Vihdoinkin lämmin suihku

UYUNI, BOLIVIA

Puolen tunnin kuluttua hotelliin kirjautumisen jälkeen olimme valmiit tutustumaan Uyuniin, joka sijaitsee 3 660 metrin korkeudessa merenpinnasta. Lähdimme kaupungille Andrean, Claudian ja Eliaksen kanssa tavaten korttelin päässä Pebbon ystävineen. Pian olimme törmänneet moniin muihinkin kanssamme suola-aavikolla olleisiin, sillä Uyuni on pieni, 14 000 asukkaan kaupunki.

Ensimmäiseksi oli saatava paikallista valuuttaa. Automaatista ei jostain syystä rahaa herunut, joten nostimme boliviaanoja Visalla pankista. Pankki otti nostosta viiden prosentin palvelupalkkion. Palvelu toimi hyvin ja pian meillä oli taskussa 950 boliviaanoa eli 95 euroa. Seuraava operaatio oli bussilippujen hankinta Uyunista Potosiin seuraavaksi päiväksi. Diana Toursin toimistosta löysimme haluamamme.

Istuimme porukalla pienen kuppilan terassilla auringonpaisteessa juoden kokateetä tai olutta. Läheisessä nettikahvilassa Elias ja Tero polttivat Pebbolle DVD:lle suola-aavikko -retkemme valokuvat. Varsinainen nettiyhteys oli toivottoman hidas. Pääsy Hotmailiin kesti lähes 10 minuuttia, mutta viestien lukeminen oli onneksi hieman nopeampaa.

Merja piipahti markkinoilla hankkimassa eväitä. Hän osti porkkanoita vanhalta muorilta, joka ei osannut laskea paljonko hänen piti antaa takaisin 10 boliviaanosta, kun porkkanat maksoivat 1,5 boliviaanoa. Vaihtorahatkin olivat vähissä, joten lopulta Merja maksoi porkkanoista 2 boliviaanoa eli 0,20 euroa.

Ostimme terassikuppilasta kasvismunakkaan mukaan hotellihuoneeseemme. Munakas oli herkullinen. Syötyämme sen olimme lopenuupuneita. Lämpimään suihkuun oli kuitenkin päästävä. Kuuma vesi on pieni ylellisyys, josta osaa nauttia vasta kun on ollut hetken ilman sitä. Suihku oli täydellinen. Veden lämpötila pysyi juuri sellaisena kuin sen sääti. Tällaista luksusta emme tainneet kokea kertaakaan edes Chilessä.

Meidän oli tarkoitus katsoa suola-aavikko -retkemme valokuvia isolta tv-ruudulta, mutta kun Andrea, Elias ja Claudia tulivat illalliselta noin kello 19, totesimme kaikki haluavamme vain nukkumaan.

Päivän puheenaihe ryhmässämme oli kolmen päivän retkellämme lähes kokoajan sairaana ollut nuori sveitsiläisnainen. Päästyään Uyuniin hän oli mennyt lääkäriin, joka oli kehottanut häntä samantien hakeutumaan alle 2 000 metrin korkeuteen merenpinnasta. Naiselle annettiin sairaalassa happea hänen poikaystävänsä, Stefanin, etsiessä sopivaa kulkuneuvoa, jolla he pääsisivät Etelä-Boliviaan ja sieltä Argentiinaan. Lääkäri totesi naisella olevan nestettä keuhkoissa, joten hänen tilansa oli todella vakava. Elias työskentelee Sveitsissä samassa yrityksessä kuin Stefan, joten ehkäpä kuulemme häneltä jossain vaiheessa miten naisen tarina jatkuu.

Keskustelu velloi sveistiläisnaisen tarinan ympärillä. Ihmettelimme, miksei hän ollut keskeyttänyt retkeä, vaan jatkoi sen loppuun asti. Jo toisen yön majapaikastamme hänet olisi voitu nopeasti viedä suola-aavikon halki Uyuniin lääkäriin. Mielestämme oli järjetöntä, että hän kulki ryhmän mukana koko matkan, kun hän ei kuitenkaan voinut nauttia näkemästään ja kokemastaan.

Yllä olevan pienen tarinan perusteella haluamme muistuttaa teille rakkaat ystävät, että jollekulle korkea vuoristo voi koitua kohtalokkaaksi. Suurimmalle osalle se aiheuttaa jotain oireita, mutta syystä tai toisesta oireet voivat muuttua jopa kuolemanvakaviksi. Bolivialaiset retkijärjestäjät pyrkivät tekemään retkistä turvallisia, mutta eivät varsinaisesti ota vastuuta retkille lähtijöistä. Itsenäisinä matkailijoina olemme aina viime kädessä itse vastuussa itsestämme ja ystävistämme. Sveitsiläisnaisen esimerkin perusteella me ainakin opimme, millaiset vuoristotaudin oireet ovat hälyttävät erityisesti jatkuessaan useamman päivän. Toivomme, että itse osaamme hakeutua ajoissa lääkäriin, jottei tilanne muodostu liian vakavaksi.