Luettuamme myrkyistä ja kivivyöryistä kaivoksissa pohdimme, osallistuako kaivosretkelle vaiko eikö. Päätimme ottaa riskin, koska tilaisuus oli sen verran ainutlaatuinen. Varasimme retken Koala Toursilta, jonka toimistossa saimme asiantuntevinta palvelua. Saavuimme paikalle maanantaiaamuna klo 8. Käytyämme yläkerran kahvilassa kokateellä ja ostamassa vettä olimme valmiit Cerro Ricon valloitukseen. Turisteja oli paikalla kolmisenkymmentä.
Kävelimme jonkin matkaa minibussille, joka vei meidät pienelle takapihalle vaatteiden vaihtoa varten. Saimme kumisaappaat, housut, takin, kypärän ja otsalampun. Mukaan kaivokseen otimme ainoastaan kameran ja kaksi vesipulloa. Meidät jaettiin seitsemän henkilön ryhmiin. Jokaisella ryhmällä oli oma opas sekä apuopas, joka tarvittaessa veisi yksittäisenkin henkilön ulos kaivoksesta muiden jatkaessa retkeä.
Oli omituista kävellä kaivostamineissa kaivosmiesten markkinoilla, joilta ostimme dynamiittia ja mehua viemisiksi työmiehille. Yksi räjähdyspanos kaikkine tykötarpeineen maksoi vähän yli euron. Ostimme myös 10 sentillä kappale valkoiset maskit, joiden toivoimme suojaavan edes vähän pölyltä ja myrkyiltä kaivosretken aikana.
Seuraavaksi oli vuorossa käynti pienessä tehtaassa, jossa näimme miten mineraalit erotetaan maamassasta. Tällaisia tehtaita on Potosissa 45. Kun kokeneet kaivosmiehet uskovat löytäneensä mineraaliesiintymän, he vievät näytteen maamassasta laboratorioon, jossa näyte tutkitaan noin tunnissa. Tehtaassa syntyy erilaisia erottelujäänteitä, kuten syanidia. Kaikki nämä päätyvät läheiseen jokeen. Myrkkypäästöjä pidetään ongelmallisina, mutta muutakaan ratkaisua ei ole löydetty.
Minibussi vei meidät Cerro Ricon rinteelle, jossa oli oviaukko Candelarjaan, yhteen alueen suurimmista ja vanhimmista kaivoksista. Talsimme sisään kaivoksen ensimmäiseen kerrokseen oppaamme Efran perässä. Ryhmämme viimeisenä kulki apuoppaamme Roni. Roni on 30-vuotias kunnianhimoinen nuori mies, joka haluaa tulla Bolivian parhaaksi oppaaksi. Hän tekee paljon töitä tavoitteensa eteen lukien alueen asioista osatakseen vastata turistien mitä ihmeellisimpiin kysymyksiin ja opiskellen omatoimisesti englantia. Ronin rakas harrastus on kuyoshinkai-karate, jossa hänellä on musta vyö. Hänen unelmanaan on päästä Japaniin.
Heti alkuun meidän tuli varoa veden peittämiä koloja kaivoksen lattiassa. Suurin niistä olisi saattanut helposti nielaista ihmisen sisäänsä. Ensimmäinen kohteemme kaivoksen sisällä oli pieni Minero Candelaria -museo, jossa oli mielenkiintoista luettavaa, kaivostyövälineitä sekä paholaispatsaita. Tutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia kaivosmiehistä työskentelee kaivoksissa, koska heillä ei ole mielestään muutakaan vaihtoehtoa. Neljä prosenttia pitää työstään, mutta tarkemman selvittelyn jälkeen oli ilmennyt että nämä henkilöt ovat nuoria poikia, joiden mielestä työ on vielä jännittävää.
Tullessamme ulos museosta näimme ensimmäiset kaivosmiehet työntämässä metallivaunuja pitkin pitkää kaivoskäytävää. Odotimme, kunnes he olivat ohittaneet museon ja lähdimme itse kävelemään raiteita pitkin heidän peräänsä. Ilmassa leijaili paljon pölyä. Mitä pidemmälle pääsimme sitä vaikeampi oli hengittää. Hetken kuluttua Efra pysähtyi ja ohjasi meidät sivukäytävän reunamalle istumaan. Puuskutimme pureskellessamme kokalehtiä ja kuunnellessamme Efran kertomuksia kaivoselämästä. Hänen perheellään on oma kaivuupaikka ja myös Efra on aikoinaan työskennellyt pari vuotta kaivoksessa. Turismikauden hiljentyessä hän siirtyy silloin tällöin edelleen kaivoshommiin.
Vanhempi englantilaismies ryhmästämme voi huonosti. Roni oli valmis viemään hänet ulos, mutta yllättäen hän virkosi levättyään hetken. Jatkoimme matkaa. Käytävä madaltui. Kuljimme kyyryssä. Siirryimme kakkoskerrokseen käytävässä olevan aukon kautta tikapuita pitkin alaspäin. Tikapuiden askelmat heiluivat ja osa oli katkennut. Ilma huononi entisestään. Katselimme hetken kahden miehen ja nuoren pojan työskentelyä heidän lapioidessaan maa-ainesta koriin, joka nostettiin kuilua pitkin ykköskerrokseen. Siellä maa-aines siirrettiin vaunuun ja kärrättiin kiskoja pitkin ulos.
Retkemme jatkui kaivoksen pienestä aukosta kolmanteen kerrokseen, jossa oli hieman parempi ilmanvaihto kuin edellisessä kerroksessa. Siirtyessämme neljänteen kerrokseen jouduimme kävelemään kyykkykävelyä ja konttaamaan pienissä käytävissä alaspäin. Alhaalla saimme tutustua 49-vuotiaaseen Simoniin, joka oli työskennellyt kaivoksessa 29 vuotta. Hän kertoi heidän etsivän pienestä kolosta mineraalisuonta, joka oli löydetty toisella puolella vuorta toisessa kaivoksessa. Mineraalisuonet menevät Cerro Ricon sisällä aina pohjoisesta etelään, joten miehet kaivoivat idästä länteen löytääkseen suonen. Suonen löytämiseen voi mennä jopa kuukausia.
Palasimme samaa reittiä takaisin. Oli raskasta ryömiä ylöspäin neljännestä kerroksesta kolmanteen kerrokseen. Istahdimme hetkeksi juomaan vettä, sillä kaivoksessa oli melko lämmintä. Lämpötila vaihteli noin 15-30 asteen välillä. Ohitsemme pitkin kiskoja pyyhälsi metallivaunuja työntäviä ryhmiä. Silloin tällöin kuulimme vaimean jysähdyksen, kun kaivosmiehet räjäyttivät dynamiittia löytääkseen mineraaleja.
Ykköskerrokseen päästyämme ilma oli helpompi hengittää ja pääsimme kulkemaan lähes pystyssä. Käytävässä kulki jatkuvasti vaunuja, joten vähän väliä liiskaannuimme aivan kiinni kaivoksen seinämiin tai piilouduimme pieniin koloihin kiskojen vieressä. Lopulta edessämme häämötti kaivoksen oviaukko. Kirkas auringonpaiste toivotti meidät tervetulleeksi ulkomaailmaan. Miten hyvältä tuntuikaan hengittää raitista ilmaa.
Oli vielä aika räjäyttää yksi dynamiittipötkö. Roni valmisti ostamistamme aineksista räjähteen ja sytytti sytytyslangan. Efra oli kertonut sen palavan loppuun noin minuutissa. Osa ryhmästämme piti palavaa räjähdettä kädessä Ronin ottaessa heistä kuvia. Me kieltäydyimme kunniasta. Pian Roni lähti juoksemaan kukkulan rinteelle, jätti räjähteen sinne ja ryntäsi takaisin. Butuum... räjähdys oli melkoinen. Vaikka olimme sadan metrin päässä räjähdyspaikasta tunsimme paineaallon. Palasimme minibussilla vaatteidenvaihtopaikkaan, jossa kiitimme oppaitamme muutaman euron tipillä onnistuneesta retkestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti