään ongelmia samalta naiselta, jolta emme aikaisemmin olleet saaneet ostettua lippuja. Emme vain olleet silloin ymmärtäneet systeemiä.

Otimme raitiovaunun Admiral hostelille, jossa majoituimme kuuden henkilön yhteishuoneeseen. Meidät vastaanotti hostelin omistajan puolihöperö äiti, joka puhui onneksi vähän englantia. Huoneessamme oli meidän lisäksemme englantilainen nainen ja irlantilainen mies. Nainen oli nukkumassa saapuessamme. Merja oli myös väsynyt, joten hän jäi nukkumaan Teron käydessä kaupassa hakemassa ruokaa.

Tero valmisti pakastepizzat majapaikkamme keittiön uunissa ja herätti sitten Merjan syömään. Pizzat olivat vähän epämääräiset, mutta nälkäisenä ne maistuivat hyvälle. Huoneessamme majoittuva irlantilainen mies tuli pizzantuoksun houkuttelemana keittiöön ja kyseli, mistä sellaisia saa ostaa. Hän lähti samantien kauppaan.

Istuimme koko illan keittiössä hostelin muiden matkailijoiden kanssa rupatellen. Saimme hyviä neuvoja Mongolian matkaamme varten ja annoimme itse vinkkejä Baikalille suuntaaville. Olimme väsyneitä, joten menimme nukkumaan jo kello 21 muiden jäädessä vielä keittiöön juttelemaan. Pyörimme kuitenkin kerrossängyssämme keskustelun äänien häiritessä unta ja liiankin tietoisina siitä, että joutuisimme heräämään kello kolme aamuyöllä, jotta ehtisimme kello 5.13 lähtevään junaan.

Video: Tärinärallikuski, joka yritti pitää silmät auki