Majoitussotkut

ULAAN BAATAR, MONGOLIA

Tapasimme Sarahin ja Tomin Cafe Amsterdamissa kello 10. Söimme aamiaiseksi herkulliset juustosämpylät ja vihreää teetä. Juttelimme siitä, mitä meidän pitäisi vielä kysyä Nomadic Journeysin Janilta. Sarah ja Tom olivat tehneet listan kysymyksistään ja Tom oli tutkinut Mongolian Lonely Planetistä, millaisille alueille oikein olemme menossa. Mukavaa, että löysimme näin perusteelliset matkakumppanit.

Aamiaisen syötyämme kävelimme parin korttelin päässä sijaitsevaan Nomadic Journeys -matkatoimistoon, jossa Jan jo odottelikin meitä. Tarkensimme ensimmäisen retkemme asioita ja sitä, mitä tarvitsemme mukaan. Sovimme, että lähdemme 26.9. seitsemän päivän ja kuuden yön retkelle Mongolian maaseudulle kohteinamme Hustain kansallispuisto sekä Arburd Sands. Maksoimme retken, jonka hinnaksi tuli 730 dollaria eli 540 euroa per henkilö sisältäen kaiken eli englanninkielisen oppaan, kokin, kuljetukset, majoitukset, ruoat, veden sekä kameli- ja hevosratsastukset.

Toinen retkemme Länsi-Mongoliaan Kotkafestivaaleille jäi vielä avoimeksi, koska emme ihan saaneet tolkkua, millainen retki tulisi olemaan ja hintakin, noin 850 euroa per henkilö, vähän hirvitti. Retken ohjelman osalta kaikki tuntui olevan jotenkin sekavaa. Saapuisimme paikalle pari päivää ennen festivaalia, mutta Jan ei osannut antaa selkeää ohjelmaa niille päiville. Lisäksi hän varoitteli, että Mongolian Airlinesin lennot ovat usein myöhässä, jopa päiviä. Festivaali itsessään kuulosti selkeältä. Majoittuisimme jurttiin ja seuraisimme festivaalin ratsastuskilpailuja ja metsästystä kotkien kanssa. Sen jälkeen meillä olisi jälleen pari päivää, joiden ohjelma jäi epäselväksi. Kaiken lisäksi Jan puhui, että majoitus olisi teltassa, josta olimme kaikki sitä mieltä, ettemme halua näin kylminä öinä nukkua teltoissa.

Kävimme varaamassa itsellemme majoituksen ensimmäisen retken jälkeen Zaya Hostelista, joka vaikuttaa keskustan parhaalta. Hintakin on toki kaksinkertainen muihin verrattuna. Valitettavasti emme saaneet varattua yötä 2.10.-3.10., vaan vasta 3.10-7.10. Maksoimme ensimmäisen yön varausmaksuna.

Hostelin omistaja, Zaya-niminen nainen innostui keskustelemaan kanssamme siitä, miten hän ei ymmärrä, miksi matkailijat ostavat retkensä länsimaalaisomisteisilta matkatoimistoilta. Hänen mielestään raha ei silloin jää Mongoliaan, vaan katoaa jonnekin muualle. Hän haluaisi, että matkailijat ostaisivat retket hosteleilta tai paikallisilta matkatoimistoilta. Yritimme selittää, että kävimme kyselemässä myös niistä, mutta emme saaneet mitä halusimme, joten siksi päädyimme Nomadic Journeysiin toimistoon. Jan tuntui ymmärtävän tarpeitamme parhaiten.

Lisäksi Zaya otti esille, että häntä ottaa päähän Lonely Planet -kirjoittajan asenne Ulaan Baataria kohtaan. Kirjassa nimittäin kuvataan Ulaan Baatar rumaksi, venäläistyyliseksi kaupungiksi, joka se meidän mielestämmekin aika pitkälti on. Zayan mielestä me emme vain näe kaupungin syvyyttä ja kauneutta. Tämä on varmasti totta, mutta me emme asukaan täällä vaan ainoastaan vierailemme.

Palasimme takaisin Khongor Guesthouseen, jossa aamulla pesuun antamamme pyykit olivat valmiina nostettavaksi kuivumaan. Oli hyvä, että olimme kuulleet Sarahilta ja Tomilta, että pyykit huostaansa ottava nainen jättää ne märkinä koneeseen, josta ne pitää itse älytä käydä noukkimassa. Ripustelimme pyykit huoneeseemme kuivumaan.

Tero meni guesthousen nettikoneelle vähäksi aikaa ja Merja pesi vielä vähän omaa pikkupyykkiään vessan lavuaarissa. Kun hän oli saanut pesuhomman valmiiksi, Tero palasi huoneeseen kertoen, ettemme voikaan majoittua siihen täksi tai seuraavaksi yöksi. Majapaikkamme omistaja Toroo oli tehnyt tuplavarauksen huoneeseemme ja preferoi maaseuturetkeltä palaavia asiakkaitaan meidän ohi. Olimme tyrmistyneitä moisesta kohtelusta, koska meille tarjottiin yhteismajoitusta isommasta huoneesta. Emme halunneet sitä, joten Tero lähti etsimään meille uutta majapaikkaa lähiseudulta.

Noin tunnin kuluttua Tero palasi. Hän oli löytänyt sopivan huoneen Nassan Guesthousesta parin korttelin päästä. Olimme sopineet Annan ja Katrinen kanssa tapaamisen illalla kello 18 State Department Storen edessä, sillä he sattuivat olemaan tänään Ulaan Baatarissa oman maaseuturetkensä jälkeen. Merja tiesi, että he olivat myös majoittuneet Nassaniin. Sattumalta saimme käyttöömme heidän viereisen huoneensa. Huoneemme oli seitsemän henkilön yhteishuone, mutta olimme sopineet Nassanin kanssa, että se on vain meidän käyttöömme.

Veimme tavarat huoneeseen ja petasimme sänkymme saatuamme Nassanilta lakanat mukaamme. Olimme tyytyväisiä, kun kävelimme Annan ja Katrinen luo sovittuun aikaan sovittuun paikkaan. Lähdimme yhdessä syömään Mongolian grilliravintolaan Altaihin, jossa he olivat käyneet kerran aikaisemmin.

Altai-ravintola oli täynnä mongolialaisia perheitä juhlimassa eri henkilöiden syntymäpäiviä. Siellä täällä istui muutama länsimaalainen matkailija. Saimme pöydän neljälle ja menimme tutustumaan ravintolan konseptiin. Tarjolla oli erilaisia buffet-pöytiä. Yhdessä salaatteja ja keittoja sekä erilaisia annoslisukkeita; toisessa monenlaisia lihoja, tofua ja vihanneksia sekä erilaisia kastikkeita. Lisäksi ateriapakettiin kuului jälkiruoka-buffet ja kolmenlaisia mehuja.

Söimme ensin alkupalat jutellen kaikesta, mitä oli tapahtunut Irkutskin tapaamisemme jälkeen. Anna ja Katrine olivat kokeneet Irkutsk – Ulaan Baatar -junan turistijunaksi, koska se oli niin täynnä länsimaalaisia. Meillä oli ilmeisesti käynyt parempi tuuri vaunun suhteen, koska olimme saaneet tutustua hurmaaviin mongolialaisiin. Lisäksi saimme kuulla Annan ja Katrinen maaseuturetkestä Mongoliassa, joka oli valitettavasti ollut pettymys. Opas ei ollut puhunut englantia, kuten ei myöskään perhe jonka jurttaan he majoittuivat. Luvattu ratsastusretki osoittautui ponitalutukseksi, joka harmitti varsinkin Annaa, jolla on ollut omia hevosiakin. Oli ikävä kuulla, että ainutlaatuinen kokemus ei ollut täyttänyt odotuksia.

Pääruoaksi Merja nappasi lautaselleen naudan maksaa ja lihaa, hevosenlihaa, tofua ja vihanneksia. Lisäksi hän ripotteli koko komeuden päälle tarjolla olevia yrttimausteita ja suolaa. Lihat olivat jäisiä ja kokonaisuus pitikin viedä paistettavaksi valtavan, tulikuuman kivilevyn päällä. Sen ympärillä hyöri 2-3 kokkia paistohommissa. Tasaisin väliajoin he putsasivat kiven raaputtaen ensin sen pinnan puhtaaksi, harjaten sen vedellä puhtaaksi ja tiputellen siihen uudet öljyt. Ruoka valmistui nopeasti, kunhan se vain päätyi paistokivelle. Jonoa oli jonkin verran. Olihan ravintola täynnä.

Tero söi tofua ja kasviksia erilaisilla mausteilla ja maustekastikkeilla höystettynä. Tiukka vegaani ei pystyisi syömään tässä ravintolassa, koska kasvikset ja lihat paistettiin samalla kivellä. Ruoka oli herkullista ja sitä sai riittävästi. Jälkiruoaksi söimme erilaisia makeita pikkuherkkuja kääretortusta piiraisiin ja pikkuleipiin.

Tyytyväisinä tallustimme takaisin majapaikkaamme yhteiseen asuntoomme. Kirjoitimme Annan ja Katrinen reissukirjaan terveisemme ja toivottelimme heille hyvää yötä ja hyvää matkaa, sillä he olivat lähdössä seuraavana aamuna aikaisin kohti Pekingiä. Kävimme itsekin iltapesulla ja asetuimme sänkyyn. Olimme vetäneet kaksi yksittäistä sänkyä yhteen parisängyksi, joka toimi yllättävän hyvin.

Juuri kun olimme päässeet sänkyyn ja asettumassa kuuntelemaan äänikirjaamme, ovemme avasi vanhempi nainen. Hän näytti lähes yhtä hämmästyneeltä kuin mekin. Hänet oli ohjattu maaseuturetkensä jälkeen majoittumaan kanssamme samaan huoneeseen. Olimme pettyneitä, muttemme voineet tätä ystävällistä kanadalaisrouvaa uloskaan heittää. Pian keskustelimme kiihkeästi buddhalaisuuden syvimmistä olemuksista. Ivanaksi esittäytynyt nainen oli nimittäin harjoittanut buddhismia jo lähes 30 vuotta ja oli tullut kuukauden matkalle Mongoliaan tutustumaan paikalliseen buddhalaisuuteen. Tero olikin sanonut, että hän odottaa matkaltamme keskusteluja buddhalaisuudesta. Kannattaa olla varovainen, mitä toivoo, koska se saattaa toteutua yllättävillä tavoilla.

Video: Mongolialaisen grilliravintolan hälinää