Huikeat odotukset

GUAYAQUIL – PUERTO AYORA, ECUADOR

Herätys oli epäinhimilliseen aikaan kello 5.45. Hotellimme vastaanottovirkailija ei onnistunut tilaamaan meille taksia, koska lähtiessämme noin kello 7 takseilla oli ruuhka-aika. Otimme riskin ja lähdimme metsästämään taksia suoraan kadulta. Hetken käveltyämme onnistuimmekin nappaamaan taksin lennosta ja pääsimme ajoissa kentälle.

Lentokentällä meidän piti ensin hankkia seitsemän euron hintaiset Ingalan (Instituto Nacional Galapagos) myöntämät kontrollikortit. Kyseessä oli luottokortin kokoinen ja näköinen läpyskä, jossa on nimen ja Galapagoksella vietettävien päivämäärien lisäksi henkilönumero. Meille ei missään vaiheessa selvinnyt, mihin tätä korttia tarvitaan, mutta se oli välttämätön hankinta jotta pääsimme saarille.

Kortin saatuamme siirryimme check-in jonoon. Tiski ei ollut vielä auki, vaikka jonossa oli jo muutamia asiakkaita. Jouduimme odottamaan puolisen tuntia TAME-lentoyhtiön Galapagos-tiskin aukeamista. Ihmettelimme aulassa kaikuvaa kukonlaulua. Olihan toki aamu, mutta silti ei odottaisi että lentokentän kaiuttimista kiekuisi kukko. Hetken päästä ymmärsimme, ettei ääni suinkaan kuulunut kaiuttimista vaan viereisessä jonossa oli kukkoja kuljetuslaatikoissaan odottamassa ruumaan vientiä (katso alla oleva video). Ilmeisesti kyseessä oli kukkotappeluihin meneviä kukkoja. Mitkä muut kukot olisivat niin arvokkaita, että niitä kannattaisi yksittäispakata lentokoneella kuljetettavaksi? Kukkojen määränpää oli Cuencan kaupunki.

Saatuamme lennon tarkistuskortit kävimme maksamassa lentokenttäveron. Sen jälkeen jonotimme hetken turvatarkastukseen päästäksemme lähtöaulaan. Ostimme herkullista ecuadorilaista 75%:n tummaa suklaata kentän myymälästä. Ihanan pehmeää ja tumma-aromista Fino de Aroma gourmet-suklaata voi lämpimästi suositella, vaikka viiden euron hinta 150 grammasta olikin aika paljon. Suklaan lisäksi söimme kentällä aamiaisen El Espanol -kahvilassa. Nautimme isot tuopilliset vastapuristettua appelsiinimehua ja herkulliset kasvisvoileivät. Muuten odotteluaika sujuikin mukavasti omalla miniläppärillä wifi-yhteydellä surffaillen.

Puolitoista tuntia kestävä lento Tyynenvaltameren yllä meni nopeasti. Pian laskeuduimmekin jo pienelle Baltran saarelle Santa Cruzin saaren pohjoispuolelle, jossa ei ole muuta kuin lentokenttä. Kenttä oli pieni. Laskeuduimme koneesta portaita suoraan kentälle ja kävelimme kentän poikki lentokenttärakennukseen. Ensimmäiseksi jouduimme maksamaan Galapagoksen kansallispuistomaksun 100 dollaria eli 67 euroa per henkilö. Seuraavaksi kaikkien käsimatkatavarat pengottiin ja kysyttiin, onko tavaroissamme kasveja, hedelmiä tai eläimiä. Tarkastus oli varsin ylimalkainen, mutta välillä siinäkin tehdään mielenkiintoisia löytyjä. Esimerkiksi eräs paikallinen nainen oli yrittänyt tuoda saarelle kaksi kaniinia. Ne olisivat saattaneet aiheuttaa melkoisen ekokatastrofin lisääntyessään holtittomasti.

Laukkuja odotellessamme käänsimme kelloja tunnin taaksepäin Galapagoksen aikaan. Kentällä ei ollut matkalaukkuhihnaa, vaan laukut leviteltiin siirtovaunuista laukkujenhakualueelle, josta jokainen kävi etsimässä omansa. Tämän jälkeen siirryimme veloituksettomaan bussikuljetukseen, joka vei meidät Baltran saaren eteläpäähän. Vaihdoimme bussista pieneen lauttaan, jolla matkasimme kapean salmen yli Santa Cruzin saaren pohjoiskärkeen. Lautasta siirryimme jälleen bussiin.

Tätä olin odottanut useamman vuoden. Olin haaveillut Galapagoksen ekoparatiisista, jossa eläimet, luonto ja ihmiset elävät harmoniassa keskenään. Odotukset olivat huikeat. Melkein tuli tippa linssiin bussin ajaessa Santa Cruzia halkovaa ainoaa asvalttitietä kohti Puerto Ayoran satamakaupunkia. Molemmilla puolilla levittäytyi luonnonsuojelualueita. Ennen tarkempaa tutustumista Galapagokseen en ollut edes tiennyt, että millään saarista voi yöpyä. Luulin, että kaikki matkailijat asuvat saarten väliä risteilevissä veneissä tai laivoissa.

Puerto Ayoran 12 000 asukkaan kaupunki kasvaa kovaa vauhtia; monen mielestä liian kovaa. Galapagoksella asuvien määrä on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Turistien määrä taas on tuplaantunut viidessä vuodessa. Tällä on merkittäviä, valitettavasti negatiivisia, vaikutuksia Galapagoksen ekosysteemille erityisesti asutuilla saarilla Santa Cruzilla, Isabelalla, San Cristobalilla ja Floreanalla. Mielikuva ekoparatiisista alkoi rapistua samantien.

Puerto Ayora oli yllättävän suuri, vaikka pääkatu onkin vain noin kilometrin pituinen. Bussi jätti meidät sataman tuntumaan. Ensin oli päästävä vessaan. Tien toisella puolella olikin sopivasti yleinen wc.

Kävelimme puolisen kilometriä opaskirjasta valitsemaamme La Casa del Lago Lodgeen. Heillä oli tarjolla muutama ihastuttava huoneisto, joista tosin ei ollut oikeastaan minkäänlaisia näköaloja. Vilkaisimme myös viereisen hotellin, mutta se oli täynnä. Niinpä päätimme varmuuden vuoksi majoittua Casa del Lagoon, vaikka sen hinta olikin yli kolminkertaistunut parissa vuodessa. Ecuadorin Lonely Planetimme on vuodelta 2006. Siinä Casa del Lagon hinta on 23 euroa/huoneisto/yö. Nyt hinta oli 73 euroa/huoneisto/yö. Neljälle henkilölle huoneisto olisi ollut hyvä sijoitus, mutta kahdelle se oli vähän liiankin iso ja hintava.

Majoituttuamme lähdimme vaeltelemaan Puerto Ayoran keskustaan etsien sukelluskeskuksia ja edullisempia majapaikkoja. Molempia löytyi runsain mitoin. Majoitusta oli tarjolla 15 eurosta 125 euroon/huone/yö ja tilaakin oli useimmissa paikoissa. Sukelluspäivän hinta vaihteli 80:stä 90:een euroon sisältäen kaksi sukellusta varusteineen, kuljetukset ja jotain pientä purtavaa sekä juotavaa päivän aikana. Päivän shoppailtuamme varasimme uudeksi majapaikaksi huomisesta alkaen Estrella del Marin. Sukellusretken varasimme Silberstein-sukelluskeskuksesta, joka vaikutti mielestämme toiseksi parhaalta vaihtoehdolta viikoksi eteenpäin täyteen buukatun Scuba Iguanan jälkeen.

Lounaalle päädyimme pääkadun kauimmaisessa päässä sijaitsevan luksushotellin Red Mangrove Innin sushi-ravintolaan. Upean merimaiseman idylliä häiritsi hieman terassin korjaustyöstä aiheutuva meteli. Tero katseli tyytyväisenä ravintolan tv:ssä pyörivää Galapagoksen sukellusdokumenttia. Sushit maistuivat pitkästä aikaa, vaikkeivät ne ihan huipputasoisia olleetkaan. Päivän päätteeksi poikkesimme paikalliseen supermarkettiin, josta hankimme moniviljaleipää, jogurttia, tuoremehua ja muita aamiaistarvikkeita kämppäämme.

Video: Kukot odottivat vuoroaan lentokentällä