Upeita maisemia ja hyvää ruokaa

LA PAZ, BOLIVIA – PUNO, PERU

Vääntäydyimme aamiaiselle vähän jälkeen kello 7. Emme kuitenkaan ehtineet huitaista huiviin edes teekupillista, koska bussimme Punoon saapui 15 minuuttia etuajassa. Kello 7.15 jätimme mukavan hotellimme La Pazissa ja valitsimme hyvät paikat bussista; etupenkit toisesta kerroksesta. Merja söi leipää, jonka hän nappasi aamiaispöydästä mukaan.

Olimme melkein ensimmäiset, jotka bussimme tuli hakemaan. Tämän jälkeen se kierteli pitkin La Pazin kapeita katuja puolisen tuntia keräillen matkustajia mukaansa. Viimeinen pysähdys keskustassa oli linja-autoasemalla. Viereemme istui tsekkiläinen perhe, joka oli jotenkin onnistunut hankkimaan paikkaliput.

Bussi lähti nousemaan yhä ylemmäs ja ylemmäs, kunnes saavutimme El Alton alueen. Jumituimme hetkeksi ruuhkaan, kun poliisi ohjasi molemmat puolet liikenteestä yhdelle kaistalle. Lopulta poikkeusjärjestelyn syykin selvisi; koululaisilla näytti olevan juoksukilpailu. El Alton läpi ajettuamme bussi pysähtyi aution ylänköalueen reunamilla sijaitsevalle huoltoasemalle, jossa pidettiin viiden minuutin vessa- ja tupakkatauko. Merja totesi presidentti Kekkosen lausahdusta mukaillen: “Koskaan ei kannata jättää käyttämättä mahdollisuutta käydä vessassa.” Ja Tero kävi ostamassa pikkupurtavaa ja kokateetä.

Maisema muuttui tasaisesta ylänköalueesta vuoristomaisemmaksi lähestyessämme Titikaka-järveä. Sää oli harmaa. Alkoi sataa. Bussi pysähtyi järven rantaan. Kaikkien matkustajien piti nousta ulos bussista ja siirtyä pieniin moottoriveneisiin. Päästäksemme salmen yli maksoimme 50 sentin lisämaksun. Veneessä oli onneksi katto, mutta se vuoti. Sade lakkasi hetkeksi päästyämme toiselle rannalle.

Jännityksellä odottelimme bussimme siirtymistä salmen yli. Se vaappui ja keikkui pienellä lautalla, jolle hädin tuskin mahtui. Ja isot rinkkamme olivat siinä kyydissä. Varttitunnin odotuksen jälkeen istuimme jälleen mukavasti bussissa paikoillamme. Lähdimme nousemaan kiemuraista tietä kohti järven rannassa kohoavan kukkulan lakea. Joka mutkan takaa tuleva uusi maisema sai meidät huokaisemaan “wow”.

Kiemurrellessamme ylhäällä kukkulalla alkoi yllättäen sataa lunta. Meitä vähän hirvitti, koska Boliviassa tuskin tunnetaan talvirenkaita eikä tie ollut kovinkaan leveä. Silloin tällöin tienvarressa seisoi paikallisia paimentolaisia. Joku jopa ajeli polkupyörällä lumisohjossa. Puolen päivän aikoihin saavuimme Copacabanan kylään.

Copacabanassa jätimme bolivialaisen bussimme. Meillä oli puolisen tuntia aikaa ennen kuin minibussi lähti kuljettamaan meitä Bolivian ja Perun rajalle, jossa odottaisi perulainen bussi. Kävimme syömässä lähimmässä ravintolassa, joka sattui olemaan Snack 6 de Agosto. Sanoimme tarjoilijalle, että meillä on kiire. Ruoka tulikin yllättävän nopeasti ja ehdimme syödä kohtuullisen maistuvan aterian miellyttävässä ympäristössä ennen kuin kiiruhdimme minibussille.

Minibussi kiemurteli pitkin järvenrantaa puolisen tuntia pysähtyen Bolivian raja-aseman eteen. Kävimme vaatimattomassa, matalassa rakennuksessa leimauttamassa passimme. Minibussi oli vaihtanut paikkaa sisällä ollessamme, joten pienen panikoinnin jälkeen saimme rinkkamme sen katolta. Tämän jälkeen kävelimme raja-alueelle, jossa perulainen bussi odotti meitä. Jätimme rinkkamme bussin tavaratilaan. Jatkoimme kävellen matkaa reppujemme kera muutaman sata metriä Perun raja-asemalle Yunguyon kylään. Passintarkastuksen jälkeen palasimme takaisin bussille. Kaikille oli hieman epäselvää, onko matkustajien tarkoitus istua bussissa rajaa ylitettäessä vai ei. Saimme kuskilta luvan nousta bussiin. Suurin osa matkustajista odotteli Perun raja-aseman edessä, josta bussi poimi heidät mukaansa. Osa oli raahannut rinkkansakin sinne. Rajamuodollisuudet toimivat hyvin, mutta ohjeistus olisi saanut olla selkeämpi. Nyt koko hässäkästä jäi hieman sekava olo.

Perun puolella maisema muuttui erämaasta viljelys- ja laidunalueiksi. Joka talossa näytti olevan lehmä ja porsaita. Paikalliset paimensivat alpakkalaumojaan ja taluttivat aaseja tai ratsastivat niillä. Matka rajalta Punoon taittui nopeasti uutta maata ihmetellessä. Ohitimme pikkukylän toisensa jälkeen: Pomata, Juli, Ilave, Acora, Chucuito, Chimu. Parin tunnin kuluttua noin kello 17 saavuimme Punon sateiselle linja-autoasemalle.

Ensimmäiseksi piti saada paikallista valuuttaa, joten painuimme muiden matkailijoiden tavoin pankkiautomaattijonoon. Siinä odotellessamme perulainen mies lähestyi meitä ja tarjosi majoitusta Punosta. Yleensä emme kovin helposti tartu tällaisiin tarjouksiin, mutta tällä kertaa hänellä sattui olemaan kädessään opaskirjastamme valitsemamme hotellin esite. Hän tarjosi sitä vähän halvemmalla, joten kiinnostuimme. Lopulta sovimme, että hän vie meidät erääseen toiseen hotelliin, joka oli vasta avattu ja tarjosi hyvälaatuisia huoneita edullisesti avajaistarjouksena.

Suureksi yllätykseksemme törmäsimme siinä pankkiautomaatilla Nickyyn. Hän työskenteli ensimmäisen viikon Teron kanssa Intiwarayassissa lintujen kanssa. Nickyn äiti oli tullut Peruun häntä tapaamaan. Nyt he olivat matkalla käymään La Pazissa, jotta hän näkisi myös vähän Boliviaa. Nickyn matkakaveri Gil oli jo bussissa, johon heilläkin oli kiire. Suunnittelimme, että saattaisimme tavata Cuscossa, johon he olivat todennäköisesti tulossa samaan aikaan kanssamme palatessaan Perun puolelle.

Hyppäsimme perulaisen hotellimyyjämme kanssa hänen nappaamaansa taksiin. Mies esittäytyi Nestoriksi ja vaikutti ihan rehelliseltä. Oli omituista, että joku halusi näin innokkaasti myydä meille jotakin. Boliviassa ei ole tapana vaivautua ja olimme tottuneet siihen, että kukaan ei tarjoa meille kysymättä mitään.

Hotelli Sol Plaza Puno oli upouusi. Itseasiassa se oli vielä hieman keskeneräinen, mutta huone oli hintatasoonsa nähden niin hieno ettemme antaneet ylemmissä kerroksissa tehtävän remontin häiritä. Kiittelimme Nestoria. Hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja kauppasi meille vielä seuraavalle päivälle puolen päivän retken kelluville saarille. Olimme kuulleet, että Punossa on seuraavana päivänä yleislakko, joten antauduimme täysin siemauksin Nestorin houkutuksille. Tarkoituksemme oli joka tapauksessa suunnata kelluville saarille, emmekä halunneet joutua tilanteeseen, ettemme pysty tekemään mitään seuraavana päivänä, jos kaikki paikat ovat kiinni.

Vivahteikas ja hieno päivä sai arvoisensa päätöksen, kun söimme herkullisen kala-hedelmäillallisen Ukuku's-1 ravintolassa. Tunnelmaa paransi tarjoilijan pöytämme ääreen tuoma tuliastia, joka lämmitti muuten viileää tilaa. Annos oli kerrassaan upea ja makuelämykset positiivisessa mielessä odottamattomia. Lautaselta löytyi ananasta, hunajamelonia, avocadoa, grillattua kalaa, ranskalaisia, riisiä, grillattua juustoa, kinkkua, mandariinia ja grillattua banaania. Palan painikkeeksi otimme molemmat vastapuristettua ananas-appelsiinimehua ja viiniä. Hintaa komeudelle tuli juomineen 8,5 EUR/hlö.