Lentolippuja ja postipaketteja

GUAYAQUIL, ECUADOR

Kävimme aamiaisella viihtyisässä El Espanol -leipomokahvilassa aivan hotellimme lähistöllä. Merja popsi valtavan vuoren amerikkalaistyylisiä aamiaispannukakkuja. Tero tyytyi perinteisempään voileipään.

Huh hellettä. Tänään oli älyttömän kuuma päivä. Auringossa varmasti lähemmäs 40 astetta eikä varjossakaan paljon vähempää. Etsimme opaskirjassamme mainitun galapagoslaisen sukelluskeskuksen toimiston, joka oli piilotettu yhden kerrostalon seitsemänteen kerrokseen. Toimistolla työskentelevä ystävällinen mies sattui ulko-ovelle kanssamme samaan aikaan ja neuvoi meidät oikeaan paikkaan. Muuten sitä ei olisi kyllä millään löytynyt.

Keskustelimme Galapagos Sub-Aquan työntekijän kanssa sukelluksista Galapagos-saarilla. Kyselimme hintoja ja millaisia sukelluksia olisi odotettavissa. Sub-Aqua toimii Santa Cruzin saarella. Olimme hieman hämmästyneitä, ettei mies tuntenut lainkaan muiden saarten sukelluskohteita. Hänen mielestään Santa Cruzin lähellä olevat paikat olivat saarten parhaita. Saimme paljon tietoa, mutta emme olleet aivan vakuuttuneita kyseisestä sukelluskeskuksesta. Niinpä kiitimme avusta ja päätimme hankkia sukellukset vasta päästyämme Galapagokselle.

Jatkoimme matkaa pittoreskille Las Penasin alueelle. Kävelimme ristiin rastiin sen kujia alueen hauskanvärisiä taloja ihastellen. Kukkulalle emme tässä helteessä jaksaneet lähteä kapuamaan. Poikkesimme myös pariin taidegalleriaan, joissa oli ihan hienoja tauluja muttei mitään meille sopivaa. Yritämme ihan tosissamme löytää olohuoneemme seinälle taidetta, mutta näyttää vähän huonolta.

Kävelimme huippumodernia Maleconia eli joenrannan bulevardia takaisin kohti Guayaquilin keskustaa. Alue on rakennettu vuonna 2000. Ohitimme ison IMAX-teatterin. Olisi ollut mukava mennä elokuviin hyvin ilmastoituun teatteriin, mutta valitettavasti se ei ollut auki. Olimme auringonpaahteesta lopenuupuneita, joten menimme lounaalle kauniin tekolammen rannalla sijaitsevaan Aroma Cafeseen. Oli rentouttavaa istahtaa varjoon odottamaan ruoan saapumista. Paikka oli täynnä turisteja ja hinnat sen mukaiset.

Poikkesimme Maleconilta hetkeksi Iberian ja Copa Airlinesin toimistoihin. Iberian toimisto sijaitsi aivan rantakadun tuntumassa katutasolla. Olimme selvitelleet netin kautta eri lentoyhtiöiden hintoja Havannasta Helsinkiin ja todenneet Iberian tarjoavan edullisimman vaihtoehdon. Lento tosin kiertää Madridin ja Frankfurtin kautta, mutta emmeköhän me sen kotimatkalla kestä. Ostimme liput 900 eurolla per henkilö.

Suurin osa tämän kaupungin toimistoista näyttää sijaitsevan jonkin rakennuksen ylemmissä kerroksissa. Niin Copa Airlineskin. Jonotettuamme jonkin aikaa pääsimme virkailijan juttusille. Kyselimme lentoja Quitosta Havannaan. Olimme katsoneet netistä, että Copa Airlinesin lennot olisivat edullisimmat. Jos ostaisimme liput toimistosta, hintaan tulisi 20 euroa per henkilö palvelumaksua lipun hinnan päälle. Päätimme yrittää ostaa liput netin kautta.

Menimme läheiseen nettikahvilaan. Copa Airlinesin nettisivu toimi hyvin ja pian olimme hankkineet 230 eurolla per henkilö e-liput Quitosta Panaman kautta Havannaan. Tulipahan säästettyä edes vähän, kun vaivauduimme hoitamaan homman netin kautta.

Jatkoimme kävelyretkeämme Maleconin toiseen päähän, jossa kävimme La Bahian valtavilla piraattimarkkinoilla. Siellä oli yksi katu täynnä DVD- ja CD-levyjä, yksi katu kopioituja merkkivaatteita, yksi katu kopioituja merkkikenkiä jne. Isot huoneet olivat tupaten täynnä kopioituja pelejä, videoita ja tietokoneohjelmia. Etelä-Amerikassa näyttävät piraattimarkkinat olevan vielä erittäin elinvoimaiset eikä kukaan näytä edes olevan kiinnostunut tämän liiketoiminta-alueen kieltämisestä. Loputtomien kojurivistöjen kujilla oli niin kuuma ja tavaraa ylitsevuotavan paljon, että halusimme pian pois tästä ostoshelvetistä.

Kävelimme Guayaquilin keskustan läpi takaisin hotellillemme, jossa Merja ryhtyi pakkaamaan tavaroitamme huomista Galapagokselle siirtymistä varten. Tero lähti viemään paketteja postiin. Postiin päästyään hän jonotti tietämättä tarkkaan, mille luukulle olisi pitänyt mennä saadakseen lähetettyä paketin ulkomaille. Luukulle päästyään hän kysyi virkailijalta, puhuuko tämä englantia. Virkailija ei osannut englantia eikä osannut kukaan muukaan. Ei auttanut kuin selittää espanjaksi, mitä haluaa.

Huvittavaa oli, että isompi pakettimme painoi 2,96 kiloa. Jos se olisi painanut 3 kiloa, hinta olisi ollut huomattavasti kalliimpi. Lisäksi lähetimme erillisessä pienessä paketissa Merjan Mancoran hiekkarannalta löytämän merihevosen, jonka toivoimme näin varmemmin päätyvän kotiin asti. Molempien pakettien osalta piti täyttää lomakkeita, joissa kaikki asiat kysyttiin espanjaksi ja ranskaksi. Nämä kielet ovat hyvin samanlaisia, joten ei ollut paljon hyötyä, että lomakkeiden tekstit oli käännetty espanjasta ranskaksi. Tero osaa kumpaakin välttävästi, mutta jos ei ymmärrä toista, ei ymmärrä toistakaan.

Lomakkeeseen piti laittaa palautusosoite, jos vastaanottajaa ei tavoiteta. Tässä tarvittiin vähän luovuutta, koska eihän meillä ole osoitetta Ecuadorissa emmekä ylipäätään halua pakettien palautuvan sinne. Tärkeintä oli kuitenkin saada lomakkeen kaikki kohdat täytettyä, joten virkailijalle kelpasi pienen hämmingin jälkeen, kun Tero laittoi osoitteeksi oman osoitteemme Suomessa ja palautusosoitteeksi Merjan vanhempien osoitteen Suomessa. Kysyttäessä merihevospaketin arvoa, Tero ei ensin ymmärtänyt kysymystä. Ymmärrettyään, mistä oli kysymys, hän laittoi arvoksi yhden euron. Byrokratia on mielenkiintoinen asia, kun lomakkeisiin voi usein täyttää ihan mitä tahansa, kunhan täyttää. Lopuksi Teron piti todistaa passilla henkilöllisyytensä ja maksaa 27 euron postimaksu.