Euroopan ja Aasian raja

PERM – EKATERINBURG, VENÄJÄ

Pakkasimme tavaramme ennen aamiaista ja kirjauduimme ulos hotellista kello 10, jolloin oli virallinen check-out -aika. Hotellin aulassa olevassa junalippuja myyvässä kioskissa myyjä ei puhunut englantia, joten kävimme pyytämässä apua vastaanoton ystävällisiltä virkailijoilta. Yksi heistä tuli auttamaan meitä ostamaan platskartny- eli 3. luokan liput Permistä Ekaterinburgiin tälle iltapäivälle.

Istuskelimme kuudennen kerroksen aulassa, jossa soitettiin nauhalta linnunliverrystä. Kävimme läpi valokuviamme ja poistimme huonoimpia. Käytimme vielä hetken nettiä hotellimme bisnes-centerissä.

Menimme vastaanottoon ja pyysimme heitä tilaamaan meille taksin, jotta pääsisimme muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle rautatieasemalle. Saimme taksin numeron. Odottelimme taksia hotellin ovella, kunnes Tero lopulta tajusi, että edessämme seisoi hieno, musta auto, jolla oli taksinumeromme mukainen rekisterinumero. Hotellimme käytti jonkinlaista vuokra-autopalvelua takseiksi asiakkailleen. Taksikylttiä autossa ei ollut. Lähestyimme autoa ja samantien kuljettaja astui siitä ulos ja auttoi laukkumme autoon.

Pääsimme mukavasti rautatieasemalle. Emme olleet varmoja, paljonko taksi maksaisi. Annoimme kuljettajalle 200 ruplaa eli 6 euroa, jonka hän otti mukisematta vastaan. Se oli ilmeisesti suurinpiirtein oikea summa.

Aseman ulkopuolella oli iso taulu, jossa oli juna-aikatauluja. Yritimme ymmärtää, mikä sarake tarkoittaa mitä, mutta kellonajat eivät tuntuneet mitenkään täsmäävän lippuihimme. Menimme asemalle sisälle ja otimme Venäjän fraasikirjamme esille. Hetken etsiskeltyämme löysimme avainsanat ja ymmärsimme, miten seinällä olevaa aikataulua piti lukea. Juna oli jonkin verran myöhässä. Lopulta meidän junamme kohdalle tuli laiturinumero ja ihmiset ympärillämme alkoivat liikehtiä. Kiiruhdimme alikulkutunnelin kautta laiturille ja löysimme oman vaunumme.

Platskartny-vaunussa on kaikille matkustajille sängyt, muttei suljettuja hyttejä. Kaikki sijoittuvat samaan tilaan, joka on eroteltu väliseinillä neljän henkilön lokeroiksi. Lisäksi toisella puolella käytävää on pitkittäissuunnassa aina kaksi sänkyä päällekkäin. Itseasiassa ne vaikuttivat parhailta vaihtoehdoilta tässä vaunussa. Meidän paikkamme olivat ensimmäiset junaemännän hytistä katsottuna. Samassa lokerossa kanssamme oli kaksi vanhempaa naista, jotka katselivat meitä uteliaina. Valitettavasti he puhuivat vain venäjää, joten emme päässeet keskustelemaan heidän kanssaan. He lukivat lehtiä tai nukkuivat päivän aikana.

Kuuntelimme äänikirjaamme maisemia katsellen. Lähimmällä pitkittäispaikalla istuva mies tuijotti meitä lähes kokoajan juoden välillä vesipullosta ja heti perään Sprite-pullosta. Vesipullossa taisi kyllä olla jotain vettä väkevämpää. Minua häiritsi hänen tuijotuksensa, mutta yritin olla välittämättä siitä.

Päivän kohokohta oli, kun kilometrin 1 777 kohdalla bongasimme Euroopan ja Aasian rajaa merkkaavan obeliskin. Kotona olimme kateellisina katselleet ystävämme Lassin valokuvia, joissa komeili kyseinen obeliski. Emme halunneet menettää mahdollisuutta kuvata se itse. Asiaa helpottaaksemme päätimme ottaa sen videolle.

Kuuden tunnin matka hurahti nopeasti. Saavuimme Ekaterinburgin kauniille asemalle kello 22. Ulkona oli pimeää eikä meillä ollut hotellivarausta. On inhottavaa tulla uuteen kaupunkiin myöhään illalla tai yöllä. Opaskirjasta olimme valinneet Hotel Sverdlovskin, joka sijaitsi aivan asemarakennusta vastapäätä. Sverdlovsk on Ekaterinburgin aikaisempi nimi, jota käytetään vielä varsin yleisesti juna-aikatauluissa.

Kävelimme hotellille, jonka julkisivun peitti kokonaan Volvon automainos. Vastaanotosta löytyi varsin nopeasti englantia puhuva virkailija. Nuori nainen kertoi hotellista löytyvän eritasoisia huoneita. Sanoimme etsivämme edullista. Hän sanoi, että edullisin vaihtoehto ei ole asuttavassa kunnossa (suorana lainauksena: “it is not livable”). Ihmettelimme outoa huoneluonnehdintaa. Virkailija ojensi Terolle kaksi avainta; edullisimman ja toiseksi edullisimman huoneen. Tero lähti katsomaan huoneita.

Juttelin ystävällisen vastaanottovirkailijan kanssa. Hän oli englanninkielen opiskelija yliopistosta ja hän halusi valmistuttuaan tulkiksi. Hän oli ollut opiskelijavaihdossa Englannissa edellisenä kesänä. Hänen kielitaitonsa ei ollut mitenkään erityisen hyvä, vaikka hän oli opiskellut jo kaksi vuotta tulkkilinjalla. Ilmeisesti lähtötaso oli ollut niin huono, ettei se ollut vielä ehtinyt kohentua riittävästi. Peruskeskustelu kuitenkin onnistui ihan mukavasti.

Tero palasi takaisin hieman omituisen näköisenä. Huoneet olivat olleet kertakaikkiaan järkyttävässä kunnossa ja niistä pyydettiin lähes 80 euron hintaa. Hän oli jopa törmännyt kahteen reppumatkailijaan, jotka olivat maksaneet kyseisenlaisesta huoneesta. Nyt todellakin ymmärsimme, miksi virkailija oli sanonut, ettei halvin huone ole asuttavassa kunnossa. Siellä oli ollut vain pieni pöytävalo, ei verhoja ja ikkunoiden ympäriltä oli poistettu listat kokonaan. Koko huone oli hajoamassa käsiin. Toiseksi kallein ei ollut paljon paremmassa kunnossa, joten emme missään tapauksessa halunneet jäädä tähän hotelliin. Ihmettelimme, miksi opaskirjoissamme ei ollut enemmän varoiteltu tasosta. Kiitimme ystävällistä virkailijaa ja häivyimme hotellin hienosta aulasta.

Kävellessämme hotellilta poispäin seuraamme lyöttäytyi noin 45-vuotias nainen, joka selitti erittäin huonolla englannilla, että hänellä olisi tarjota meille asunto vuokralle haluamaksemme ajaksi. Olimme hieman epäluuloisia. Matkaa asunnolle olisi noin 10 minuuttia kävellen tai pari pysäkinväliä bussilla. Päätimme lähteä katsomaan.

Kävelimme naisen perässä yrittäen pitää jonkinlaista keskustelua yllä. Nainen oli ystävällinen ja pirteän oloinen ja yritti kovasti puhua englantia, vaikkei paljon osannutkaan. Noin 10 minuutin kuluttua saavuimme neuvostoaikaisen, ränsistyneen kerrostalon pihalle. Nainen avasi rautaisen ulko-oven ja näytti meille, miten avain toimii. Kapusimme huonokuntoisessa rappukäytävässä kolmanteen kerrokseen, jossa odotti toinen rautaovi.

Nainen avasi oven pieneen yksiöön, joka oli karmeassa kunnossa, mutta hintaansa nähden ihan mukiinmenevä. Hän ei itse asunut siellä, vaan se olisi kokonaan meidän käytettävissämme. Olohuoneen sisustuksena oli kaksi vuodesohvaa ja yksi tavallinen sohva. Paikka näytti siltä, ettei ketään kiinnostanut oliko se viihtyisä vai ei. Jostain kumman syystä Teron mielestä asunto oli ihan hyvä. Olimme molemmat väsyneitä, joten päätimme jäädä tähän majapaikkaan. Sovimme naisen kanssa, että hän tulisi kahden päivän päästä kello 12 takaisin ja maksoimme hänelle kahdesta yöstä.

Naisen lähdettyä petasimme sängyn toiseen epämukavaan vuodesohvaan ja yritimme selvittää opaskirjamme kartasta, missä mahdoimme olla. Eniten huoneistossa häiritsivät hyttyset, joita siellä suureksi yllätykseksemme lenteli useampi. Meillä ei ollut mitään hyttyskarkotetta mukana, joten ei auttanut kuin antaa niiden syödä meidät nukkuessamme.

Video: Euroopan ja Aasian raja vilahtaa ohi