Biitsipäivä

BAQUERIZO MORENO, GALAPAGOS, ECUADOR

Tänään saavutettiin laiskuuden huippu – otettiin taksi kilometrin päässä sijaitsevalle Mann-hiekkarannalle. Oli vaan niin älyttömän kuuma ja Merjalla vähän huono olo. Täällä Galapagoksella on varmaan erilainen pöpökanta kuin muualla Etelä-Amerikassa, koska vaikuttaa siltä että jatkuvasti on jomman kumman vatsa sekaisin. Ehkä myös hillitön helle tekee tepposensa, kun elimistömme ovat tottuneet viime kuukausina viileään vuoristoilmaan.

Rannalla oli hiljaista. Ainoastaan paikallisten partiolaisten pitämästä kioskista kuului musiikkia ja merileijonat mörähtelivät löhöillessään raukeina rannan toisella puolella. Vietimme kerrankin ihan vain löhöilypäivää. Merja kirjoitteli blogijuttuja ja Tero lueskeli kirjaa. Janon yllättäessä Tero kävi hakemassa kioskista juotavaa.

Pikku-partiolaisella oli vähän laskuongelmia. Teron oli tarkoitus ostaa yksi cokis ja yksi olut. Poika toi hänelle yhden oluen ja kaksi olutta. Kun hän lopulta ymmärsi, että piti tuoda vain yksi cokis ja yksi olut, hän ei osannut laskea paljonko niiden yhteishinta on. Teron laskettua hinnan pojan puolesta tämä totesi, ettei hänellä ole antaa takaisin Teron ojentamasta viidestä dollarista. Ongelma ratkesi sillä, että Tero osti kuin ostikin yhden cokiksen ja kaksi olutta, joista tuli tasan viisi dollaria (3,30 euroa). Eli oliko poika sittenkin vain ovela ja myi yhden oluen enemmän?

Kävelimme takaisin hotellillemme ja pakkasimme tavaroita huomista lähtöä varten. Tottakai toisesta rinkasta taas piti löytyä yksi heinäsirkka-torakka, mutta tällä kertaa pelastus eli Tero oli lähellä ja hoiti örkin ulos huoneesta.

Illallisen nautimme Nickyn seurassa Miconia-ravintolan mukavalla terassilla, josta oli näkymä auringonlaskun kultaamalle lahdelle. Nicky kertoi olleensa neljän päivän risteilyllä, josta hän maksoi täyshoidolla noin 750 dollaria (500 euroa). Ihan hyvä hinta, mutta risteily sinänsä oli pettymys. Nicky ei kokenut saaneensa siitä oikein mitään irti.

Samalla risteilyllä oli nainen, joka oli varannut risteilyn ihan toiselle alukselle kahdeksaksi päiväksi jo useampi kuukausi aikaisemmin. Kun hän saapui Galapagokselle, hänelle kerrottiin että kyseinen alus on remontissa ja hänet on siirretty neljän päivän risteilylle paljon hienommalle alukselle. Kun hän oli toipunut tästä aikataulu- ja alusmuutoksesta, hän koki uuden järkytyksen astuessaan luksusaluksen kannelle. Hänelle ei ollutkaan tilaa siellä. Lopulta hänet ohjattiin saman tasoiseen alukseen, johon hän oli varannut ja maksanut kahdeksan päivän risteilyn, mutta vain neljäksi päiväksi. Eikä mitään hintakompensaatiota ollut tarjolla.

Juttelimme Nickyn kanssa Intiwarayassi-kuulumisista ja kävimme läpi, mitä olemme sen jälkeen puuhailleet. Ihmettelimme, missä Nickyn matkakumppani Gil on. Gil oli Otavalossa ja siirtymässä piakkoin Kolumbiaan. Nicky oli menossa hänen perässään Kolumbiaan, mutta ensin hänen olisi päästävä Galapagokselta Quitoon. Nickyn lentojärjestelyissä oli tapahtunut jokin sotku ja niin hän oli joutunut jäämään pari päivää suunniteltua pidemmäksi aikaa San Cristobalille. Hyvä niin, koska muuten emme olisi törmänneet. Huomenna lentäisimme kaikki Quitoon, vaikkakin eri koneilla.

Illallisen jälkeen saatoimme Nickyn tapaamaan kämppiksiään yhteen baariin. Baari näytti sen verran hiljaiselta, että päädyimme itse jatkamaan takaisin rantabulevardille. Kylän edustalla oleva pieni hiekkaranta on iltaisin täynnä yöpuulle asettuvia merileijonia. Niitä nousee merestä virtanaan ja ne asettuvat perhekunnittain rannalle nukkumaan. Nuorimmat saapuvat viimeisenä ja etsivät kiljahdellen emojaan. Isoimmat merileijonat mörähtelevät pikkuisia hiljaisiksi. Välillä sattuu pieniä tappelunnujakoita, kun joku pyrkii liian innokkaasti väärään ryhmään työntyen kahden jo nukkuvan otuksen väliin. Ihmeen paljon näistä elukoista lähtee ääntä.

Kyyneleitä nieleskellen katselimme yhden nuoren merileijonan etenemistä hiekassa. Joku, olisiko ollut hai, oli syönyt sen takajalat. Niiden tilalla oli vain verinen tynkä, jolla se yritti kivusta vikisten liikkua. Muut merileijonat nuuhkivat tynkää ja sekin sattui. Onkohan tällä pikkuisella mitään toivoa jatkaa elämäänsä?

Video: mihin mä sen sängyn jätin?