Quiton kattojen yllä

BAQUERIZO MORENO, GALAPAGOS – QUITO, ECUADOR

Aamulla Merjalla oli taas vai pitäisikö sanoa edelleen vatsa sekaisin. Se toimi vähän liian vauhdikkaasti. Hän sai kuitenkin pakattua tavaramme ilman suurempia ongelmia. Tero kävi tarkastamassa netistä lentomme lähtöajan ja syömässä aamupalan läheisessä kuppilassa. Kello 10 kirjauduimme ulos hotellista ja odotimme taksia kadunkulmassa. Yllättäen Nicky ilmestyi paikalle. Mitä ihmettä. Hänen lentonsahan piti lähteä jo ennen meitä. Nicky selitti, että hän oli käynyt jo lentokentällä, mutta vain kuullakseen ettei hänen lentonsa lähdekään tänään, vaan vasta huomenna. Hänelle oli annettu risteilyllä väärää tietoa. Nicky oli suorastaan raivoissaan, koska tämä tarkoitti että hänen siirtymisensä Kolumbiaan pitkittyisi entisestään. Sovimme tapaavamma Quitossa, kunhan hän selviytyisi sinne asti.

Hurautimme taksilla kentälle. Hintaa tuli huikeat 70 eurosenttiä parin kilometrin matkasta. Check-inin tehtyämme Merjan oli taas pakko rynnistää vessaan. Tero jäi kiertelemään kentän matkamuistomyymälöitä. Päädyimme ostamaan kierrätystaidetta; jätepaperille muottipuristettuja ja öljyvärimaalattuja Galapagoksen liskoja ja merileijonia.

Pian olikin aika siirtyä portille. Kenttä oli pieni. Sieltä lähtee yleensä korkeintaan pari konetta päivässä. TAMEn kone oli reilusti myöhässä ja tarjolla olleet mehut ja vedet loppuivat alta aikayksikön. Odotustilassa oli hiostavaa ja liian vähän happea. Kone lähti puolisen tuntia myöhässä. Eipä aikaakaan kun matkasimme jälleen Tyynenmeren tyrskyjen yläpuolella.

Parin tunnin kuluttua saavuimme Ecuadorin rannikolle, josta ei ollut enää pitkä matka Guayaquiliin, jossa teimme välilaskun. Osa matkustajista poistui ja muutama tuli tilalle ennen kuin kone suuntasi kohti Quitoa. Odotusajan olimme koneessa. Tankkauksen aikana ei saanut pitää turvavyötä kiinni, koska jos jotain tapahtuisi, pitäisi päästä nopeasti ulos.

Lento Guayaquilista Quitoon oli maisemiltaan upea. Merja bongasi ikkunapaikaltaan Cotopaxin lumipeitteisen lähes 6 000 metriä korkean vuoren vähän ennen Quitoa. Valitettavasti pilvinen sää haittasi maisemien ihailua huomattavasti.

Quiton yläpuolella taivas aukeni ja kirkkaassa auringonpaisteessa paistatteleva kaupunki näytti parhaat puolensa. Jo kaukaa näkyi vuorien ympäröimä laakso. Lähempää oli hauska huomata, että Quito on värikäs ja moderninoloinen kaupunki, ainakin ilmasta käsin katsottuna.

Laskeuduttuamme laukut saapuivat kohtuullisen nopeasti. Nappasimme taksin terminaalin ulkopuolelta. Sovimme hinnaksi neljä euroa, joka tuntui kalliilta. Taksin ajaessa pyytämäämme hosteliin huomasimme matkan olevan odotettua pidempi. Reissu Quiton keskustan läpi kesti puolisen tuntia, joten hinta oli loppujen lopuksi vähintäänkin kohtuullinen.

Emme olleet varanneet Secret Garden hostelista huonetta. Hostel on erittäin suosittu, joten toivoimme parasta soittaessamme ovikelloa hauskasti maalatun oven vieressä. Oven avauduttua kävelimme sisään kapeaan käytävään, jonka oikealta puolelta lähti portaat ylös. Yläilmoista meitä tiiraili nuori mies, joka huuteli: “Jättäkää laukut siihen ja tulkaa tänne ylös. Vastaanotto on täällä.” Tero jäi laukkujen kera alas Merjan lähtiessä kapuamaan ylös.

Portaita riitti. Vastaanotto taisi olla viidennessä kerroksessa. Koko paikka oli jännittävän sokkeloinen ja seinät kirkkailla väreillä maalattu. Seiniin oli myös maalattu kaikenlaisia taideteoksia. Päästyään ylös asti Merja kysyi kahden hengen huonetta ihastellessaan terassilta aukeavaa upeaa maisemaa. Yllätykseksemme huone löytyi ja Merja pyysi nähdä sen. Vastaanotossa oleva nuori nainen lähti näyttämään huonetta. Se sijaitsi pari kerrosta alempana eikä siinä ollut lainkaan ikkunaa. Pimeät huoneet ahdistavat Merjaa, joten hän kysyi löytyisikö ikkunallista versiota. Toinen huone löytyi neljännestä kerroksesta kadun puolelta. Sinne kuljettiin internet-huoneen läpi, josta pääsi toiseen portaikkoon. Merja sanoi samantien: “Otamme tämän”, koska koko hostel oli niin mielenkiintoisen oloinen.

Merja huusi Teron myös ylös. Kirjauduimme sisään ja saimme kuulla, että kello 19 on mahdollisuus syödä edullinen illallinen hostelin kattoterassilla. Ilmoittauduimme heti mukaan. Asetuimme taloksi. Nettikoneiden vieressä oli lista, johon piti merkata milloin aloittaa netin käytön ja milloin lopettaa sen. Listat kerättiin kerran päivässä. Piipahdimme netissä ennen illallista.

Tullessamme kattoterassille vähän ennen kello 19 siellä alkoi olla jo aika täyttä. Pitkässä pöydässä istui arviolta kolmisenkymmentä matkailijaa ja pienessä keittiössä kaksi kokkia väänsi sapuskaa. Tarjolla oli alkupalat, pääruoka ja jälkiruoka. Jokainen sai valita, mitkä niistä ottaa. Pääruoan osalta oli tarjolla erillinen kasvisvaihtoehto. Valinta piti kertoa mielellään aamupäivällä, jotta kokit tiesivät paljonko mitäkin ruokaa pitää valmistaa.

Otimme juomat ja istuimme pöytään. Tuttujakin löytyi. Ystävämme Ben ja Brett, joihin olimme tutustuneet Mancorassa ja Guayaquilissa istuivat pöydässä. Juttu luisti samantien heidän kertoessaan retkistään Ecuadorin rannikolla ja meidän jutustellessa Galapagoksen kokemuksia. Ben ja Brett ovat huippumukava pariskunta, joihin pääsimme näin tutustumaan entistä paremmin. He olisivat Quitossa muutaman päivän niin kuin mekin.

Viereemme istui nuori uusseelantilainen pariskunta, joka oli juuri aloittanut ensimmäisen pitkän ulkomaanmatkansa. He kuuntelivat innosta puhkuen muiden matkakertomuksia. Mies oli intohimoinen nyrkkeilijä ja olisi halunnut viettää aikaansa läheltä löytämällään salilla. Naisen onneksi hän oli kuitenkin liian ujo toteuttaakseen tämän, koska hän ei osannut espanjaa.

Ruoka ja seura olivat loistavia, joten viihdyimme illallisella kolmisen tuntia. Jossain välissä ecuadorilainen muusikkokaksikko soitti Andien musiikkia puolisen tuntia. Kottikärryyn tehtiin nuotio lämmittämään ja valaisemaan pimeää iltaa. Upea maisema yli Quiton vanhan kaupungin avautui edessämme takanaan korkea vuori. Kaunis basilika erottui mahtavuudellaan ja vaihtuvalla valaistuksellaan muista rakennuksista. Kaukana kukkulalla seisoi valaistu enkelipatsas.