Heräsimme täydelliseen aamuun ilman kiirettä töihin. Rankka kahden viikon rupeama oli takana. Olo oli aavistuksen haikea. Ulkona oli pilvistä, mutta juuri sopiva lämpötila parin sadepäivän jälkeen. Kello yhdeksän paikkeilla tallustimme Cafe Benitaan. Aloitimme päivän lettuja ja hedelmiä popsien.
Karen oli luvannut viedä meidät katsomaan Tigreä, naarasoselottia, jota hän hoitaa. Yleensä isojen kissojen luo eivät pääse kuin niiden hoitajat, mutta Karen tekee silloin tällöin poikkeuksia. Kello kymmenen suuntasimme metsän siimekseen. Oli mielenkiintoista liikkua puistossa alueella, johon emme olleet päässeet tutustumaan lainkaan työskentelymme aikana. Polku oli paikoitellen hankalakulkuinen. Ylitimme pari puroa ja kipusimme hieman ylöspäin. Metsä oli rehevä ja kaunis.
Noin puolen tunnin kuluttua saavuimme Tigren häkille, joka oli omassa ylhäisessä yksinäisyydessään metsän keskellä. Häkki oli iso ja hyväkuntoinen. Se oli valmistunut vasta äskettäin ja maksanut noin 1 000 dollaria. Karen kertoili tarinoita retkistään viidakossa Tigren kanssa. Hänen tehtävänään on huolehtia oselotin ruokinnasta, häkin siisteydestä ja liikunnasta. Liikunta tarkoittaa pitkiä kävelyretkiä metsässä merkityillä reiteillä Tigren ehdoilla. Välillä Karen joutuu kiipeilemään sen perässä mitä kummallisimmissa paikoissa. Pari kertaa Tigre on karannut, mutta palannut aina jossain vaiheessa takaisin. Oselotin (ja puumien) hoito vaatii hyvää kuntoa ja rohkeutta kohdata villikissa.
Leikimme Tigren kanssa sen häkissä olevilla leluilla kuin tavallisen kotikissan kanssa. Tosin olimme häkin ulkopuolella ja meidän piti kokoajan varoa, ettei oselotti raapaise meitä isoilla, nopeilla tassuillaan. Pääsimme vähän koskettamaan sen silkinpehmeää turkkia. Syötimme Tigrelle ruohoa, jota olimme napanneet mukaan matkan varrelta häkille kävellessämme. Se söi hyvällä halulla. Pian sen vatsa alkoi kouristella ja se oksensi tyytyväisenä puhdistaen suolistonsa.
Karen näytti meille häkin lähistöllä olevan valtavan maanvyörymän. Tigren vanha häkki oli jäänyt vyörymän alle marraskuussa 2007. Oselotti oli pelastunut täpärästi. Karenilta kuulimme myös kahdesta puumasta, jotka olivat kuolleet vuodenvaihteen tienoilla. Molemmat olivat jääneet kaulapannastaan kiinni häkissään liikkuessaan ja hirttäytyneet. Tapaukset olivat sattuneet yöaikaan. Puumat oli löydetty aamulla kuolleina.
Kipusimme maanvyörymäaluetta ylös pienelle kukkulalle. Eteemme avautui upea metsämaisema, jonka joki halkaisi. Kävelimme Karenin johdattamana toista polkua tielle, josta lähdimme. Villikissojen kanssa työskentelevät oppivat tuntemaan puiston polut laajasti. Jokaisella on omat erivärisistä muovinauhoista tehdyt merkit puissa, jotta vältyttäisiin eksymisiltä ja pysyttäisiin hoidettavalle eläimelle suunnitellulla reitillä.
Kävimme lintukaranteenialueella, jossa ihastelimme erityisesti kauniita ja leikkisiä tukaaneja. Ne olivat ulkoilemassa häkeistään. Myös rehevän kasvillisuuden ympäröimä vesikilpikonna-allas teki meihin vaikutuksen, kun vertasimme sitä pieneläinalueen rumiin betonialtaisiin.
Karenin jatkettua matkaa lähdimme käymään Tunarin kylällä. Oli aurinkoinen ja kuuma päivä. Pankkiautomaatti toimi vihdoinkin. Olimme yrittäneet käyttää sitä jo kolme päivää tuloksetta. Tänään todella tarvitsimme rahat, jotta pystyimme maksamaan hotellimme ja kahvilavelkamme.
Söimme lounaan Cafe Benitassa, jossa oli kello 12 eteenpäin tarjolla herkullinen kasvislounas vapaaehtoistyöntekijöille. Merja oli ostanut Ricky-tayralle uuden uima-allasvadin kylältä. Saimme rakennusryhmän varastosta maalipurkin lainaksi. Tero maalasi vatiin tekstin “Para Ricky –Merja” (Rickylle -Merja). Yksi spider-apina istui Teron syliin ihmettelemään maalaustyötä. Hetken päästä se siirtyi Teron niskaan ja tarkkaili maalaamista sieltä. Kun teksti oli valmis, Merja vei vadin Rickyn häkkiin ja täytti sen vedellä. Ricky kummasteli maalin hajua, mutta näytti muuten tyytyväiseltä uuteen vatiinsa.
Spider-apina viihtyi hyvin Teron sylissä. Lähdimme viemään sitä spider-puistolle, mutta se tiputtautui Teron niskasta Machia-puiston turistitoimiston vieressä. Yritimme vielä houkutella sitä mukaamme. Spider-apinoiden kanssa pitää olla varovainen. Ne eivät pidä äkkinäisistä liikkeistä tai siitä, että ne pakotetaan tekemään jotakin. Silloin ne saattavat purra. Rauhallinen suostuttelu toimii useimmiten. Apina otti Merjaa kädestä kiinni voimakkaalla hännällään. Niinpä he istuivat polun vieressä, kunnes apina kyllästyi ja meni menojaan.
Puiston turistitoimiston edessä näimme toisen spider-apinan, joka yritti koskettaa bolivialaisturistin sylissä olevaa vauvaa. Apina lähti jo kiipeämään naisen niskaan, jolloin nainen tietenkin pelästyi ja alkoi huitoa apinaa pois. Lähestyimme häntä ja pyysimme häntä rauhoittumaan. Tilanne oli vähän uhkaava, koska erityisesti Tero oli nähnyt useamman tapauksen, jossa juuri tällainen tilanne oli johtanut siihen, että apina puree. Onneksi nainen rauhoittui ja saimme houkuteltua apinan pois hänen päältään.
Olimme sopineet pieneläinalueella työskentelevien kanssa, että viemme Linda-tayran kävelylle vielä viimeisen kerran. Yleensä Linda viedään turistien näköalapaikalle, mutta olimme käyneet siellä jo pari kertaa, joten päätimme muuttaa reittiä. Rickyä yritettiin yleensä kävelyttää joenrannalla, joten veimme Lindan sinne. Linda ei ollut ilmeisesti koskaan käynyt siellä, joten sitä vähän hirvitti. Kivikkoinen ranta ja joen virtaava vesi olivat ihan uusia elementtejä sille. Linda kuitenkin seurasi Merjaa kahden viikon aikana syntyneellä luottamuksella. He etenivät hitaasti joen keskellä olevalle saarelle. Matkan varrella he joutuivat väistelemään hieman liian uteliaita capuchin-apinoita. Myös Balu-karhu oli kävelyllä rannalla.
Nuori, leikkisä spider-apina lyöttäytyi rannalla Teron seuraan. Se kipusi Teron niskaan, mutta kyllästyi pian. Se halusi, että Tero pyörittää sitä niin kuin lapsiakin usein pyöritetään ilmassa käsistä kiinni pitäen. Apina piti leikistä, mutta spider-puistosta huudeltiin, ettei sen kanssa saisi leikkiä. Joskus on sattunut, että apina on purrut leikittäjäänsä, kun leikki ei ole sen mielestä kestänyt riittävän kauan.
Merja yritti saada Lindaa lähtemään saarelta takaisin rannalle, mutta pikkuista pelotti. Se ei yksinkertaisesti uskaltanut astua saarelta takaisin kiville. Yleensä Linda puri tällaisessa tilanteessa, jos sen yritti napata syliin. Tällä kertaa se kuitenkin nuoli Merjan sormia ja antoi kantaa itsensä puolimatkaan rantaa kohti. Oli hienoa huomata, että se luotti niin paljon eikä ollut jatkuvasti puolustuskannalla.
Teron olkapäällä matkannut nuori spider-apina oli hyvin kiinnostunut Lindasta. Emme tienneet, miten ne suhtautuisivat toisiinsa. Vältimme täpärästi kohtaamisen. Apina jäi rannalle ja me kävelytimme Lindan takaisin pieneläinalueelle. Itse jatkoimme matkaa apinapuistoon, jossa istuskelimme spider-apinat sylissä juttelemassa apinoita hoitavien vapaaehtoisten kanssa. He kertoivat, että heillä on jatkuvasti ongelmia puistoon tulevien turistien kanssa. Apinat kipuavat turistien päälle, jolloin ihmiset panikoivat ja tulee puremia. Ratkaisuksi oli sovittu, että samana päivänä tulleista uusista vapaaehtoisista yksi espanjankielinen toimisi seuraavat kaksi viikkoa turistioppaana erityisesti apinoiden parissa. Näin ainakin pystyttäisiin neuvomaan ja ohjeistamaan turisteja paremmin.
Apinapuiston alueelle vapaiksi päästetyt tejonit pyörivät vähän aikaa ympärillämme. Osa niistä on todella isoja ja ne saattavat purra. Yhtenä päivänä Merja oli tuomassa Nenita-spiderapinaa apinapuistoon. Kolme isoa villitejonia hyökkäsi hänen kimppuunsa. Merja kiljui paikalla olleille kahdelle vapaaehtoiselle “Heittäkää niitä kivillä”, mutta jostain syystä tytöt eivät tehneet mitään. Merja potki hyökkääviä tejoneita jaloistaan samalla yrittäen saada jättikokoisen Nenitan pois niskastaan. Lopulta Nenita laskeutui alas ja Merja loikkasi turvaan tejoneiden hampailta. Onneksi hänellä oli tukevat vaelluskengät jalassa eikä hän saanut puremia.
Merja jäi pieneläinalueelle istuskelemaan Moises-tejon sylissään Teron mennessä vielä käymään lintujenhoitoalueella. Moises nautiskeli rapsutuksista. Merjan lähtiessä kohti Cafe Benitaa hän törmäsi vielä Martina-capuchiniapinaan. Martina matkasi Merjan niskassa apinapuistoon, jossa alkoikin jo olla iltaruokailun aika. Oli hauska vaellella Machia-puistossa koko päivä ilman työvelvoitteita. Sai kerrankin leikkiä apinoiden kanssa ja tehdä vain hauskoja asioita. Päätimme päivän iltapalalla muiden vapaaehtoisten kanssa Cafe Benitassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti