Martinin tarinoita ja paalukuoppia

ORKHON, SELENGE AIMAG, MONGOLIA

Heräämme yhdeksän maissa ja valmistaudumme aamiaiselle. Sänkymme vihreistä lakanoista on lähtenyt väriä vaatteisiimme, käsiimme ja kasvoihimme. Päätämme ottaa omat lakanamakuupussimme käyttöön seuraavaksi yöksi.

Pihamaalla on kolme jurttaa, joista kauimmaisessa asustamme. Pihan takanurkassa on ulkovessa, jonka lattiassa on reikä tarpeita varten. Pudotusta reiästä on pari kolme metriä; syvin ulkovessa johon olen törmännyt. Astuessamme ulos jurtastamme Minjee tulee hakemaan meidät kokkina toimivan naisen, Alimaan, jurtalle. Alimaa laittaa ruokaa kaikille ranchin työntekijöille ja vieraille. Olemme ainoat vieraat tällä hetkellä eikä muita ole odotettavissa ennen joulukuuta. Työntekijöitä on kahdeksan ja paria lisää yritetään hankkia.

Istumme Alimaan jurtassa pöydän ääreen pienille palleille ja katselemme, kuinka hän paistaa kananmunat isolla pannulla kamiinan tulella. Lukuisat kärpäset täplittävät katon hakien lämpöä. Takaseinällä tv:ssä näkyy rakeinen kuva paikallisesta aamutv:stä. Syömme hyvällä halulla leipää ja paistettuja kananmunia. Saan lisäksi pekonia. Tero hakee teetä omasta jurtastamme. Kiitämme ruoasta ja menemme ulos.

Sää on viileä ja pilvinen. Edellisenä päivänä on satanut vettä, joten pihamaa on osittain mutavelliä. Ranchin isäntä, Martin, tulee kulman takaa ja toivottaa meidät tervetulleeksi. Hän kysyy, onko meillä kaikki hyvin. Kerromme olevamme muuten tyytyväisiä, mutta jonkun pitäisi peittää jurttamme katossa olevat aukot, koska kaikki lämpö katoaa niistä harakoille. Hän lupaa, että asia hoidetaan ennen illan hämärtymistä.

Martin kierrättää meitä ympäriinsä tilallaan kertoen tarinoita. Astumme sisään navettarakennukseen, joka on harvinaisuus Mongoliassa. Martin kertoo, että hänen lehmänsä lypsävät hyvin talvellakin, koska ne pääsevät lämpimään ja saavat heiniä. Paikalliset saavat yhdestä lehmästä yleensä noin 1-1,5 litraa päivässä, Martin 3-4 litraa. Maitoa kertyy päivittäin 100-200 litraa ja se myydään paikalliseen meijeriin.

Martin on syntynyt maatilalla Saksassa. Hänen isänsä on kotoisin Venäjältä, Baikal-järveltä, joten hän kokee juurensa olevan siellä. Hän on opiskellut rakennusmestariksi ja osaa tehdä puusepän ja putkimiehen töitä. Sähköhommat hän on oppinut ns. kantapään kautta. Näillä kaikilla taidoilla on käyttöä ranchillä, jonka rakennukset ovat hänen käsialaansa.

Martin sanoo, että ongelmallisinta on löytää hyviä rakennusmiehiä Mongoliassa. Kaikki tehdään vähän sinnepäin ja jatkuvasti pitää valvoa. Esimerkiksi navetta lämpenee lehmien omalla ruumiinlämmöllä ja lattialämmityksellä, mutta lattialämmitysputket on jouduttu vaihtamaan useampaan otteeseen rakentajien virheiden takia. Vesi jäätyy putkissa talvella, koska se ei virtaa jatkuvasti.

Martin aloitti työuransa Saksan armeijassa seuraten isoisänsä jalanjälkiä. Sieltä hän päätyi Ranskan muukalaislegioonaan näyttääkseen isälleen, että uskaltaa. Legioonassa vietetty viisi vuotta oli rankka kokemus. Hän taisteli Somaliassa, jossa hän sai luodin kylkeensä ja toipui siitä Havaijilla. Jossain välissä elämäänsä hän luki itsensä lakimieheksi, muttei oikein viihtynyt siinä hommassa. Hän päätyi Australiaan, jossa hän omistaa edelleen osuuden eräästä kaivosyrityksestä. Kyseinen yritys toimii posliinialalla.

Martin tutustui nykyiseen vaimoonsa Minjeen internetin välityksellä ja päätyi Mongoliaan. Ensin hän toimi Ulaan Baatarissa lakimiehenä, mutta sanoi sen olevan lähes toivotonta puuhaa, kun mistään sopimuksista ei tässä maassa pidetä kiinni ja tuomaritkin ovat pahasti korruptoituneita. Minjeen vanhemmilla oli maapalsta Orkhonissa ja Martin päätti perustaa sinne ranchin. Sillä tiellä hän on edelleen.

Martinilla on kaksi lasta. Jonathan on syntynyt ja kasvanut Australiassa. Hänen äitinsä on malesialais-kiinalaista syntyperää. Hän on opiskellut Malesiassa ja asuu nykyään Mongoliassa Ulaan Baatarissa, jossa hänellä on rakennusalan yritys. Zaya on noin kymmenvuotias ja ilmeisesti Minjeen ja Martinin yhteinen lapsi. Lisäksi he ovat adoptoineet yhden työntekijänsä vauvan, jonka nimi on myös Zaya.

Tilalla on 150 lehmää, 60 hevosta ja liuta lampaita ja vuohia. Lisäksi tuloja saadaan laatikkotehtaasta, jossa neljä työntekijää valmistaa lokerikkoja muun muassa kultakaivosten käyttöön. Viime vuonna laatikoita tehtiin 10 000 kappaletta ja kysyntä kasvaa. Puumateriaali tuodaan Kiinasta ja laatikot kootaan yhdessä tilan rakennuksista. Siellä on varsin pätevän tuntuinen tuotantolinja.

Kaksi miestä, Shoogi ja Zorigoo, leikkaavat sirkkelillä lautoja sopiviksi paloiksi ja Minjee, Minjeen äiti ja Tuya kokoavat laatikoita. He pistävät kasaan yli 100 laatikkoa per päivä. Kaivokset käyttävät laatikoita maanäytteiden säilömiseen. Lain mukaan heidän tulee varastoida näytteet tietyn ajan ja siihen tarvitaan yhä enemmän ja enemmän laatikoita.

Keskustelemme vielä jurttien lämmityksen energiatehokkuudesta, jota Martin on jo omalta osaltaan parannellut, mutta vielä on paljon tehtävää. Hänellä on suuret suunnitelmat oman talvijurttansa kehittämisestä. Lisäksi hän on ottanut käyttöön Teronkin ehdottaman räppänän kamiinanpiipun keskivaiheille. Tällä pystyy säätämään, ettei kaikki lämpö karkaa piipun kautta samantien. Meidän jurtassamme sitä ei valitettavasti ole.

Kysymme, mitä voisimme puuhastella tänään. Haluaisimme upottaa kätemme saveen ja Martinilla onkin samantien meille oma projekti. Hänen pitää vahvistaa eläinten aitauksia, joten niihin tarvitaan lisää tukipaaluja. Saamme tehtäväksi kaivaa paaluille kuopat. Kuoppia tarvitaan kymmenen. Ryhdymme puuhaan. Siinä tuleekin mukavasti lämmin. Olemme nimittäin palelleet koko aamun.

Kaivan kuoppien alut ja Tero tekee ne loppuun. Pari kuoppaa kaivettuamme meidät pyydetään lounaalle. Marssimme kokin jurtalle, jossa Minjee, Martin ja pari heidän työntekijäänsä istuvat jo liharisottoa syömässä. Terolle tarjotaan riisivelliä, josta hän suureksi yllätyksekseni pitää.

Juttelemme mongolialaisesta mentaliteetista, jossa on monia asioita jotka ärsyttävät Martinia. Hänen miellestään suurin osa mongolialaisista yrittää mennä siitä missä aita on matalin ja tämä aiheuttaa hänellekin usein harmaita hiuksia, kun asiat joudutaan ranchillä tekemään moneen kertaan. Lisäksi se tarkoittaa turhaa rahanmenoa, mikä harmittaa häntä. Mongolialaiset eivät ota huolta huomisesta. He eivät suunnittele elämäänsä eteenpäin, vaan antavat asioiden vain tapahtua, jos ne ovat tapahtuakseen. Edes bonukset eivät saa heitä Martinin mukaan tekemään töitä tehokkaammin tai paremmin.

Lounaan jälkeen palaamme kaivamaan kuoppia. Viidennen kuopan jälkeen alkaa kyllästyttää, mutta luvattu mikä luvattu. Väsäämme valmiiksi kahdeksan kuoppaa. Siihen menee kolmisen tuntia. Martin on niihin tyytyväinen. On tärkeää, että ne on saatu nyt kaivettua, koska pian tulee pakkanen ja maa jäätyy.

Lähdemme kävelylle lähiympäristöön. Kierrämme kylän ympäri katsellen kolmea pikkutyttöä, jotka paimentavat vuohi-lammaslaumaansa kohti kotia auringon alkaessa laskea. Osalla laajan tasangon reunamilla olevista kukkuloista ja vuorista on lunta. Junarata kulkee aivan kylän vierustaa. Sitä pitkin mekin tulimme Mongoliaan saapuessamme Irkutskista Ulaan Baatariin. Ohitimme tämän alueen yön pimeydessä, joten hienot jokilaaksot jäivät silloin näkemättä.

Palaamme jurttaamme. Minjee ja Tuya laittavat huopaa katossamme olevien reikien peitoksi. Tero laittaa kamiinaan tulen käyttäen puita ja lehmänlantaa. Katon peittäminen vaikuttaa samantien positiivisesti. Saamme vihdoin jurtan lämpimäksi. Siirrämme sänkymme lähemmäs kamiinaa toivoen, etteivät isäntämme koe sitä loukkaukseksi. Minjee sanoo, että voimme siirrellä huonekaluja ihan miten haluamme.

Syömme illallista omassa jurtassamme kello 19. Tero saa paprika-sipuli-kanasalaattia ja minä lihakeittoa. Syötyämme Martin tulee jurttaamme kutsumaan meidät omaan jurttaansa drinkille. Juttelemme hetken meidän jurtassamme Teron tarjotessa hänelle Ulaan Baatarista ostamaansa viskiä. Martin kastaa mongolialaisen tavan mukaan sormussormensa viskiin ja pirskottaa sitä taivaan ja maan hengille ennen kuin ottaa ensimmäisen siemauksen pullon suusta. Tapa juontaa juurensa Chingis Khaanin murhaan, joka toteutettiin juottamalla hänelle myrkytettyä viinaa. Tapauksen jälkeen mongolialaiset ryhtyivät testaamaan juomansa myrkyttömyyden hopeisella sormuksella ja tavasta pidetään edelleen kiinni.

Viski maistuu isännällemme ja juttu luistaa. Hänellä on paljon visioita siitä, mitä hän haluaa ranchillään tehdä. Asiat vain tuppaavat etenemään turhan hitaasti. Kaikki kuitenkin kehittyy kokoajan ja hän on saanut jo aivan valtavasti aikaan niiden kolmen vuoden aikana, jolloin hän on kehittänyt paikkaa tosissaan.

Turismiin Martin lähti mukaan sattumalta, kun eräs hänen ystävänsä ehdotti sitä. Hän suhtautui aluksi ideaan torjuvasti, koska ei halua kehittää ranchiä turistien ehdoilla. Mutta ystävä neuvoikin häntä ottamaan turistit mukaan omaan elämäänsä ja tekemään tilan töitä. Tämä on osoittautunut loistavaksi konseptiksi. Ihmiset tulevat tänne asumaan jurtassa ja auttamaan tilan töissä. He pääsevät lypsämään, maalaamaan, luomaan lantaa, kaivamaan kuoppia, rakentamaan tai tekemään mitä milloinkin on tekeillä. Lisäksi heillä on mahdollisuus ratsastaa, kalastaa, vaeltaa ja loikoilla ihan miten vain haluavat. Itse koemme itsemme erittäin tervetulleiksi ja kaikki ottavat meidät innolla mukaan tekemään asioita. Martin ja Minjee huolehtivat, että meillä on kaikki hyvin ja haluavat vilpittömästi pitää meistä huolta.

Siirrymme Martinin ja Minjeen jurttaan, jossa Martin tarjoaa meille Jameson-viskiä vierasmaljastaan. Etiketin mukaan ensimmäinen maljallinen pitäisi juoda ns. pohjanmaan kautta, mutta määrä on sen verran iso, että kiitämme kunniasta ja otamme vain hörpyt. Tavan mukaan Martin myös lisää jokaisen hörpyn jälkeen maljaan saman verran viskiä kuin hörppy on vienyt. Malja otetaan vastaan tukemalla oikean käden kyynärpäätä vasemmalla kädellä.

Martin kertoo lisää visioistaan. Hän haluaisi istuttaa metsää läheiselle kukkulalle, mutta tarvitsisi siihen vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka hoitaisivat istutuksen ja seurannan. Hänellä on jo siemenet valmiina. Hän on jopa käynyt keskusteluja Australian viranomaisten kanssa tietyn eukalyptyslajikkeen selviytymismahdollisuuksista Mongolian ilmastossa. Kesäisin alueella on kuuma, jopa 35 astetta ja aurinkoa riittää vuoden ympäri. Talvisin lämpötila putoaa 40-50 miinusasteeseen, mutta vain pariksi kuukaudeksi. Tässä voisi olla hyvä projekti suomalaisille metsäalan opiskelijoille, jos vain kiinnostusta löytyisi.

Martin väittää löytäneensä ranchinsä liepeiltä kultasuonen, sillä hänellä on omat mittausvälineet mukanaan. Hän ei kuitenkaan halua kaivosta luonnonkauniille alueelle. Tämä kuulostaa hieman idealistiselta, kun hän samalla kertoo että kyseinen kultasuoni tekisi hänestä ja perheestä miljonäärejä lähes yhdessä yössä. Myös muut ovat etsineet ja löytäneet mineraaleja alueelta, mutta Martin kertoo karkottaneensa erään kiinalaisen tutkimusryhmän pois ja näyttää samalla jurttansa seinustalla olevaa metsästyskivääriä.

Martin on miettinyt jopa viinitilan perustamista alueelle. Joku ranskalainen viiniasiantuntija on käynyt tutkimassa maaperän ja todennut sen sopivaksi viininviljelylle. Aurinkoakin olisi tarjolla riittävästi. Kohderyhmänä olisivat eksklusiivisia viinejä etsivät asiantuntijat, joille mongolialaista erikoisuutta voisi myydä isolla rahalla.

Ehkä eksoottisin Martinin visioista on rakentaa ranchilleen tornimainen temppeli, jota hän tarjoaisi buddhalaiselle lamalle. Hän uskoo, että lama suojelisi hänen tilaansa ryöstelijöiltä ja rettelöitsijöiltä. Martinilla on kokemuksia siitä, kuinka hänen juuri pystyttämänsä aita katosi yön aikana ja hieman kylää kierrellessään hän löysi sen erään kyläläisen pihamaalta. Onnekseen hän oli maalannut kyseisen verkkoaidan valkoiseksi ja pystyi näin todistamaan, että kyseessä on hänen aitansa. Martin on kiivas mies ja oli uhannut piestä varkaan, ellei aita palaisi pikaisesti sinne, mistä se oli kadonnut.

Martin kertoi myös tarinan siitä, kuinka hän oli eräänä talvena ratsastamassa lähialueella. Hän halusi ylittää joen, vaikka hänen toki olisi pitänyt tietää että virtaavan joen jää ei kestä hevosen painoa. Hän kannusti hevostaan eteenpäin, kun jää petti heidän allaan. Jääkylmä vesi kasteli molemmat, kun hän yritti saada hevosensa ylittämään joen. Hevonen päätti kylmän rauhallisesti toisin. Se potki jäätä rikki jaloillaan ja teki u-käännöksen. Näin tehdessään se pelasti heidät molemmat palaten takaisin lähtörannalle. Martin otti hevosen selästä loimen ja rakensi siitä ja omasta takistaan suojan kylmää vastaan, teki tulen ja riisui vaatteensa. Kuivateltuaan hän palasi takaisin kotiin.

Jurtan katossa roikkuu kaksi sudennahkaa. Niiden tarina jää tuntemattomaksi, mutta kuulemme hurjan jutun siitä, miten Martin sattui kerran paikalle viiden suden lauman ollessa syömässä löytämäänsä lehmänruhoa. Sudet eivät pitäneet yllätyksestä, vaan hyökkäsivät Martinin ja tämän hevosen kimppuun. Martin putosi ratsailta ja luuli jo noutajan saapuneen suden hyökätessä, mutta hän onnistui tappamaan yhden susista paljain käsin. Hevonen potki kaksi muuta hengiltä ja kaksi juoksi karkuun. Sekä Martin että hevonen saivat vammoja, mutta selvisivät tilanteesta yllättävän vähällä.

Katselemme vielä Martinin valokuvia ranchin elämästä hänen isolta litteältä tietokonenäytöltään, jollaisen näkeminen jurtassa tuntui omituiselta. Kuvissa näkyi, kuinka Martin oli yrittänyt pelastaa synnyttävän tamman, kun sen varsaa ei ollut saatu ulos. Hän oli leikannut tamman vatsan auki ja saanut kuin saanutkin kuolleena syntyneen varsan ulos. Tamma oli kurottu umpeen, mutta se nousi liian pian leikkauksesta pystyyn ja kuoli haavojen auettua.

Tarinoita olisi varmasti riittänyt loputtomiin, mutta kello 23 päätämme päästää isäntäväkemme nukkumaan. Tero lahjoittaa Martinille viskipullonsa ja kömmimme omaan jurttaamme päivän tapahtumia kerraten. Pesemme hampaat jurtan edustalla tähtien tuikkiessa taivaalla ja piipahdamme pihan perällä ulkovessassa ennen kuin kaadumme väsyneinä sänkyyn kamiinan rätistessä vieressä.