Heräsimme kaikessa rauhassa. Vessanpönttömme ei vetänyt. Vesi vain pyöri siinä. Se oli tukossa. Suihku piti outoa ääntä sulkiessani sen ja alkoi yllättäen savuta. Lopulta se pamahti. Suihku toimii sähköllä ja siihen taisi tulla oikosulku. Ilmeisesti oli todella aika lähteä.
Menimme Cafe Benitaan aamiaiselle. Söimme molemmat kaksi isoa lettua banaaneilla ja papaijalla. Herkullista, kuten aina. Maksoimme kahvilalaskumme. Koko aikana Intiwarayassissa käytimme rahaa alle 40 euroa per päivä per kaksi henkilöä. Ja siihen sisältyi kaikki ruoat, juomat, majoitus ja pakollinen lahjoitus organisaatiolle, jotta saimme luvan työskennellä eläinten parissa. Käsittämättömän halpaa.
Lähdimme vielä vaeltelemaan puistoon. Kävimme tervehtimässä Quirque-puumaa, joka nautiskeli auringonpaisteesta leikkien hoitajansa Saran kanssa. Sara on ollut puumansa hoitaja jo useamman kuukauden ja sen näkee heidän kanssakäymisestään.
Piipahdimme lintualueella. Tero antoi vähän neuvoja uusille vapaaehtoistyöntekijöille, Thomakselle ja Heatherille. Vaikutti siltä, että linnut olivat hyvissä käsissä. Heillä oli halu kehittää aluetta.
Kävimme pieneläinalueella. Tervehdin viimeisen kerran Lindaa. Tuntui haikealta jättää se, sillä vaikka joskus tulisin takaisin, se olisi jo iso silloin ja ehkä päästetty vapauteen. Istuskelin Bubbles sylissäni ja se jutteli minulle kuin ymmärtäen, että näemme viimeisen kerran. Uskaltauduin pitkästä aikaa ottamaan Camillan syliin. Se oli purrut minua kaksi kertaa, mutta silti se oli suosikkini. Moises näykki minua kiivetessään syliini. Se on hellyttävä otus, jolla on vain yksi silmä. Flaka nautti olostaan Moniquen sylissä, joten kävin vain rapsuttamassa sitä. Ricky nuoli sormeani tervehtiessäni sitä häkin verkon läpi. On hienoa, kun sellainen petoeläin osoittaa hellyyttä ja luottamusta. Ivankin uskaltautui tulemaan nuuskimaan minua, vaikka se yleensä pelkää ihmisiä. Olin kahdessa viikossa saavuttanut niiden luottamuksen ja nyt jouduin jättämään ne.
Oli todella vaikea lähteä puistosta. Jäimme vielä hetkeksi leikkimään pienen spider-apinan kanssa klinikan edustalle. Isommat apinat olivat purreet sitä häntään ja käteen, jotka olivat nyt siteissä. Se ei pikkuvesselin menoa paljon haitannut. Se nautiskeli auringonpaisteesta ja saamastaan huomiosta.
Lopulta oli pakko lähteä. Haimme tavaramme hotellihuoneestamme. Hyvästelimme herttaisen hotelliemännän, Leonoran tyttärineen. Huikkasimme Chau intiwarayassilaisille ja vaelsimme viimeisen kerran vaarallisen sillan yli. Kävelimme helteisen Villa Tunarin kylän läpi linja-autojen lähtöpaikalle. Siellä törmäsimme Johnnyyn, yhteen Intiwarayassin eläinlääkäriin. Hän oli matkalla Sucreen kotikaupunkiinsa opiskelemaan kahdeksi kuukaudeksi yliopistoon. Sen jälkeen hän tulee takaisin Machia-puistoon, jossa hän on viihtynyt erittäin hyvin jo vuoden.
Minibusseihin oli pitkä jonotuslista. Oli lauantai ja sunnuntaiksi oli suunnitteilla mielenosoituksia Cochabambassa koskien Santa Cruzin autonomiaäänestystä. Niinpä kaikki bussit olivat täynnä. Johnny oli odottanut jo puolitoista tuntia. Oltuamme paikalla puoli tuntia Johnny sai vihdoin lippunsa, mutta me olimme pitkällä jonossa. Paikalle tulivat Johannes ja Eli, jotka olivat myös lähdössä puistosta parin kuukauden työskentelyn jälkeen. Sovimme heidän kanssaan, että yritämme ottaa yksityistaksin, jonka hinta 3-4 tunnin matkalle oli 30 euroa. Johnny kävi Johanneksen kanssa sopimassa yhden minibussikuskin kanssa, että hän vie meidät.
Matka sujui mukavasti uudessa autossa, jossa meillä oli ruhtinaallisesti tilaa. Kuski ajoi rauhallisesti muutamista uhkarohkeista ohituksista huolimatta. Yhdessä kohdassa kivutessamme ylöspäin vuorenrinnettä liikenne jumiutui hetkeksi rekkaonnettomuuden takia, mutta muuten matka sujui jouhevasti. Juttelimme matkailusta ja Intiwarayassista sekä kyselimme Johanneksen työstä. Hän on ammattilaispokeripelaaja. Eli opiskelee ihmismaantiedettä, jossa tutkitaan ihmisten liikkeitä ja kaupunkien rakennetta yms.
Istuessamme minibussissa katselin käsiäni. Niissä oli monta hiekkakärpäsen puremaa. Vasemman käden peukalossa näkyi vieläkin Camillan purema ja peukalon juuressa toinen. Tänään käsivarsiini tuli vähän raapimajälkiä hyvästellessäni Lindan. Jotenkin tuntuu, että menetin sydämeni näille eläimille ja Intiwarayassille. Pyyhkäisin erokyyneleen silmäkulmastani ja keskityin ihailemaan sademetsien peittämiä vuoria.
Cochabambaan päästyämme lähdimme Teron kanssa kävellen linja-autoasemalle, sillä kuskimme suostui jättämään meidät ainoastaan minibussien pysähdyspaikalle. Söimme munakaslounaan, sillä aamiaisesta oli jo kauan. Otimme minibussin Quillacolloon. Halusimme päästä opaskirjasta valitsemaamme Planeta de Luz -ekohotelliin mahdollisimman pian. Matka Quillacolloon kesti puoli tuntia. Otimme taksin keskustasta hotellille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti