Saapuminen yön pimeydessä

ORKHON, SELENGE AIMAG, MONGOLIA

Heräämme junassa herätyskelloomme kello 3.45. Olemme jännittyneitä, mitä päivä tuo tullessaan, joten uni karisee nopeasti silmistämme. Nukuin muutenkin levottomasti junan puksutellessa läpi pilkkopimeiden Mongolian tasankojen. Emme meinaa saada hyttimme ovea auki. Yläsängyssä nukkuva venäläismies havahtuu ja räppäsee yllätykseksemme valot päälle. Hän mumisee jotakin idiooteista turisteista, kun lopulta saamme oven auki.

Käyn junan vessassa pesulla ja vaihtamassa vaatteet. Jostain syystä venäläismieskin on noussut ylös sängystään ja istuu taas ikkunan vieressä lukemassa ilmoituksia lehdestään. Tällä kertaa hän selailee asuntoilmoituksia. Junaemäntä tulee ilmoittamaan, että seuraava asema on Orkhon.

Keräämme lakanat kasaan sängyistämme ja junaemäntä hakee ne ennen asemaa. Juna pysähtyy noin kello 4.30. Riuhdomme laukut mukaamme. Vaunumme kohdalla ei ole asemalaituria, joten joudumme hyppäämään melkoisen pudotuksen maahan. Asemalla on valot, mutta muuten on pimeää. Kävelemme lähemmäs asemaa, kun vierestämme yllättäen kuuluu: Are you coming to Anak Ranch? (Oletteko tulossa Anak Ranchille?).

Tervehdimme ranchin emäntää Minjeetä ja hänen mukanaan tullutta karjapaimenta Olzuukhaita. He ohjaavat meidät aseman vierustan aidan raosta pimeässä seisovien hevosten luo. Tero tuskin näkee mustaa hevosta, jonka selkään hän nousee. Oma hevoseni on ruskea, mutta selkään on hankala mennä, kun en meinaa pimeässä nähdä jalustinta johon laittaa jalkani. Minulla ja Terolla on selässämme pikkureppumme. Minjee ja Olzuukhai huolehtivat rinkoistamme.

Päästyämme kaikki ratsaille Minjee kysyy, osaammeko ratsastaa. Vastattuamme myönteisesti hän toteaa, ettei hänen sitten tarvitse huolehtia meistä. Lähdemme seuraamaan Minjeetä ja Olzuukhaita pilkkopimeällä hiekkatiellä. Siellä täällä näkyy talojen valoja, mutta ne enemmänkin häikäisevät kuin auttavat näkemään paremmin. Yläpuolellani tummalla yötaivaalla välkkyy tähtimeri. Muut etenevät minua nopeammin. Stressaan vähän siitä, etten pysy heidän perässään, muttei näin pimeässä voi lisätä vauhtiakaan. Joudun vain luottamaan siihen, että hevoseni osaa kotiinsa.

Parinkymmenen minuutin öinen ratsastus halki tuntemattoman kylän on jännittävä kokemus. Sydän pamppaillen saavumme portille ja nousemme ratsailta. Talutamme hevosemme pihamaalle ja Olzuukhai ottaa ne huostaansa. Minjee ohjaa meidät jurttaan. Se on kauniisti sisustettu ja kamiina on päällä. Minjee toivottaa meidät tervetulleeksi. Sovimme, että saamme aamiaista kello 10.

Väsyttää
Jurtassa on kosteaa ja kylmää. Päädymme nukkumaan samaan kapeaan sänkyyn, vaikka sänkyjä on neljä. Yritämme lämmittää toisiamme peiton alla ja totutella uuteen paikkaan.