Pyöräretki hiekkarannalle

OLKHONIN SAARI, VENÄJÄ

Hyvinnukutun yön jälkeen heräsimme siihen, että huoneestamme kuului mussutusta. Hetken asiaa pohdittuamme tulimme siihen tulokseen, että jossain on hiiri. Tero oli sitä mieltä, että se on jossain katolla. Merja taas oletti äänen tulevan nuudeleita ja pikapuuroja sisältävästä repustamme. Hän nousi sängystä ja lähestyi reppua. Ääni kuului sieltä. Hän nosti repun siten, että Terokin kuuli ja lähti raottamaan vetoketjua vähän enemmän. Booiing... repusta hyppäsi hiiri ulos ja vipelsi lämmitysuunin taakse. Eikä sitä sitten sen koomin näkynyt. Yhdestä nuudelipussista oli jyrsitty kulma auki. Merja oli edellisenä iltana ehdottanut kissanpennun ottamista ravintolasta meidän huoneeseemme. Ehkä siinä sittenkin olisi ollut jotain järkeä.

Majoituksemme hintaan kuului maittava aamiainen ravintolatilassa, jonne menimme kello 10 jälkeen. Syödessämme suunnittelimme päivän ohjelmaa. Ulkona oli hieman epävakaisen oloinen ja tuulinen sää. Kävelimme hiekkatietä Khuzirin kylän pääkadulle noin puolen kilometrin päähän majapaikastamme. Yritimme ostaa bussilippuja takaisin Irkutskiin parin päivän päähän, mutta portti jonka takana olevassa talossa lippuja myytiin pysyi koputuksistamme huolimatta kiinni. Pihalla käveli joku, mutta hän ei ollut kuulevinaankaan koputuksiamme. Missään ei lukenut, milloin paikka olisi auki. Päätimme käväistä portin takana aina ohi kävellessämme. Täytyihän sen joskus olla auki.

Vuokrasimme jurttanettikahvilasta polkupyörät neljäksi tunniksi 8 eurolla per pyörä. Saimme allemme ihan mukavat maastopyörät. Merjalla oli vähän epävarma olo pyörän selässä Bolivian onnettomuuden jälkimaininkeina, mutta ihan hyvin se sujui. Ajelimme ensin kuoppaista hiekkatietä majapaikkamme takana sijaitsevalle shamaanikalliolle, jota olimme jo käyneet pällistelemässä edellisenä päivänä. Kiersimme kallion toisella puolella olevalle kukkulalle, josta avautui maisema Olkhonin saaren pohjoisosaan.

Tuuli niin, ettemme meinanneet pystyssä pysyä. Parkkeerasimme pyörät kiven taakse tuulensuojaan ja vedimme huput päähän. Väsäsimme ruohikkorinteeseen kivistä Hki-tekstin, kun siellä näytti olevan kaikenlaisia muitakin tekstejä pitkin mäkeä. Ajelimme Khuzirin kylän pohjoislaitaa lehmien keskellä ja siirryimme saaren hiljaiselle päätielle.

Käännyimme päätieltä metsän läpi hiekkarantaan johtavalle tielle. Tien varrella oli lehmien luita ja muutama vodkapullo. Havupuumetsikkö vaihtui upottavaksi, pitkäksi hiekkarannaksi, johon löivät Baikal-järven tyrskyt. Jätimme pyörät puun alle ja tallustelimme valkeassa hiekassa vesirajaan. Vesi oli jäätävän kylmää, joten päätimme unohtaa suunnitellun uintiretken. Kansanperinteen mukaan käsien kastaminen Baikalin veteen tuo yhden elinvuoden lisää ja uiminen 25 vuotta. Teron mukaan laatu korvaa määrän, joten tyydyimme kastamaan pelkät sormenpäät.

Pyöräilimme metsätietä takaisin kylän päätielle. Käväisimme kyläkaupassa, jonka Merja löysi onnistumalla tulkitsemaan sen kyltissä kyrillisillä kirjaimilla lukevan “Gastronom”. Astuimme varovasti sisään, sillä emme olleet ihan varmoja oliko kyseessä kauppa vai jotain syömiseen liittyvää. Oli kuin olisimme siirtyneet ajassa taaksepäin. Kaikki tavarat olivat pitkän tiskin takana. Pyydettyämme myyjältä kaksi maxi-marsia ja coca colaa hän laski ostostemme loppusumman helmitaululla! Myyjät eivät oikein tykänneet, kun ryhdyimme räpsimään kokemuksestamme valokuvia. Venäläiset suhtautuvat yleensäkin kuvaamiseen hyvin epäluuloisesti.

Ajoimme vielä kylän toiselle puolelle ihmettelemään kuoppaisia kujia paikallisten asuintalojen lomassa sekä kukkulalla sijaitsevaa pientä kyläkirkkoa. Kirkon ympäri kiersi aita, joka oli etupuolelta suljettu rautaputkella. Aidanpylväässä oli mielenkiintoinen teksti “Church is open for people. Entrance for cows is blocked by the metal pipe.” (Kirkko on avoinna ihmisille. Sisäänpääsy lehmille on suljettu metalliputkella.)

Palautimme polkupyörät nettikahvilalle, jossa ne omistava mies tarkasti yksityiskohtaisesti että ne olivat edelleen kunnossa. Kyselimme mieheltä ratsastusretkestä, jota hän portinpielessään mainosti, mutta hän kertoi että se ei ollut mahdollinen tähän aikaan vuodesta. Kävimme jälleen kokeilemassa bussilippujen ostamista, mutta portti oli edelleen kiinni. Tällä kertaa sieltä kuitenkin sattui tulemaan eräs mies ulos ja hän kertoi, että lippuluukku on auki kello 19. Tero yritti kysyä, miksi ihmeessä se ei voi lukea portissa. Mies vain kohautteli harteitaan. Ei ilmeisesti ollut hänen ongelmansa.

Palattuamme takaisin majapaikkaamme varasimme heidän tarjoamansa ratsastusretken huomiselle. Lepäilimme hetken. Kello 19 kävelimme ostamaan bussilippuja. Tällä kertaa portti oli auki ja saimme ystävälliseltä naiselta hankittua tarvitsemamme liput Irkutskiin. Hän myi ne oman kotinsa ovelta, joten halutessaan hän olisi varmasti voinut tehdä sen ihan mihin aikaan päivästä tahansa. Saimme epämääräisen käsinkirjoitetun lapun, jonka hän sanoi olevan lippu.

Söimme illallisen majapaikkamme ravintolassa. Se oli samanlaista venäläistä perusruokaa kuin edellisenäkin päivänä. Alkuun salaatti ja kalaa, pääruoaksi lihapataa ja jälkiruoaksi pulla. Istuimme samassa pöydässä suomalaisen Laurin ja erään italialaisen matkailijan kanssa. Juttelimme niitä näitä matkustamisesta ja venäläisestä kulttuurista. Lauri oli juuri palannut kuuden päivän vaellukselta Olkhonin pohjoisosasta, joten hän meni väsyneenä nukkumaan heti illallisen syötyään. Myös italialainen vetäytyi samaan jurttamajoitukseen Laurin kanssa.

Nautiskelimme rauhallisesta illasta kirjoja lukien. Merja sai Harry Potterinsa loppuun juuri ennen kuin meillä alkoi kello 21.40 oma 20 minuutin ilmainen saunavuoro. Tepastelimme pihan poikki saunalle, joka olikin jo vapaana. Istuimme tyytyväisinä pehmeät löylyt antavan puusaunan lauteilla. Ja peseydyimme perinteiseen tyyliin kuumaa ja kylmää vettä vateihin sekoittamalla. Suomalaiselle homma toimi hyvin, mutta monelle muulle matkaajalle se oli varmasti eksoottinen elämys.

Palattuamme takaisin huoneeseemme Tero sytytti tulen uuniimme. Tila lämpeni nopeasti. Naapurihuoneen porukka kokoontui takapihallemme viettämään iltaa ystäviensä kanssa. Olimme liian väsyneitä liittymään seuraan, vaikka kansainvälinen ryhmä kuuluikin puhuvan englantia ja juttelevan matkailusta. Kuuntelimme äänikirjaa Chingis Khanin elämästä. Nukahdimme vasta puolen yön jälkeen, kun uunissamme oli mukava hiillos ja huone melkeinpä liian lämmin. Kuu loisti kirkkaana piipahtaessamme vielä ulkovessassa.