Kaivostoiminta Potosissa

POTOSI, BOLIVIA

150 000 asukkaan Potosi elää Cerro Ricosta (=rikkaasta vuoresta), jonka uumenissa työskentelee päivittäin 15 000 miestä 400:ssa itsenäisessä mineraalikaivoksessa. Yli 90 prosenttia heistä tekee töitä itselleen. He muodostavat ryhmiä, jotka ovat useimmiten sukusidonnaisia. Työ ja kaivuupaikka siirtyvät isältä pojalle. Tytöt jatkavat opiskeluja poikien mennessä kaivoksiin. Nuorimmat kaivosmiehet ovat 13 vuotiaita ja vanhimmat noin 50. Pisimpään kaivoksissa työskennelleet ovat olleet siellä 37 vuotta, mutta suurin osa ei selviä epäinhimillisissä ja vaarallisissa olosuhteissa niin kauan.

Kaivosmiehen kuukausipalkka liikkuu 100-300 euron tietämillä riippuen siitä, miten paljon oma kaivuupaikka tuottaa mineraaleja. Tästä maksetaan vero valtiolle sekä “vakuutusmaksu” sairaalalle ja eläkkeeseen. Lisäksi kaivosmiesten on itse hankittava omat työvälineensä ja elätettävä perheensä. Mainittuihin ansioihin pääsemiseksi töitä on tehtävä kuusi päivää viikossa noin 10 tuntia päivässä.

Aikoinaan Cerro Rico tuotti valtavat määrät hopeaa. Nykyään hopealöydöt ovat harvinaisia, mutta vuori tarjoaa esimerkiksi sinkkiä, kuparia ja tinaa. Mineraaleja löydetään 4 000 tonnin päivävauhtia. Ne viedään raakamateriaalina ulkomaille, muun muassa Belgiaan, Japaniin, Kiinaan ja USA:han, jossa ne jalostetaan hyötykäyttöön. Kaivostoiminta on jatkunut jo 500 vuotta, mutta epävirallisen arvion mukaan 50 vuoden kuluttua vuori on tyhjä mineraaleista. Todennäköisesti siinä vaiheessa 4 070 metrin korkeudessa sijaitseva Potosin kaupunki tyhjenee.

Kaivostoiminnan aloittivat espanjalaiset valloittajat, joiden sanotaan vieneen Eurooppaan niin paljon hopeaa, että sillä olisi voitu rakentaa hopeinen silta Boliviasta Espanjaan. Espanjalaiset toivat kaivoksille miljoonittain afrikkalaisia orjia, joita pidettiin kolmen kuukauden vuoroissa vuoren sisällä. Orjat eivät olleet tottuneet vuoristo-olosuhteisiin eivätkä siten loppujen lopuksi soveltuneet kaivostyöntekijöiksi Potosiin.

Kaivosmiehen päivä alkaa viiden maissa aamulla, jolloin hän syö aamiaiseksi esimerkiksi pastaa ja laaman lihaa. Sitten hän suuntaa kaivosmiesten markkinoille, jossa hänen työlamppunsa patteri on ladattu yön yli ja josta hän hankkii dynamiittia, kokalehtiä ja muita työvälineitä. Lauantaisin mukaan tarttuu myös 96 prosenttista alkoholia, jota sekä uhrataan vuoren paholaiselle ja maaäidille että juodaan itse. Kaivosmiehet uskovat vahvasti, että paholainen omistaa vuoren rikkaudet. Ensimmäiset kokalehdet pureskellaan markkinakojuilla keskustelun lomassa.

Kaivoksen uumenissa ei syödä mitään. Ainoa energialähde ovat kokalehdet, joita pureskellaan pitkin päivää. Itse lehtiä ei niellä, vaan ainoastaan niistä erittyvä neste. Lehdet “varastoidaan” poskiin, josta neste erittyy töitä tehdessä. Kokalehtien uskotaan muun muassa tuovan energiaa, auttavan vuoristotautiin ja olevan hyväksi vatsalle ja hampaille.

Kaivosmiehet altistuvat jatkuvasti lukuisille myrkyllisille kemikaaleille ja kaasuille, kuten asbestille. He kärsivät erityisesti keuhkosairauksista (silicosis pneumonia) ja vatsataudeista. Töitä tehdään epäinhimillisissä olosuhteissa 4 300 metrin korkeudessa vuoren sisällä. Kaivoskäytäviä on useissa kerroksissa. Vaarana ovat räjäytysten aiheuttamien kaasujen lisäksi sortumat ja kivivyöryt. Kaivosmieshuumori onkin ainoa tapa kestää koettelemukset.