Jokilaaksot ja puusauna

ORKHON, SELENGE AIMAG, MONGOLIA

Yö oli lämmin, melkein liian lämmin. Tero piti kamiinan päällä kello puoli kahteen ja heräsi sytyttämään sen uudelleen kello 3.30. Aamulla on kuitenkin viileää. On ikävä lähteä ulkovessaan lämpimän peiton alta. Kello on 9.30. Ystävällinen kokki tuo aamiaisen noin kello 10. Popsin kinkku-vihannesmunakasta ja leipää. Tero saa sipulimunakasta.

Peseydymme puhdistusliinoilla, joita meillä on mukana, koska vettä on vain juotavaksi. Käymme tervehtimässä ranchin emäntää, Minjeetä, laatikkotehtaassa, jossa hän on innostanut muut kilpailemaan siitä, kuka tekee laatikoita nopeimmin. Heidän on tarkoitus saada tänään valmiiksi 500 kappaleen laatikkoerä, joka toimitetaan yhteen maailman suurimmista kultakaivoksista. Ranchilla on väsätty laatikoita koko kesä ja henkilökunta alkaa olla vähän kyllästynyt kyseiseen puuhaan. Neljä ihmistä saa tehtyä noin 120 laatikkoa päivässä.

Lähdemme kävelylle kylän ympäri kolme isoa paimenkoiraa mukanamme. On harmillista, että koirissa on kirppuja, joten niitä rapsuttaessa pitää olla tarkkana, etteivät kirput etene käsistä muualle. Tosin ne eivät kyllä taida kauhean hyvin viihtyä ihmisen iholla. Kun rapsuttaa koiraa, niin hyvinkin viisi kirppua vipeltää pitkin käsiä lähes samantien.

Koirat ovat aivan ihastuttavia persoonallisuuksia. Big boyksi kutsuttu on eniten mongolialaisen paimenkoiran näköinen ja rauhallisin. Junioriksi ristimämme muistuttaa vähän saksanpaimenkoiraa ja tulee pentumaisesti nappaamaan hampailla kädestä aina lähestyessään. Ainoa narttu, Nicky, on muita paremmin pidetty ja ystävällinen otus. Muista erottuva ruskea hauveli, Brownie, ei yleensä pidä vieraista, mutta meidän kanssamme se viihtyy hyvin. Musta, arka koira heiluttaa kyllä häntää, muttei anna silittää itseään.

Palattuamme kävelyltä keräämme puusäleitä laatikkotehtaana toimivan rakennuksen vierestä kamiinamme lämmittämistä varten. Pihamaalla tallusteleva musta lehmä katsoo meitä isoilla silmillään ja ammuu anovasti tyhjän vesikourun edessä. Yritämme käyttää kourun vieressä olevaa pumppua antaaksemme sille vettä, mutta pumppu ei toimi odotetusti. Tarvitsemme paikallista apua. Pumpun putkeen pitää ensin kaataa kulhollinen vettä, jonka avulla saadaan pumpattua kaivosta vettä.

Lehmä saa juodakseen ja olemme tyytyväisiä. Muut lehmät ovat laitumella, mutta tämä on pihamaalla, koska sen jalka on poikki. Se on päätetty pitkällisten keskustelujen jälkeen lopettaa huomenna. Jalka on siinä kunnossa, ettei sillä valitettavasti ole enää toivoa. On surullista katsoa sen vaivalloista liikkumista ja tietää, että sen aika on vähissä. Se jättää kuitenkin jälkeensä hurmaavan vasikan, joka onneksi pärjäilee jo omillaan.

Syömme lounaan jurtassamme, vaikkei oikeastaan ole kauheasti nälkä. Tero ei pidä saamastaan omituisenhajuisesta, valkoisesta keitosta, vaan syöttää sen jurttamme edessä loikoilevalle Brownielle. Hän syö itse vain leipää. Nautin lihakeittoa ja totean, etten olekaan ikuisuuteen syönyt sellaista.

Kello 13 maissa nousemme ratsaille. Saan alleni Blackien ja Tero Traktorin, joka on isäntämme lempihevonen. Mukaamme lähtee ranchin karjapaimen, 19 vuotias Olzuukhai, joka huolehtii lehmistä ja hevosista. Hän haluaa näyttää meille kukkulalta avautuvat maisemat. Neljä koiraa seuraa hevosiamme. Lähdemme matkaan kullankeltaisen ruohopellon läpi pääasiassa käyntiä tallustellen. Muutaman hitaan ravipätkän jälkeen Tero haluaa kokeilla laukkaa. Hän laukkaa rauhallisesti pienen pätkän minun ja oppaamme tullessa ravia perässä.

Alitamme junaradan. Matala alikulkusilta on onneksi hyvin lyhyt, joten painaudumme vain matalaksi hevosen selässä ja selviydymme toiselle puolelle. Pysähdymme hetkeksi Teron ottaessa valokuvan. Muutaman askeleen jälkeen joudumme tulemaan alas hevosten selästä, koska edessämme on kapea oja, emmekä halua hypätä sen yli hevosella.

Nousemme vaikeakulkuista hiekkarinnettä ylöspäin. Hevoseni pysähtyy monta kertaa ja puuskuttaa tuskaisesti. Kannustan sitä eteenpäin tsu-tsu -käskyllä. Pääsemme kuin pääsemmekin mäen ylös. Upea jokilaakso levittäytyy takanamme kivutessamme yhä ylemmäs toista kukkulanrinnettä. Tällä kertaa rinne on kivikkoinen, mutta helpompi kulkea kuin hiekka. Olzuukhai on jo kukkulanlaella ja nousee pois hevosen selästä. Olemme tulleet määränpäähämme.

Hevosten kivuttua ylös asti annamme niiden nautiskella kukkulalla kasvavista jännäntuoksuisista varvuista, joita ne mutustavat hyvällä halulla. Koirat käyvät lopenuupuneina lepäämään. Ihastelemme 360-asteen maisemaa. Kukkulan toisella puolella, alhaalla laaksossa on seuraava kylä, Dulaankhan. Sen laitamilla joku paimentaa lammaslaumaa. Kylän takana nousee korkeampi, havupuiden ja pari päivää sitten sataneen lumen peittämä vuori. Myös kauempana siintää lumipeitteisiä vuoria.

Selenge- ja Orkhon-joet kiemurtelevat laaksojen läpi. Sitä reunustaa ruskanvärein koreileva puusto. Junarata menee kukkuloiden välistä. Nousemme takaisin hevosten selkään ja menemme hidasta käyntiä alaspäin toiselta puolelta kukkulaa, jossa rinne on loivempi kuin se jota tulimme ylös. Silti hevosellani on vaikeuksia mennä alaspäin. Se ei selkeästikään ole tottunut mäkiseen maastoon, joka on yllättävää kun miettii missä se asustaa. Koirat jolkottavat vierelläni.

Päästyäni mäen alas hoputan hevostani raviin, jotta saan Teron ja Olzuukhain kiinni. Siellä täällä rinteillä kasvaa kituliaita puita. Maassa näkyy jonkun pienen jyrsijän koloja. Tero laukkaa jonkin matkaa epätasaisella pellolla. Minulle riittää vauhdiksi hidas ravi, jossa on tasaista istua. Ihmettelemme, mihin Olzuukhai on matkalla, kunnes saavumme tasaiselle hiekkatielle. Se on ihanteellinen kunnon laukalle.

Aurinko pilkahtelee pilvien raosta nostaessani laukan tiukalla tsu-tsu -käskyllä ja potkulla hevosen kylkiin. Pian kiidän Olzuukhain kanssa Teron perässä täydellistä hiekkatietä kohti Orkhonin kylää. Nousen seisomaan mongolialaisen satulan tukeville jalustimille ja annan mennä. Tulee hiki, sekä minulle että hevoselleni, mutta painamme eteenpäin. Välillä hidastamme raviin, mutta koska käyntiin siirtyminen ei maita kenellekään, jatkamme laukalla. Laukkaamme useamman kilometrin. Koirat jäävät taakse. Aurinko tuntuu kuumalta ja hiki virtaa. Ihanaa.

Käännymme tieltä yllättäen vastakkaiseen suuntaan kuin jossa maatila on. Seuraamme Olzuukhaita, joka johdattaa meidät käyntiä kohti 10-15 hevosen laumaa. Ne taitavat olla isäntämme hevosia, jotka laiduntavat täällä. Joukossa on useampi tamma varsoineen. Koirat saavuttavat meidät hidastettuamme vauhtia. Ajamme hevoslauman läheisen joen rantaan juomaan ja jätämme ne sinne. Koiratkin käyvät hörppäämässä vettä. Me jatkamme eteenpäin ja pujahdamme junaradan sillan alta toiselle puolelle jälleen kyyristyen hevosen kaulalle, jottemme lyö päätämme siltaan.

Viileä arotuuli tuntuu vilvoittavalta hikisten vaatteiden läpi. Vielä muutama juoksuaskel ja olemme kylän laidalla. Ratsastamme kylän läpi maatilan toiselle puolelle, jossa portti on avoinna. Sen päällä juuri kaulan korkeudella kulkee piikkilanka, joka kiertää maatilan aidan päällä. Joudumme kumartumaan, jotta pääsemme piikkilangan ali pihamaalle. Olemme erittäin tyytyväisiä ratsastusretkeen ja kiittelemme Olzuukhaita vuolaasti.

Painumme hetkeksi jurtallemme. Tero lähtee kaivamaan vielä kaksi kuoppaa aidanpylväille, jotka isäntämme laittaa paikoilleen. Istun jurtassamme kirjoittamassa. Tero palattua Martin tulee sanomaan, että sauna on valmis.
Hän näyttää Terolle, missä se on. Nappaamme pyyhkeet ja pesuaineet mukaan ja lähdemme saunarakennukselle. Eteinen on puolivalmis ja kylmä, samoin ilmeisesti pukeutumis- ja pesutilaksi tarkoitettu tällä hetkellä pelkkää betonia oleva huone, jonka nurkassa on jotain vihanneksia talvisäilössä. Saunanovea pitää kiinni pitkä puukeppi. Kurkistamme saunaan ja hymy leviää kasvoillemme. Se on ihastuttava ja kuuma.

Otamme vaatteet pois jäätävässä, hämärässä eteisessä. Istumme saunan lämpöön pihkaa tihkuville lauteille. Ihana yrttien tuoksu kietoo meidät sisäänsä. Heitämme löylyä kiukaalle ja huokaisemme tyytyväisinä. Lämpö pehmittää päivän ratsastuksesta kipeytyneitä lihaksia ja puusaunan löyly saa helposti hien pintaan. Autuaallista.

Kaikki on hyvin, kunnes huomaamme että meillä on vain yksi ämpärillinen jääkylmää vettä. Saunassa ei ole lämmintä vettä. Pohdimme hetken, mitä teemme. Tero käy jurtallamme lisäämässä puita kamiinaan ja lähtee pyyhe lanteillaan etsimään lisää vettä ja saaveja peseytymistä varten. Päästyään ulos hän törmää Martiniin, joka kysyy mitä puolialaston mies tekee pihamaalla; onko kaikki hyvin. Tero selittää mitä tarvitsemme, jotta voimme peseytyä. Asia korjaantuu käden käänteessä.

Hikoilemme lauteilla ennen kuin olemme valmiit jäätävään peseytymiseen. Ihmettelemme, miksi saunassa ei ole lämminvesivaraajaa, sillä se olisi yksinkertainen tapa saada vesi lämpimäksi. Onneksi saunassa on niin lämmin, että kylmälläkin vedellä peseytyminen onnistuu. Henki vähän salpautuu kaataessani kylmää vettä päähäni, mutta suomalainen ei näin pienestä säikähdä. Lämmittelen hetken peseytymisen jälkeen ja palaan tyytyväisenä jurttaamme. Tero jää vielä hetkeksi.

Jurttaan päästyäni Minjee tulee kysymään, olemmeko valmiit illalliselle. Kerron, että Tero on vielä saunassa, mutta tulee varmasti pian. Kokki tuo ruoat jurttaamme. Saan illalliseksi jauhelihanyyttejä ja salaattia. Terolle tarjoillaan kasvisnyyttejä. Mongolialaiset kutsuvat perinteisiä höyrytettyjä taikinanyyttejään buuzeiksi. Ne ovat herkullisia. Mielestämme tämä on paras illallinen tähän mennessä.

Syötyämme käymme vielä isäntämme jurtalla kiittämässä hyvästä ruoasta ja saunasta sekä mainitsemme, että vietämme ranchillä vielä kaksi yötä. Isäntäväki on jo painumassa yöpuulle, joten teemme samoin. Tero täyttää kamiinamme lehmänlannalla, jota mongolialaiset käyttävät lämmitykseen puiden lisäksi. Se pysyy hiilloksella pitkään ja pitää edes jonkinlaista lämpöä päällä jurtassamme. Lämpö kohoaa vähän liiankin kuumaksi, joten avaamme hetkeksi jurtan oven. Olemme rättiväsyneitä päivän aktiviteeteista ja nukahdamme samantien kylkikylkeen käpertyneinä kapeassa sängyssä kamiinan vieressä.