Uyunin suola-aavikko

AUTIOMAA, BOLIVIA

Yö sujuu rauhallisesti ja hyvin nukkuen. Huonekin on lämpimämpi kuin retkemme ensimmäisenä yönä. Tero ja minä olemme laittaneet herätyksen kello 4. Muut jatkavat unia meidän kömpiessä kylpyhuoneeseen pesulle. Meistä on mukava aloittaa aamu rauhallisesti, vaikka sitten vähän aikaisemmin. Meillä on vielä tavaroiden pakkaaminen kesken, kun muut heräävät kello 4.30. Toimimme kynttilöiden ja taskulamppujen valossa. Se onnistuu ihan hyvin, mutta kertoo bolivialaisesta ajattelutavasta. Kaikki hotellissamme ovat hereillä ja lähdössä, mutta generaattoria ei tietenkään laiteta päälle, jotta näkisimme paremmin.

Auringonnousu suola-aavikolla

Ryhmämme odottaa valmiina jeepissä, kun Carlos vielä köyttää tavaroitamme katolle. Olemme ensimmäinen auto, joka pääsee matkaan pilkkopimeältä pihalta. Ajamme muutaman kilometrin suola-aavikolle, kunnes pysähdymme ihastelemaan elämämme upeinta auringonnousua. Uyunin suola-aavikko (Salar de Uyuni) sijaitsee 3 650 metrin korkeudessa merenpinnasta ja on maailman suurin suola-aavikko (12 106 neliökilometriä). Pysähdyspaikallamme on hiukan vettä suolan päällä, joten auringonnousu peilaantuu sen pinnasta. Otamme kasoittain kuvia, kunnes aurinko on noussut ja suostumme jälleen nousemaan autoon.

Ajamme pitkin käsittämätöntä valkoista pintaa, joka jatkuu loputtomiin. Aavikko yhtyy taivaaseen ja suolapinta jatkuu horisontissa näkyvinä pilvinä. Suola on aika kovaa ja kiteistä. Se kantaa hyvin automme. Carlos kertoo suola-aavikon alla kulkevasta joesta, joka virtaa voimakkaasti. Kuskien on tiedettävä, missä joki on koska sen päällä suolapinta saattaa pettää. Jos auto matkustajineen joutuu jokeen, sillä ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä. Virta vie mukanaan suola-aavikon uumeniin. Suola-aavikko on muodostunut muinaisen järven paikalle. Paikalla oli järvi vielä 20-40 000 vuotta sitten.

Incahuasi

Mukavan ajomatkan jälkeen saavumme Incahuasin saarelle, joka sijaitsee suunnilleen keskellä suola-aavikkoa. Jeepit parkkeerataan saaren rantaan ja kuskimme ryhtyvät valmistamaan meille aamiaista. Meillä on sillä aikaa tilaisuus tutustua saareen. Ostamme parin euron pääsyliput, jotka oikeuttavat vaeltelemaan saaren poluilla ja käyttämään siistejä vessoja. Kipuamme ylös alas saarta ihmetellen valtavia kaktuksia, jotka muodostavat saaren kasvillisuuden. Vanhin kaktuksista on 1 203 vuotta ja se on yli 12 metriä korkea.

Istumme saaren korkeimmalla kohdalla katsellen ympärillämme levittäytyvää suola-aavikkoa. Kaikki saaren ympärillä on vain loputonta valkoista. Siellä täällä näkee autojen jättämiä jälkiä, mutta muuten alue on koskematon. Saaren keskellä on pieni luola, jonka läpi pääsee kävelemään.

Vähän yli tunnin rauhallisen vaeltelun jälkeen laskeudumme takaisin jeepillemme. Carlos on taikonut yhdessä Estrella del Surin kokin kanssa meille herkullisen aamiaisen. Nautimme kokateetä tai kaakaota, lettuja ja dulce de lecheä. Aurinko paistaa kirkkaansiniseltä taivaalta. Aurinkolasit ovat todella tarpeen, kun kirkas auringonpaiste yhdistyy hohtavaan valkoiseen suolaan.

Aamiaisen jälkeen otamme valtavan määrän valokuvia. Carlos odottaa kärsivällisesti ja hoputtamatta. Popeye ja Tero ovat sopineet juoksentelevansa alasti suola-aavikolla. Nyt on oikea hetki siihen. He riisuuntuvat pikaisesti. Napsimme kuvia. Muistakin ryhmistä ilmestyy yksittäisiä henkilöitä ikuistamaan kaksi hullua eurooppalaista ilman vaatteita valkoisessa erämaassa. Toivottavasti kuvat eivät päädy netissä johonkin epämääräiseen paikkaan.

Jeepillä pitkin suola-aavikkoa

Olemme viimeinen auto, joka lähtee kaktussaarelta. Carlos on loistava opas, joka kertoo meille eri kohteista, ei kiirehdi vaikka keksisimme mitä outoa, antaa meidän laulaa ja tanssia jeepissään ja kaiken lisäksi saa muut jeepit aina kiinni. Ajamme pitkin loputonta valkoista. Kauempana olevat autot näyttävät leikkiautoilta, jotka leijuvat ilmassa. Surrealistinen kokemus.

Pysähdymme keskellä ei mitään vain kummastellaksemme yhtä oudoimmista paikoista, missä olemme koskaan olleet. Sattumalta pysähdyspaikallamme on pieni veden täyttämä aukko suolapinnassa. Carlos työntää kätensä kylmään veteen. Hän nostaa sieltä kuutioiksi kiteytyneitä suolakiteitä. Ihmettelemme niitä ja lipaisemme kielellä. Kyllä, se maistuu suolalta. Ja taas otamme hassuja valokuvia.

Suola-aavikolla ajo on tasaista ja mukavaa. Eliaksen iPodilta löytyy yllättäen suomalaisia joululauluja, joita hoilotamme Teron kanssa muiden pyynnöstä. Kyllähän ne tietysti jotenkin sopivat tähän valkoiseen maisemaan. Muita laatukappaleita ovat Viidakkokirjan, Leijonakuninkaan ja Nalle Puhin tunnusbiisit.

Suolatehdas

Ohitamme suola-aavikolle laittomasti rakennetun suolahotellin saapuen suolakaivosalueelle. Suolakekoja kasaavat miehet lapioivat suolaa kirkkaassa auringonpaisteessa kuusi tuntia päivässä. Eri päivinä paikalla on eri miehet. He vaihtavat paikkaa suolatehtaassa töitä tekevien kanssa. Kukaan ei jaksa työskennellä suola-aavikon ankarissa olosuhteissa jatkuvasti. Turistireitiltä kerätään suolaa lähinnä eläimille. Kauempana ajoreitiltä olevaa puhdasta suolaa käytetään ruokasuolaksi.

Lounas Colchanissa

Saavumme suola-aavikon laidalle Colchanin kylään. Jeeppimme pysähtyy krääsäkojujen viereen. On lounasaika. Kojujen luona pyörii utelias vicunja, joka kerää heti ympärilleen kasan matkailijoita. Kiusaamme vicunja-parkaa ottaen lukuisia valokuvia siitä.

Käymme Teron kanssa epäsiistissä vessassa, joka tosin on maksuton palvelu turisteille. Eipä kai sitä silloin voi korkeaa laatua vaatiakaan. Sitä vastoin toivoisimme, että alueella siivottaisiin. Kylä on täynnä roskia ja tyhjiä muovipulloja, joiden joukossa hyörii possulauma. Syömme lounaan yhden suolasta rakennetun turistikaupan yhteydessä. Istuskelemme sen seinustalla auringon lämmöstä nautiskellen ja niitä näitä jutustellen.

Junien hautausmaa

Colchanista on enää lyhyt matka Uyunin kaupunkiin. Sen nähdessämme koemme eräänlaisen kulttuurishokin. Emme tiedä, mitä oikein odotimme, mutta tämä on kyllä yksi kälyisimpiä pikkukaupunkeja, joissa olemme olleet. Ajamme kaupungin halki sen toiselle laidalle. Täällä sijaitsee yksi maailman omituisimmista nähtävyyksistä – junien hautausmaa. Kaikki suola-aavikkoretket joko alkavat tai päättyvät tänne eikä kukaan ole älynnyt alkaa rahastaa tästä erikoisuudesta.

Vanhat höyryjunien veturit ja vaunut on hylätty alueelle vuosia sitten. Ne lojuvat autiomaan laidalla ruostuen. Kukaan ei varsinaisesti omista niitä, mutta Uyunin kaupunki on ryhtynyt pohtimaan, pitäisikö alueesta tehdä ihan oikeasti museo. Popeye on käynyt alueella neljä vuotta sitten ja kertoo, että junia on nyt huomattavasti vähemmän kuin silloin. Carlokselta kuulemme, että junien metalli on haluttua tavaraa ja sitä katoaa alueelta jatkuvasti. Saattaa siis olla, että ellei kukaan tee asialle mitään, junien hautausmaa häviää muutaman vuoden kuluessa autiomaan hiekkaan.

Carlos ajaa meidät noin kello 14 Estrella del Surin Uyunin toimistolle, jossa Tero ja minä maksamme retkemme toisen puolen. Ryhmämme täyttää kyselylomakkeen retkestä antaen pääasiassa positiivista palautetta, mutta myös jonkin verran rakentavaa kritiikkiä. Annamme kerralla koko ryhmän tipin Carlokselle, jota voimme lämpimästi suositella oppaaksi muillekin. Hän tekee meille vielä viimeisen palveluksen viemällä meidät jeepillämme mukavaan hotelliin.

Kolmen päivän suola-aavikkoretken onnistumisen kolme kulmakiveä ovat:

1. Asiantunteva ja luotettava kuljettaja
2. Toimiva ja hyväkuntoinen jeeppi
3. Hyvin valittu kuuden henkilön matkailijaryhmä

Ennen retkeämme luimme ja kuulimme lukuisia huonoja kokemuksia tästä retkestä. Jos valmistelujen yhteydessä saa varmistettua mainitut kolme asiaa, ainoa mikä enää voi mennä pieleen on, että sairastuu vuoristotautiin. Siihen ei voi kovin hyvin etukäteen valmistautua, joten sen osalta pitää vain luottaa onneensa. Meille retki oli unohtumaton kokemus loistavassa ja energisessä ryhmässä hyvän oppaan ja jeepin kera emmekä edes pahemmin kärsineet vuoristotaudista.

Hinta: Kolmen päivän Salar de Uyuni -retki 85 EUR/henkilö
(sis. kuljetukset, ruoat+ruokajuomat, majoitukset, opastukset, kansallispuistomaksun, rajaveron ja kaktussaaren pääsymaksun)

Video: aakeeta vaaleeta Salaria