Eksoottinen kaupunkierros

LA PAZ, BOLIVIA

Eilen vietimme rauhallisen turistipäivän La Pazissa. Opastettu kiertoajelu lähti Plaza Isabel La Catolicalta kello 14.30. Istuimme kaksikerroksisen näköalabussin toisen kerroksen etummaisilla paikoilla. Juttelimme matkakokemuksista ja Merjan onnettomuudesta kahden amerikkalaisturistin kanssa. Viereemme tuli englantilaismies, joka kertoi olevansa toivottaman väsynyt ja vähän huonovointinen. Hän oli vasta edellisenä iltana saapunut suoraan Lontoosta La Paziin, eikä ollut vielä tottunut korkeaan ilmanalaan.

Bussin lähtiessä liikkeelle laitoimme kuulokkeet korville. Naisääni toivotti kaikki tervetulleeksi ja ryhtyi kertomaan, missä milloinkin olimme. Ajelimme pitkin niin kutsuttua Pradoa, joka kulkee läpi La Pazin kaupallisen keskustan. Se noudattelee joenuomaa. Joki tosin kulkee pääasiassa maanalla.

La Paz on mielenkiintoinen kaupunki, joka asettuu laaksoon ja vuorenrinteille sekä jatkuu ylänköalueille. Korkeuserot kaupungin sisällä ovat huikeat, jopa kilometrin. Parhaiten toimeentulevat asuvat modernissa eteläosassa, joka sijaitsee noin kolmen kilometrin korkeudessa. El Alton alue, jossa asuu köyhin osa kaupungin asukkaista, levittäytyy karulle ylängölle yli neljän kilometrin korkeudessa.

Bussin kiemurreltua kapeita vanhan kaupungin katuja saavuimme Killi-Killin näköalapaikalle, josta La Pazin mahtava talomeri levittäytyi eteemme. Kaukana vasemmalla näkyi Illimani-vuoren lumihuiput, jotka ovat La Pazille tunnusomainen näkymä. Stadionilla oli juuri alkamassa suosittujen bolivialaisten jalkapallojoukkueiden, Bolivarin ja The Strongestin, peli. Näköalapaikalta näytti, että sinä iltapäivänä kaikki tiet veivät stadionille, joka täyttyi ääriään myöten.

Pyörittyämme hetken vanhan kaupungin kauniilla aukioilla bussimme kiersi stadionin edustalla olevan liikenneympyrän. Oli hauska katsella jalkapallofanien riehakasta tunnelmaa heidän suunnistaessaan stadionille. Myöhemmin kuulimme pelin päättyneen tasan. Kuulokkeistamme kuuluva ääni kertoi, että La Pazin stadionilla on kerran pelattu Etelä-Amerikan mestaruudesta. Tällöin Bolivian oma joukkue oli ylivoimainen ja voitti jopa brasilialaiset. Muut joukkueet eivät olleet tottuneet pelaamaan yli kolmen kilometrin korkeudessa ja he väsähtivät ennen aikojaan. Brasilialaisten protestin myötä sääntöjä muutettiin siten, ettei näin korkealla enää pelata sen tason otteluita.

Matkalla rikkaiden asuma-alueelle eteläiseen La Paziin saimme oppia erilaista nippelitietoa Boliviasta. Yhteiskunta tarjoaa lapsille ilmaisen koulutuksen, joka ei valitettavasti ole kaikille mahdollinen. Koulussa nimittäin pitää olla koulupuku ja siihen ei kaikilla ole varaa. Terveydenhoito on ilmaista vauvoille ja vanhuksille, joita on väestöstä kuitenkin vain muutama prosentti. Presidentti Evo Morales on aikaisempia valtion päämiehiä suositumpi, koska hän tulee maanviljelijäperheestä, jolla on lisäksi inka-tausta. Ei hänkään tosin kaikkea lupaamaansa ole saanut tehtyä, joten kritiikkiäkin esitetään.

Eteläinen kaupunginosa poikkesi selkeästi La Pazin muusta ilmeestä. Talot olivat moderneja ja alueella oli paljon omakotitaloja. Ostoskatu olisi voinut sijaita yhtä hyvin missä tahansa suomalaisessa pikkukaupungissa ja kaduilla liikkuvat autot olivat uusia. Hyvinvointi oli kouriintuntuvaa.

Kiertoajelumme viimeinen kohde oli Kuulaakso, Valle de la Luna. Se sijaitsi hieman La Pazin ulkopuolella kukkulalla. Teron mielestä sen olisi voinut jättää väliinkin, koska olimme nähneet mahtavia kuumaisemia jo San Pedro de Atacamassa Chilessä ja suola-aavikkoretkellämme. Merja puolestaan halusi nähdä tämänkin luontoihmeen ja houkutteli lopulta Teronkin bussista mukaansa vaeltelemaan pikkupolkuja outojen kivilohkareiden sekaan. Ne muodostivat karun maiseman, joka jatkui silmänkantamattomiin.

Bolivialaiset naiset, erityisesti Aymara-heimoon kuuluvat, pukeutuvat perinteisiin asuihin, jotka ovat näin suomalaisen silmin varsin huvittavan näköisiä. Hameet ovat monikerroksiset ja ulottuvat polviin. Jaloissa on paksut sukkahousut ja yleensä maskuliiniset kävelykengät. Ylävartalo verhotaan villapaitaan ja ylänköalueiden kylmiltä tuulilta suojaa poncho tai laamanvillahuivi. Pitkät, mustat hiukset kiedotaan leteille. Koko komeuden kruunaa pään päällä keikkuva “Chaplin-hattu”, jolla viestitetään vastakkaiselle sukupuolelle aviosääty. Miesten siis tulee tarkkailla, onko hattu vinossa vai suorassa.

Ääninauhan perusteella “Chaplin-hattu” saapui Euroopasta Boliviaan 1920-luvulla. Niitä oli suunniteltu myytävän miehille, mutta he eivät olleet kiinnostuneita oudoista hatuista. Kekseliäs myyntimies markkinoi hattuja naisille “Pariisin ja Lontoon ylimystönaisten uusimpana muotina” ja sai kuin saikin hattuja kaupaksi bolivialaisen yläluokan naisille. Lopulta hatut levisivät tavallistenkin naisten keskuuteen ja niistä on tullut osa bolivialaista Aymara-kulttuuria. Sitä emme tiedä, onko tarina tosi. Wikipediasta voi lukea vähän erilaisen version.

Kiertoajelu oli alunperin suunniteltu jakautumaan kahtia, mutta jossain vaiheessa A- ja B-reitit oli jostain syystä päätetty yhdistää. Reittejä ei kuitenkaan ollut muutettu mitenkään eikä kukaan ollut vaivautunut uusimaan ääninauhojakaan. Niinpä A-reitin kierrettyämme bussi palasi alkupisteeseensä, josta lähdettiin osittain samaa reittiä jatkamaan B-reitille. Kuulokkeista kuului molemmilla kerroilla täsmälleen sama aloitus. Eksotiikkaa toki tämäkin.

Hinta: 4 tunnin kiertoajelu 5 EUR/hlö + sisäänpääsy Kuulaaksoon 1,5 EUR/hlö