Kivimetsä ja pölyinen autiomaa

AUTIOMAA, BOLIVIA

Herätyskellomme soi vähän ennen seitsemää. Aurinko ei ole vielä noussut. Taas kylmään vessaan. Tero lähtee etsimään Maglite-taskulamppuamme alueelta, jossa he olivat porukan kanssa katsomassa tähtiä. Ei löydy.

Löhöilen vielä sängyssä. Claudia osoittaa omaavansa nopeat refleksit kaivaessaan salamannopeasti laukustaan muovipussin oksentamista varten, kun Andrea ilmoittaa olevansa huonovointinen.

Aamiaiseksi on kuivia leipiä ja teetä. Auringon noustessa katosta tippuu kondensoitunutta vettä. Kaivan laukustani banaanin ja syön leipäni sen kanssa. Pakkaamme tavarat autoon ja jatkamme eteenpäin ohittaen vielä tähän aikaan aamusta sinisen Laguna Coloradan. Autossa on lämmin ja laulukin alkaa jo irrota.

Kivimetsän järkäleitä

Laguna Coloradan lähellä poistumme kansallispuistosta, mutta matka jatkuu hiekkaerämaassa värikkäiden vuorten ympäröimänä. Päivän ensimmäinen nähtävyys on kivimetsä (Arbol de Piedra). Meistä on omituista, ettei tämä alue kuulu kansallispuistoon. Puistosta poistuminen näkyy muun muassa siinä, että kauniiden kivimuodostelmien väleissä on vessapaperia, kun tarjolla ei ole vessoja. Siellä sitä on itsekin pakko käydä.

Kivimetsän valokuvatuin möhkäle on puuta muistuttava kivenjärkäle, joka tulee katoamaan kokonaan noin kymmenessä vuodessa. Se seisoo vähän erillään muista järkäleistä ja joutuu siten alttiiksi kaikille sään vaihteluille. Tuuli, sade ja autiomaan hiekka ovat armottomia. Nappailemme hassuja ryhmäkuvia ja pyörimme ympäriinsä kivimuodostelmien keskellä.

Ylänköjärviä

Jatkamme matkaa hiekan pöllytessä pitkin ruskeaa autiomaata. Pitäydymme suunnilleen samassa tahdissa kahden muun Estrella del Surin jeepin kanssa. Tämä lisää turvaa, jos jollekin autolle sattuu jotakin. Tarjolla on lisää järviä, joista ryhmämme ei enää jaksa oikein kiinnostua. Ne eivät ole niin hauskan värisiäkään kuin edellisenä päivänä. Ohitamme Ramaditas-, Honda-, Charcota-, Hedionda- ja Canapa-järvet. Jollain niistä pysähdymme vielä kerran kuvaamaan flamingoja.

Kiemurtelemme kapean kanjonin läpi pysähtyen pissatauolle sopivassa kohdassa. Maasto on mielenkiintoinen vihreine sammalineen ja hiekkakukkuloineen. Pitkän autiomaaosuuden jälkeen päädymme tielle, jolla kulkee paljon rekkoja kuljettaen tavaraa Chilestä Boliviaan ja päinvastoin. Juuri tielle saapuessamme edessämme kohoaa kivimuodostelma, joka näyttää aivan höyryjunan veturilta.

Piknik-lounas

Kaukana siintää Ollague-tulivuori, josta tupruaa vähän savua. Kuskimme etsivät sopivaa lounaspaikkaa. Se on oltava normaalia alempana, sillä yhdessä autoista on nuori nainen, joka voi erittäin huonosti. Pysähdymme kertaalleen, mutta kuskimme eivät ole tyytyväisiä paikkaan, joten siirrymme vielä vähän eteenpäin. Lopulta pääsemme kivimuodostelmien keskellä olevalle aukiolle, johon jeeppimme jäävät. Lounaan valmistukseen menee 15-20 minuuttia, joten meillä on aikaa kierrellä ympäristössä.

Upeat kivimuodostelmat ja erämaaluonto ovat vaikuttavia. Elämystä haittaa melkoinen määrä roskia ja erityisesti vessapaperikanjoniksi nimeämme alue. Se on sopivasti suojassa katseilta, joten näyttää siltä, että turistit käyttävät sitä yleisenä vessana. Niinpä paperia leijuu ympäriinsä ja paikka on todella siivoton. Miltähän täällä näyttää muutaman vuoden kuluttua, kun turistivirrat vain kasvavat?

Istumme koiran päätä muistuttavan kivenjärkäleen alle suojaan kolealta erämaatuulelta ja nautimme auringon lämmöstä. Jeeppien takaluukut on avattu ja meille on katettu piknik-tyyppinen lounas. Tero ja Popeye virittelevät keskustelua eri uskonnoista. Elias toteaa, että voisi sitä mielenkiintoisempiakin aiheita kehitellä. Andrea voi vihdoinkin paremmin. Niinpä jatkamme juttelemalla hänen kanssaan Belize-kokemuksistamme. Andrea työskentelee matkatoimistossa, joka keskittyy Väli- ja Etelä-Amerikan matkoihin, joten hän on kiinnostunut asiasta myös ammattinsa puolesta.

Auto täynnä hiekkapölyä

Rentouttavan lounastauon jälkeen ajamme vielä hetken tietä pitkin, kunnes käännymme jälleen erämaahan. Pompimme musiikin tahdissa. Autossa on kuuma, joten Elias kokeilee lisätä tuuletusta takapenkin yläpuolella olevasta nappulasta. Samassa keski- ja takapenkkiläiset eivät näe mitään ja alkavat yskiä hillittömästi. Auton tuuletuskanavat ovat täynnä pölyä. Pöly leviää koko autoon ja Elias kääntää tuuletuksen takaisin pienemmälle, kunhan ensin saa näkönsä takaisin.

Pitkä autiomaaosuus päättyy armeijan oudonnäköiseen tukikohtaan, jonka rinnalla kulkee luotisuora junarata. Sotilaat pysäyttävät jeeppimme, mutta he kyselevät vain tupakkaa. Pysähdymme hetkeksi ottamaan ryhmäkuvia junaradalla, jossa ei pahemmin ole liikennettä.

Saavumme 80 perheen pieneen erämaakylään, joka saa toimeentulonsa pääasiassa kasvattamalla quinoaa. Quinoa on riisiin verrattava kasvi, jota viljellään yleisesti Andeilla. Se on muun muassa tärkeä proteiininlähde alueen asukkaille. Kylää ympäröivät laajat quinoa-viljelmät. Ympäröivillä kukkuloilla on incojen aikoinaan rakentamia kivimuureja.

Yhtenäiset ajomatkat ovat tänään huomattavasti eilistä pidempiä. Pysähdyksiä on paljon vähemmän. Viihdytämme edelleen itseämme laulamalla. Loppuiltapäivästä Elias istuu edessä ja laittaa oman iPodinsa kiinni auton kaiuttimiin. Näin meillä on huomattavasti laajempi musiikkivalikoima käytössämme kuin mitä Carloksen cd:ltä löytyy.

Suolahotelli

Peppu alkaa jo puutua pitkästä istumisesta, kun vihdoin saavumme myöhään iltapäivällä Hotel Samarikunaan Candelaria-kylään. Pieni kylä sijaitsee aivan suola-aavikon laidalla, joten pääsemme vihdoin näkemään vilauksen matkan kohokohdasta. Hotelli on rakennettu kokonaan suolasta. Katto, lattia, seinät, tuolit, pöydät, sängyt – kaikki suolaa.

Meillä on mahdollisuus valita joko yhteismajoitus tai kahden hengen huone. Viihdymme ryhmänä niin hyvin yhdessä, että päädymme kuuden hengen yhteismajoitukseen. Huone on huomattavasti edellisöistä lämpimämpi. Tero ja minä nukumme yhdessä sängyssä, joten yksi sänky jää hyödynnettäväksi tavaroille. Lattiatilaa ei ole paljon ja se on suolahiekkaa. Mietimme, pitäisikö kaakeloituun vessaan mennä kengät jalassa vai sukkasillaan. Varsinaisessa huoneessa on oikeastaan pakko kävellä kengillä, koska muuten suolahiekka siirtyy sänkyyn. Sovimme, että kun kaikki ovat käyneet suihkussa, menemme vessaan kengät jalassa.

Parin päivän autiomaapöllytyksen jälkeen kaikki odottavat innolla pääsyä suihkuun. Popeye menee ensimmäisenä. Ihmettelemme hänen kiljahteluaan, kunnes hän lopulta tulee ulos kylpyhuoneesta ja kertoo veden olevan jääkylmää. Hotellilla piti olla kuumaa vettä, joten Andrea lähtee kysymään henkilökunnalta, missä mättää. Hän tulee takaisin kertoen, että kuuma vesi pitäisi olla päällä.

Olen seuraava suihkussa, mutta en mitenkään saa sieltä tulemaan lämmintä vettä. Vesi on kylmää kuin avannossa. Onnistun peseytymään siinä, kun pesen vartaloni pienissä osissa enkä edes yritä mennä kokonaan suihkun alle. Jokainen käy vuorollaan kiljahdellen jääkylmässä suihkussa. Parempi sekin kuin ei mitään. Myöhemmin illalla kuulemme, ettei lämmin vesi sittenkään ollut päällä, mutta se olisi hyvin voitu laittaa päälle, jos vain olisimme älynneet pyytää.

Ihastelemme auringonlaskua, joka värjää hotellin pihapiirin ja ruokasalin ikkunasta avautuvan suola-aavikkomaiseman upeilla väreillä. Pihan poikki kulkee laamalauma. Sisällä on mukavan lämmintä. Juomme teetä ja pelaamme UNOa. Kun vihdoin saamme eteemme keiton alkuruoaksi, paikalle ilmestyy paikallinen lapsikatras esiintymään. Kaksi pikkupoikaa soittaa panhuiluja ja muut tanssivat. Esitys on hupaisan surkea ja se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Olemme jo aivan kyllästyneitä, mutta eihän pikkuisia voi poiskaan ajaa. Lopuksi he keräävät kolehdin, johon annamme meiltä kahdelta 10 boliviaanoa eli yhden euron. Pidempään Boliviassa reissattuamme tajuamme, että se on iso raha täällä.

Keitto on jo ehtinyt vähän jäähtyä, kun pääsemme lopulta syömään sitä. Pääruoaksi on tällä kertaa kanaa, paitsi Terolle kasvisruoaksi omeletti. Ruoan jälkeen pelaamme vielä hetken UNOa, mutta sitten on pakko painua nukkumaan. Seuraavana päivänä on aikainen herätys, sillä tarkoitus on lähteä katsomaan auringonnousua suola-aavikolle. Ehdimme juuri ja juuri pestä hampaat ja päästä peiton alle, kun hotellin generaattori sammutetaan ja yön pimeys valtaa huoneemme noin kello 22.

Video: Bolivia Idols 2008