Sinijalka-boobiet ja merileijonan raato

BAQUERIZO MORENO, GALAPAGOS, ECUADOR

Aamupalan popsittuamme lähdimme omatoimiselle vaellusretkelle Fregattilintukukkulalle (Cerro de las Tijeretas). Kävelimme ensin kymmenisen minuuttia Interpretation Centerille, jonka takaa lähtee merkitty kävelyreitti kukkulalle. Kaktukset ja Palo Santo -puut reunustivat polkua. Palo Santo on pyhää puuta, josta valmistetaan eteeristä öljyä varsinkin Ecuadorissa. Öljyä käytetään muun muassa antiseptisenä ja desinfioivana aineena, hyönteismyrkkynä, erilaisessa hengellisissä seremonioissa sekä haavojen parantamisessa.

Monin kohdin kävelyreitillä oli myös isoja laavakivirykelmiä. Erilaisia pikkulintuja viserteli puissa ja heinäsirkkoja hyppeli pitkin poikin. Puolen tunnin kuluttua kipusimme korkean kukkulan laella olevalle näköalatasanteelle, jonka ympärillä lenteli parvi sudenkorentoja. Upea merimaisema avautui eteemme.

Palatessamme takaisinpäin kukkulalle vieviä portaita näimme laakson, jonka läpi olimme juuri tallustelleet sekä sen toisella puolella olevan Baquerizo Morenon kylän. Jatkoimme alaspäin pieneen poukamaan (Las Tijeretas Bay), joka oli merkitty uimapaikaksi. Laavakiviröykkiön päältä oli mahdollista mennä uimaan, jos ei pelännyt liikaa kivillä vilistäviä rapuja. Snorklasimme vuorotellen poukaman kirkkaassa vedessä tiiraillen kaloja ja merileijonia.

Läheisessä laavakiviluolassa mörähteli iso merileijona perheelleen, kun nuorimmaiset sujahtelivat veteen leikkimään. Kivikossa kökötti lentokyvytön cormorant -lintu tai sellaiseksi Merja sen ainakin luokitteli näkemänsä valokuvan perusteella. Kyseinen lintu on ainoa lentokyvytön vesilintu. Aikoinaan sen ei ole tarvinnut osata lentää, koska alueella ei ole ollut sille vihollisia. Nykyään tilanne on toinen ja lintu onkin uhanalainen laji. Kiveltä vierestämme sujahti pelikaani veteen näkemänsä kalan perään, mutta saalis pääsi livahtamaan.

Ylhäällä Fregattilintukukkulan seinämällä lensi lukuisia fregattilintuja. Niistähän kukkula on saanut nimensä. Nämä mustat pihtihäntäiset linnut ovat tyypillinen näky Galapagoksella. Soidinaikaan urokset näyttävät mahtavuutensa kirkkaanpunaisella leukapussilla, mutta tätä näkyä emme valitettavasti päässeet todistamaan.

Kyllästyttyämme snorklaamiseen siirryimme pienemmälle kukkulalle, jossa jökötti iso Charles Darwinin patsas jättiläiskilpikonna ja härkämerileijona jalkojensa juuressa. Hetken niitä pällisteltyämme jatkoimme vaellustamme.

Tulimme meren ylle rakennetulle näköalatasanteelle, josta ainoa näkymä oli aava meri. Siltamaista rakennelmaa sinne kävellessämme Merja bongasi ensimmäiset sinijalka-boobiensa lähietäisyydeltä. Olivatpa ne hauskannäköisiä otuksia valkoisine sulkineen ja kirkkaansinisine jalkoineen ja mustine nokkineen. Niissä on jotain pingviininoloista. Boobiet sukeltavat kalojen perään niin korkealta taivaalta, että tuntuu aivan mahdottomalta että ne voisivat nähdä kalojen liikkeet sieltä asti. Ne sujahtavat veteen nuolisuoraan ja usein nappaavat kalan saaliikseen.

Vaelsimme seuraavalle näköalatasanteelle, jossa oli vanha tykki. Meinasimme jo palata takaisin kylään, mutta päädyimmekin käväisemään vielä Punta Carolan hiekkarannalla. Rannalla oli yksi ecuadorilaisperhe meidän saapuessamme sinne, mutta he häipyivät pian. Meillä oli siis koko ranta vain itsellemme. Vaeltelimme lähelle niemenkärjessä olevaa majakkarakennusta ja takaisin. Rannan keskivaiheilla makasi valtava merileijonan raato, jonka päällä kiipeili pieni laavalisko. Mietimme, kerätäänköhän jonnekin dataa siitä, miten merileijonat kuolevat ja missä.

Löysimme oikopolun takaisin Interpretation centerille tarkkailemalla paikallista perhettä. Emme joutuneet kipuamaan helteessä takaisin pitkää ylämäkeä, kun aivan rannassa kulki toinen polku. Päästyämme takaisin kylään söimme sandwich-lounaan hotellimme viereisessä Muana Cafessa.

Illalla meidän oli tarkoitus selvitellä sukellusretkeä huomiselle, mutta yllättäen kaikki keskukset olivat kiinni. Itseasiassa melkein kaikki koko kaupungissa oli kiinni. Emme olleet tajunneet, että sunnuntaisin paikat ovat auki vain aamupäivisin. Tästä tulikin iso ongelma. Meidän oli päästävä huomenna sukeltamaan tai sitten emme pääsisi lainkaan. Olimme eilen sopineet Chalo Toursin kanssa, että lähdemme heidän retkelleen, koska heillä oli upea katamaraani aluksenaan. Meidän oli tarkoitus tänään maksaa retki, mutta toimisto ei ollutkaan illalla auki. Törmäsimme kadulla toimistossa työskentelevään nuoreen mieheen, joka kertoi ettei heidän katamaraaninsa lähdekään huomenna retkelle, koska sille ei ollut ollut riittävästi osanottajia. Koko homma tuntui kuivuvan käsiin.

Ainoa avoin sukelluskeskus oli Surf & Dive Center, joka oli mielestämme ollut huonoin kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista. Hekään eivät suostuneet järjestämään retkeä kahdelle, vaan osallistujia olisi pitänyt olla vähintään neljä. Lähdimme pettyneinä pois. Huomasimme kuitenkin, että meidän jälkeemme paikalle tuli toinen pariskunta. Hekin lähtivät hetken kuluttua pettyneen oloisina pois, joten kysyimme heiltä, olivatko he suunnitelleet sukellusretkeä huomiselle. Mies oli, mutta nainen ei.

Päätimme käydä uudestaan kysymässä, josko retki onnistuisi kolmella osanottajalla. Sukelluskeskuksen omistaja lupasi järjestää retken kolmelle, mutta sanoi että vene on siinä tapauksessa aika vaatimaton. Merjaa vähän hirvitti, mutta Teroa tämä ei haitannut. Kokeilimme samantien varusteet. Teron laittaessa bootseja jalkaan siellä liikkui jotain – heinäsirkka-torakka. Eikö näistä otuksista ikinä pääse eroon? Merja olisi varmasti saanut sydänkohtauksen, jos ötökkä olisi ollut hänen kokeilemissaan kengissä.

Galapagoksen tyyliin maksoimme sukellukset etukäteen. Kysyessämme, miksi näin pitää toimia, keskuksen omistaja sanoi, että hänellä on ollut liikaa huonoja kokemuksia siitä, etteivät ihmiset ole maksaneet sukelluksen jälkeen koko summaa tai ylipäätään mitään. Hän kertoi esimerkin israelilaisista, jotka olivat olleet sukelluksella ja palatessaan kertoivat, etteivät olleet nähneet valaita eivätkä vasarahaita, joita esitteissä oli mainostettu. He eivät halunneet maksaa retkestä mitään.

Illallisen söimme La Playa -ravintolassa kylän toisella puolella, koska se oli lähes ainoa avoinna oleva ravintola. Uskomatonta, miten turismista elävässä kylässä kaikki voi olla kiinni sunnuntai-iltaisin. Täytyyhän turistien jossain saada syödäkseen. Käteisrahatilanteemme oli surkea, joten maksoimme kortilla siitäkin huolimatta, että laskuun tuli 12%:n lisämaksu kortin käytöstä.