Suljettu tori ja VDNKh

MOSKOVA, VENÄJÄ

Heräsimme aamulla nukuttuamme 13 tuntia putkeen ja edelleen väsytti. Ilmeisesti kaikki matkajärjestelyiden aiheuttama stressi oli vihdoin purkautunut ja ensimmäisen junamatkan jännitys lauennut. Kömmimme sängystä noin kello 9 ja pääsimme lähtemään hotellilta kaupungille jo hieman pirteämpinä kello 10.

Ensimmäinen kohteemme oli Punainen tori. Metromatka Ploschad Revolutsiille sujui vaihtoineen mallikkaasti. Ihastelimme moskovalaisten kohteliaisuutta metroissa. Joku nuorukainen ponkaisi aina samantien ylös paikkaansa tarjoten, jos vaunuun astui äiti lapsineen tai vanhus. Vaunuihin noustiin hyvässä järjestyksessä päästäen ensin ulostulevat siirtymään pois. Samaten näytti olevan kirjoittamaton sääntö, että jos jonkun käytävällä seisovan lähistöltä vapautui paikka, hänellä oli siihen ensikäden oikeus. Jos hän ei käyttänyt sitä kohtuullisessa ajassa, joku kauempana seisova voi ottaa paikan. Kaikki soljui nautinnollisen sujuvasti ilman hämminkiä.

Kadulla kävellessämme venäläisten naisten superkorkeat korkokengät eivät voineet olla pistämättä silmään. Toki jotkut kävelivät tennareissakin, mutta suurimmalla osalla oli vähintäänkin korolliset avokkaat. Yli kymmenen sentin korot eivät olleet poikkeus. Suomessa tällaisia ei tavallisena arkipäivänä kovin usein näe. Me suomalaiset naiset taidamme olla liian käytännöllistä porukkaa hoippuaksemme kiireisessä arjessamme korkeilla koroilla. Venäjällä naisen pitää kuitenkin näyttää naiselta ja korot tekevät lopullisen silauksen tyyliin, johon usein kuuluu myös tiukka hame ja pusero. Miehet seuraavat varsin julkeasti katseellaan kauniin naisen nähdessään. Päät siis todella kääntyvät naisellisen naisen perään.

Manezhnaya-aukiolle päästyämme ihmettelimme porteilla suljettua Punaiselle torille johtavaa tietä, jota kaksi vartijaa vartioi. He päästivät turisteja yksitellen ohitseen. Pääsimme Punaista toria ympäröiville väliaikaisille porteille, jossa meille selvisi että koko tori oli suljettu 7.9. pidettävän Moskova-päivän järjestelyjä varten. Käsittämätöntä, että näin tärkeä nähtävyysalue voidaan sulkea useaksi päiväksi. Onneksi sentään Leninin mausoleumi oli auki, koska se oli päivän pääkohteemme.

Jätimme reppumme Kansallisen historiamuseon laukkusäilytykseen yhden euron hintaan ja suuntasimme tarkastusporttien läpi Punaisen torin reunaa kulkevalle kävelytielle. Jonoa ei onneksi ollut ja pääsimme etenemään nopeasti. Kävelimme vartijan ohi sisään mausoleumiin, jonne kaikilla on maksuton sisäänpääsy. Kameraa ei valitettavasti saa ottaa mukaan.

Maailma hiljeni ympäriltämme kävellessämme viileässä ja rauhallisessa tilassa Leninin balsamoidun ruumiin ympäri. Tilassa vallitsi samanlainen sotilaallinen kuri kuin Ho Chi Minhin mausoleumissa Vietnamissa. Vartijat pitivät huolen, ettei kukaan pysähtynyt vaan jokainen liikkui hitaasti eteenpäin. Lenin makasi lasikuvun sisällä kuin nukkuen rauhallisesti. Tosin hän näytti kyllä hiukan vahanukkemaiselta.

Lenin kuoli 21.1.1924, jonka jälkeen hänen kaikkien elintensä painot ja koot julkaistiin Pravdassa. Hänen aivonsa painoivat 1340 grammaa, joka oli enemmän kuin silloiset keskimääräiset ihmisaivot. Niitä tutkittiin tarkasti 1960-luvulle asti erityisessä Leninin aivoinstituutissa, mutta tutkimustuloksia ei koskaan julkaistu. Lenin ruumis on edelleen hyvässä kunnossa ja sen kohtaloa mietitään seuraavan kerran vuonna 2012.

Käveltyämme mausoleumin läpi jäimme hetkeksi katselemaan Punaisen torin toisella laidalla sijaitsevaa Pyhän Vasilin katedraalia. Yleensä torilla saa kävellä vapaasti, mutta nyt se oli täysin tyhjä ja suljettu porteilla joka puolelta. Kävelimme porttien toiselle puolelle ja haimme reppumme säilytyksestä. Jäimme ottamaan valokuvia Punaisesta torista, mausoleumista ja katedraalista.

Jostain syystä yksi vartijoista närkästyi hänen mielestään liian pitkään jatkuneesta kuvaamisesta ja käski Merjan siirtyä kauemmaksi portilta. Merja nappasi kuvan äkäisestä vartijasta, joka oli tietenkin virhe. Vartija tuli porttien toiselle puolelle ja käski Merjaa poistamaan hänestä ottamansa valokuvan. Olisi pitänyt vaan häipyä paikalta, koska käsittääksemme hänellä ei periaatteessa ollut oikeutta moiseen. Kuva ei ollut meille erityisen merkityksellinen, joten Merja poisti sen. Valitettavasti hän joutui poistamaan myös pari Teron ottamaa vartijakuvaa. Episodin jälkeen otimme vielä muutamia kuvia ja häivyimme sitten paikalta pettyneinä siihen, ettemme päässeet kulkemaan Punaisen torin läpi katedraalille tai GUMin ostoskeskukseen.

Kävelimme Kremlin muurin vierustaa vilkaisten Tuntemattoman sotilaan muistomerkkiä ja sen vieressä seisovia kahta vartijaa. Olimme ajatelleet käydä seuraavaksi Kremlissä, mutta sepä olikin torstaisin kiinni. Niinpä otimme kohteeksi kaupungin pohjoisosassa sijaitsevan VDNKh:n näyttelyalueen, jota ystävämme Lassi oli meille suositellut.

Heti metrosta ylös noustuamme tiesimme tulleemme oikeaan paikkaan. Edessämme nousi valtava metallinhohtoinen monumentti, jonka huipulla oli avaruusraketti. Kiertelimme monumenttia, jonka alaosan reliefeissä olevat ihmishahahmot (mm. Lenin) ohjasivat kansakuntaa kohti tulevaisuutta. Monumentin edessä avautuvassa puistossa tähtijono vei meidät aurinkoa kiertävien planeettojen luo. Plutokin oli kiertoradallaan, vaikka sitä ei nykyisin enää planeettana pidetäkään.

Monumentin juurella on avaruusmuseo, mutta valitettavasti sekään ei ollut auki. Museota remontoitiin parhaillaan. Istuimme pettyneinä portaille auringon paistaessa lämpimästi lähes pilvettömältä taivaalta. Viereemme tupsahti joukko korealaisia turisteja, jotka olisivat myös halunneet tutustua avaruusmuseoon. Juttelimme hetken heidän kanssaan. He kertoivat olevansa työpaikkansa järjestämällä palkintomatkalla ja toivoivat kovasti meidän tulevan matkallamme myös Koreaan. He antoivat meille vastusteluistamme huolimatta kasan korealaisia kolikoita sekä kotikaupunkinsa Ulsanin promootiomateriaalia.

Korealaisten jatkettua matkaa mietimme, että ehkäpä Helsinginkin pitäisi lykätä matkailijoiden mukaan kasa pinssejä tai vastaavaa pikkuroinaa, jolla nämä voisivat promotoida kotikaupunkiaan. Se olisi aika edullinen tapa markkinoida. Jos joskus menemme Koreaan, niin saattaapa hyvinkin olla että eksymme Ulsaniinkin. Sellaisesta kaupungista emme olleet aikaisemmin kuulleetkaan.

Lähdimme etsimään varsinaista VDNKh:n näyttelyaluetta, mutta poikkesimme ensin ostamaan Tjeremok-kioskista paikallista pikaruokaa eli isot letut, joiden sisään oli laitettu sienimuhennosta ja juustoa. Tämä herkku tunnetaan kyseisessä ravintolassa nimellä “E-mail”, joka on meikäläisille helpoin lausuttava eri vaihtoehdoista. Tutustuimme aikoinaan Tjeremokiin ystävämme Andrein ansiosta Pietarissa käydessämme. Voimme suositella lämpimästi kaikille hyvää ja edullista venäläistä pikaruokaa.

Näyttelyalueen portille siirtyessämme järkytyimme pahan kerran nähtyämme moottoripyörän istuimeen köytetyn haalariin puetun kapusiiniapinan. Se näytti kärsivältä ja apaattiselta paahtavassa auringonpaisteessa pääsemättä liikkumaan lainkaan. Vierellä seisoi isohko mies, joka oli valmiina ottamaan valokuvia ihmisistä apinan kanssa. Näytillä olevat valokuvatkin olivat järkyttäviä. Ahdistuksemme johtui varmasti siitä, että olimme hoitaneet tällaisista olosuhteista pelastettuja apinoita pelastuskeskuksissa Boliviassa ja Ecuadorissa. Tämän pikkuisen pelastamiseksi meillä ei kuitenkaan ollut mitään keinoja.

Tero halusi ottaa valokuvan apinan ahdingosta. Hän meni niin lähelle, että mies huomasi hänen aikeensa. Mies suuttui, sillä hänen tarkoituksensahan oli tienata rahaa valokuvilla eikä antaa turistien itse kuvata apinaansa. Tero selitti, ettei ota kuvaa samassa tarkoituksessa, vaan koska haluaa kertoa muille, miten täällä kohdellaan viattomia luontokappaleita. Mies väitti, ettei hän ymmärrä englantia ja oli erittäin närkästynyt. Tilanne ei johtanut varsinaisesti mihinkään, mutta eiköhän viesti mennyt kuitenkin ainakin osittain perille.

Jatkoimme matkaamme sisälle VDNKh:n omituiselle näyttelyalueelle. Katselimme hetken alueen karttaa ymmärtämättä siitä oikeastaan mitään. Päädyimme tutustumaan kilometri kertaa kaksi kilometriä kokoiseen alueeseen ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Paikka koostui lukuisista paviljongeista, joiden sisältö vaihteli elektroniikasta ja koruista taiteeseen ja sisustuskankaisiin.

Rakennukset olivat joko upeita palatsimaisia kokonaisuuksia tai neuvostotyylisiä rapistuneita kuutioita. Lisäksi alueella oli erilaisia patsaita ja näyttelytelttoja. Lähellä sisäänkäyntiä oli omituinen kullattu suihkulähde, joka oli mielestämme hyvin venäläistyyppistä kitschiä. Aurinko paahtoi kuumasti. Moskovalaiset näyttivät tulevan tänne viettämään vapaa-aikaa perheidensä kesken. Alueella liikkui huvipuistotyylinen juna pyörillä ja siellä oli mahdollista vuokrata rullaluistimet tai polkupyörä.

Kävelimme aurinkoisesta päivästä nautiskellen pitkin leveää tietä piipahtaen välillä sisällä erilaisissa paviljongeissa. Ensimmäisessä oli kaikenlaista elektroniikkaa sulassa sovussa paikallisten matkamuistojen kanssa. Seuraavassa näytti olevan jokin akvaarionäyttely, jonka jätimme väliin. Alueen keskivaiheilla kävimme pienessä kirjanäyttelyssä, jossa oli vain venäjänkielisiä teoksia.

Jonkin aikaa tallusteltuamme tulimme alueen loppupäähän, jossa oli kaksi täysikokoista Aeroflotin lentokonetta, joiden peräpäässä oli vanha neuvostoliiton punalippu sirppeineen ja vasaroineen. Tosin sirppi ja vasara oli tässä tapauksessa yritetty peittää punaisella maalilla siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. Samaisella aukiolla oli myös avaruusraketin laukaisualusta.

Jostain kuului laadukasta jazz-musiikkia ja suunnistimme sen suuntaan. Alueen päänäyttelynä kyseisenä päivänä olivat valtavat useamman paviljongin kokoiset kirjamessut, joiden kylkiäisenä pidettiin ulkoilmalavalla jazz-konsertti. Jäimme joksikin aikaa kuuntelemaan hyvää musiikkia.

Jatkaessamme matkaa alueen toista reunaa takaisinpäin törmäsimme yhdessä kojussa mielenkiintoisiin, poliittisesti kantaaottaviin julisteisiin ja kalentereihin. Eräässä niistä oli Saakasvili Hitlerinä sekä Bush kumppaneineen natsismin kannattajina. Toisessa kuvattiin Imperiumin vastaisku Natoa vastaan.

Poikkesimme vielä Karelia-nimen alla kulkevaan, hieman muista poikkeavan näköiseen paviljonkiin. Siellä oli näytillä erilaisia kangastaideteoksia sekä sisustuskankaita. Tämän jälkeen suuntasimme syömään Kalela-ravintolaan, jossa oli tarjolla tyypillinen buffet-tyyppinen pöytä. Siitä voi tarjoilijalle osoittamalla valita haluamansa ruokalajit. Tero otti kalaa perunamuusilla ja Merja kanavartaan, joka valmistettiin tilauksesta. Hinnassa taisi olla vähän näyttelylisää, koska varsin vaatimaton ateria maksoi meiltä yhteensä 25 euroa.

Ruoan jälkeen lähdimme pois näyttelyalueelta samaa reittiä kuin olimme tulleetkin. Merja halusi kävellä Trailblazer-opaskirjamme karttaan merkityn botanisen puutarhan läpi hotellillemme. Puutarha tai paremminkin keskuspuiston kokoinen puistoalue olikin yllättävän hankala paikallistaa VDNKh:n portilta. Kävelimme ensin jonkin verran harhaan ja lopulta tulimme siihen tulokseen, että VDNKh on osa kyseistä puistoa.

Löysimme varsinaisen puistoalueen pienten tekolampien takaa. Istuskelimme hetken aurinkoisella puistonpenkillä, koska olimme kävelleet päivän aikana jo melkoisen matkan. Vielä oli muutama kilometri ennen kuin pääsisimme hotellillemme. Välillä meinasi usko loppua, kun puisto vain jatkui. Yhdessä kohdassa oli isot kasvihuoneet, joiden kasveja ei ilmeisimminkään oltu hoidettu lähivuosina. Kasvihuoneet olivat ihan tupaten täynnä kasveja ja ne olivat jo rikkoneet kattoikkunat kasvaessaan yli äyräidensä. Viereen rakennettiin parhaillaan entistä suurempia kasvihuoneita, kerrassaan valtavia.

Puiston loppupäässä oli kartanorakennus ja sen edessä sorsia kuhiseva lampi. Kaikkialla oli moskovalaisia kävelyllä nauttimassa kauniista, kesäisestä päivästä. Eräs mies onki kaloja lammesta ja nuori isä uitti radio-ohjattavaa keltaista venettä poikansa kanssa. Lopulta puisto päättyi aivan Vladykinon metroaseman lähistölle. Käytyämme ostamassa vesipullon mukaamme kaupasta kävelimme normaalireittiämme hotellillemme.

Tero osti tunnin wifi-aikaa vastaanotosta ja auttoi erästä saksalaismiestä googlaamaan paikallisen bisnestuttunsa yhteystietoja. Sen jälkeen Tero päivitti blogiamme. Olimme kävelleet kilometritolkulla päivän aikana, joten sen päätteeksi oli ihana rentoutua kuumassa kylvyssä ennen nukkumaanmenoa.

Video: Rentoa NeuccuJazzia