Exit Panaman kautta

ECUADOR

Viimeinen päivä Etelä-Amerikan mantereella alkoi maittavalla aamupalalla Secret Gardenin kattoterassilla. Mutustellessamme croissantteja ja sämpylöitä laadimme pikaisen suunnitelman, jonka mukaan etenisimme viimeisten Ecuadorissa oleskelumme tuntien aikana.

Ensimmäisenä rastina oli hakea pyykit hostelin pesulasta, viedä rinkat säilöön ja luovuttaa huone. Tähän tohinaan ei kulunut kuin puoli tuntia. Seuraavaksi nappasimme taksin Quiton käsityöläismarkkinoille, josta meidän oli tarkoitus hankkia tuliaisia perheenjäsenille ja ystäville. Markkinoiden vieri vieressä olevista kopperoista myytiin perus Tiimari-kaman lisäksi aidosti käsityönä valmistettuja laadukkaita tuotteita.

Merjaa tuntui kiinnostavan eniten korut ja aidosta nahasta valmistetut lompakot. Tero puolestaan teki kovasti töitä katsastaessan kojut yksitellen läpi saadakseen hankittua 12 samanlaista käsintehtyä Andipipoa työkavereilleen. Espanjankielentaidot olivat koetuksella käydessämme keskustelua siitä mitä samanlainen tarkoittaa. Myyjien mielestä värien tai mallien erilaisuudella ei ollut niinkään merkitystä. Lopulta pipot ja muut tuliaiset olivat kasassa. Vilkaisimme kelloa. Nyt alkoi tulla jo hieman kiire. Etsiessämme suorinta reittiä ulos markkinoilta löysimme vielä kojun, jossa myytiin hauskasti “kutistettuja” onttoja ihmisen päitä. Olimme aikeissa hankkia Merjan siskon miehelle 50-vuotislahjaksi rommipullon Kuubasta Tästä tulisi oiva lisuke pullonkaulaan laitettavaksi.

Käväisimme seuraavaksi nettikahvilassa valitsemassa itsellemme paikat illan Kuuba-lennolle ja tulostamassa sitä varten tarkoitetut eLiput. Copa Airlinesin systeemi oli helppo ja nopea käyttää. Nettikahvila oli täynnä peli-intoa pursuavia teini-ikäisiä poikia. Tero muisteli omaa nuoruuttaan ja miten kaveriporukalla tuli tuolloin vietettyä monta iltaa Stadin elektroniikkaliikkeissä pelaamassa videopelejä; ensin palikka-Atarilla ja hieman myöhemmin elämää ihmeellisemmällä Commodore 64:lla (suuri ylistys pelipaikan tarjonneelle Bulevardin Helsingin Sähkölle).

Palattuamme takaisin Secret Gardeniin Merja istahti sohvanurkkaukseen tavaroidemme kanssa Teron käydessä vaihtamassa käteistä ja ostamassa pientä purtavaa. Teron palattua olikin jo aika jättää Ecuador taakse hyppäämällä taksiin ja tokaisemalla kuskille ”Por favor, queremos ir a la aeropuerto”. Hiukan sujuu paremmin tämä espanja nyt kuin viisi kuukautta sitten Buenos Airesissa. Parinkymmenen minuutin kuluttua kävelimme Quiton kansainvälisen lentokentän ovista läpi.

Löysimme nopeasti Havannaan, Panaman kautta, menevän lentoyhtiömme check-in tiskin. Koska olimme jo suorittaneet chekkauksen netissä, kyselimme pitkän jonon vieressä olevalta virkailijalta ns. web check-in tiskiä. Jostain syystä virkailija väitti, ettei sellaista ollut ja ohjasi meidät ystävällisesti jonon päähän. Siinä hetken seistyämme Merja huomasi edessämme olevan tyhjän tiskin ja kyltin, jossa ihan selvästi luki web check-in. Pienen pähkäilyn jälkeen nappasimme kamat kantoon ja marssimme kyseiselle tiskille e-liput ja passit kourassa. Verkkaisen check-inin yhteydessä jouduimme pulittamaan 40 dollarin lentokenttäveron ja yllättäen jo Ecuadorin päässä ja lentoyhtiövirkailijalle Kuuban 20 dollarin hintaisen turistiviisumin. Meiltä irtosi näin ollen 120 dollaria (80 euroa) siltä istumalta, mikä vastasi Etelä-Amerikassa oleskelumme keskimääräistä päiväkulutustasoamme, jolla rahoitamme majoitukset, ruoat, kuljetukset ja niin edespäin.

Ennen koneeseen astumista yritimme selailla suomalaisten päämedioiden uutisvirtaa kannettavallamme. Portillamme mainostettu langaton verkko tökki kuitenkin sen verran, että suljimme toosan samantien ja marssimme Copa Airlinesin koneeseen netissä valitsemillemme paikoille. Meillä on tapana tutkia edessämme olevan istuimen taskussa olevaa läpyskää, jossa on piirroksia tyynen iloisista ihmisistä eri hätätilanteissa. Monikohan ihan oikeasti kirmaisee ilosta lentokoneen syöksyttyä mereen saadessaan liukua hätäuloskäytävän ovelta oranssia liukumäkeä pitkin, mahdollisesti hyytävän kylmään, veteen?

Koneessa tarjottu ruoka ei eronnut edukseen keskitasosta ja yhdellä lentoemännällä tuntui, hymyn puutteesta päätellen, olleen tavanomaisen huono päivä. Meitä moinen ei pahemmin häirinnyt. Tero pitää aina pienenä ihmeenä saadessaan ylipäätään lämpimän aterian 10 000 metrin korkeudessa edeten yli 700 kilometriä tunnissa. Panamaan laskeuduttuamme kapteeni ilmoitti amerikkalaisen airbus-koneen estävän pääsymme portille. Seurasimme koneemme sisältä 20 minuuttia miten ”väärässä parkkiruudussa” kököttävä jenkki siirrettiin tuskastuttavan hitaasti pois tieltämme. Jumituksen jälkeen meille tuli kiire löytää Havanna-lentomme portti. Onneksi terminaalin opasteet oli suunniteltu niin, ettei niitä tarvinnut tulkita vaan pääsimme juoksujalkaa suoraan seuraavalle lennolle.

Tunnelmat Ecuadorista lähdettyämme oli korkealla. Ennen saapumistamme Kuubaan ehdimme keskustella Galapagos-saarten pienistä pettymyksistä ja Amazonin hienoista kokemuksista vapaaehtoistyön merkeissä. Tuoreimpana muistona Ecuadorista oli edelleen hieman hellät peppumme upealta hacienda-ratsastusretkeltämme.