Hui hait

BAQUERIZO MORENO, GALAPAGOS, ECUADOR

Merja valitteli aamulla olotilaansa. Normaalisti olisimme harkinneet sukelluksien siirtoa toiselle päivälle, mutta koska tiesimme molemmat että Kicker Rockin sukellukset piti tehdä tänään tai ei koskaan, sujautimme ruskettuneet varpaamme sandaaleihimme ja lompsimme mukisematta kulman taakse Dive & Surf Clubin toimistolle sovitusti kello 9.

Leon Dormido eli Kicker Rock on turistien ehdoton suosikkikohde San Cristobálin saarella. Kyseessä on aikojen alussa merenalaisen tulivuorenpurkauksen seurauksena syntyneet kaksi valtavaa laavakartiota, joiden välisestä kanavasta pääsee kulkemaan pienellä veneellä. Veden alla Kicker Rockin solassa avautuu sukeltajille ainutlaatuinen mahdollisuus tarkkailla muun muassa Galapagos-haita. Itse asiassa meille luvattiin, että jos emme bongaa haita sukelluksen aikana, saamme rahamme takaisin. Done deal.

Jätettyämme sandaalit toimiston edustalle ja heittäydyttyämme takanurkan sohvalle seuraamme liittyi meitä vähän nuorempi brittimies, jonka tapasimme eilen tyttöystävänsä kanssa sukellusretkeä järjestäessämme. Brittimiestä huolestutti, ehtiikö hän mukaan varaamalleen samana iltapäivänä lähtevälle kahdeksan päivän luksusristeilylle. Sukelluskeskuksen omistaja lupasi huolehtia, että hän ehtii. Huolenaiheena oli myös, että hänen tyttöystävänsä joutuu aloittamaan risteilyn yksinään. Tästä kehkeytyikin mielenkiintoinen keskustelu parisuhteen velvollisuuksista ja erivapauksista. Hmm… ei siitä sen enempää :D

Paattimme lipuessa uljaasti Puerto Baquerizo Morenon laituriin nousimme siihen hymy suupielessä karehtien. Valkoinen sammio muistutti lähinnä lasikuidulla katettua Busteria, johon oli hankittu pari poskettoman massiivista perämoottoria. Kaiken lisäksi sukellusoppaamme laittoi silmilleen ultra coolit Top Gun -aurinkolasit. En tiedä mitä Merja mietti mutta itse kelasin, että ollaanko tässä nyt matkalla kuuta vai Marian hautaa katsomaan.

Hetken kuluttua pääsimme Lobos- eli merileijonasaaren kupeeseen suorittamaan pakollisen testisukelluksen. Saaren nimen mukaisesti ympärillämme kristallin kirkkaassa vedessä ui välittömästi yksi jos toinenkin utelias merileijona. Olimme pyrskähtää nauruun, kun yksi niistä jäi katselemaan touhujamme räpylöillään veneemme ankkuriköydestä kiinni pitäen. Nosteessani oli hieman säätämisen varaa, joten lisäsin painovyöhöni yhden DNA-mokkulan näköisen lyijypainon.

Kicker Rock on upean näköinen jo viiden kilometrin etäisyydeltä. Läheltä katsottuna se todellakin nousee majesteettisenoloisena suoraan merestä kurottautuen taivasta kohti. Sen vierellä tuntee itsensä pienessä paatissa todella pieneksi. Mielessäni rupesin suhteuttamaan Helsingin vaivaiset 72 metriä korkeaa Stadikan tornia edessäni olevaan luonnon aikaansaamaan geologiseen finniin, joka nousee suoraan merenpinnasta 150 metrin korkeuteen.

Moottoreiden sammuttua sukellusoppaamme muistutti meitä suhteellisen selkeällä englannilla, että emme varsinaisesti tulleet tänne ihailemaan edessämme olevaa kiviröykkiötä vaan mitä sen solan pinnan alla piilee. Varsin osuvasti ilmaistu. Aloin ihan oikeasti diggaamaan sukellusoppaan Top Gun -laseja. Merja veti jo innoissaan märkäpukua päälleen, vaikka tunti sitten olo oli hakeutuvaa sorttia. Pienestä keikunnasta huolimatta mieli oli korkealla ja jokainen halusi pulahtaa samantien kamojen kanssa allamme olevaan ulottuvuuteen.

Everibadi OK, van, too, trii!

Mielestäni sukeltamisen yksi kohokohdista on hetki, jolloin tajuntaan iskee tieto kehon joutumisesta veden alle, mutta hengitys jatkuu sujuvasti. Joskus omistan ensimmäiset hengenvedot Jacques Cousteaulle, jota pidetään regulaattorin kehittäjänä ja monen 70-luvulla syntyneen pirpanan absoluuttisena Ahtina. Tässä vaiheessa pitää myös kiittää omaa äitiäni, Raijaa, joka hankki ja säilytti tiedonjanoiselle seikkailijalle vuoden 1976 julkaistut Merten Salaisuudet -lehdet. Nykyään ne löytyvät arkistokaapista kunniapaikalta. Tervetuloa Arabianrantaan arkistoa selailemaan ja keskustelemaan aiheesta punainen pipo päässä.

Kicker Rockin sola tuntui aluksi yllättävän pimeältä ja tyhjältä. Sukelsimme 20 metrin syvyydessä yhdessä letkassa ja jokainen tiiraili ympärilleen huomatakseen mahdollisia ja mahdottomia elonmerkkejä. Solan leveys oli arvioni mukaan noin 25 metriä ja pituus noin 200 metriä. Ohitsemme ui kolme kotkarauskua (eagle ray), jotka ovat näkemistäni rauskuista hauskimman näköisiä.

Seuraavien 15 minuutin aikana tapahtuvia hetkiä on vaikea sanoin kuvata. Pimeyden läpi kajasti lämmin valo, joka kasvoi kasvamistaan kunnes meitä ympäröi kirkkaat temppelinomaiset seinämät ja valkoinen hiekkapohja. Jotta tunnelma ei olisi latistunut siihen, huomasimme ensin yhden, sitten toisen ja lopulta kymmeniä Galapagos-haita. Ne tuntuivat vartioivan valtakuntaansa, jonne emme ilmeisesti kuuluneet. Istahdin ja kierrähdin varovasti selälleni hiekkapohjalle. Merja levitoi painottomasti parin metrin päässä myötäillen vedenalaisia aaltoja. Seuraamme liittyi useampi tuhansista kaloista muodostuva parvi, jonka seassa hait kiersivät loputonta ympyrää. Tuolloin toivoin kuoleman olevan jotain yhtä luonnollisen kaunista.

Havahduin sukellusoppaan merkkiin. Oli aika jatkaa matkaa. Hitaasti letkamme lähti eteenpäin jättäen hait taakseen. Etenimme solan toiselle puolelle, josta käännyimme oikealle seuraten valtavan seinämän vierustaa. Merja huomasi merikilpikonnan, joka oli pysähtynyt pienten puhdistuskalojen näykittäväksi. Elävä esimerkki toimivasta symbioosista. Tarkistin jälleen konsolista ilmanpaineen (1300 PSI) ja syvyyden (12 metriä).

Käännyimme solasta oikealle kohti vedenalaista vuorenhuippua, joka sijaitsi ison Kicker Rockin toisessa päässä. Oikealla puolellamme oleva seinämä oli kauttaaltaan upeiden korallien peitossa. Jopa viuhkakoralleja törötti seinästä pitkälle ulospäin. Galapagoksen vedet ovat niitä harvoja paikkoja, joissa korallit vielä menestyvät, koska vesi on lämmintä mutta ei liian lämmintä. Ihmettelimme myös seinämällä nököttäviä paksupiikkisiä merisiilejä.

Juuri ennen pintaan nousua tarkkailimme yhtä merikilpikonnaa pidemmän aikaa ja yksi pieni merikilpikonna puuhasteli pohjassa alapuolellamme. Meidän pikku-purkkimme, odotti valmiina edessämme noustessamme pintaan. Kamat ripakasti kannelle ja eiku menoks… Saimme yksityis-sightseeingin Kicker Rockin ympäri. Merileijonat paistattelivat päivää toisella puolella olevilla tasanteilla. Niiden lähistöllä vaanivat kalasaalista Galapagoksen ehdottomat hurmurilinnut sinijalka-boobiet ja maskinaama-boobiet. Jostain syystä en oikein innostunut näistä elukoista, vaikka Merja ei meinannut pysyä pöksyissään hihkuessaan: “Tossa on noita maskinaamoja, näätsä!”.

Söimme lounaaksi herkullisia tonnikalavoileipiä ja sipsejä. Lilluttuamme tarpeeksi kauan veneessä teimme päivän toisen sukelluksen, joka suoritettiin ulkoseinämällä. Kaunis seinämä jatkui loputtomiin alaspäin, mutta eläimiä näimme harmillisen vähän. Kohokohta oli, kun isokokoinen merileijona solahti ylhäältä ohitsemme jonnekin syvyyksiin.

Juuri ennen ylösnousua ohitimme kapean solan, jonka edustalla uiskenteli kalaparvia. Siitäkin voi kuulemma sukeltaa läpi, jos uskaltaa mutta mukana olisi hyvä olla taskulamppu. Auringonvalo ei pääse valaisemaan solan keskikohtaa ja kylkeä hipovat hait saattavat olla vähän liian yllättävä kokemus, jos niitä ei näe. Toisen sukelluksen osalta totesimme molemmat, että ensimmäisen sukelluksen jälkeen mikään ei tuntunut enää miltään; paitsi kylmältä.

Palasimme takaisin Lobos-saarelle kello 14 maissa. Brittiystävämme risteilyalus saapuisi sinne kello 15, jolloin hän pääsisi siirtymään suoraan pikku-purkistamme luksusalukselle. Purkkimme kapteeni oli hyvin tietoinen britin aikeesta ja tarpeesta siirtyä mahdollisimman nopeasti toiselle alukselle. Laskettuamme ankkurin kapteeni ilmoitti meille olleensa yhteydessä aluksen kapteeniin, joka saapuisi noukkimaan britin luvattuna ajankohtana. Hyvin hoidettu.

Snorklasimme ja leikimme parin nuoren ja innokkaan merileijonan kanssa puolentoista metrin syvyydessä. Vesi oli käsittämättömän kirkasta. Hiekkapohjalla oli myös piikkirauskuja (electric sting ray), joiden sanotaan antavan ikävän sähköiskun, jos niitä menee liian lähelle. Seurailimme niitä sopivan etäisyyden päästä niiden viilettäessä aavemaisesti pitkin hiekkapohjaa.

Heitimme britin risteilyalukselleen. Voi veljet mikä paatti! Tosin tiketti moiselle olisi maksanut 2 800 dollaria per nenu. Jos hintaan olisi sisältynyt sukellukset, olisin nakannut fyrkat pöytään välittömästi. Valitettavasti Galapagoksen viranomaiset ovat toistaiseksi kieltäneet kokonaan sukeltamisen saaria kiertäviltä risteilyaluksilta lukuunottamatta muutamaa erikoisluvan saanutta, vain sukellukseen keskittyvää luksusristeilijää. Kuka näitä älyttömiä sääntöjä oikein keksii?

Illalla huomasimme käteisvaramme olevan todella niukat, ja saaren ainoa pankkiautomaatti oli tottakai tuolloin suljettu. Kävelimme illalliselle viimeiset roposet kourassa (30 dollaria) ja tilasimme listan halvimmat pöperöt. Hintaa tuli 34 dollaria juomineen. Onneksemme ravintolassa pystyi maksamaan luottokortilla. Lasku tosin nousi tuolloin ensin 38 dollariin palvelumaksujen takia ja tämän jälkeen 42 dollariin maksaessamme kortilla. Homma hoidettu, ja ilman Top Gun -laseja!

Päivän viimeinen yllätys sattui törmätessäni jälleen Nickyyn. Nicky teki kanssani vapaaehtoistyötä Boliviassa ja tapasimme sattumoisin myös Perussa. On aika outoa, muttei mitenkään mahdotonta törmätä sattumalta samaan ihmiseen useampaan kertaan kuukausia kestävän reissun aikana. Sovimme Nickyn kanssa tapaamisesta huomenna – meillä on paljon puhuttavaa.