Possuja ja lumisadetta

MOSKOVA – PERM, VENÄJÄ

Nukuimme pitkään, pakkasimme loput tavaramme ja kirjauduimme ulos hotellista kello 12. Istuimme vielä hetkisen nahkasohvilla aulassa ennen kuin nostimme rinkat selkään ja pienemmät reput etupuolelle ja jätimme Hotel Vostokin taaksemme. Kymmenen minuutin kuluttua astuimme Vladykinon asemalta metroon suuntanamme Kuznetsky Most ja kasvisravintola.

Nautimme herkullisen lounaan jo tutuksi tulleessa Jagannath-ravintolassa. Surffailimme netissä Merja omalla koneellamme ilmaisella wifi-yhteydellä ja Tero maksullisella ravintolan koneella. Tero päivitti Etelä-Amerikan matkamme blogia, jonne on tulossa vielä lukuisia tarinoita siltä reissulta.

Tulimme varsin sopivasti Yaroslavskyn asemalle, jossa odotimme junaa parikymmentä minuuttia. Aurinko paistoi ja lämpötila on oli 25 astetta. Ostimme läheisestä pienestä kaupasta vettä mukaan junaan. Matka kestäisi lähes vuorokauden.

Junassa astuimme valoisaan ja mukavanoloiseen neljän henkilön hyttiin, jossa oli kauniit lakanat ja silmiinpistävän siistiä. Kanssamme hyttiin tuli Sasha, venäläinen noin nelikymppinen mies. Hän vaikutti mukavalta, muttei valitettavasti puhunut lainkaan englantia. Saimme kuitenkin selville, että Sasha on sähköinsinööri, joka käy kerran vuodessa Moskovassa työmatkalla. Hän on kotoisin Permin lähellä sijaitsevasta pikkukylästä. Opiskeluaikanaan Permin teknillisessä yliopistossa hän oli lukenut vähän englantia. Yllättävän paljon sitä saa selville fraasikirjan suppean sanaston avulla.

Heti junaan päästyämme kaikki kävivät vaihtamassa junavaatteet päälle. Venäläisille se tarkoittaa, että vaihdetaan farkut tai suorat housut verkkareihin ja kauluspaita t-paitaan. Jalkaan laitetaan tohvelit tai sandaalit. Meilläkin on erikseen junavaatteet ja tohvelit, joissa on mukava olla.

Sashalla ei ollut mitään ajanvietettä mukanaan eikä hän hämmästykseksemme edes tarttunut junaemännän hyttiin tuomaan paikalliseen sanomalehteen. Jutusteltuamme hetken sanakirjan avulla kyllästyimme ja ryhdyimme kuuntelemaan audiokirjaamme Ilkka Remeksen Itäverta. Sen parissa aika kuluikin mukavasti maisemia katsellen.

Välillä kävimme vilkaisemassa junan käytävänpuoleisesta ikkunasta kilometripylväitä, joiden avulla pystyimme seuraamaan missä kohtaa matkaa olimme. Opaskirjassamme oli kerrottu tietyistä matkan varren kylistä ja muista nähtävyyksistä, joita voi yrittää bongata junasta käsin. Parinsadan kilometrin päässä Moskovasta, Vladimirissa, oli pidempi pysähdys. Tero kävi ulkona ihmettelemässä laiturilla olevaa myyntikojua.

Merja lähti Sashan kanssa vähän pidemmälle, koska matkakumppanimme halusi näyttää kauniin, paikallisen Ylösnousemuskirkon hänelle. Valitettavasti toiselle raiteelle tullut juna peitti näkyvyyden lähes kokonaan. Olimme kuitenkin nähneet kirkon ikkunasta jo saapuessamme asemalle.

Laiturilla oli useita kioskeja ja monia matkamuistomyyjiä, joilla oli myytävänä kitsch-tyylistä tavaraa: metallisia juomalaseja vaaleanpunaisilla koristeilla, koristeltuja lasikenkiä, hammastikkuja pitelevä lintukoriste, erilaisia rasioita ynnä muuta. Palattuamme junaan Sasha antoi meille lahjaksi laiturilta ostamansa muistoesineen, jossa kuvun sisällä oli moskovalainen temppeli. Kun kupua ravisteli, sen sisällä olevat kullanväriset hiutaleet muodostivat lumisateen. Tuli ihan lapsuus mieleen. Tällaisia meillä oli 70-luvulla. Kiitimme Sashaa vuolaasti, vaikka mielessämme mietimme mitä ihmettä tällä esineellä tekisimme. Ainakaan emme voisi kuljettaa sitä koko matkaa mukanamme. Todennäköisesti ottaisimme siitä valokuvan muistoksi ja jättäisimme sen jonnekin sopivaan paikkaan.

Meille tarjoiltiin illallinen omaan hyttiimme. Ravintolaemäntä kävi kysymässä, haluammeko kotletteja vai makkaroita. Emme ymmärtäneet mitään eikä Sashakaan osannut kääntää. Nainen haki jostain toisesta hytistä vanhemman miehen, joka osasi juuri ja juuri sanoa tarvittavan. Homma meni hankalaksi, kun Tero sanoi olevansa kasvissyöjä. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen päädyttiin siihen, että hän saa isomman annoksen salaattia. Merja valitsi makkarat ja Sasha kotletin. Ruoka oli ihan kohtuullista. Makkarat tosin olivat aika kamalia, mutta niiden lisukkeena oleva raastesalaatti ja tattariryynit olivat hyviä. Tero söi vain salaattia.

Illan ratoksi kaivoimme laukustamme Heitä sikaa -pelin. Sen säännöt oli helppo selittää Sashalle, vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan. Pelasimme muutaman pelin Sashan juodessa venäläiseen tyyliin yhden junaoluen. Peli osoittautui meille varsin hyödylliseksi, koska pisteitä kertoessamme opimme samalla lukuja venäjäksi Sashan suosiollisella ääntämisavustuksella. Pelien jälkeen kävimme vuorotellen iltapesulla junan siistissä vessassa ja painuimme kymmenen maissa pehkuihin.