Kaunis Siperia

EKATERINBURG – IRKUTSK, VENÄJÄ

Aloimme päästä laiskaan junaelämään kunnolla kiinni, sillä heräsimme vasta kello 12.20 yli 12 tunnin unien jälkeen. Yön aikana kilometrejä oli hurahtanut ohi noin 1 000 ja olimme hypänneet yhden aikavyöhykkeen eteenpäin. Kello oli nyt Moskovan aika +5 tuntia. Merja yritti mennä vessaan, mutta nyt ei ollut oikea aika. Vessa oli lukittu ja sinne pääsi vasta puoli tuntia myöhemmin, kun olimme ohittaneet Nizhneudinskin kaupungin. Söimme aamiaiseksi pikapuurot, pullapojalta ostetut tuoreet omenapullat ja teetä.

Ulkona aurinko paistoi kirkkaasti tehden maisemasta houkuttelevan näköisen. Olisi ollut mukava pysähtyä hetkeksi ja käydä kävelyllä radanvarren ruskanväreihin sonnustautuvassa koivikossa. Ikkunasta vilahti peltoja, joilla oli heinää seipäillä. Katselimme upeita kukkulaisia metsiä, soita, suolampia, kyliä, pieniä tehtaita, hiilikaivoksia, isoja tehtaita ja hautausmaita. Hautausmailla jokainen hauta oli ympäröity heiveröisellä aidalla, useimmiten sinisellä.

Nuori venäläismies nukkui vielä iltapäivälläkin. Merja lähti päivän retkelle junan perälle. Yksi vaunu oli kadonnut takaa yön aikana, joten meidän vaunustamme seuraava oli viimeinen. Siellä oli paljon kiinalaisia, jotka viettivät rauhallista iltapäivää. Vaunuemäntä siivoisi vaununsa hiilivarastoa takaeteisessä. Vaunuja ja samovaareissa olevaa vettä lämmitetään hiilillä.

Merja tiiraili rataa junan peräikkunasta, kun takaeteiseen tuli vaunuisäntä tupakalle. Hän kysyi, haluaisiko Merja takaoven auki, jotta saisi parempia valokuvia. Sehän oli vallan hyvä idea ja mies avasi oven. Merja nappasi kuvan ja otti junan etenemisestä videon. Tosin Tero kirosi jälleen, kun Merja oli ottanut videon pystysuuntaan. Se on typerä virhe, mutta se vain tuntui silloin paremmalta vaihtoehdolta. Sellaista videota ei vain oikein voi katsoa vaikkapa tv:stä. Videon kääntäminen ei onnistu niin kuin valokuvan.

Ohitimme pienen Tulunin kaupungin, jonka jälkeen saimme ihastella hienoja maisemia. Kerrankin näkymä oli esteetön, ilman yleensä radanvarressa olevaa puurivistöä, joka peittää kaiken taakseen. Onkohan ne aikoinaan istutettu siihen tarkoituksella, jotteivät junassa matkustavat näkisi muuta kuin radanvarsikoivikon?

Alkoi sataa, mutta pian paistoi jälleen aurinko. Ohitimme soita, ruskasta kellastuvia koivikkometsiä männyillä höystettyinä, pieniä kyliä pittoreskeine mökkeineen, vuohia, lehmiä ja hevosia sekä ihmisiä peltotöissä. Miehiä oli metsätöissä vanhojen kuorma-autojen kera, mutta muuten hommat näytettiin tehtävän käsipelillä. Joidenkin asemien tuntumassa oli isot röykkiöt romurautaa. Yleensä kasan päällimmäisenä komeili pari autoa.

Pysähdyimme lyhyeksi hetkeksi Kuitun kylään, jossa katselimme kuinka pieni koira käveli radanvartta mennen omia menojaan. Samaan aikaan läheisellä tiellä ajeli vanha, sivuvaunullinen moottoripyörä, jossa oli peräkärry ja kaksi matkustajaa. Nytkähdimme jälleen liikkeelle ohittaen sahatavaratehtaan, jonka takana aukeni laaja, kumpuileva peltomaisema. Sitä jatkuikin sitten Zimaan asti. Oli sadonkorjuun aika. Paikalliset kykkivät pelloillaan keräten peruna- ja kaalisatoaan talteen.

Zimassa Tero kävi ostamassa vettä laiturialueelta. Hyttimme toiseen yläsänkyyn tuli venäläinen noin 40-vuotias nainen. Valitettavasti hänkään ei puhunut kuin venäjää ja linnouttautui kännykkänsä ja aikakauslehtensä kanssa yläsänkyyn haluamatta kommunikoida kenenkään kanssa. Siperian kylissä talot ovat yleisimmin tummaa, maalaamatonta puuta, samoin piha-aidat. Ikkunoiden pielet ovat usein valkoiset tai muuten kirkkaanväriset. Isommissa kaupungeissa on lisäksi kerrostaloja ja tehtaita. Asemilla on aina vanha vesitorni, joista osa on oikeinkin kauniita. Niitä tarvittiin höyryveturien aikakaudella, mutta nyt ne seisovat ilmeisesti käyttämättöminä.

Olimme keksineet, miten hyttimme tuuletusikkunan sai auki. Se helpotti oloa, kun raitis ilma virtasi sisään ja vei tupakansavun mennessään. Vaunuemäntä kävi imuroimassa ja keräämässä roskat. Silmä lepäsi syksyisessä maisemassa. Suot ja sankat metsiköt vilistivät ikkunamme ohi. Siperia on laaja ja kaunis.

Saavuimme illalla kahdeksan maissa Irkutskiin. Olimme valinneet netissä pyörittyämme hotelliksemme Hotel Europan keskustan tuntumasta muutaman kilometrin päästä asemalta. Etsimme taksin hienon asemarakennuksen ulkopuolelta. Ensimmäinen taksikuski sanoi hinnaksi 500 ruplaa eli noin 15 euroa. Kysyimme toiselta ja hinta putosi 300 ruplaan eli 9 euroon. Taksikuski osasi jopa muutaman sanan englantia.

Kymmenen minuutin kuluttua seisoimme Hotel Europan vastaanotossa kysymässä, löytyykö heiltä huonetta kahdelle. Tavalliset huoneet olivat täynnä, mutta junior-sviitti oli sattumoisin tarjolla. Merja kävi katsomassa huonetta ja hetken mietittyämme päätimme törsätä ja ottaa sen kahdeksi yöksi. Mielestämme tarvitsimme hieman hemmottelua pitkän junamatkan ja Ekaterinburgin ankean majapaikan jälkeen.

Nautimme hienosta huoneestamme täysin siemauksin. Kävimme yhdessä vaahtokylvyssä ja tilasimme huonepalvelusta ruokaa. Söimme herkullisen gourmet-illallisen sängyssä. Tero käväisi vastaanotossa hakemassa meille wifi-yhteyttä varten salasanakortin, joka mahdollisti tunnin internet-käytön suoraan huoneestamme ja maksoi 100 ruplaa eli 3 euroa. Laitoimme vanhemmillemme tekstiviestin, että voisimme skypettää eli ottaa nettipuhelun heidän kanssaan. Olimme juuri ennen lähtöämme opettaneet heidät käyttämään Skypeä ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun olimme ottamassa yhteyttä.

Merjan vanhemmat sattuivat olemaan kotosalla, joten skypetimme heidän kanssaan pitkän tovin. Puhelun jälkeen Tero siirteli valokuviamme Flickriin eli nettialbumiimme. Jostain kumman syystä pystyimme käyttämään nettiä paljon tuntia pidempään, mutta kun katkaisimme yhteyden, emme saaneet sitä enää auki. Oli mukava, kun voi oman huoneen rauhassa käytellä nettiä.

Video: Merja se vasta ottaa mielenkiintoisia otoksia